- Ei puhelinmyyntiä
- Turvalliset maksutavat
- Suomen suurin valikoima
Jokainen ihminen on arvokas. Jo sen takia kannattaa tehdä hyvää ja olla muille kiva. Vaikka jollakulla olisikin täysin vastakkainen ihmiskäsitys - että toiset ovat tärkeämpiä kuin toiset - voi vedota vaikkapa toisen ajan suuren ajattelijan näkemykseen. Abraham Lincoln perusteli hyvän tekemistä omalla nautinnollaan: hyvän tekemisestä tulee itselle hyvä mieli.
Aika pieniä ovat ne teot ja niiden vaikutukset, joihin yksi ihminen pystyy. Kyynisyydellä ja itsekkyydellä ei kuitenkaan saavuteta yhtään mitään. Naiivisti haluan uskoa siihen, että maailman voi parantaa. Ja muutos alkaa minusta itsestä.
Ystäväni "arkipiispan" mottona on ASIOILLE VOI JOTAIN, JOS NIILLE TEKEE JOTAIN. Olen varastanut moton myös omaan käyttööni useasti. Myös äitini on sitkostanut minuun saman ajatuksen jo pienestä pitäen. Hänen maailmankuvassaan tähän toimintaohjeeseen sekoittuu myös aimo annos taaperoikäisen kärsivällisyyttä. "Jos asiat pitkittyy, niin ne mutkistuu", hän tapaa aina sanoa. Huomaan olevani aivan samanlainen. Se on aina hämmentävää, kun tajuaa muistuttavansa vanhempiaan. No, tässä tapauksessa se sallittakoon ja haluaisin idättää hyvän tekemisen halun myös tulevalle pienelle poikaselleni.


Aamen ja terkkuja,
Hanna
PS. Kirkolla on tänä syksynä kampanja "Usko hyvän tekemiseen".