Hanna Paavilainen

Yläkerran Ville ja omituiset suomalaiset

maanantai 29. tammikuuta, 2018 @ 00.54
0
Meidän yläkerrassa asuu Ville. Villellä on työ, joka kuljettaa sitä maailman eksoottisimpiin paikkoihin sekä ympäri Suomea. Aina silloin, kun Ville on kotona, se kertoo meille juttuja ihmeellisestä maailmasta. Siinä ollaan kaikki talon lapset ja aikuiset ringissä hartaana ja korvat höröllä kuin lapsella iltasatuaikaan. Ja Villehän kertoo mielellään, olipa kerran, ette uskoisi vaikka kertoisin, kaukaisessa kaukaisessa maassa.

Viime aikoina Ville on päivitellyt hotellien aamupalabuffeteissa omituisia suomalaisia, jotka laittavat pekonia hedelmäjugurttiinsa ja vadelmahilloa karjalanpiirakoiden päälle. Sitten ne vielä sekoittavat omituiseen laihaan kahviinsa myös puolukkahilloa. Tai siis tällaiseksi aasialaiset ja erityisesti kiinalaiset Suomen matkailijat olettavat suomalaisen aamupalakulttuurin. Heille kun ei ole hotellin toimesta annettu ohjeita, että puolukkahillo kuuluu mustanmakkaran kanssa, ei kahvin kanssa. Pekoni syödään erikseen pikkunakkien ja kananmunien ja paahtoleivän kanssa, jugurtti erikseen pähkinöiden kera. Kiinalaiset yhdistelevät ennakkoluulottomasti kaikkea, mitä eteen on kannettu ja sitten ihmettelevät Villelle, että omituinen makupaletti teillä suomalaisilla. Syödään nyt kuitenkin, kun kerta tarjotaan, olisihan se nyt epäkohteliasta kieltäytyä.

Maassa maan tavalla ja hedelmäpommi-pekoni-jugu ääntä kohti.
Omituisia ne suomalaiset.

Ville


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Yöttömät yöt

sunnuntai 21. tammikuuta, 2018 @ 21.00
0
Tänään menen aikaisin nukkumaan. Juon lämpimän kupposen teetä vielä viimeisen Puppe-kirja-luvun ja Maan korvessa kulkevi lapsosen tien jälkeen, pesen hampaat ja piiloudun peiton ja tyynyjen väliin. Herään sitten huomenna virkeänä uuteen päivään.

Näin päätän. Mitä sitten oikeast tapahtuu?

- Menen sänkyyn.

- Katson Netflixistä Stranger Thingsiä 3 jaksoa. Yritän lopettaa jo ensimmäisen jakson kohdalla, mutta on vaan liian jännä kohta, ei pysty jättää tähän.

- Pakotan itseni sulkemaan padin ja välittömästi mieleeni tulee 28 tekemätöntä asiaa. Avaan puhelimen ja alan kirjoittaa muistilistaan ylös näitä akuutteja ja ilmeisen tärkeitä tehtäviä. Niiden joukossa on mm. "muista ostaa shaveriin lisää teriä".

- Mikä tuo hurina on? Joku on jättänyt pesutuvan ilmastoinnin yöksi päälle. En pysty elämään tämän hurinan kanssa. Nousen ja menen taloyhtiön kellarin pyykkitupaan sammuttamaan mokoman metelöijän. Huomaan, että siellähän on myös meidän pyykkejä kuivana. Nopeastiko ne nappasen tuosta mukaan samoilla vauhdeilla!

- Menen sänkyyn uudestaan.

- Lisään muistilistalle "muista viikata pyykit paikoilleen"

- Alan miettiä, että millaista olisikaan elämä ilman pesukoneita. Ja ilman viemäreitä. Missä pulassa me oltaisiinkaan, jos ei olisi niitä näppäriä reikiä, johon menee suihkuvesi, tiskivesi, pyykinpesuvesi, vessanpöntön vesi? Miten sellainen järjestelmä luotaisiin, jos sitä ei olisi jo valmiina? Alan guugletella erinäisiä faktoja viemäriverkostoista ja niiden rakentamisesta.

- Iskee nälkä. Nousen syömään.

- Menen takaisin sänkyyn.

- Mietin, että olisiko pitänyt pestä hampaat uudestaan. Tunnustelen kielellä hampaita. Voiko hammaskiven kasvamisen tuntea kielellä simultaanisesti?

- Poden huonoa omaatuntoa hampaiden laiminlyönnistä. Tulee mieleen muitakin laiminlyöntejä elämän varrelta. Olenkohan huono ihminen? Tietenkin olen. Miten voisin olla parempi?

