jul
Hanna Paavilainen

Aikavarkaat

maanantai 20. marraskuu, 2017 @ 13:09
0
Jokainen tietää sen tyypin työpalaverissa, joka aina varastaa puheenvuoron kertoakseen jonkun asiaan liittymättömän tarinan ja tekee tämän vielä aivan liian pitkästi. Muut ovat kuuntelevinaan lasittunein silmin tai kuuntelevat oikeasti, mutta pyörittelevät silmiään turhautumisen merkiksi. Jos et tunnista ilmiötä, niin taputtele itseäsi olkapäälle, olet onnekkaassa työpaikassa. (Tai sitten tarkastele itseäsi kriittisesti: jos et tunnista työpaikkasi aikavarasta, niin voisitkohan se olla sinä itse?)

Sitten on se aikavarkauden muoto, että soittaa ja kertoo, että mitä unta on tullut nähtyä. Ellei uni liity johonkin eksistentiaaliseen oivallukseen elämästä, niin sen kertominen kenellekään on täysin ajan hukkaa. Aina, jos kirjassa tai elokuvassakin on joku unen kuvailemisen jakso, painan äkkiä pikakelausta.

Kohoava kumpu keskivartalossani houkuttelee ihmisiä kertomaan minulle synnytystarinoita. Tässä vaiheessa elämää olenkin ihan kiinnostunut kuulemaan kokemuksia ja jaksaisin puhua synnytyksestä vaikka koko illan, mutta ennen lapsia en ymmärtänyt ollenkaan tätä jakamisen tarvetta. Esikoisen synnytyksen jälkeenkin olin ihan kypsä synnytystarinoihin - so last season! Kuulosti vähän samalta, kun vertailisi suoliston tapahtumia tai muita kakkatarinoita viime viikolta.

Itse jaksaisin puhua loputtomiin lastenvaatteista, kielioppivirheistä, retoriikasta, Hararin kirjoista, nyrkkeilijän identiteetistä, ekologisuudesta, matkustelusta ja kasvisruoasta. Mutta sitten on niitä kummallisia ihmisiä, jotka pitävät edellisiä aiheita (tai joitakin niistä) täysin turhina aikasyöppöaiheina.

Kun joku alkaa kertoa tylsää juttua, niin siirtyykö vastuu kuulijalle? Pitäisikö kuulijan asiallisesti keskeyttää, että "hei, en ole kiinnostunut tästä teemasta"? Vai onko puhuja vastuussa siitä, että kaikki hänen suustaan tuleva on relevanttia kuuntelijan näkökulmasta?

Kun jokainen joka tapauksessa elää omaa kuplaansa - oli se sitten pienten lasten äidin kuplaa, pörssisijoittamisen kuplaa, opettajan kuplaa tai metsähoidon asiantuntijan kuplaa - niin voisiko kuuntelijan tehtävä olla siinä hetkessä raottaa sitä kuplaansa hetkeksi sen verran, että yrittää kiinnostua toisen jutuista? Mitä jos seuraavalla kerralla, kun se palaveriterrorisoija avaa suunsa, ei pyöräytäkään silmiä vaan yrittää samaistua hänen kuplaansa? Ehkä kuunteleminen ja kiinnostuminen toisten jutuista takaisi, että ainakaan peilikuvasta ei heijastu aikavaras, joka vain on kiinnostunut omista aiheistaan. Note. To. Self.

Krka Kroatia
Krka Kroatia
Krka Kroatia


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Mikä on Jumala?

keskiviikko 15. marraskuu, 2017 @ 11:57
4
"Mikä on Jumala?" Lapsi kysyy ja tuijottaa mua silmillä, jotka ovat yhtä siniset kuin itselläni. Vaikka 3-vuotiaamme puheen kehitys on kuulemma ikäisekseen jäljessä, niin näköjään hän osaa kysyä tarpeeksi vaikeita kysymyksiä. Olin juuri laulanut "Jumala loi auringon kuun", ja lapsi halusi käydä lyriikat läpi.

