Hanna Paavilainen

JOKU

måndag 21 oktober, 2013 @ 08:12
12
Elämäni on jälleen kerran tyyppiesimerkki siitä, että Joku suunnittelee vähän itseä väkevämmin tätä hommaa täällä.

Elämäni on heittänyt kärrynpyörää kolme kertaa viimeisen parin kuukauden aikana. Viimeisin pyöräytys pysäytti ja vaiensi kaiken edeltävän: keskenmeno. Mieheni ehdotti, että kirjoittaisin tarinani auki, sillä nyt jälkeenpäin kuulemamme mukaan kohtalontovereita riittää. Toivottavasti tämä jaettu kokemukseni auttaa jotakuta, joka on samassa tilanteessa.

Mutta niitä kärrynpyöriä. Palataan pari kuukautta taaksepäin. Kesällä suunnittelin tälle syksylle huippukuntoa, kisoja, uutta kotia ja uusia työprojekteja. Laitoin työhakemuksen vetämään.

...ei se mennytkään ihan niin...


...nimittäin samaan aikaan mieheni suunnitteli muuttoa Thaimaahan. Kivi nimettömässä vaati, että omat suunnitelmat heitettiin kärrynpyöräytysten kera hyllylle odottelemaan. Saimme upean työtarjouksen Rayadiversilta, unelmatyöstä sukellusoppaina Racha Yain paratiisisaarella. Laitoimme virkavapaa-anomukset eteenpäin ja vuokra-ilmoituksen kodista. Ostin uusiksi virka-asuiksi kolmet bikinit.

...Joku käsikirjoitti jutun toisin...


Saimme tietää iloisesta vahingosta vatsassani: olin raskaana. Joojoo, olen istunut koulussa biologian tunneilla ja tiedän, miten vauvoja tehdään, (ja ymmärtääkseni neitseellinen sikiäminen on maailmanhistoriassa tapahtunut vain kerran) mutta silti tämä elämänkäänne tuli meille yllätyksenä. Sen ei pitänyt olla mahdollista.. Thaimaa ja minäminä-maa saivat jäädä ja elämän suunta muuttui. Thaimaassa en olisi voinut tehdä työtä, johon minut olisi palkattu, enkä muutenkaan olisi halunnut synnyttää esikoistani vieraassa maassa. Päätimme siis jäädä Suomeen odottelemaan uutta perheenjäsentä.

...Joku suunnitteli taas toisin...


12 viikkoa vauva oli jo rukouksissa, ajatuksissa, unelmissa ja suunnitelmissa. 12 viikossa ehtii jo miettiä nimiä, vaunuja, hoitolaukkuja, kasvatusfilosofiaa, koliikkia, imetysrintaliivejä, pienen sylissä pitämistä, lantionpohjan lihaksia, mammajoogaa, pinnasänkyä ja kastetta. Ajattelin, että minuun on annettu lainaksi - ei omaksi - jotain pyhää ja ihmeellistä hormonimyrskyjen, väsymyksen ja rintojen kasvamisen lisäksi. Ruumiini ei ollut vain omani, vaan jaoin sen jonkun toisen kanssa. Sitten sain tietää, ettei iloinen vahinkomme ollut tarkoitettu elämään. Tuntui, kuin elämä olisi pysähtynyt. Vaikka varsinaisesti kaikkihan jatkuu nyt vain, kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. En kuitenkaan osaa katsoa mitään samalla tavalla. Kaikki tuntuu turhalta ja merkityksettömältä ja jotenkin tyhjältä. Vaikka tiedän varsin hyvin, ettei 12 viikkoa sitten elämäni ollut merkityksetöntä tai tyhjää - päinvastoin elin elämäni parasta kesää. Silti nyt on vaikea nähdä tulevaisuuteen. Vaikken koskaan pitänyt vauvaa sylissäni, on menetys todellinen.

