Hanna Paavilainen

Täti AK ja hyvät sanat

söndag 02 december, 2018 @ 15:14
0
On mulla hauska täti. Kutsuttakoon häntä vaikka täti AK:ksi.

Täti huutaa takapenkkiläisille (joita on hänellä monta), että taas ollaan myöhässä, ei ole aikaa pysähtyä vaihtamaan vaatteita. Vaihtakaa juhlavaatteet takapenkillä! Täti-AK painaa moottoritietä niin lujaa, että siinä vauhdissa gepardikin näyttäisi vanhainkodin vuodepaikkaa jonottovalta vanhukselta ja lapset taivuttelevat juhlamekot päällensä sirkustaiteilijan notkeudella.

Täti-AK pysähtyy paria korttelia ennen kirkkoa, ampaisee ulos autosta ja supermiestä nopeammin vaihtaa juhlakoltun päälleen tienvieressä. Ja näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin. Matka jatkuu nappulat vinkuen kohti kirkon parkkipaikkaa ja sieltä kipinkapin-hopihop-juosten kirkkoon, jossa kellot ovat jo soineet niin, ettei kuminaa enää kuulu.

Ihmiset istuvat paikoillaan. Sali on täynnä. Rippilapset valkoisissaan alttarilla edessä. Siellä on täti-AK:n kummilapsikin, jota hänen pitäisi olla nyt siunaamassa, kuten 15 vuotta sittenkin tuo tyttö oli valkoisissan ja täti-AK siunaamassa. Täti-AK joukkoineen ryskää saliin ja on näky komea. He joutuvat nostattamaan monta peppua, että pääsevät tyhjään kohtaan penkkirivien keskelle. Mikäköhän siinäkin on, että ihmiset aina istuvat penkkirivin päätyyn? Niin että joka kerta pitää nousta ylös antamaan tilaa ja tuoksuttelemaan ohiyrittävän kanssakristityn parfyymeita? Onko siinä joku juttu, että ihmiset pelkäävät jonkunlaista yllätyshyökkäystä, ufojen invaasiota tai erityisen ärsyttävää saarnaa, että on helpompi sitten paeta ja evakuoitua penkin päädystä?

Täti-AK löytää istumapaikan. Pulssi tuntuu vielä korvissa ja hiuksenhieno hikipuro on tiheentymässä ohimolle. Täti-AK näkee tutut kasvot pari penkkiriviä taaempana. "Hei! Ihanat hiukset sulla! Ja voi miten kaunis huivi!" täti-AK huikkaa iloisesti.

****

On mulla hauska täti, tuo täti-AK. Hän on sellainen, että siinä tilanteessa, missä muut kiroilisivat kuin merimies ja käpertyisivät omaan myöhästymiseensä/epäonnistumiseensa, täti-AK huomaa puolitutun kauniin huivin.
ristiäiset
ristiäiset

Aamen ja terkkuja,
Hanna.
Tykkää ja jaa

Hyvin pieni elämä

söndag 16 september, 2018 @ 11:05
0
Tämän kuun alussa piti laittaa pitkästä aikaa virkapaita päälle, kun Helsingin piispa kutsui kaikki alueensa papit koolle. 500 pantapaitaa valloitti Senaatintorin hetkeksi.

Tapasin paljon vanhoja tuttuja. Minua vähän hävettää, kun joku kysyy "Mitä kuuluu?". "Hyvää kiitos" on kai käypä vastaus, mutta jos kysyjä onkin kuka tahansa lähikaupan kassaa läheisempi tuttava, niin mieli tekisi vastat hieman laajemmin.

MUTTA minkäs teet, kun ei kuulu MITÄÄN?


Kun katsoi sitä 500 henkeä, ei voi olla oikein muuta kuin alkaa uskoa johdatukseen. Niin monta oikeeta tyyppiä oikeella paikalla. Tekevät tärkeitä asioita, taistelevat oikeudenmukaisuuden puolesta, yrittävät saada vähän enemmän taivasta tähän välillä niin armottoman maan pinnalle.