Mieheni rehahtaa keittiössä nauruun ja ryntää olohuoneeseen, jossa lapsi edelleen tapittaa mua vakavana. "No nyt! Tän mäkin haluun kuulla, että miten pastori Vaittinen tähän kysymykseen vastaa!" mies sanoo, iskee silmää ja asettautuu paraatipaikalle nojatuoliin katsomaan, miten pastorille käy.

Hengitän syvään. Okei. Olen ollut Helsingin yliopistossa teologisessa tiedekunnassa yli 7 vuotta. Nyt kaikki oppini laitetaan testiin. Mää osaan tän. Mää pystyn tähän.

"Jumala on meidän kaikkien isä. Hän on luonut meidät kaikki ja rakastaa meitä." Vastaan mukamas varmalla äänellä.
"Onko isä Jumala?" lapsi kysyy.
"Ei, isä ei ole Jumala."
"Missä se Jumala on?"
"Se on tuolla taivaassa"
"Missä?!?" (Lapsi katsoo kattoon)
"Siis tuota, ei sitä voi nähdä, se on siellä korkealla taivaassa"
"Ai pilvien takana?"
"Joo" (DOUP! Nyt mää sit sorruin tähän selitykseen, että Jumala on joku partasuinen mies pilven reunalla, eihän sellaista teologiaa voi jättää lapselle päähän. Pakko korjata tilanne.)
"Niin siis Jumala on myös täällä meidän keskellä, jokaisen sydämessä ja kaikkialla." (Hitto, vähän harhaoppista panteismiä tämäkin. Olen puhunut itseni pussiin. Nyt pitää äkkiä lopettaa tämä keskustelu.)
"Onko Jumala täällä minun vatsassa?" (Lapsi näyttää hämmentyneeltä)
"Ei ole. Tuota, haluaisitko kaakaota?"
"Joo!!!"

Mieheni kikattelee partaansa vieressä.

Ottelu päättyi tuomariäänin 3 - 0
Lapsi 3 - Teologian maisteri 0

Keskustelu jatkuu kaakaokuppi kädessä:

"Äiti, mikä on lejäi?"
"Mikä? Siis leija?"
"Eikun LEJÄI!"
"Ei äiti tiedä, mikä on lejäi. Missä olet kuullut tuollaisen sanan?"
"Siinä laulussa. Se menee näin: Miska soutaa joella, ranna LEJÄI Petruska!"

Lapsi sairaana


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Ei kerta vilauttelijaa tee

keskiviikko 08. marraskuu, 2017 @ 10:48
2
Jostain syystä ystäväni eivät ymmärrä kloorivedessä lillumisen päälle yhtä hyvin kuin minä. Niinpä Tallinnan matkallamme jäin hotellin allas-osastolle itsekseni pulikoimaan. Eipä siellä silti yksin tarvinnut olla. Myös moni lapsiperhe oli hoksannut lillumisen autuaan ihanuuden sinä sunnuntaiaamuna. Heittäydyin veden kannateltavaksi ja syleiltäväksi ikivanhoissa venähtäneissä bikineissäni, koska pihiydessäni en ollut raaskinut ostaa uusia uikkeita raskauden ajaksi.

Vähitellen huomasin monen perheenisän katsovan minua. Ja sitten äitien vilkuilevan. Ja lasten tuijottavan. Olenpas minä kiinnostava tapaus, ajattelin, itsenäinen kaunis nainen! Olen kuin hedelmällisyyden jumalatar upean pyöreän vatsani kanssa! Ei ihme, että eivät voi pitää silmiään minusta erossa! Huomasin ylpistyväni ja röyhistelin polleana poreiden keskellä.

Kun nousin vedestä, huomasin elähtäneiden nirunarubikinieni yläosan vääntyneen pois paikoiltaan ja toisen rintani pullahtaneen täysin ulos. Toinen tissi pullotteli väärinpäin olevan lapun kolosta.

