Hanna Paavilainen

Päiväkoti alkaa

tiistai 24 tammikuuta, 2017 @ 12.01
0
Sinne se jää. Suu hieman mutrulleen ja silmissään hämmentynyt katse. Leikin reipasta ja vilkutan hymyillen. Käännän selkäni ja lähden juoksemaan.

Töissä en pysty keskittymään. Haluaisin vain lähteä hakemaan lapseni turvaan kotiin. Ja kun vihdoin pääsen päiväkodille, poika ei haluaisi lähteä kotiin, hän yrittää kädestä vetää minua kohti ruokalaa, jossa ilmeisesti on tarjoiltu aiemmin pannukakkua. Käytävällä hän huomaa vielä iii-haa-nat punaiset paloautot. Eihän voi lähteä kotiin ilman niitä vastustamattomia kapistuksia.

Oli siellä niitä juniakin. Mutta kun poika meni niillä leikkimään, isommat pojat sanoivat, että ei pienet saa niillä leikkiä. Ilkeästi hääsivät pikkuisen pois piiristä. Onneksi 2-vuotias ei vielä tajua. Mutta äiti tajuaa, että nyt alkavat ne maailman (ihmisen) äänet, että sinä et kelpaa, et ole tarpeeksi sitä tai tätä. On se ihminen pienestä pitäen vaan julma lajitovereilleen. Miten sitä vahvistaisi Taivaan Isän ääntä, että SINÄ KELPAAT juuri sellaisena kuin olet?
paloauto

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D