Olen saanut kuulla, että keskenmenot ovat yleisiä, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin. Ihmisen mieli kulkee kuitenkin toisella tavalla. Johtuiko tämä siitä Rose-pullosta, jonka tuhosimme ystäviemme kanssa, ennen kuin tiesin olevani raskaana? Tämä oli varmasti seurausta siitä, kun unohdin ottaa ne d-vitamiinit sinä yhtenä päivänä? Tai siitä 1/2 l. coca-cola-zerosta, jonka join mökillä illanvietossa raskauden aikana - siinähän on vaikka mitä haitallisia lisäaineita? Jos olisin levännyt enemmän? Tai vähemmän? Tunne siitä, että minussa on jotain vikaa tai että olen tehnyt jotain väärin, räjähtää väistämättä ja rajaamattomana tajuntaan.

En vielä tiedä, mikä tarkoitus tällä kaikella on. Ovelasti Joku on suunnitellut tämän ihmisen ajantajun, ettemme voi elää tätä elämää kuin päivä vain ja hetki kerrallansa. Usein haluaisin nähdä vähän edes eteenpäin ajassa, että ymmärtäisin, mikäköhän tarkoitus tälläkin tapahtumalla on. Toisaalta ja tavallaan se on armollista, ettei näe aikaa eteenpäin, sillä tulevaisuuden taakat voisivat käydä liian raskaiksi kantaa.

Sanotaan, että aika parantaa haavat ja ehkä sanonta pitää paikkansa, sillä tänään en ole itkenyt vielä kertaakaan. Olen jo ymmärtänyt, että aurinko nousee joka aamu idästä, vaikka kuinka olisin surullinen. Olen jo päässyt sängystä ylös, hymyillyt silmiin asti ulottumattomalla hymyllä naapureille. Fyysiset kivut ovat jo lakanneet (keskenmeno oli yllättävän rankka myös kropalle: sen tarkempiin yksityiskohtiin menemättä maalaan teille mielikuvan suorasta kurkkuhuudosta vessan lattialta veren ja oksennuksen keskeltä).

Toisaalta aika parantaa vain puhtaat haavat. Desinfioimattomat haavat se saattaa tulehdukseen. Ehkä tämä kirjoitus puhuu asian puhtaaksi. Sitten annan asialle vain aikaa - päivä ja hetki kerrallaan.

rappuset
aiak
aika


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Naurettavaa

fredag 27 september, 2013 @ 08:58
0
Ajatus kilahti päähäni kuin rengas sonnin nenään: ystävissäni on yksi yhteinen piirre. Ystäväpiirissäni on miehiä ja naisia, pappeja ja ateisteja, korkeakoulutettuja ja kouluja vältelleitä, vanhoja ja nuoria... Yksi asia yhdistää. Se on nauru.

Tajusin tämän, kun olin ystäväni "automiehen" kanssa aamupalalla ja aloin miettiä, mikä yhdistää automiestä Jyväskylästä ja pappia Hämeestä. No, ainakin huumori. Automies nauraa rennosti, usein ja niin aidosti, että jutun kertojalle tulee sellainen olo, että nauru on varmasti ansaittu jollakin erityisen hyvällä jutulla. (... ja mehän kaikki tiedämme, ettei tämä voi kohdallani pitää paikkansa - juttujen taso on aina vähintäänkin kyseenalainen kvalitatiivisilla mittareilla tarkastellen) Ei mitään sellaista tyhjän hohotusta tai ivallista virnuilua, vaan vapautunutta, hyväntahtoista, syvältä sydämestä kauniilla bassolla kumpuavaa naurua. Tiedättehän, millaisesta naurusta puhun? Erittäin hurmaava piirre ihmisessä!

Meillä kotona ja myös ystäväpiirissäni on pruukattu nauraa paljon. Kovaa ja korkealta, hersyvästi, välillä vähän nolostikin ja räkättäen, välillä siveellisemmin hihittäen. Joka tapauksessa usein.

Sanotaan, että nauru pidentää ikää. En ole samaa mieltä. Nauru saa ajan tuntumaan äärettömän lyhyeltä - aamupala automiehen kanssa kiisi hujahtaen ohi. Nauru saa kuitenkin elämän tuntumaan vaan niin huikean paljon paremmalta.