- Kyllästyn omiin ajatuksiini. Avaan uudelleen Netflixin.

Sitten sitä taas aamulla ihmettelen, että miksi aamulla väsynyt. Se on varmaan se, kun on nämä pienet lapset. Juu, siinä on varmasti se syy.

Tallinna


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Raskausaivot

sunnuntai 14. tammikuuta, 2018 @ 14.09
0
Kymmenisen kertaa päivässä olen kotona kävelemässä jonnekin ja unohdan, mihin olen matkalla. Palaan takaisin sohvalle istumaan ja mietin, että mitä piti hakea tai tehdä. Toiset kymmenen kertaa olen avannut atk-internet-selaimen ja siinä vaiheessa, kun olen näppäillyt ensimmäiset kaksi tuplaveetä, olen jo unohtanut, että mille sivulle olinkaan menossa.

Viimeisen parin viikon aikana olen kaksi kertaa palauttanut pullot kauppaan ja unohtanut ottaa palautuskuitin. Toivottavasti pullopalautusjonossa seuraava on ilahtunut. Haluan ajatella, että jälkeeni masiinalle on mennyt joku työtön-kaikesta-avusta-osaton-orpo, joka saa kuitillani ostettua sen päivän ruoat. Vai olisiko masiina imaissut kuitin takaisin kitaansa ja s-ryhmä on saanut pitää rahansa?

Lähestulkoon joka kerta, kun laitan pyykkikoneen päälle, muistan asian seuraavan kerran vasta seuraavana päivänä. Onneksi asumme sellaisessa pienessä yhteisössä, että koneita käyttää muutkin ja joku pyykkitonttu (naapurista) on ripustanut meidänkin märät kalsarit narulle. Tai sitten ovat maagisesti hypänneet koneesta itsekseen narulle. En ainakaan muista, että olisin niitä itse sinne ripustanut.

Kun olin anoppilassa kyläilemässä, pakkasin lähtiessä huolellisesti omaisuuteni isoon kassiin. Kiersin talon rauhassa moneen kertaan, jotta kaikki kosmetiikat, vitamiinit, lääkkeet, lompakot, kamerat, eväät, pyykit ja muut tulee varmasti kyörättyä kotiin. Se on aina niin ärsyttävää, kun joku jättää tavaroitaan kyläpaikkaan haisemaan. Hyppäsin tyytyväisenä autoon ja kotona huomasin, että kassi kokonaisuudessaan oli jäänyt verannalle. Elelin muutaman päivän miehen rahoilla. Naapurin teinitytöt eivät pelkästään ilomielin lainanneet meikkejään, vaan tarjoutuivat meikkaamaan minut aina tarvittaessa. Kajalia on riittänyt viiden faraon tarpeisiin ja vihdoin kulmakarvanikin ovat instagramiin sopivat.

Pitäisi ehkä useamminkin unohdella asioita.

Raskaana

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Myyntitykki

sunnuntai 07. tammikuuta, 2018 @ 14.24
0
Ostin paketillisen ylihintaisia suklaakeksejä. Eivät ne varsinaisesti ole kovin hyviä eikä mieleni varsinaisesti tehnyt mieli suklaakeksejä, mutta ystäväni pojan luokka keräsi rahaa luokkaretkelleen, joten velvollisuudentunnosta oli ostettava paketillinen kaappiin. Siellä oli kyseistä tuotetta jo ennestään kaksi laatikollista, koska toistenkin ystävien lapset olivat menneet luokkaretkelle ja silloinkin niitä oli pakko ollut ostaa. Eivätkä ne silloinkaan olleet kovin hyviä, joten sinne kaapin perukoille olivat jääneet lojumaan. Niin, vanhemmathan näitä myyvät (puoli)pakolla ystävilleen ja kollegoilleen, itse poika ei osallistunut markkinointiin, myynnintekotilanteeseen tai raportointiin mitenkään.

Ihan poikkeuksellisesti tällä kertaa avasin laatikon. Vauva vatsassa halusi varmaan sokeria. Laatikossa oli 6 keksiä. Pakkauksen ohjeen mukaan pitäisi olla 19.

Oman elämäni Sherlock Holmesina tein listan epäillyistä. Ovatko keksit kadonneet
a) salaa myyntitykin suuhun sillä välin, kun äiti hoitaa bisnekset? Ja jos näin, niin miten vaikuttaa tuomioon se, että epäilty on alaikäinen?
b) myyntitykin äidin suuhun, hän verottanut oman työnsä osuuden kekseissä välistä?
c) mieheni/poikani/koirani suuhun, kun on löytänyt suklaakeksikätköni?
d) omaan suuhuni, kun olen raskauden loppuvaiheessa alkanut unissani kävelemään ja syömään?

