Hanna Paavilainen

Pieniä tarinoita pikkujouluista

sunnuntai 10. joulukuuta, 2017 @ 13.24
0
Toimistolla kaikki ovat katselleet toisiaan ympäri vuoden ja käyttäytyneet ammattimaisesti. Ollaan palaveerattu ja juotu litroittain kahvia, puhuttu viisaita ja leikitty tärkeitä. Nyt on se hetki, kun heitetään kraka otsalle, glitteröidytään koroista luomiin ja heittäydytään viihteelle. Pikkujoulut. Mikä ihana tekosyy päästää irti korrektiuden vaateista.

- - -

Reilu kerho

Tarina kertoo eräästä pikkujoulujuhlijasta, joka käveli käsikynkässä kollegan kanssa siksakkia kohti Helsingin rautatieasemaa ja kohti viimeistä yöjunaa.
Työntekijä A oli jäämässä pois Tikkurilassa.
Työntekijä B:llä jatkui matka pidemmälle Korsoon.
Glögi oli maistunut ja ilta oli ollut pitkä. Junan lämmin sisätila ja raiteiden tasainen keinutus tekivät tehtävänsä ja tuuditti kollega A:n suloiseen unoseen. Reilun kerhon kunniajäsen kollega B tyytyväisenä katsoi, kun juna hidasti Tikkurilan kohdalla, pysähtyi ja jatkoi matkaansa - aivan kuten kollega A jatkoi uniaan kuola valuen kohti lähijunan ikkunanpieltä. Kollega B jäi tyytyväisenä Korsossa pois.
Reilun tunnin päästä takaisin Helsingin rautatieasemalla vartija sitten herätteli lempeästi Herra B:n ja saatteli tämän ulos. Herra B jäi odottamaan ensimmäisiä aamujunia.

- - -

Kuntosalin pikkujoulut


Aivan erityinen sähköisyys on ilmassa kuntosalin pikkujouluissa. Kuntosalilla vuoden aikana ei olla puhuttu mitään kanssakuntoilijoille, kunnes pikkujouluissa viinin rohkaisemana tullaan kehumaan habaa tai pakaran kaarta. Kuntosalin työntekijöillä on jo etukäteen pitkäveto käynnissä, että ketkä salin asiakkaat löytävät toisensa pikkujouluillan aikana.

Tarina kertoo eräistä kuntoilijoiden pikkujouluista, joissa oli valokuvauspiste varattu näiden habojen ja erinäisten kaarien ikuistamiseen. Alkuillan kuvissa pullisteltiin lihaksia ja hymyiltiin kuin missit konsanaan. Niin myös loppuillan kuvissa, mutta jos oikein tarkkaan katsoo, kuviin oli ilmestynyt taustalle outo rekvisiitta. Jokaisen kuvan oikeassa alakulmassa näkyi punaiset glitterkorkokengät.

Eräs kuntoilija oli ilmeisesti tottunut juomaan proteiinipirtelöitä enemmän kuin terästettyä glögiä. Glögi oli maistunut ja ilta oli ollut pitkä. Kuvausrekvisiitan takaa oli löytynyt rauhallinen kulma, jonne tip-tap-huudot eivät olleet liikaa kaikuneet ja pyörivä humina päässä tuuditti kuntoilijan suloiseen unoseen. Kuntoilija ei huomannut, että hänen säärensä sojottivat studioalueelle ja tallentuivat jokaiseen pikkujoulukuvaan kävijöille muistoksi.

