Hanna Paavilainen

Elämä täynnä ihmeitä

söndag 01 december, 2019 @ 16:19
0
Sanotaan, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä:
sellaisia, joiden mielestä ihmeitä ei ole,
sellaisia, joiden mielestä kaikki on ihmettä.


Tällä viikolla kävin läpi vanhoja valokuvia. Kuvia ihmisistä, joiden nimiä en enää muista. Lapsuudestani hetkiä, jotka äitini on arvioinut muistamisen arvoisiksi. Kuvia nuoruudesta, kun yritin olla cool ja onnistuin olemaan nolo. Opiskeluajan kuvia: leveä hymy ja pöytä täynnä tyhjiä pulloja. Kuvia häistä, ristiäisistä, syntymäpäiväjuhlista. Nyrkkeilykuvaa katsoessani saatoin haistaa kehän ja kuulla savukoneiden suhinan, kun ne tussahtavat käyntiin ja alkavat sylkeä discolta haisevaa raskasta ilmaa. Rintakehä pingottuu jo jännityksen muistosta.

Kauppalehti uutisoi hiljattain, että tutkimusten mukaan valokuva heikentää muistoja, sillä valokuvan ottaminen antaa kuvaajalle luvan siirtää havainto ja muisto omasta päästä muistikortille. Ihmiset siis luottavat muistikorttiinsa, eikä paina paikkoja ja tapahtumia muistiinsa niin tarkkaan. Olen huomioinut tämän konserteissa: ihmiset katsovat konserttia usein älypuhelimen näytön rec-toiminnon läpi ja väitän, että silloin joku läsnäolo jää puuttumaan siitä ohikiitävästä hetkestä.

Olen enimmäkseen kuitenkin eri mieltä uusimpien tutkimusten kanssa, sillä valokuvat ovat tärkeitä ajan säilöjiä. Mennyt aika ei koskaan palaa, mutta valokuvan avulla voi hetken elää uudestaan mielessään. Oman elämän valokuvien läpikäyminen kuvavirtana herätti kiitollisuutta ja jopa johdatuksen tuntua. Usein ajattelen, että elämäni - nyrkkeilyni, kirjoittamiseni, urani - on täynnä toteutumattomia unelmia, hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia, käyttämätöntä potentiaalia, suuria odotuksia, vähän tuloksia. Kuvia katsoessa huomasi, miten ihmeellistä elämä on kuitenkin ollut. Olen saanut jotain joskus jopa aikaiseksi. Joskus olen ollut hetken aikaa rohkea. Olen elänyt - ja elän edelleen - melko mielenkiintoista elämää. Kuka olisi uskonut?

Sanotaan, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä:
sellaisia, joiden mielestä ihmeitä ei ole,
sellaisia, joiden mielestä kaikki on ihmettä.


Mä ainakin haluan nähdä ne ihmeet.

erätauko

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Olet juuri siellä, missä pitääkin

söndag 24 november, 2019 @ 14:19
0
Sinua ei tänäkään vuonna kutsuttu Kirjamessujen päälavalle esiintymään. Vaikka halusit olla Ronjan bestis ja vaikka halusit kirjoittaa oivaltavan romaanin, jota kaikki rakastaisivat ja joka myöhemmin julistettaisiin klassikoksi, et sitä tänäkään vuonna saanut aikaiseksi. Mutta sait tehtyä paljon muuta. Hengitettyä sisään, hengitettyä ulos, halattua lasta ja ystävää ja tanssittua ainakin kerran aamuun asti. OLET SIIS ELÄMÄSSÄSI JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Sinusta ei tullut huippu-urheilijaa eikä rokkitähteä. Et edes oppinut tekemään sitä päälläseisontaa, mitä harjoittelit. Sinulla piti olla ihannevartalo ja matala rasvaprosentti, mutta edelleen reisissäsi tunnet tutut muhkurat. Mutta olet jumpannut omaksi iloksesi, heittänyt ylävitosia treenikaverien kanssa ja hikipisarat ovat pyhittäneet syväkyykkysi. Olet nauttinut kermamunkista, Hesen hampurilaisesta ja Prisman irtokarkkihyllystä. OLET JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Et uskaltanutkaan jättää palkkatyötäsi. Et uskaltanut lähteä jahtamaan unelmiasi ja olet täynnä potentiaalia, joka ei päässytkään toteutukseen asti. Et ollutkaan niin rohkea, kuin halusit olla. Mutta käy läpi valokuva-albumisi eri ikävuosilta. Katso, missä kaikkialla olet ollut ja kuinka monen elämää olet koskettanut. Olet päässyt jo niin pitkälle. OLET JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Elämä menikin näin. Ihan toisella tavalla, kuin kuvittelit ja suunnittelit. Elämä ei ole sinulle mitään velkaa, ei varsinkaan sitä, että käyttäytyy toisella tavalla kuin oletit. Tai kohtelee toisia paremmin tai huonommin kuin sinua. Sinun elämälläsi on merkitys juuri tällaisena, kolhuista ja kiertoreiteistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Elämä on kaunis, koska

OLEN JUURI SIELLÄ, MISSÄ MINUN PITÄÄKIN OLLA.