On joskus vaikea nähdä omaa johdatustaan arjessa. Elämäni on tällä hetkellä hyvin pientä. Keitän aamupuurot ja jos sitä jää tähteeksi, pyöräytän siitä rieskat uunissa. (Jos puuroa tai mitä tahansa sosetta jää koskaan tähteeksi, siitä saa makoisat rieskat lisäämällä siihen kananmunaa sekä jauhoja, sitten viskaa uuniin.) Nostan pudonneen sukan lattialta tusinan kertaa päivässä. Rapsutan pöydän pinnasta epämääräistä kuivunutta töhkää. Tähänkö Jumala on mut kutsunut?

Ja samalla - olen ehkä onnellisempi kuin koskaan. Ei elämän tämän suurempaa juuri nyt tarvitse ollakaan. Pieni elämä ei tarkoita merkityksetöntä elämää.

Kun mietin näitä johdatusasioita (tai elämää ylipäätään), toivon rukoilen vain, että silmäni aukenisivat näkemään sen - JA VAIN SEN, ei mitään muuta - kun mikä oikeasti on tarpeellista.
Hanna Paavilainen
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Joulupöydässä

söndag 24 december, 2017 @ 14:37
0
Olen useampana vuotena vihjaillut vanhemmilleni, että voisin viettää jouluni lämpimämmillä sijainneilla. Äitini vannoutuneena jouluihmisenä on torpannut vihjailuni. No nyt tänä vuonna, kun minulla on vatsani takia matkustuskielto, vanhempani päättivät itse lähteä reissuun.

Päätimme aloittaa uuden jouluperinteen ja hakea Kalliosta rullakebabit joulupöytään. Aikaa ja energiaa riittää myös ylimääräisille vieraille. Täten kutsun avoimesti kanssamme kebabille:

- Kaikki ne, jotka olen kuluneen vuoden aikana piilottanut Facebook-syötteestäni, koska en ole jaksanut lukea heidän päivityksiään. Anteeksi, kyse on ollut omasta umpimielisyydestäni. Joulun kunniaksi yritän olla avarakatseisempi. Jokaisen ärsyttävän Facebook-päivityksen takana on kuitenkin ihminen, jolla on omat taistelunsa omassa elämässään, josta en tiedä mitään.

- Kaikki ne, joita Facebook statukseni ja blogini kirjoitukset ovat ärsyttäneet. Syötäisiin yhdessä kebabia valkosipulikastike suupielistä valuen ja annettaisiin toisillemme anteeksi.

- Lehtikuninkaan väen, koska he edelleen jaksavat antaa mun kirjoittaa tätä hassua blogia.

- Itseni, kun olin nuori. Voisin kertoa hänelle, että älä käytä aikaasi siihen pitkään matikkaan. Et tule tarvitsemaan derivaattaa koko elämäsi aikana. IKINÄ.

- Lena Dunhamin ja toimittaja Jari Hanskan, koska heidän podcastit ovat tehneet syksyn bussimatkoistani töihin huomattavasti onnellisempia.

- Jenni Haukion. Voitaisiin vertailla raskauskokemuksia ja fiilistellä vauva-asioita.

- Sufjan Stevens voisi käydä vetäsemässä pari biisiä.

Voi Hyvä Luoja meillä olis tällä porukalla hauskaa. Onhan sentään joulu ja Jeesuksen syntymäpäivä.

joulu


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Pieniä tarinoita pikkujouluista

söndag 10 december, 2017 @ 13:24
0
Toimistolla kaikki ovat katselleet toisiaan ympäri vuoden ja käyttäytyneet ammattimaisesti. Ollaan palaveerattu ja juotu litroittain kahvia, puhuttu viisaita ja leikitty tärkeitä. Nyt on se hetki, kun heitetään kraka otsalle, glitteröidytään koroista luomiin ja heittäydytään viihteelle. Pikkujoulut. Mikä ihana tekosyy päästää irti korrektiuden vaateista.