Nauruntäyteinen oli myös se päivä, kun otimme ystäni "isosiskon" kanssa uusia kuvia blogiin. Lehtikuninkaalle on tulossa sivu-uudistus ja sitä myötä blogini visuaalista ilmettä freesataan. "Isosisko" tuli apuun kuvien suhteen ja heti kun kamera tuli esille, aloin kikattelemaan ajatuksellekin keimailusta ja tulos on jotakuinkin mukainen. En tiedä, naurettiinko enemmän kuvauksissa vai sitten otoksia katsellessa. Hyvällä tuurilla saatiin kuitenkin pari sopivaakin kuvaa blogin uuteen ulkoasuun - ihania uusia visuja odotellessa! Lupaan, että sivustosta tulee hieno! Arkistoon jäi myös aika liuta niitä kuvia, joita ei niinkään onnistuneiksi voi kutsua. Sellaista elämä on - kaikki kuvat eivät ole onnistuneita. Siinähän epätäydellisyyden keskellä sitten onnistumiset paremmin kirkastuvat.

nauru
nauru
nauru


Lutherin rukous:

Rakas Herra,
anna minulle iloinen mieli,
että meillä olisi tosi hauskaa.

Sillä tämäkin kaikki on sinun lahjaasi,
joka ei tulisi itsestään,
ellet sinä sitä antaisi.

Siksi pyydän Kristuksen tähden,
anna minulle iloinen mieli,
anna puhdas ilo,
että olisin tänään ystävieni seurassa
hyvällä tuulella,
syntiä tekemättä.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Väärällä puolella kehää

lördag 21 september, 2013 @ 09:00
2
Aina kun olen nyrkkeilykisoissa katsomon puolella, tunnen olevani väärällä puolella. Tekee mieli tehdä sellainen spiderman/superman -muodonmuutos, niin että repäisisin velcrovaatteet päältä pois ja alta paljastuisi kisa-asu ja hyppäisin kehään ottelemaan. Ei niin, että olisin kertaakaan tehnyt näin, silloin kun oikeasti olen astunut "oikealle puolelle" kehää, mutta jostain syystä aina katsomossa tämä mielikuva vainoaa minua.

Ruskiksen skabat ovat perinteiset nyrkkeilyn salikisat, joista on muodostunut jo legenda. Ruskiksella on skabattu noin kerran kuussa jo vuosikymmeniä. Olen käynyt usein Ruskiksen kehässä molemmilla puolilla ja voin luvata, että taso kisoissa on hyvä, tunnelma aito ja Viipurin nyrkkeilijöiden järjestämät puitteet toimivat.

rusa
rusa
jalat
rusa
rusa
rusa
rusa


Ruskiksen skaboissa on usein aika harras tunnelma. Se naurattaa, sillä näen yhtymäkohtia jumalanpalvelukseen. Molemmissa vakavalla ilmeellä ja hiljaisena seurataan, että mitä siellä kehässä pari ihmistä touhuaa. (Eikö olekin alttarialue vähän kehämäinen kaiteineen?)

Itse nyrkkeilykehässä imen voimaa siitä, että yleisöstä kannustetaan. Taputukset, huudot, tsemppaukset auttavat jaksmaan, kun loppuerästä jo joka paikkaa hapottaa. Niin että rohkeasti vaan siellä katsomossa käsiä yhteen ja herkästi hurraata huutamaan! Ei nyrkkeily mitään golffia ole!

Kirkossakin soisin ihmisille enemmän mahdollisuuksia osallistua - muutenkin kuin vain istumalla penkissä hiljaa. Tosin en haluaisi, että ihmiset käyttäytyisivät samanlailla kirkossa kuin urheilutapahtumassa. En todellakaan toivo kuulevani kirkossa tsemppaushuutoja (varsinkaan viime sunnuntaina Ruskiksella kuulemaani lausetta "HYVÄ! LYÖ SILTÄ PÄÄ IRTI!"), mutta palautetta kirkkokahveilla on aina kiva saada ja kirkolliskehän molemmilla puolilla olisi hyvä korostaa seurakuntalaisen osallistumista.

Jännä juttu muuten, että kirkossa penkillä ollessani ei ole yhtään sellainen olo, että olisin väärällä puolella kehää. Päinvastoin kirkon kehässä on molemmilla puolella sellainen olo, että olen juuri oikeassa paikassa. Saan olla tässä juuri sellaisena kuin olen, ja silti kelpaan Jumalalle.