- - -

Sitten oli se äiti-ihminen, joka pikkujouluaikaan oli kahdeksannella kuulla raskaana. Hän veti överit piparitaikinasta, joulutortuista ja mehuglögistä. Viimeistään suklaakonvehdit tekivät tehtävänsä ja äiti-ihminen vaipui suloisen sokerikooman vauhdittamana unosille sohvalle klo 21:20. Ensi vuonna sitten vähän reippaampaa yritystä peliin.

pikkujoulut
pikkujoulut


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Mitä sanon vs. mitä ajattelen

lauantai 02. joulukuuta, 2017 @ 16.24
2
Lapsena se näyttäis olevan ihan normaalia, että voi huutaa päin naamaa, että "en halua leikkiä sun kanssa" tai "tämä ruoka on pahaa" tai "tämä paita on tyhmä-kakka-pissa". Aikuisetkin toki sanovat näitä asioita, mutta ovat oppineet ilmaisemaan ne toisin. Muutama havainto edeltävältä viikolta:

Sanottu: "Ota vain tuo viimeinen pala suklaakakkua, en millään jaksa itse"
Oikeasti: "Tottakai haluan sen itse, en vain kehtaa ottaa kolmatta santsikierrosta. Pliis, tarjoa vielä kerran!"

Sanottu: "Nyt on vähän rauhaton hetki, soittaisitko myöhemmin uudelleen"
Oikeasti: "En pidä sinusta puhelinmyyjä, enkä ole kiinnostunut tuotteestasi. Ikinä."

Sanottu: "Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä"
Oikeasti: "...mutta tässä tapauksessa mielipiteesi on väärä ja olen siitä täysin eri mieltä."

Sanottu: "Ei, kyllä mä pärjään"
Oikeasti: "Kyllä, todellakin tarvitsen apua. Voisiko nyt joku auttaa?!?"

Sanottu: "Näytänkö lihavalta tässä mekossa?"
Oikeasti: "Voisiko joku nyt sanoa, että näytän upealta tässä mekossa? Ja antaa samalla hyvän tekosyyn ostaa uusi mekko?"

Sanottu: "Olen hämmentynyt"
Oikeasti: "Mua v***ttaa"

Sanottu: "Mielenkiintoista, miten paljon jotkut ovat äänessä."
Oikeasti: "Voisitko välillä olla hiljaa, en jaksa enää yhtään kuunnella"

Sanottu: "Olet käynyt kampaajalla"
Oikeasti: "Entinen tukka oli parempi"

Sanottu: - - - (hiljaisuus)
Oikeasti: "Anteeksi, käyttäydyin typerästi, sanoin vääriä asioita ja nyt nolottaa"

Sanottu: "Oho, haiseeko täällä koira vai lapsi?"
Oikeasti: "Joo, minä se olin. Multa pääsi paukku. Sori."

Olisipa mielenkiintoista,

Hanna Paavilainen Tallinna

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Lapsen saikku

sunnuntai 26. marraskuuta, 2017 @ 08.53
0
Terveiset sairastuvalta, tämä syksy on kaatanut perheemme jäseniä vuorotellen sängynpohjalle erinäisiksi pituuksiksi.

Omaakin flunssaa pahempi on aina lapsen flunssa. Tai siis se, miten ITSE kestää sitä lasta, joka huonon voinnin takia on lähtökohtaisesti äkäinen ja huono tuuli vielä kumuloituu, kun on useamman päivän neljän seinän sisällä tylsässä (minun) seurassa.

Kyselin kaikkitietävältä sosiaaliselta medialta, että miten saada aika kulumaan lapsen saikkupäivinä. Ajattelin, että oma taktiikkani (laita lapsi katsomaan koko päivä sohvalle piirrettyjä ja someta itse rauhassa) ei ole ehkä kaikkein paras lähestymistapa tähän yllättävään laatuaikamahdollisuuteen.

Somesta tuli niin hyviä vinkkejä, että laitan jakoon myös tänne blogiin! Alla minulle annetut vinkit ja suluissa on kommenttini toimivuudesta.

