Hanna Paavilainen

Hulluja kaikki tyynni

lauantai 07 lokakuuta, 2017 @ 09.31
0
Tapasin ruotsalaisen lentäjän. Hän oli hyvännäköinen ja kaunispuheinen, niin kuin ruotsalaiset ja lentäjät nyt yleensä tapaavat olla. Hänen suomalaiset ystävät kertoivat, että olivat vieneet hänet viime talvena hiihtämään. Se oli ruotsalaiselle ensimmäinen kerta ladulla. Suomalaiset odottivat, että ruotsalaisen meno olisi näyttänyt siltä, kuin olisi laudanpätkät teipattu liian isoihin kumisaappaisiin, mutta e-hei, ruotsalainen lykki sulavasti kaikkien ohi ja edelle. Illan aikana aloin ihmetellä ääneen, että ovatko kaikki ruotsalaiset ja kaikki lentäjät täydellisiä, eikö hänestä löytyisi yhtään säröä.

Lentäjä sanoi ruotsiksi: kaikki me olemme hulluja, kysymys on vain siitä, koska sen päästää esille. Me ruotsalaiset lentäjät töissä tai juhlissa käyttäydymme viimeisen päälle, mutta olemme mekin hulluja.

Minä: Hulluja? Määrittele hullu? Onko se niin kuin että tapamme-vapaa-ajallamme-koiranpentuja -tyyppistä hulluutta vai sellaista ostin-iltapalaksi-50g-karkkipussin-hulluutta? Onko jotain esimerkkiä?

Lentäjä: en voi kertoa, et ehkä kestäisi kuulla.

Minä: Olen pappi. Tiedän luultavasti enemmän synnistä kuin sinä.

Lentäjä: Okei, kun kerran pyysit. Kerron muutaman lievimmän hulluuden esiintymän. Otetaan tällainen ihan hypoteettinen tilanne, että ruotsalainen lentoporukka on keskenään lomalla Bulgariassa.

Minä: Tämä on siis täysin kuvitteellinen tilanne, tarinassa mukana ei ole ihmisiä, joita olen tavannut? Että tämä on vain esimerkki siitä, minkä tason hulluudesta on kyse.

Lentäjä: Niin. Eli kuvitellaan, että Bulgariassa on ruotsalainen kaveriporukka lomailemassa ja päästää hulluutensa irti. He saattaisivat esimerkiksi lyödä vetoa kaikesta.

Minä: Vetoa? Casinolla?

Lentäjä: Ei, vaan he esimerkiksi yön pikkutunneilla lahjovat paikallisen nakkikioskin pitäjän antamaan hikisen paidan päältänsä ja lyövät arpaa siitä, että kuka joutuu pitämään loppuloman päällänsä hikistä ja rasvankäryistä paitaa, jossa on kebabin kuva. Erään vedon häviäjä joutui hiekkarannalla asettamaan pyyhkeensä kiinni tuntemattomien ihmisten pyyhkeiden viereen ja jäädä siihen loppupäiväksi ottamaan aurinkoa.

- Ihmettelyä, naureskelua -


Lentäjä jatkaa: Niin, ja sitten oli se koko loman kestävä yleisleikki, että aina jos joku näki anusaukkosi, niin siitä sai pisteen.

Minä: Siis että mitä?

Lentäjä: Niin, siis että joka kerta kun yksi ihminen näki paljaan takalistosi, sait pisteen. Esimerkiksi jos muut katsoivat telkkaria, saattoi hypätä siihen eteen pyllistelemään. Yllätyselementti oli tärkeä, ettei muut ehtineet kääntää katsettaan. Hetken päästä alkoi vaatia aika paljon kekseliäisyyttä, että sai pisteitä. Kerran menin hotellihuoneen kaapin päälle roikkumaan, niin että kun muut tulivat huoneeseen, he eivät voineet olla törmäämättä peppuuni, joka paljaana retkotti heidän silmiensä korkeudella. Siitä sai 5 pistettä.

Minä: kuulostaa melko hullulta.

Lentäjä: Niin, kaikki me olemme hulluja, vaikkei sitä aina päälle päin uskoisi.

- - - -


Nyt jos luet tuon dialogin uudestaan, niin miten vaikuttaisi mielikuviisi, jos kertoisin uuden lentäjäystäväni nimeksi Leena?

Hanna Paavilainen
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Bloggauksen ykistyiskohdat ja nimet on muutettu anonymiteetin vuoksi. Tai siis itse asiassa tämä dialogihan oli täysin kuvitteellinen tilanne. Eihän me kukaan oikeasti nyt mitään hulluja olla.
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentti*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D