Tie Helvettiin on kivitetty hyvillä lupauksilla, mutta yritetäänpä nyt kuitenkin, onhan sentään uusi vuosi.

-

Ruoansulatus toimii ihan ilman, että juoksee pururataa. En siis lupaa lähteä lenkille sulattamaan kinkkua tai edellisen illan pizzaa, vaan siksi, että siitä tulee hyvä olo. Jos lenkistä tulee huono olo, lupaan itselleni, ettei tarvitse mennä.

-

3+4=7. Mutta samaan tulokseen päästään laskemalla yhteen 5+2. Yritän tänä vuonna, etten oikaise lapsia (tai aikuisiakaan), kun he tekevät jotain toisella tavalla, kun itse tekisin.

-

Lupaan olla valittamatta säästä. Se kun ei parane märisemällä. Ei ole mitenkään hyödyllistä marmattaa, kun palelen 80% vuodesta, kun joku asentaa musta-valko-filtterin joka aamu ikkunaan. Ei ole mitään järkeä karjua lapsille joka-aamuisen kurahousurumbassa ja kirota kohtaloaan, kun ei asu siellä, missä palmupuut huojuvat. Tai on edes hanget korkeat nietokset.
No niin. Hienosti meni tämän lupauksen osalta.

-

Lupaan, että yritän olla kysymättä lupaa.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Jospa tänä jouluna rakkaus syntyy.
Niin kuin lapsi syntyy heinille härkien kaukalon,
pienenä ja avuttomana mutta sitäkin todellisempana.

Jospa tänä jouluna
riidat kuivahtaisivat huulille
ja kaikki suuret odotukset täyttyvät,
suuret maljat valuisivat yli pöydän kautta lattialle,
eikä kenenkään tarvitsisi siivota.

Jospa tänä jouluna avautuu ikkuna
tai ovi
tai aurinko pilkahtaa piilostaan,
ja maailma tulee täyteen mahdollisuuksia.

Jospa tänä jouluna ei uskottaisi satuihin
joulupukista
neitsyestä
kilteistä tai tuhmista lapsista.
Vaan laulettaisiin glooriaa ja hallelujaa
ja enkelit taivaansa puhaltaisivat pasuunoihinsa ja Jumala taputtaisi käsiään yhteen tyytyväisenä esityksestä.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Viime jouluna pelasimme paljon Trivial Pursuitia. Meillä olevan version kysymykset ovat jostain 80-luvulta, joten etsin Torista tuoreempia kortteja. Sinne oli tullut uusin Trivial myyntiin Tapaninpäivänä klo 01:34. Naurahdin sen nähdessäni, pystyin kuvittelemaan sen pelin, joka edelsi tätä myynti-ilmoitusta.

Lautapelien (ja nyrkkeilyn! ja elämän!) kanssa on hyvä muistaa, että tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajien nöyryyttäminen. Eiku! Tärkeintä ei ole voitto, vaan murskavoitto. Eiku! Tärkeintä ei ole voitto, vaan yrittäminen.

Olen pienestä pitäen rakastanut voittamista. Kuulostaa ehkä itseriittoiselta, mutta olen aina tehnyt uutterasti hommia sen eteen, että saan sen kympin tai kultamitalin tai Trivial Pursuitin pylpyrät. Lahjakas en ole ollut koskaan missään, mutta sitäkin sinnikkäämpi ja itsepäisempi.

Häviämistä olen taas pelännyt. Samaistun siihen tyyppiin, joka yön pikkutunneilla myy pelin hävittääkseen todisteet häviöstä. Hävityn nyrkkeilymatsin jälkeen olen hävennyt itseäni peiton alla ja ajatellut, että valmentajani ja seuranikin häpeää minua. Olen jättänyt otteluita ottelematta, sillä olen pelännyt häviötä. Olen jättänyt romaanini käsikirjoituksen loppusuoralle peläten, etten kestä, jos tarjoaisin sitä kustantajalle ja se torjuttaisiin. Helpompi on jättää se kesken.

Nyt olen huomannut, että minua inspiroi enemmän ne, jotka yrittää kuin ne, jotka voittaa. Eräs ihminen, joka hakee töitä toisensa jälkeen, vaikkei saakaan heti hakemaansa työpaikkaa. Sitten yksi tyyppi, joka menee kehään, vaikka ottelukirjassa edelliset 5 matsia on hävitty.

Olen ottanut unelmani romaanin kirjoittamisesta nyt työn alle. Eikö olisi yksi valmis romaani pöytälaatikossa parempi, kuin ikuisesti keskeneräinen romaani? Eikö olisikin parempi olla epäonnistunut kirjailija kuin että ei olisi uskaltanut yrittää ollenkaan?