Mitä tästäkin taas opimme?
1. Älä ole pihi. Kaiva sitä kuvetta ja osta uudet uikkarit. Tuhlaat ehkä siinä muutaman kympin, mutta moni lapsi säästää terapiakustannuksissa.
2. Älä mene enää minnekään uimaan yksin. Ystävä kehtaa huomauttaa, jos rintasi näkyvät julkisella paikalla.
3. Älä kuvittele itsestäsi liikoja. Jos ihmiset katsovat sinua, se todennäköisesti johtuu siitä, että olet jotenkin omituisen näköinen. Alleviivattakoon, että ei siksi, että olisit erityisen kaunis.
4. Älä huoli. Ei yksi kerta vielä vilauttelijaa tee.

Tallinna Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Jobin postia

keskiviikko 01. marraskuu, 2017 @ 12:02
0
Split Kroatia

Salainen helmi Splitin kulttuuritarjonnassa tuntui olevan Ivan Mestrovicin galleria. Ehkä siksi, kun se ei ole Vanhassa kaupungissa vaan hurjat puolitoista kilometriä rantaa pohjoisen suuntaan. Matkan varrella ehti tallustella uusittua rantabulevardia pitkin, ostaa annoksen pistaasijäätelöä (yllätys!) ja bongata lähestulkoon autioita hiekkarantoja. Harmi, kun en pakannut bikinejä retkelle mukaan.

Mestrovicin gallerian puutarhasta avautui maisema merelle. Samalla pääsylipulla pääsi myös läheiseen kappeliin, johon samainen taiteilija on suunnitellut puusta veistetyn sisustuksen.

Mieheni kysyi, että kuka tuo kyyristelevä mies on. Suuri veistos ilmeisen kärsivästä miehestä oli kieltämättä vaikuttava näky. Se oli Job, joka Raamatussa joutui itsensä Perkeleen ja Jumalan välisen vedonlyönnin kovaonniseksi kohteeksi. Perkele sanoi, että hyvähän Jobin olla hurskas, kun kerta kaikki on hyvin. Lyödään vaikka vetoa, että hän luopuu uskostaan heti, jos tulisi pienempikin epäonni. Jumala otti vedon vastaan. Job menetti omaisuutensa, perheensä ja terveytensä, mutta ei luopunut uskostaan. Kirja loppuu vähän naiivisti siihen, että Job saa kaksinkertaisesti kaiken takaisin. Ihan niin kuin kaksi uutta lasta korvaisi yhden vanhan.

En usko, että koskaan on elänyt mies nimeltä Job, jonka elämästä oikeasti Jumala ja Perkele pelasivat uhkapeliä. Silti uskon, Jobin kirja on totta. Se ei ole totta siinä merkityksessä kuin puhelinluettelot ovat totta (OT: koska olet viimeksi nähnyt puhelinluettelon? Ovatko nekään enää siis totta?) vaan Jobin kirja on ikuisella tavalla totta, samoin kuin vaikkapa hyvä runo. Jobin kirja on kaunokirjallinen teos, jonka kautta on haluttu käsitellä kysymystä "miksi on kärsimystä". Jobin kolme tomppelia ystävää tarjoavat huonoja selityksiä sille, mistä kärsimys johtuu. Jobin rimpuilu tarjoaa lukijalle - jolle ehkä itselleenkin on joskus kärsimys, menetys ja kipu ollut tuttu - lohtua, vertaistukea ja esimerkin kärsimyksen käsittelystä.

Mua lohduttaa se, millainen valittaja Job on. Hän ei ole sarjakuvien sankari, joka rinta rottingilla ottaa vastaan vaikeudet. Hän ei ole se action-elokuvien päähenkilö, joka stoalaisen tyynesti suhtautuu kipuun. Job on heikko, onneton ja purnaa joka välissä Jumalan puoleen. Siihen rooliin mäkin osaan samaistua.