- Lue satuja (Osaan nyt ulkoa puolet Mauri Kunnaksen tuotannosta.)
- Sadutusta (Mikä tämä on? Joku kasvatustrendi, josta taas olen jäänyt paitsi? Jäi tekemättä.)
- Piirtämistä (Pieni mies jaksoi tehdä kaksi pääjalkaista. Tainnut periä taiteelliset lahjansa äidiltään.)
- Palapelejä (Klassikko!)
- Muovailuvaha (Toimii, varsinkin purkkien availu)
- vessapaperirullien leikkely (Tätä en alkuun ymmärtänyt ollenkaan. Siis jonkunlaista askartelua? Vai ihan vain sattumanvaraisesti leikellään vessapaperirullaa sikin sakin? Rullasin yhden rullan tyhjäksi annoin hylsyn ja sakset lapselle. Jäin odottamaan, että mitä tapahtuu. Kyllä se siinä ehkä vartin verran tuhersi näiden välineiden kanssa, että ihan käypä vinkki!)
- pitkät villalangan pätkät (En ymmärtänyt, mitä niillä olisi pitänyt tehdä, joten tämä vinkki jäi toteuttamatta)
- lainatkaa naapurista kasa "outoja" leluja. (Ihan briljantti vinkki, mutta eikö ne bakteerit sitten siirry lelujen mukana sinne naapuriin? Tämä vinkki ehdottomasti kokeiluun sitten, kun ollaan kaikki terveitä.)
- Eka maalaa rullan. Sit leikkaa kiekoiksi ja niittaa nitojalla kiekot yhteen. Ne voi ripustaa ikkunaan tai liimaa tauluksi isommalle paperille. (Liian edistyksellistä askartelua äidille, jolla on peukalo keskellä kämmentä. Jäi kokeilematta.)
- Korkaamattomat maalarinteippirulla ja vessapaperirulla ja vapaat kädet. (Tää oli hauska.)
- Legot ja lautapelit. (Tajusin, että hei 3-vuotias osaa jo lautapelejä. Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan)
- Lukekaa Sotaa ja rauhaa tai KIrkolliskokouksen pöytäkirjoja? (Itkuhan siinä tuli. Myös lapsella)
- Pikkukakkosen nettisivujen lastenpelit.
- Pitkä höyryinen suihku/kylpyhetki, kaikki mahdolliset vettäkestävät ämpärit, lapiot, autot, kulhot ja mittalusikat mukaan. Lopuksi lämpimiin pyyhkeisiin peiton alle.
- rakentakaa maja (jälleen klassikko)
- leipominen (Leivottiin sämpylöitä ja avoimesti kutsuin ystäviä kylään. Rehellisenä ihmisenä mainitsin kutsussa, että sämpylät saattavat sisältää pieniä määriä räkää. Kukaan ei tullut. Pitäisiköhän kehittää myyntipuhetta?)
- leikkikää piilosta (toimii terveenä paremmin kuin känkkäränkkä-nuhanenän kanssa)
- avaimenpiilotusleikki (kuumenee - kylmenee) (Lapsi ei hokannut tätä)
- vesivärileikkejä lämpimässä kylppärissä ja suihkua päälle (eloin pelätä, että vesivärit kuitenkin sotkevat kaakelien ne välit. Jäi tekemättä.)
- kaakeleiden ja lasioven maalailu ohennetuilla sormiväreille käsin tai maalipensselillä. Myös partavaahdon/sheivausvaahdon levittäminen lasioveen ja siihen piirtely on sitonut lapsen huomion pitkäksi aikaa. Kohtuu helpot suihkutella pois.
- Tehkää limaa! 2osaa perunajauhoa ja 1 osa vettä. Voi olla, että lapsi jaksaa läträtä ja tutkia vaan hetken, voi olla, että jaksaa pitkälle toista tuntia! (Ei päästy tähän vinkkiin asti)
- "Kauheasti tohinaa ja touhua teille siellä ehdotellaan. Vanaha mummeli täältä antaisi vinkiksi rauhoittua ja levätä ja antaa lapselle mahdollisuus parantua" (Touche. Tähän taisi se vinkkikeskustelua sitten loppuakin.)

