Mies vie lapset pallomereen. Jään kannelle kuuntelemaan äänikirjaa (Ozzy Osbournen elämänkerta) ja annan tuulen tuivertaa rastoja hiuksiin. Olen käynyt Tallinnassa kymmenkunta kertaa, mutta aina kaupunki on yhtä ihana.

Tällä kertaa kokeilimme paikallisen ystävämme suosittelemaa hampurilaispaikkaa, Estonian burger factorya. Perinteiden ystävä saa sieltä tilattua hampurilaisensa luomunaudalla ja cheddarilla. Itse kokeilin tonnikalapihviburgeria, joka oli loistava. Meillä oli reissussa viisi lasta ja kolme aikuista, joten ravintolassa huomio meni rehellisesti sanoen enemmän härdelliin kuin makuelämykseen. Ehdin kuitenkin huitaista oman tonnikalaburgerini jossain kukkuluuruun ja pitää-syödä-oikea-ruoka-ennen-jäätelöä-papatuksen välissä. Hyvää oli.

Saimme melkein aviokriisin aikaiseksi paluuaikataulun kanssa. Miehellä meni hermo, kun jatkuvasti nalkutin, että "pitää olla ajoissa satamassa", enkä osannut elää hetkestä. Helmasyntini on aina miettiä askeleen eteenpäin, vaikka tässä hetkessä ja askeleessakin olisi jo tarpeeksi koettavaa. Minuutti sen jälkeen, kun pääsimme satamaan, kuulutettiin suureen ääneen "pääsy laivalle suljettu, laiva lähtee". Juoksimme pitkin sataman putkea kohti laivaa vaunussa itkevien lasten säestämänä ja ehdimme viimeisinä matkustajina laivaan miehistön säälistä. "Mitä minä sanoin! MITÄ MINÄ SANOIN!!!" -marmatusta kuului lopun laivamatkaa.

Ensi kerralla kun mennään Tallinnaan, menemme sinne yöksi tai pariksi. Päivä Tallinnassa on aivan liian lyhyt päivä!



Aamen ja terkkuja,
Hanna