Hanna Paavilainen talvipuutarha

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Korjaava palaute vai parjaava kolaute?

söndag 17 november, 2019 @ 13:49
0
Tampereella "ei tehrä asioista numeroo", eli jos ravintolassa saat eteesi syömäkelvottoman annoksen, syöt sen mieluummin kuin mainitsisit asiasta tarjoilijalle. Olenkin oman osani juonut kädenlämpöistä teetä ja syönyt vielä puoliksi jäässä olevaa kakkua.

Uusi ystäväni, kutsuttakoon häntä Reklamaatioiden Kuningattareksi, onkin opettanut minua antamaan palautetta. Hän pystyy rinta rottingilla viemään korkkivikaisen pullon Alkoon tai pinnoitteesta naarmuttuneen kattilan Prismaan. Korvat punaisena käsi suun edessä kuuntelen hänen reklamaatiokertomuksiaan - itsehän olisin vain ottanut nenästä kiinni ja litkinyt etikoituneen punaviinin kiltisti kurkusta alas.

Kun palautteen antaminen palveluntuottajalle jo tökkii, niin sehän vasta vaikeaa on, kun pitäisi antaa palautetta puolisolle, ystävälle tai sukulaiselle. Palautteen antaminen on taitolaji, jossa usein rapatessa roiskuu enemmän kun on sallittu. Olen viime aikoina oppinut, että palautteen antamisen tärkein ja ainoa tarkoitus on viedä toista ihmistä tai asiaa eteenpäin. Palautteen antamisessa ei pitäisi kiinnittää huomiota itseensä ja omaan kokemukseensa, vaan miettiä ainoastaan sen vastaanottajaa. Jos sanon tämän, miten se edistää vastaanottajaa eteenpäin? Jos tarkoituksena on vain tuutata ulos omaa pahaa oloa, eikä ruokkia toisen luovuutta, on ehkä viisaampaa purra poskea.

Nyt käsi sydämelle:
Milloin viimeksi olet antanut palautetta niin, että et mieti itseäsi, vaan palautteen vastaanottajan elämäntilannetta ja kehittymistä?

Hanna Paavilainen tuomiokirkko


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Kyllä Isä tietää

söndag 10 november, 2019 @ 07:33
0
Isä ei koskaan sano, että rakastaa.
Eikä se työmatkoiltaan koskaan osannut tuoda tuliaiseksi oikean kokoista t-paitaa, saatika sitten sellaista mallia, jota ois kehdannut pitää koulussa.

Mutta isä tiesi, että olin huono liikassa ja tuli koulun juoksukilpailussa viimeiselle suoralle kirittämään viereen. Maaliviivalla se antoi sinisen käärön suklaanappeja. Laitoin napin kielelle ja annoin sulaa hitaasti.

Kun ostin ensimmäisen asunnon, isä – Karjalan pula-ajan lapsi, joka välttelee velkaa kuin tartuntatautiosaston odotushuonetta – takasi lainan ilman, että tarvi edes pyytää.

Kyllä isä tietää, mitä rakkaus on.

pappa


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS: Jos on vielä isänpäivälahja ostamati, saanen suositella isän lempilehden tilaamista. Tieteen kuvalehti ja Aku Ankka ovat joka vuosi yhtä kova hitti.
Tykkää ja jaa

Rakkaus ei koskaan katoa

söndag 03 november, 2019 @ 07:55
0
Tänä viikonloppuna Instagram on ollut täynnä kuvia pelottavia hahmoja ja sisustuslehtien kansia on koristanut Jack the Lantern. Pidän hassuista hatuista kurpitsapiirakasta siinä missä muutkin, mutta marraskuussa vietän pyhäinpäivää, en halloweenia, vaikka onhan pyhäinpäivä ehkä vähän harmaa ja tylsä konsepti verrattuna amerikkalaiseen pukeutumisjuhlaan.

Pyhäinpäivänä ajattelen rakkautta ja kuolemaa.
Niinhän se on, että mitään täältä ei mukaansa saa. (Näin sanoi appiukkoni, rovasti Paavilainen, kun pyysimme lainantakausta ensimmäiseen asuntoomme.) On kuitenkin yksi asia, jonka jokainen vie mukanaan elämän päätyttyä: rakkaus. Toisaalta rakkaus myös tärkein asia, mikä jää jokaisen jälkeen, kun tästä elämästä lähtee. Ruumis tomuttuu, tavarat häviävät, rahat tuhlataan, tuoksut haihtuvat, mutta rakkaus ei koskaan katoa.

Ystäväni, kutsuttakoon häntä Insinööriksi, ei usko sieluun, elämään kuoleman jälkeen tai sen sellaiseen. Kysyin häneltä energiaperiaatteesta eli siitä, että kaikissa fysiikan tuntemissa ilmiöissä energiamuotojen summa pysyy vakiona. Toisin sanoen energia ei häviä edes kuolemassa. Oma tulkintani on, että se energia on rakkaus, joka ei katoa, vaan jatkaa elämää meissä koskettaneissa ihmisissä. Insinööri ei ehkä ostanut tätä tulkintaa tällaisenaan, mutta yhdestä asiasta olimme samaa mieltä: myös hän, joka ei usko ikuisuuteen, uskoo ikuiseen rakkauteen.