- - -

Reilu kerho

Tarina kertoo eräästä pikkujoulujuhlijasta, joka käveli käsikynkässä kollegan kanssa siksakkia kohti Helsingin rautatieasemaa ja kohti viimeistä yöjunaa.
Työntekijä A oli jäämässä pois Tikkurilassa.
Työntekijä B:llä jatkui matka pidemmälle Korsoon.
Glögi oli maistunut ja ilta oli ollut pitkä. Junan lämmin sisätila ja raiteiden tasainen keinutus tekivät tehtävänsä ja tuuditti kollega A:n suloiseen unoseen. Reilun kerhon kunniajäsen kollega B tyytyväisenä katsoi, kun juna hidasti Tikkurilan kohdalla, pysähtyi ja jatkoi matkaansa - aivan kuten kollega A jatkoi uniaan kuola valuen kohti lähijunan ikkunanpieltä. Kollega B jäi tyytyväisenä Korsossa pois.
Reilun tunnin päästä takaisin Helsingin rautatieasemalla vartija sitten herätteli lempeästi Herra B:n ja saatteli tämän ulos. Herra B jäi odottamaan ensimmäisiä aamujunia.

- - -

Kuntosalin pikkujoulut


Aivan erityinen sähköisyys on ilmassa kuntosalin pikkujouluissa. Kuntosalilla vuoden aikana ei olla puhuttu mitään kanssakuntoilijoille, kunnes pikkujouluissa viinin rohkaisemana tullaan kehumaan habaa tai pakaran kaarta. Kuntosalin työntekijöillä on jo etukäteen pitkäveto käynnissä, että ketkä salin asiakkaat löytävät toisensa pikkujouluillan aikana.

Tarina kertoo eräistä kuntoilijoiden pikkujouluista, joissa oli valokuvauspiste varattu näiden habojen ja erinäisten kaarien ikuistamiseen. Alkuillan kuvissa pullisteltiin lihaksia ja hymyiltiin kuin missit konsanaan. Niin myös loppuillan kuvissa, mutta jos oikein tarkkaan katsoo, kuviin oli ilmestynyt taustalle outo rekvisiitta. Jokaisen kuvan oikeassa alakulmassa näkyi punaiset glitterkorkokengät.

Eräs kuntoilija oli ilmeisesti tottunut juomaan proteiinipirtelöitä enemmän kuin terästettyä glögiä. Glögi oli maistunut ja ilta oli ollut pitkä. Kuvausrekvisiitan takaa oli löytynyt rauhallinen kulma, jonne tip-tap-huudot eivät olleet liikaa kaikuneet ja pyörivä humina päässä tuuditti kuntoilijan suloiseen unoseen. Kuntoilija ei huomannut, että hänen säärensä sojottivat studioalueelle ja tallentuivat jokaiseen pikkujoulukuvaan kävijöille muistoksi.

- - -

Sitten oli se äiti-ihminen, joka pikkujouluaikaan oli kahdeksannella kuulla raskaana. Hän veti överit piparitaikinasta, joulutortuista ja mehuglögistä. Viimeistään suklaakonvehdit tekivät tehtävänsä ja äiti-ihminen vaipui suloisen sokerikooman vauhdittamana unosille sohvalle klo 21:20. Ensi vuonna sitten vähän reippaampaa yritystä peliin.

pikkujoulut
pikkujoulut


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hulluja kaikki tyynni

lördag 07 oktober, 2017 @ 10:31
0
Tapasin ruotsalaisen lentäjän. Hän oli hyvännäköinen ja kaunispuheinen, niin kuin ruotsalaiset ja lentäjät nyt yleensä tapaavat olla. Hänen suomalaiset ystävät kertoivat, että olivat vieneet hänet viime talvena hiihtämään. Se oli ruotsalaiselle ensimmäinen kerta ladulla. Suomalaiset odottivat, että ruotsalaisen meno olisi näyttänyt siltä, kuin olisi laudanpätkät teipattu liian isoihin kumisaappaisiin, mutta e-hei, ruotsalainen lykki sulavasti kaikkien ohi ja edelle. Illan aikana aloin ihmetellä ääneen, että ovatko kaikki ruotsalaiset ja kaikki lentäjät täydellisiä, eikö hänestä löytyisi yhtään säröä.

Lentäjä sanoi ruotsiksi: kaikki me olemme hulluja, kysymys on vain siitä, koska sen päästää esille. Me ruotsalaiset lentäjät töissä tai juhlissa käyttäydymme viimeisen päälle, mutta olemme mekin hulluja.