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Olen toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja kaikkivaltias hallitsija. Minä tiedän, onko lapsillani oikean kokoiset kurahousut jalassa ja varakurikset päiväkodissa, muistan wilma-tunnuksen, kilpailutan sähköyhtiön ja järjestän leikkitreffit kaverilla. Koordinoin joululahjat ja varaan ajan neuvolaan ja hammastarkastukseen ajoissa. Suunnittelen kauppalistat ja teen ruokia hätävaraksi pakkaseen. Teen listoja, ylläpidän kalenteria ja ohjelmoin lomat ja vapaapäivät. Varsinkin näin joulun alla ja Lapin matkan edessä organisointitaitoni (huomaathan, miten hienosti tässä käännän rasittavat piirteeni vahvuuksiksi?) on jumittunut jonkinlaiselle turbovaihteelle.

Enkä usko hetkeekään sitä, että asioilla on tapana järjestyä ja että joulu tulee, vaikka laittaisit kodin sijasta pitkälleen. Ehei! Se on nimittäin niin, että asiat järjestyvät, kun joku järjestää ne. Asioille voi jotain, jos niille tekee jotain. Ja minähän teen.

Vielä viimeksi kun tarkistin kuolemansyntien listan, niin äärimmäinen hallitseminen ei ollut seitsemän joukossa. Jos joku julistaisi sen kuolemansynniksi, olisiko siitä silloin mahdollista anoa armahdusta Siltä Oikealta Kaikkivaltiaalta? Tämä kotikeittiön kuningatar ei sitä ainakaan itselleen suo.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Minun Suomeni on tarinoiden maa. Ne ovat niitä tarinoita, joita äitini on kuullut äidiltään, isäni isältään ja joita minun korviini on supsutettu pienestä pitäen. Tarinoita, joita kerrataan itsenäisyyspäivänä mustavalkoisista filmeistä ja tarinoita, joita 2-vuotiaani loruttelee käheällä äänellä. Tarinoita, joita luetaan kirjoista. En ole koskaan tottunut lukemaan romaaneja millään muulla kielellä. Millään muulla kielellä en ymmärtäisi, mitä eroa on koikkelehtimisella, hypähtelyllä ja poukkoroinnilla.

Minun Suomeni on hiljaisuuden maa. Se on peilityyni järvi kesäiltana, liikkumattomat lumpeet. Se on puhdas ilma ja kirkas tähtitaivas, rikkumaton linnunrata. Hiljaisuuden maassa juhlista lähdetään vähin äänin hyvästejä kailottamatta tai käännetään katse pois silloin, kun pitäisi HUUTAA.

Minun Suomeni on sopeutujien ja sulautujien maa. Kun kaikki halutaan mukauttaa samaan massaan, annetaan kaikille vauvoille samanlainen äitiyspakkaus, yhtälaiset oikeudet opiskeluihin, äänioikeus naisille Euroopan ensimmäisenä maana. Samaan aikaan mukautuvuus kavahtaa kaikkea, joka poikkeaa massasta ja rasismi ja syrjintä ovat arkitodellisuutta momnelle.

Minun Suomeni on sääntöjen maa. Säännöt ovat kaikille samat ja sillä mitataan tasa-arvoa. Täällä jokaisen on seistävä punaisissa valoissa, vaikka risteys olisi tyhjä.

Minun Suomeni on pärjääjien maa. Sisulla sitä on ennenkin selvitty, voitettu suuri vihollinen idästä, rakennettu maa uudelleen. Sisulla sitä pärjätään edelleen, läpi kaamoksen ja koronan. Pärjääjät eivät pyydä apua ja esimerkillään kehottavat myös muita huolehtimaan omista asioistaan. Pärjääjät jäävät pärjäämään yksin silloinkin, kun idässä ei enää ole vihollista, vaan ystävä.

Minun Suomeni on näkymättömän uskonnon maa. Luterilaisuus on niin näkymätöntä, ettei osa kirkkoon kuuluvista edes tiedosta kuuluvansa kirkkoon. Muidenkaan uskontojen ei haluta juurikaan näkyvän. Uskonto on kuin vakuutus: kun sitä ei tarvita, niin kaikki on hyvin. Sen merkitys tulee esille elämän (ja kuoleman) käännekohdissa. Silloin halutaan pappi paikalle. Sunnuntaisin kirkonkellojen kumina muistuttaa äänimaisemassa, että olen elossa. Me ollaan niin elossa.

Aamen ja terkkuja,
Hanna