Kadonneiden suklaakeksien arvoitus vielä selvityksen alla. Poliisi ei ottanut kantaa tapaukseen. Vahvat epäilyt ovat syyllisen A harteilla, mutta en kommentoi keskeneräistä tutkintaa.

Ymmärrän mokkapalat koulun diskon kanttiinissa. Ymmärrän arpajaiset ja kirpputorin kevätriehassa. Ymmärrän partiokalenterin ja kevätpörriäinen -lehden. Ymmärrän joulupaketointipalvelun kauppakeskuksen aulassa pientä maksua vastaan. Mutta tämä suklaakeksimafia?!? Emmekö me tajua, että meitä kaikkia tässä huijataan?

menaiset


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Uutta kohti

sunnuntai 31. joulukuuta, 2017 @ 14.04
0
Hei kulta! Ihana kun tulit töistä kotiin, mulla onkin sulle tärkeää asiaa.

Kuule sinä aikana kun sä olit töissä, niin mä toin tänne meille kotiin tällaisen Pablon. Pablo on mun uusi mies ja se muuttaa meille kans. Se nukkuu mun kanssa samassa sängyssä, sä oot jo niin iso mies että pitäisikö sun nukkua tuolla toisessa huoneessa. Tai sitten lattialla patjalla tuossa sängyn vieressä. Pablo on kyl aika äänekäs, saattaa yölläkin alkaa huutaa monta kertaa, että siinä mielessä sun ois hyvä olla tuolla toisessa huoneessa.

Nyt kun tää Pablo on uusi meidän perheessä niin se nyt saa vaan tällä hetkellä vähän enemmän mun huomiota, aikaa ja energiaa, kuin mitä mulla on sulle antaa. Sun täytyy nyt käyttäytyä niin kuin iso mies ja huolehtia vähän enemmän itestäs, mä en ehdi hyysää sua enää samalla tavalla.

Päivisin kun sä lähdet töihin, niin me jäädään tänne Pablon kanssa köllöttelemään. Sun huone on nyt myös Pablon huone, tehdään sinne pikku remonttia tässä ja järjestellään, että molempien tavarat mahtuu. Niin ja kaikki sun tavarat on nyt myös Pablon tavaroita, että älä viitti sitten siitä kiukutella.

Siis kulta eihän tämä Pablo mitenkään sua korvaa. Mä edelleen rakastan sua. Mutta mä rakastan yhtä paljon myös Pabloa. Pablo on tosi ihana tyyppi ja sunkin pitää oppii rakastaa sitä. Tai siis rakastathan sä tietenkin jo, mikset rakastais.

- - -

Sisarussuhde on ehkä pisin ihmissuhde elämässä. Sisarus on suuri lahja. Ymmärrän hyvin myös sen, jos isoveli ottaisi mieluummin uuden pikkuauton kuin pikkuveljen lahjaksi, kun kerta seuraamukset ovat yllä kuvatun kaltaisia. Hyviä vinkkejä esikoisen sopeuttamiseen vauva-tilanteeseen otetaan vastaan.

pikkuveli

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Joulupöydässä

sunnuntai 24. joulukuuta, 2017 @ 14.37
0
Olen useampana vuotena vihjaillut vanhemmilleni, että voisin viettää jouluni lämpimämmillä sijainneilla. Äitini vannoutuneena jouluihmisenä on torpannut vihjailuni. No nyt tänä vuonna, kun minulla on vatsani takia matkustuskielto, vanhempani päättivät itse lähteä reissuun.

Päätimme aloittaa uuden jouluperinteen ja hakea Kalliosta rullakebabit joulupöytään. Aikaa ja energiaa riittää myös ylimääräisille vieraille. Täten kutsun avoimesti kanssamme kebabille:

- Kaikki ne, jotka olen kuluneen vuoden aikana piilottanut Facebook-syötteestäni, koska en ole jaksanut lukea heidän päivityksiään. Anteeksi, kyse on ollut omasta umpimielisyydestäni. Joulun kunniaksi yritän olla avarakatseisempi. Jokaisen ärsyttävän Facebook-päivityksen takana on kuitenkin ihminen, jolla on omat taistelunsa omassa elämässään, josta en tiedä mitään.

- Kaikki ne, joita Facebook statukseni ja blogini kirjoitukset ovat ärsyttäneet. Syötäisiin yhdessä kebabia valkosipulikastike suupielistä valuen ja annettaisiin toisillemme anteeksi.