Minä: Hulluja? Määrittele hullu? Onko se niin kuin että tapamme-vapaa-ajallamme-koiranpentuja -tyyppistä hulluutta vai sellaista ostin-iltapalaksi-50g-karkkipussin-hulluutta? Onko jotain esimerkkiä?

Lentäjä: en voi kertoa, et ehkä kestäisi kuulla.

Minä: Olen pappi. Tiedän luultavasti enemmän synnistä kuin sinä.

Lentäjä: Okei, kun kerran pyysit. Kerron muutaman lievimmän hulluuden esiintymän. Otetaan tällainen ihan hypoteettinen tilanne, että ruotsalainen lentoporukka on keskenään lomalla Bulgariassa.

Minä: Tämä on siis täysin kuvitteellinen tilanne, tarinassa mukana ei ole ihmisiä, joita olen tavannut? Että tämä on vain esimerkki siitä, minkä tason hulluudesta on kyse.

Lentäjä: Niin. Eli kuvitellaan, että Bulgariassa on ruotsalainen kaveriporukka lomailemassa ja päästää hulluutensa irti. He saattaisivat esimerkiksi lyödä vetoa kaikesta.

Minä: Vetoa? Casinolla?

Lentäjä: Ei, vaan he esimerkiksi yön pikkutunneilla lahjovat paikallisen nakkikioskin pitäjän antamaan hikisen paidan päältänsä ja lyövät arpaa siitä, että kuka joutuu pitämään loppuloman päällänsä hikistä ja rasvankäryistä paitaa, jossa on kebabin kuva. Erään vedon häviäjä joutui hiekkarannalla asettamaan pyyhkeensä kiinni tuntemattomien ihmisten pyyhkeiden viereen ja jäädä siihen loppupäiväksi ottamaan aurinkoa.

- Ihmettelyä, naureskelua -


Lentäjä jatkaa: Niin, ja sitten oli se koko loman kestävä yleisleikki, että aina jos joku näki anusaukkosi, niin siitä sai pisteen.

Minä: Siis että mitä?

Lentäjä: Niin, siis että joka kerta kun yksi ihminen näki paljaan takalistosi, sait pisteen. Esimerkiksi jos muut katsoivat telkkaria, saattoi hypätä siihen eteen pyllistelemään. Yllätyselementti oli tärkeä, ettei muut ehtineet kääntää katsettaan. Hetken päästä alkoi vaatia aika paljon kekseliäisyyttä, että sai pisteitä. Kerran menin hotellihuoneen kaapin päälle roikkumaan, niin että kun muut tulivat huoneeseen, he eivät voineet olla törmäämättä peppuuni, joka paljaana retkotti heidän silmiensä korkeudella. Siitä sai 5 pistettä.

Minä: kuulostaa melko hullulta.

Lentäjä: Niin, kaikki me olemme hulluja, vaikkei sitä aina päälle päin uskoisi.

- - - -


Nyt jos luet tuon dialogin uudestaan, niin miten vaikuttaisi mielikuviisi, jos kertoisin uuden lentäjäystäväni nimeksi Leena?

Hanna Paavilainen
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Bloggauksen ykistyiskohdat ja nimet on muutettu anonymiteetin vuoksi. Tai siis itse asiassa tämä dialogihan oli täysin kuvitteellinen tilanne. Eihän me kukaan oikeasti nyt mitään hulluja olla.
Tykkää ja jaa

Tyttöjen välisestä solidaarisuudesta

måndag 28 augusti, 2017 @ 10:30
0
Flow2017

Onkohan tyttöjen ja naisten välisessä solidaarisuudessa tapahtunut joku muutos aikakaudellisesti vai onkohan se jotain sellaista, joka muuttuu, kun kasvetaan tytöistä naisiksi?