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Aikavarkaat

maanantai 20. marraskuuta, 2017 @ 13.09
0
Jokainen tietää sen tyypin työpalaverissa, joka aina varastaa puheenvuoron kertoakseen jonkun asiaan liittymättömän tarinan ja tekee tämän vielä aivan liian pitkästi. Muut ovat kuuntelevinaan lasittunein silmin tai kuuntelevat oikeasti, mutta pyörittelevät silmiään turhautumisen merkiksi. Jos et tunnista ilmiötä, niin taputtele itseäsi olkapäälle, olet onnekkaassa työpaikassa. (Tai sitten tarkastele itseäsi kriittisesti: jos et tunnista työpaikkasi aikavarasta, niin voisitkohan se olla sinä itse?)

Sitten on se aikavarkauden muoto, että soittaa ja kertoo, että mitä unta on tullut nähtyä. Ellei uni liity johonkin eksistentiaaliseen oivallukseen elämästä, niin sen kertominen kenellekään on täysin ajan hukkaa. Aina, jos kirjassa tai elokuvassakin on joku unen kuvailemisen jakso, painan äkkiä pikakelausta.

Kohoava kumpu keskivartalossani houkuttelee ihmisiä kertomaan minulle synnytystarinoita. Tässä vaiheessa elämää olenkin ihan kiinnostunut kuulemaan kokemuksia ja jaksaisin puhua synnytyksestä vaikka koko illan, mutta ennen lapsia en ymmärtänyt ollenkaan tätä jakamisen tarvetta. Esikoisen synnytyksen jälkeenkin olin ihan kypsä synnytystarinoihin - so last season! Kuulosti vähän samalta, kun vertailisi suoliston tapahtumia tai muita kakkatarinoita viime viikolta.

Itse jaksaisin puhua loputtomiin lastenvaatteista, kielioppivirheistä, retoriikasta, Hararin kirjoista, nyrkkeilijän identiteetistä, ekologisuudesta, matkustelusta ja kasvisruoasta. Mutta sitten on niitä kummallisia ihmisiä, jotka pitävät edellisiä aiheita (tai joitakin niistä) täysin turhina aikasyöppöaiheina.

Kun joku alkaa kertoa tylsää juttua, niin siirtyykö vastuu kuulijalle? Pitäisikö kuulijan asiallisesti keskeyttää, että "hei, en ole kiinnostunut tästä teemasta"? Vai onko puhuja vastuussa siitä, että kaikki hänen suustaan tuleva on relevanttia kuuntelijan näkökulmasta?

Kun jokainen joka tapauksessa elää omaa kuplaansa - oli se sitten pienten lasten äidin kuplaa, pörssisijoittamisen kuplaa, opettajan kuplaa tai metsähoidon asiantuntijan kuplaa - niin voisiko kuuntelijan tehtävä olla siinä hetkessä raottaa sitä kuplaansa hetkeksi sen verran, että yrittää kiinnostua toisen jutuista? Mitä jos seuraavalla kerralla, kun se palaveriterrorisoija avaa suunsa, ei pyöräytäkään silmiä vaan yrittää samaistua hänen kuplaansa? Ehkä kuunteleminen ja kiinnostuminen toisten jutuista takaisi, että ainakaan peilikuvasta ei heijastu aikavaras, joka vain on kiinnostunut omista aiheistaan. Note. To. Self.

Krka Kroatia
Krka Kroatia
Krka Kroatia


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Mikä on Jumala?

keskiviikko 15. marraskuuta, 2017 @ 11.57
4
"Mikä on Jumala?" Lapsi kysyy ja tuijottaa mua silmillä, jotka ovat yhtä siniset kuin itselläni. Vaikka 3-vuotiaamme puheen kehitys on kuulemma ikäisekseen jäljessä, niin näköjään hän osaa kysyä tarpeeksi vaikeita kysymyksiä. Olin juuri laulanut "Jumala loi auringon kuun", ja lapsi halusi käydä lyriikat läpi.