Ivan
Ivan


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

KRKA

torstai 26. lokakuu, 2017 @ 08:15
0
Aina pitää vähän suorittaa. Tämän Kroatian retken suoritus-osuus oli retki Krkaan eli paikalliseen kansallispuistoon, joka on tunnettu vesiputouksistaan. Eipä sinne ihan spontaanisti olisi päätynyt, kun matkaa teki Splitistä bussilla hieman yli tunnin. Erilaisia järjestettyjä retkiä niin Krkaan kuin Splitin edustan saaristoon ja muihin nähtävyyksiin myyvät jokainen hotelli sekä vanhankaupungin joka kulmassa päivystävä matkanjärjestäjä.

Kysyin matkanjärjestäjältämme, että olisiko lainata aurinkorasvaa, kun oma pullo unohtui hotellille. Paikallinen kohotti kulmiaan, käänsi päätään ja vastasi: "nythän on lokakuu". Ilmeestä päättelin, että minut oli nyt kategorisoita luokkaan typerä turisti. Olisin siinä vaiheessa voinut valistaa, että tämä lokakuinen päivä Kroatiassa on lämpimämpi kuin yksikään päivä Skandinaaviassa heinäkuussa, mutta siitä olisi ollut hyötyä ehkä saman verran kuin sateenvarjosta ydinsodassa, niin päätin vaieta.

Krkan vesiputouksissa sai mennä uimaankin. Kuvissa olin nähnyt, kuinka vesiputoukset olivat täynnä bikiniasuisia turisteja, mutta ilmeisesti tänä päivänä heitäkin oli valistettu siitä, että nyt on lokakuu. Pari rohkeinta saksalaista siellä pulikoi. Päädyin ostamaan päivän toisen annoksen pistaasijäätelöä ja painoin köllöttelemään vatsani viereen rannalle.
Krka Kroatia
Krka Kroatia
Krka Kroatia
Krka Kroatia


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Split

perjantai 20. lokakuu, 2017 @ 21:07
0
Käväisimme miehen kanssa Kroatiassa, koska Sinkkonen sanoo, että sopiva määrä olla erossa lapsesta on yö per ikävuosi. Tulkitsen tämän käskyksi, että PITÄÄ olla erossa lapsesta. Mikäs minä THE Sinkkosta vastaan olen väittämään.

Mikäpä muu paikka sopisi parisuhdelomalle paremmin kuin kaupunki nimeltä SPLIT?

Haluan muistaa sen kaiken. Pistaasijäätelön ja tuulenvireen sandaaleihin tottumattomissa varpaissa. Lokakuun lempeän auringon iholla, kapeat kujat, muurit suoraan Game of Thronesista, lämmin käsi alaselällä viilenevässä illassa. Muistan risoton Bokeria kitchenissä and winessa, pastan Makarunissa ja puoli-ilmaisen tuoreen tonnikalan Atlandidassa.

Haluan muistaa vastuuvapauden, kun ei tarvitse huolehtia kenenkään muun syömisistä, päikkäreistä tai viihtymisestä. Sen, kun on aikaa ja energiaa kysyä omalta mieheltään, että mitä kuuluu ja jopa kuunnella vastaus.

Haluan muistaa, kuinka tätä kaikkea arvostaa, kun tietää, että kotona odottaa tiskit ja pyykit ja koira ja rikkinäinen pakastinjääkaappi ja paljon tarvitseva 3-vuotias. Haluan muistaa, kuinka kiire oli hotellilta lentokentälle ja lentokentältä kotiin. Haluan muistaa ripeiden askelien äänen, jotka kuuluivat kun soitimme ovikelloa.

Kel onni on, se onnen kätkeköön, sanoo vanha kansa. Ja on muuten ihan järkyttävän väärässä.

Split
Split
Split
Split

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa