Olen selvittänyt penkkiurheilun vetovoiman ja urheilulehtien suosion salaisuuden.

Urheilun seuraaminen tarjoaa väylän erilaisten tunteiden - erityisesti epäonnistumisen tunteen - käsittelyyn. Urheilussa kun pääsääntöisesti aina vain yksi voittaa ja toinen tai muut häviävät. Urheilua katsoessa tai lukiessa urheilijoiden elämistä lehdessä voi kotisohvan turvassa käydä läpi omia häviön hetkiä - Luoja tietää että niitä meillä kaikilla on kertynyt.

Nyrkkeily on opettanut minulle paljon. Ei urheilemiseni ole mitenkään ollut voittokulkua, mutta opettavaista - nyrkkeily on opettanut oman keskinkertaisuuden sietämistä, epäonnistumista julkisesti, pettymyksen käsittelyä, häviämistä ja häviön jälkeen jatkamisesta. Kuulostaa ehkä rankalta, mutta nämä opit ovat auttaneet elämässä niissä hetkissä, kun vastaan on tullut jotain paljon kovempaa kuin nyrkki.

Eräs kuuluisa näyttelijä erään naistenlehden henkilöhaastattelussa kertoi oppineensa armollisuutta itseään kohtaan. Kuvista näkyi täydellinen hymy, virheetön iho ja muodikkaat vaatteet. Entinen kilpailuviettinen suorittaja on nyt oppinut, että ”kunhan teet parhaasi, niin se riittää.”

Armollisuus on tästä lauseesta kaukana. Tämä on sukua hyvää tarkoittavalle ja täysin tarpeettomalle kannustukselle: ”yritä parhaasi”.

Ei kai mikään ole mahdottomampaa, kun tehdä aina parhaansa. Pitää olla myös lupa olla välillä keskinkertainen, tehdä asioita rutiinilla tai vasemmalla kädellä. Itse asiassa ihmisellä pitää olla lupa välillä tehdä asiat todella huonosti, rimaa hipoen tai sen täysin alittaen.

En yritä tänään parhaani, sillä väsyttää.
En tee tänään parastani, sillä olen kyllästynyt ja vähempikin riiittää.
Ja katson tuota itse itselleni asettamaa rimaa, nauran räkäisesti ja potkaisen sen kumoon, kävelen toiseen suuntaan.

Tätä on todellinen armo.

Maailma tuntuu olevan sellaisella tolalla, että tekisi mieli työntää pää puskaan. Tulkaa hakemaan pois sitten, kun tämä kaikki on ohi. Isojen asioiden alla tuntuu olo voimattomalta, mitäs tässä yksi ihminen voi maailmanpolitiikalle tai ilmastokriisille tai millekään. On kuitenkin asioita, joille voi jotain, jos tekee jotain.

-vaihda puhtaat lakanat. Sekin on kuitenkin tehtävä, vaikka kuinka naapurissa sodittaisiin.
-Käy sienessä. Metsä auttaa tutkitusti mielenterveyteen. Jos et tunnista sieniä niin heitä keräämäsi sienet retken lopuksi pois.
-käytä turvavyötä ja pysähdy stop-merkin kohdalla.
- harjoittele kiitollisuutta: huomaa ympärilläsi tärkeät yhteydet ihmisiin ja luontoon.
-ulkoiluta koira, silitä kissaa, peittele lapsi nukkumaan.
-lahjoita, sillä maailmaa tarvitsee kuitenkin rakentaa pitkäjänteisesti parempaan suuntaan. Maailma ei muutu hetkessä eikä itsessään, on tehtävä töitä hyvän eteen. Lehtikuningas on mukana Nenäpäivässä, jonka keräyksellä autetaan yhdeksän järjestön kautta heikoimmassa asemassa olevia lapsia ympäri maailman. Esimerkiksi koulumahdollisuus tasa-arvoisesti kaikille lapsille on pitkän tähtäimen rauhantyötä. Lisätietoja täällä: Nenäpäivä

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Mottoni on ollut aina ”asioille voi jotain, jos niille tekee jotain”. Sitä on hampaat irvessä yrittänyt muuttaa asioita, saada aikaan ja suorittaa. Motto on myös toiminut, sillä olen monta asiaa aikaiseksi.

Johdatus on mulle sitä, kun eteeni johdatetaan ihmisiä ja keskusteluita, joilla on sama viesti. Luojani tuntee mut, ei riitä tälle jääräpäälle pienet vihjeet. Tällä hetkellä olen useammasta paikasta törmännyt lauseeseen "pitää elää oman näköistä elämää".

”Luuletko, että olet saanut aikaiseksi kaiken elämässäsi siksi, koska olet niin suorittajaluonne?” ystäväni kysyi.
”Totta hitossa!” vastasin rehellisesti. Suorittamisen tarve on aikaansaamisen alkuvoima!
”Oletko koskaan ikinä miettinyt, että olet saavuttanut asioita VAIKKA olet suorittajaluonne, ei KOSKA olet suorittaja?”
Touche.

Ehkä saisin enemmän aikaiseksi, jos hyväksyisin asiat niin kuin ne ovat nyt. Jos lopettaisin suorittamisen, alkaisiko oman näköinen elämä?

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Olen taas juossut koko viikon. En siis mitenkään kirjaimellisesti juoksuaskelin, vaan kodin ja eri työpalaverien ja päiväkodin väliä, erilaisten tunneilmapiirien ja odotusten ja yllätysten ja pettymysten välillä. Tarvitsen pyhän tauon.

Moni asia tässä maailmassa voi huijata, mutta jos vain kuuntelee omaa kehoaan, niin oma hengitys ei valehtele. Sitä voi vedättää muita tai joutua itse narrauksen kohteeksi, myös itselleen voi valehdella aika pitkälle. Välillä sitä hengittää vain juuri ja juuri sen verran, että pysyy hengissä. Nyt on aika rauhoittaa hengitys.

Laita kätesi sydämesi päälle. Anna kätesi olla siinä kevyesti ja lempeästi. Tunne sydämesi syke.

Olet paikalla, missä ei tarvitse vaatia itseltä mitään. Hengitys soljuu itsestään ja omalla painollaan pakottamatta. Tämä aika on niin täynnä lain saarnaa, siis suorituspaineita ja vaatimuksia. Työtä, vanhemmuutta, ihmissuhteita, kristittynä elämistä voisi kaikkea suorittaa pikkusen paremmin. Jopa nukkumisestakin on tehty mitattava suoritus. Mutta hengitys ei vaadi mitään. Se virtaa vapaasti ja automaattisesti, vailla suorituksen tarvetta, tänä pyhänä hetkenä.

Niin, pyhä hetki. Tässä. Joskushan sitä toivoisi olevansa jossain muualla. Jossain lämpimämmässä. Jossain rauhallisemmassa paikassa. Jossain lähempänä ratkaisua. Mutta olen nyt tässä.

Kiitä kaikkea hengitysjärjestelmässäsi: rintakehää, keuhkorakkulaa, kylkivälilihaksia, solisluita, palleaa ja hiussuonistoa, nenää, sieraimia, nenäonteloita ja nenäkarvoja, jotka estävät epäpuhtauksien pääsyn keuhkoihin. Jumala loi jokaisen jäseneni ja ruumiinosani.

Hengitä syvään sisään, kaikkea sitä mitä kehosi tarvitsee, mitä sielusi tarvitsee.
Hengitä ulos kaikki se, mikä ei palvele sieluasi tai palvele ihmisiä ympärilläsi.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kesä loppuu kirjaimellisesti ensi viikolla.
Olen matkustamassa Namibiaan, jossa vietetään tällä hetkellä talvea. Ikinä matkahaaveissani en olisi ajatellut, että pakkaan Afrikan matkalle mukaan villasukat ja kevytuntuvatakin. Näin sitä omat ennakkoluulot muuttuu, enkä ole vielä edes lentokentällä!

Namibian ja Angolan rajamailla asuvilla dhimba- ja himba-heimoilla on alhainen lukutaitoprosentti. Lukutaito on ihmisoikeus, jota ilman monet arjen asiat eivät suju. Kuvittele tekeväsi lainahakemus tai vuokrasopimus ilman lukutaitoa. Maailman 700 miljoonasta lukutaidottomasta suurin osa on naisia.

Pipliaseura on perustanut Namibiassa aivan uusia lukutaitoluokkia naisille. Ajatus on, että kun naiset oppivat lukemaan, he opettavat myös lapsensa lukemaan ja hyvän vaikutus kasvaa. Ensi viikolla lähden tapaamaan ensimmäisiä opettajia ja oppilaita paikan päälle ja katsomaan, miten yhteistyö on alkanut ja miten sitä voitaisiin jatkaa.

Matkasta tulee pitkä ja jännä. Saa laittaa käsiä ristiin!

Aamen ja terkkuja,
Hanna