Mieheni rehahtaa keittiössä nauruun ja ryntää olohuoneeseen, jossa lapsi edelleen tapittaa mua vakavana. "No nyt! Tän mäkin haluun kuulla, että miten pastori Vaittinen tähän kysymykseen vastaa!" mies sanoo, iskee silmää ja asettautuu paraatipaikalle nojatuoliin katsomaan, miten pastorille käy.

Hengitän syvään. Okei. Olen ollut Helsingin yliopistossa teologisessa tiedekunnassa yli 7 vuotta. Nyt kaikki oppini laitetaan testiin. Mää osaan tän. Mää pystyn tähän.

"Jumala on meidän kaikkien isä. Hän on luonut meidät kaikki ja rakastaa meitä." Vastaan mukamas varmalla äänellä.
"Onko isä Jumala?" lapsi kysyy.
"Ei, isä ei ole Jumala."
"Missä se Jumala on?"
"Se on tuolla taivaassa"
"Missä?!?" (Lapsi katsoo kattoon)
"Siis tuota, ei sitä voi nähdä, se on siellä korkealla taivaassa"
"Ai pilvien takana?"
"Joo" (DOUP! Nyt mää sit sorruin tähän selitykseen, että Jumala on joku partasuinen mies pilven reunalla, eihän sellaista teologiaa voi jättää lapselle päähän. Pakko korjata tilanne.)
"Niin siis Jumala on myös täällä meidän keskellä, jokaisen sydämessä ja kaikkialla." (Hitto, vähän harhaoppista panteismiä tämäkin. Olen puhunut itseni pussiin. Nyt pitää äkkiä lopettaa tämä keskustelu.)
"Onko Jumala täällä minun vatsassa?" (Lapsi näyttää hämmentyneeltä)
"Ei ole. Tuota, haluaisitko kaakaota?"
"Joo!!!"

Mieheni kikattelee partaansa vieressä.

Ottelu päättyi tuomariäänin 3 - 0
Lapsi 3 - Teologian maisteri 0

Keskustelu jatkuu kaakaokuppi kädessä:

"Äiti, mikä on lejäi?"
"Mikä? Siis leija?"
"Eikun LEJÄI!"
"Ei äiti tiedä, mikä on lejäi. Missä olet kuullut tuollaisen sanan?"
"Siinä laulussa. Se menee näin: Miska soutaa joella, ranna LEJÄI Petruska!"

Lapsi sairaana


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Mikä on Jumala?

keskiviikko 15. marraskuuta, 2017 @ 11.54
2
"Mikä on Jumala?" Lapsi kysyy ja tuijottaa mua silmillä, jotka ovat yhtä siniset kuin itselläni. Vaikka 3-vuotiaamme puheen kehitys on kuulemma ikäisekseen jäljessä, niin näköjään hän osaa kysyä tarpeeksi vaikeita kysymyksiä. Olin juuri laulanut "Jumala loi auringon kuun", ja lapsi halusi käydä lyriikat läpi.

Mieheni rehahtaa keittiössä nauruun ja ryntää olohuoneeseen, jossa lapsi edelleen tapittaa mua vakavana. "No nyt! Tän mäkin haluun kuulla, että miten pastori Vaittinen tähän kysymykseen vastaa!" mies sanoo, iskee silmää ja asettautuu paraatipaikalle nojatuoliin katsomaan, miten pastorille käy.

Hengitän syvään. Okei. Olen ollut Helsingin yliopistossa teologisessa tiedekunnassa yli 7 vuotta. Nyt kaikki oppini laitetaan testiin. Mää osaan tän. Mää pystyn tähän.