Ruskiksen Skabat seuraavan kerran 6.10. klo 11 Ruskeasuon Liikuntahallilla. Sisäänpääsy ilmainen. Jumalanpalvelus Korson kirkossa joka sunnuntai klo 10. Sisäänpääsy ilmainen.
Siellä nähdään!


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Arki yhtä juhlaa

tisdag 03 september, 2013 @ 09:31
0
Papille arki on yhtä juhlaa, sillä pääsen joka työviikko kasteisiin ja häihin. Iloisissa perhejuhlissa ei voi muuta kuin hiljaa todeta, että olen aika kivan ammatin osannut valita. Tai sitten minut on valittu: elämänhallinta ja kontrollintunne on tällä pallolla taitaa olla loppuviimein aika illuusiota.

Joka tapauksessa voileipäkakkukestävyyteni on aika kovaa luokkaa - ammattilaistasoa.


Kastejuhlien ja kermakakkujen asiantuntijana haluan listata tähän käytännön vinkkejä kasteesta. Yritän pitää korkeafilosofisen teologian minimissä ja keskittyä nyt käytännön juhlimiseen.

VINKKEJÄ KASTEJUHLAAN:


- Kastetta kannattaa juhlia! Vaikka itse juhlasankari on niin pieni, ettei ehkä ymmärrä juhlasta paljoakaan, niin juuri siksi! Armo on täysin ansaitsematonta, sen saa vaikkei ymmärtäisi siitä mitään. Jokainen ihminen on Luojan luoma ihme ja äärettömän arvokas ja sitä sietää juhlia!

- Kaste on ihme ja sakramentti, jonka vaikuttavuus ei ole kiinni puitteista, vaan Jumalan armosta. Älä keskity kilpavarusteluun. Monilla seurakunnilla on myös kastepäiviä, jolloin kirkossa kastetaan monta lasta ja seurakunta tarjoaa yhteisesti kahvit ja kermakakut.

- Tee juhlista omat. Kerro kastavalle papille, millaisista musiikista ja virsistä pidät. Soita cd:ltä laulu, joka on teidän perheelle tärkeä. Pyydä isovanhempia ja kummeja valmistelemaan runoja ja/tai rukouksia, jotka he voivat lukea. Valmiita isovanhemman rukouksia ja kummin rukouksia on myös olemassa. Ota mukaan juhlasankarin isoveli ja/tai isosisko vaikkapa pyyhkimällä vauvan pää kasteen jälkeen. Pyydä sukulaisilta kastemekkoa ja -maljaa tai aloita uusi perinne hankkimalla uudet. HUOMHUOM! Kastemaljan vesi on oltava lämmintä. Haluaisitko itse saada kylmää vettä niskaan? No ei halua vauvakaan!

- Juhlapaikka. Kasteen ei ole pakko olla kirkossa, vaikkakin kirkko luo juhlavat puitteet tilaisuudelle. Kaste voidaan toimittaa myös kotona tai vaikka ulkona tai mökillä. Seurakunnilla on usein tarjota tiloja myös ristiäisjuhlapaikalle, mutta "jatkot" virallisen kasteosuuden jälkeen voi olla vaikka läheisessä ravintolassa. Koristele juhlapaikka teeman mukaiseksi: tuoreen vauvan tärkeitä esineitä pyykkinarussa, pikkuisen käden- tai jalanjäljet pöytäliinalla tai nimikyltti askarreltuna ovenkarmiin. Olen aiemminkin jo tänne kirjoittanut, että kukat ovat kuin visuaalisia rukouksia: uusi ihme on saanut syntyä kauniiseen maailmaan. Kukissakin on nyt muotia sesonki ja ekologisuus.

- Ruoka. Kokemuksesta sanon, että voileipäkakku on kastejuhlien kestosuosikki. Raikas salaatti tai keitto ovat myös maistuvia, suolaisia vaihtoehtoja! Muista pyytää apua kummeilta ja isovanhemmilta tai ammattilaisilta - vanhempien tärkein tehtävä kastepäivänä on pitää pikkusankari(tar) tyytyväisenä, ei paiskia keittiössä. Kahvi ja keksi on ihan riittävä vaihtoehto - varsinkin, jos siitä vieraille informoi etukäteen.