- Lehtikuninkaan väen, koska he edelleen jaksavat antaa mun kirjoittaa tätä hassua blogia.

- Itseni, kun olin nuori. Voisin kertoa hänelle, että älä käytä aikaasi siihen pitkään matikkaan. Et tule tarvitsemaan derivaattaa koko elämäsi aikana. IKINÄ.

- Lena Dunhamin ja toimittaja Jari Hanskan, koska heidän podcastit ovat tehneet syksyn bussimatkoistani töihin huomattavasti onnellisempia.

- Jenni Haukion. Voitaisiin vertailla raskauskokemuksia ja fiilistellä vauva-asioita.

- Sufjan Stevens voisi käydä vetäsemässä pari biisiä.

Voi Hyvä Luoja meillä olis tällä porukalla hauskaa. Onhan sentään joulu ja Jeesuksen syntymäpäivä.

joulu


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Rakkauden kieli

sunnuntai 17. joulukuuta, 2017 @ 14.40
2
Mies tulee ovelle vastaan paukutellen kuvitteellisia henkseleitään. Mitäköhän tuo tuossa hyörii, päästäisi nyt ihmisen sisään vatsansa kanssa! Siinä se röyhistelee, jotain sillä on selkeesti mielessä.

"Huomaatko mitään?" hän kysyy silmät sydämen muotoisina.
"Ööö, en?"
"KULTA, mä olen IMUROINUT!", hän ilmoittaa ihan kuin se olisi kirkkaammankin mitalin paikka.
"Okei, no oli jo aikakin". Sanon ja kohautan olkiani. Samalla huomaan keskelle olohuonetta jätetyn imurin ja välittömästi alkaa ärsyttää, että miksi on hommat jätetty puolitiehen. Puhahdan paheksuvasti ja alan korjailla mieheni jälkiä silmiäni pyöritellen.
Mies poistuu loukkaantuneena tilanteesta.

On joulukuu, syntymäkuukauteni ja lahjojen aika noin niin kuin muutenkin. Viime kuussa vietin paljon aikaa, jotta löytäisin täydelliset kaksi lahjaa miehelleni isänpäiväksi ja hänen syntymäpäiväksi. Jotain oivaltavaa, merkityksellistä ja arvokasta. Kun minun vuoroni lähestyy, mies kysyy:

"Mitä haluat synttärilahjaksi?"
"En mitään" vastaan kainostellen.
Saankin juuri sen, mitä tilaan. Mies on ihmeissään, kun syntymäpäiväni iltana olen äkäinen.

Gary Chapman on kirjoittanut rakkauden viidestä eri kielestä. Ihmiset eivät siis ilmaise eikä vastaanota rakkautta samalla tavoin, vaan jokaisella on ne omat jutut, jotka saavat tunneaallot läiskymään. Mieheni rakkauden kieli on selvästi TEOT. Hänelle on tunnetasolla ihan sama, kuinka hauskan lahjan olen keksinyt tai kuinka hokisin rakastan-rakastan-rakastan. Hänen tapansa osoittaa rakkautta on tampata matot tai korjata jääkaappi.

Sitten taas omalla kohdallani Imurointi tai mikään muukaan kotityö ei aiheuta MINKÄÄNLAISIA romanttista värähtelyä. Ne ovat vain pakollisia arjen askareita, jotka pitää vain hoitaa alta pois. Sen sijaan rakkauden kieli minulle on LAHJAT. Olkoonkin kaupallista tai pinnallista, niin olen mielinkielin ja onnensykkyröillä heti, jos saan käteeni jotain silkkipaperiin ja satiininauhaan käärittyä.

Chapmanin mukaan muut kolme rakkauden kieltä ovat SANAT (tämän kielen natiivipuhuja kuulee mielellään kehuja), AJANKÄYTTÖ (tämän lingvistisen alueen asukas haluaa jakamatonta huomiota ilman älypuhelimen vilkkua välissä) ja KOSKETUS (tarve hellyyteen). Tietenkin moni osaa useammasta kielestä alkeet.

Kesti aika monta vuotta ja vielä enemmän riitoja, että oivallettiin miehen kanssa näinkin yksinkertainen asia. Ensi jouluaattona nielen jo paremmin sen, ettei nimelläni ole kuusen alla yhtään lahjaa. Mieheni ei vain osaa puhua sitä kieltä. Mieheni taas yrittää olla loukkaantumatta, jos en heittäydy kahareisin hänen syliinsä joka kerta, kun hän on imuroinut.

Krka Kroatia

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D