"Jumala on meidän kaikkien isä. Hän on luonut meidät kaikki ja rakastaa meitä." Vastaan mukamas varmalla äänellä.
"Onko isä Jumala?" lapsi kysyy.
"Ei, isä ei ole Jumala."
"Missä se Jumala on?"
"Se on tuolla taivaassa"
"Missä?!?" (Lapsi katsoo kattoon)
"Siis tuota, ei sitä voi nähdä, se on siellä korkealla taivaassa"
"Ai pilvien takana?"
"Joo" (DOUP! Nyt mää sit sorruin tähän selitykseen, että Jumala on joku partasuinen mies pilven reunalla, eihän sellaista teologiaa voi jättää lapselle päähän. Pakko korjata tilanne.)
"Niin siis Jumala on myös täällä meidän keskellä, jokaisen sydämessä ja kaikkialla." (Hitto, vähän harhaoppista panteismiä tämäkin. Olen puhunut itseni pussiin. Nyt pitää äkkiä lopettaa tämä keskustelu.)
"Onko Jumala täällä minun vatsassa?" (Lapsi näyttää hämmentyneeltä)
"Ei ole. Tuota, haluaisitko kaakaota?"
"Joo!!!"

Mieheni kikattelee partaansa vieressä.

Ottelu päättyi tuomariäänin 3 - 0
Lapsi 3 - Teologian maisteri 0

Keskustelu jatkuu kaakaokuppi kädessä:

"Äiti, mikä on lejäi?"
"Mikä? Siis leija?"
"Eikun LEJÄI!"
"Ei äiti tiedä, mikä on lejäi. Missä olet kuullut tuollaisen sanan?"
"Siinä laulussa. Se menee näin: Miska soutaa joella, ranna LEJÄI Petruska!"

Lapsi sairaana


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Ei kerta vilauttelijaa tee

keskiviikko 08. marraskuuta, 2017 @ 10.48
2
Jostain syystä ystäväni eivät ymmärrä kloorivedessä lillumisen päälle yhtä hyvin kuin minä. Niinpä Tallinnan matkallamme jäin hotellin allas-osastolle itsekseni pulikoimaan. Eipä siellä silti yksin tarvinnut olla. Myös moni lapsiperhe oli hoksannut lillumisen autuaan ihanuuden sinä sunnuntaiaamuna. Heittäydyin veden kannateltavaksi ja syleiltäväksi ikivanhoissa venähtäneissä bikineissäni, koska pihiydessäni en ollut raaskinut ostaa uusia uikkeita raskauden ajaksi.

Vähitellen huomasin monen perheenisän katsovan minua. Ja sitten äitien vilkuilevan. Ja lasten tuijottavan. Olenpas minä kiinnostava tapaus, ajattelin, itsenäinen kaunis nainen! Olen kuin hedelmällisyyden jumalatar upean pyöreän vatsani kanssa! Ei ihme, että eivät voi pitää silmiään minusta erossa! Huomasin ylpistyväni ja röyhistelin polleana poreiden keskellä.

Kun nousin vedestä, huomasin elähtäneiden nirunarubikinieni yläosan vääntyneen pois paikoiltaan ja toisen rintani pullahtaneen täysin ulos. Toinen tissi pullotteli väärinpäin olevan lapun kolosta.

Mitä tästäkin taas opimme?
1. Älä ole pihi. Kaiva sitä kuvetta ja osta uudet uikkarit. Tuhlaat ehkä siinä muutaman kympin, mutta moni lapsi säästää terapiakustannuksissa.
2. Älä mene enää minnekään uimaan yksin. Ystävä kehtaa huomauttaa, jos rintasi näkyvät julkisella paikalla.
3. Älä kuvittele itsestäsi liikoja. Jos ihmiset katsovat sinua, se todennäköisesti johtuu siitä, että olet jotenkin omituisen näköinen. Alleviivattakoon, että ei siksi, että olisit erityisen kaunis.
4. Älä huoli. Ei yksi kerta vielä vilauttelijaa tee.

Tallinna Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D