1990-luvulla kun eräs tyttöbändi huusi Girlpoweria, niin todellisuudessa tyttö oli tytölle susi. Oli tietysti "omat tytöt", eli ne ystävät, joiden kanssa oltiin sinne baariin/limudiskoon yhdessä tultukin ja joiden kanssa laitettiin pikkureput keskelle rinkiä lattialle ja sitten niiden ympärillä tanssahdeltiin. Heidän kanssaan oltiin ystäviä ikuisesti ja ikuisesti. Heidän puolia pidettiin. Mutta ne kaikki muut tytöt olivat uhka, joita katseltiin nenänvartta pitkin kulmia kohotellen. Ne olivat kilpailijoita, ei kanssasiskoja.

Muistan vieläkin elävästi, kuinka 9-luokalla eksyin limudiskossa väärään rinkiin, kun siinä oli luokkakavereita ja kun seuraavana maanantaina supisin matematiikan tunnilla, että olipahan hauskat bileet, osui hetken päästä takaraivooni pieni paperitollo. Avasin rypistetyn paperin ja siinä luki "vedä ämmä v***u päähäs". Nostin katseeni paperista kohti heittosuuntaa ja edellä mainitus ringin epävirallinen johtaja - kuvankaunis tyttö, jota kaikki rakastivat - tuijotti murhaavasti vastaan.

Muista tytöistä puhuttiin lähinnä ivallisesti ja omaan tyttöporukkaan ei missään nimessä mahtunut ulkopuolisia. Tanssilattialla kyynärpäätaktiikalla vallattiin omalle ringille tila.

Nykyään naisten välinen käyttäytyminen toisiaan kohtaan baarissa on aivan toisenlaista. Tanssilattialla saattavat ringit sekoittua. Naistenhuoneessa kehutaan toisen asukokonaisuutta, liitytään juoruihin ja lainataan puuteria. Monta kertaa on aivan tuntematon sielunsisko kehaissut, että "tanssitpa hyvin" tai "ihana tyyli" tai "hyvä meininki". Näissä tilanteissa huomaan valitettavan usein hämmentyväni, palaavani henkiseltä kypsyydeltäni 9-luokan limudiskoaikaan ja junttina en osaa sanoa edes kiitos. Pitkä matka on siihen, että luontevasti osaisin sanoa vastakohteliaisuuden, saatikka sitten oma-aloitteisesti kehua tuntematonta siskoa tanssilattialla. Opettelen kaiken aikaa, ei muuta kuin korkkarit kattoon ja supernaisia kannustamaan.

Ovatko muut huomanneet tällaista muutosta naisten välisessä solidaarisuudessa?
Flow 2017
Flow 2017

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Erilainen juhannus

lördag 24 juni, 2017 @ 11:36
0
Heini teki karjalanpiirakoita. Se oli melkoinen taidonnäyte, sillä käytettävissä oli vain vettä, jauhoja, riisiä, nuotio ja nuotiopannu. Bambunpätkä sai toimia kaulimena ja piirakoista tuli pieniä ja sieviä. Myöhemmin myös Aki leipasi karjalanpiirakoita ja ne muistuttivat enemmän lihapiirakoita riisitäytteellä. Eikö ne karjalanpiirakat pidäkin tehdä oman piirakan mallin mukaan?

Samana juhannuksena rakensimme kokon. Olihan sentään juhannus. Rannalta löytyi paljon kuivuneita bambuja, jotka keräsimme kokoon kokkoon ja annoimme palaa. Emme vielä siinä vaiheessa tienneet, että bambun putket räjähtelevät palaessaan. Nyt tiedämme. Istuimme ainoissa mukana olevissa vaatteissamme, miehet ilman paitaa, päivän lämpöä imeneellä hiekalla sopivan turvaetäisyyden päässä ja kuuntelimme, miten bambut poksuivat ja katsoimme niiden sinkoilevan ympäriinsä. Hörpimme kädenlämpöistä vettä ja nutustelimme Heinin piirakoita (vain yksi per henki!) jokaista suupalaa pitkittäen ja vaalien.

Tänä juhannuksena pakkasin mökille mukaan pitkät villasukat, pitkät paksut kalsarit, paksun fleecetakin, pipon, hanskat, kaulahuivin ja sähköpeiton. Kyllä vain, sähköpeiton. Vähän on toisenlaiset eväätkin tarjolla.
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät

Kuvat @Moskito Television
Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D