Pyhäinpäivänä hautausmaa täyttyy kynttilöistä. Elävän liekin varjot leikkivät sammaloituneen hautakiven pinnalla. Rakkaus tiivistyy silmäkulmasta vierähtävään kyyneleen. Pyhäinpäivä kertoo siitä, että
rakkaus on kuolemaa väkevämpi.

memento mori

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Kun parhaasi teet

söndag 27 oktober, 2019 @ 17:39
0
Kun parhaasi teet, niin se riittää.

Hän oli vaalinut vartaloaan ankarasti, mutta siitä huolimatta painovoiman vaikutusta ei voinut estää. Keho keräsi pehmeyttä, hän nosti kovaa rautaa. Mutta ei hän jaksanut surkutella kadonneen kroppansa perään. Kun teet parhaasi, niin se riittää. Hän nyökytteli tyytyväisenä päivän treeniinsä.

Töitä hänellä olisi ollut enemmän kuin mitä ehti tehdä. Pelkästään sähköpostilaatikko oli kuin kreikkalaisen mytologian Hydra: yhdeksänpäinen otus, jolta yhden pään katkaistua kasvoi kaksi päätä lisää. Hän teki työnsä puoli yhdeksästä kahtakymmentä yli neljään ja sulki kannettavan tietokoneen kannen tietäen, että paljon jäi tekemättä. Kun teet parhaasi, niin se riittää, hän totesi ja hyppäsi ratikkaan.

Äitinä hän olisi voinut olla läsnäolevampi, lempeämpi ja luomumpi. Illalla hän lämmittää einekset, somettaa pikkukakkosen mittaisen pätkän, leikkii piilosta ja laulaa tuutulaulun. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ennen nukahtamistaan ja näki kauniita unia.

+ + + + +

Kun parhaasi teet, niin se riittää.

Hän nostaa rautaa niin, että näkökentän äärillä kipinöi. Hän juoksee portaita ja punnertaa. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ja kiristää vielä vähän tahtiaan. Parhaasi, parhaasi, parhaasi hän hokee itselleen joka askeleella.

Työt eivät tekemällä lopu, mutta sitä hän silti yrittää. Hän sytyttää toimiston käytävään valot ja tervehtii kannettavan tietokoneen takaa työkavereille heipat. Vain paras riittää, toiseksi paras ei riitä.

Hän keittää luomukaurahiutaleista iltapuurot lapsille, harjoittelee vanhemman kanssa saksien käyttöä ja nuoremman kanssa vessahätäviestintää. Hän lukee oppaat kiintymysvanhemmuudesta ja laulaa tuutulaulut. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ennen nukahtamistaan ja pettyneenä siihen, ettei tänäänkään yltänyt parhauteen, hän nukahtaa unettomaan uneen.

+ + + + +

Kun parhaasi teet, niin se riittää.
Onko tämä lause sinulle armollinen vai pakottava?

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Mikään ei ole kenenkään vika

söndag 20 oktober, 2019 @ 13:37
0
Kenen vika se oikeastaan on, kun lasinen meikkiputeli räsähtää lattialle tuhansiksi sirpaleiksi?

Aamu alkoi aivan liian aikaisin. Ajattelin, että jospa tässä sitten vaikka meikkiä, kun kerrankin ehtii.
Kömpelöt sormet, lasin räsähdys, tahtomaton kiljahdus, salamana paikalla pari pientä silmäparia.
Rapsuttelin kallista seerumia kaakelin saumoista ja raivohuusin lapsille, jotka eivät malttaneet pysyä kaukana sirpaleista. Kompressiotrikoot pilalla, verta vuotava kantapää. Oltiin jo myöhässä. Soitin puolisolle ja huusin kohtaloani.

Tärkeintähän tällaisessa tilanteessa on aina löytää syyllinen.

Onko syyllinen

a) taaperon, joka herätti minut ensin yöllä klo 01.00 ja sitten lopullisesti klo 06.00?

b) Lumenen, joka tekee puteleita, jotka eivät selkeästi sovi tavallisten kuolevaisten käsittelyyn?

c) Minun, koska minähän sen pullon tiputin?

d) puolisoni (näin puoliso itse ajatteli, koska hätääntyi puhelinsoitostani ja päätteli huudostani, että syytän häntä koko tilanteesta)?

f) vanhempieni syytä, koska ovat antaneet minulle kömpelöiden sormien geeniperimän ja/tai ovat kasvattaneet tällaisen hutiloivan lapsen?

g) isovanhempieni syytä. Jotain hekin ovat toiminnallaan tehneet, kun heidän lapsensa ovat olleet kyvyttömiä kasvattaa vähemmän hutiloivan ja vähemmän kömpelön lapsen?

Kenen vika?
Äänestän, että d.

Kenen vika


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D