kaste

kaste

kukat

naru

sukat

jalat

rusetti


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Jäikö vielä kysyttävää? Vastaan ilolla kaikkiin kommentteihin! Lisäksi hyvä muistilista ja tietopaketti kasteesta löytyy täältä:
https://kaste.helsinginseurakunnat.fi/kaste.html

Kaiken parantava tee

lördag 06 juli, 2013 @ 11:21
0
Clipper

Clipper-tee
Olen melko varma, että Clipper-nimisten teepurkkien kannessa luvatut terveysvaikutteet ovat plaseboa, mutta ainakin kyseiset teet ovat reilua ja luomua. Ja mikä kaikkein tärkeintä: Clipper-teet maistuvat hyvältä!
Kai kaikki tietävät, että melkein kaikki kaupan valmiit jääteet ovat ihan kamalia sokerilitkuja? Tietäväthän?!? Sain eräältä ystävältäni vinkin tehdä jääteetä itse Clipperin detox-teestä.

Uskokoon ken uskoo teen elimistöä puhdistavaan "detox" vaikutukseen, mutta hyvänmakuinen, itse tehty, terveellinen ja reilu tee tekee ainakin sielulle hyvää kuumana kesäpäivänä.

Yksi parhaimmista elämänohjeista, joita olen kuullut, on "tarjoa aina kuppi teetä". Neuvo on helppo, toteutettavissa oleva, konkreettinen ja on tuonut elämääni paljon positiivisia kohtaamisia ja keskusteluja. Olen pyrkinyt noudattamaan tätä ihan kirjaimellisesti, enkä toistaiseksi ole vielä kertaakaan katunut. Jotenkin puhuminen ja oleminen on helpompaa, kun on teekuppi kädessä. Kannattaa kokeilla!

Aamen ja terkkuja,
Hanna
teetä

T-paita Everlast

Minä olen kaunis

tisdag 18 juni, 2013 @ 11:00
2
Seuraan monia blogeja ja olen huomannut, että niissä on yleensä vain kauniita kuvia. Mikäpä siinä, kaunistahan on kiva katsoa :) Olen myös omaan blogiini yrittänyt valita siloteltuja ja iloisia kuvia.

Näin digikuvaamisen kulta-aikana voi räpsäistä helposti kymmeniä kuvia, jotta saa varmasti hyvän otoksen: huulet kivasti törrölle, hyvä ryhti, silmiin hymyä, sopiva tausta, vatsamakkaraa piilottava asento ja allit piiloon käsistä. Tyra Banks huutaa mielen sopukoiden taustalla: "Fierce"! Hyvä kuvaaja rajaa ruman pois ja tarkentaa linssinsä kauneuteen.

Elämä ei kuitenkaan ole pelkkiä kauniita kuvia. Välillä elämä on rumaa. Välillä elämä on rajaamatonta ja photoshoppaamatonta. Välillä elämä on rankkaa, karua ja kaunistelematonta. Mutta sellaisenaan niin aitoa.

Näissä kuvissa olen ilman meikkiä tai poseerausta. Täytyy myöntää, että joku naisellinen puoli minussa kiljuu jättämään nämä kuvat salattuihin arkistoihin...

kaunis

Tein aikoinaan graduni kauneudesta Vanhassa testamentissa ja yksi mielenkiintoinen löytö sieltä oli, että Vanhassa testamentissa ei ole lainkaan rumia ihmisiä. Käsitettä "rumuus" ei ole koko kielessä! Kaikki ihmiset ovat kauniita Jumalan silmissä. Ja jos pärstä kelpaa Jumalalle, niin eikö pitäisi kelvata myös ihmisille?

Aamen ja terkkuja,
Hanna
hannav3

kaste

...paitsi että pienet ihmiset ovat kyllä SUURIA ihmeitä (kts. vaikka Ps. 139!!!)
Mulla on ollut viime aikoina tosi paljon kasteita.
Papin työssä on hienoa, kun saa olla mukana ihmisten elämän merkittävissä käännekohdissa!

kani
Ei mulla muuta tällä kertaa. Voisin kirjoittaa tähän jonkun ilosaarnan tai kastepuheen, mutta otsikko kertoo jo kaiken oleellisen. :)

Aamen ja terkkuja,
Hanna

rappusilla

rappusilla2
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D