Hanna Paavilainen

Täydelliset trikoot

sunnuntai 17. kesäkuu, 2018 @ 12:02
0
Minulla on projekti: etsi täydelliset (jumppa)trikoot. Tämä projekti ei pelasta maailmaa eikä ratkaise suuria maailmanpolitiikan konflikteja, mutta olen silti tähän projektiin tuhlannut tunteja ja satoja euroja. Nyt kun sanon tämän ääneen, tunnen itseni todella typeräksi. Todellako olen tällaiseen käyttänyt aikaani ja rahaani? Mutta olen saanut pakkomielteen, että on löydyttävä tältä pallolta trikoot, joiden kanssa saan kokonaisen treenin tehtyä ilman nykimistä niitä erinäisistä vaoista tai nilkoista ja joissa ei liha tytise.

Fit-lehden mukaan kompressiotrikoot ovat nyt se juttu. Ne auttavat palautumisessa, vauhdittavat verenkiertoa ja suurinpiirtein tekevät treenin puolestasi.

Ensin tilasin trikoot netistä länsinaapurista, Ruåtsin demokraattisesta maasta, Gymsharkilta. Nettisivu mainostaa ilmaista toimitusta, mutta unohtaa mainita palautuksen maksavan hunajata. No eivät ne trikoot olleet sopivat ja matsku oli sellainen, että veti puoleensa jokaisen pölyhiutaleen ja karvan puolen kilometrin matkalta. Maksoin kitissen palautuksen ja käännyin jälleen länsinaapurimme puoleen, tällä kertaa Gavelon trikoisiin. Ensimmäisellä kerralla ne sopivat ok, mutta jo parin treenin jälkeen huomasin juoksulenkillä pysähtyväni sadan metrin välein nostamaan valuvia trikoita. Ei voinut enää palauttaa. Tällä välin Gymsharkilta oli tullut viesti, etteivät hyväksy palautustani, koska trikoissa oli hiuksia. Sitten tilasin Yveteltä trikoot. Liian pitkät. Tilasin kokoa pienemmät. Liian pitkät. Lopputuloksena on mennyt aika paljon rahaa ja aikaa, kaapissani on parit turhat trikoot, eikä minulla vieläkään ole sopivia trikoita.

Eipä tässä ole muuta opetusta, kuin että älä tilaa trikoita verkkokaupasta. Toivottavasti nyt sinun, rakas lukijani, aika vapautuu nyt olennaisempien asioiden kuin trikoovertailujen ajatteluun. Tai ehkäpä olit jo valmiiksi niin viisas, ettet moista ole tullut ajatelleeksikaan ennen tätä.

boxjump
boxjump


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Joillekin aina sattuu

sunnuntai 10. kesäkuu, 2018 @ 13:16
0
Olimme sopineet ystäväni kanssa tärskyt klo 17 läheiselle ostarille. Yritin soittaa hänelle matkalta, kun olin vähän myöhässä. En ollut pitänyt kiirettä, kun tiesin ystävänikin kuitenkin olevan myöhässä. Puhelu ei yhdistynyt. Arvasin, että ystäväni on varmaankin hävittänyt puhelimensa tai vähitäänkin laturinsa.

Menin kohtaamispaikalle odottelemaan. Vähän ajan päässä sieltä hän hiki päässä tulee. "Anteeksi, olen myöhässä, puhelimesta loppui akku ja matkan varrella pyörä hajosi" ystäväni läähätti. Arvatenkin.

Heti perään tarina toisesta ystävästäni, jonka taapero oli viime viikolla kakannut upouuden kalliin sohvatyynyn päälle. Samainen taapero on kerran aloittanut ripulin lentokoneessa sotkien kaikki omat ja äitinsä vaatteet. Siitä viisastuneena äiti pitää aina vaihtovaatteita mukanaan sekä äidille että taaperolle. Paitsi sen kerran, kun ei pitänyt ja taapero toisti shown laivalla. Kun samainen taapero oli vauva, ystäväni antoi hänelle uuden huivin näpellettäväkseen samalla, kun vaihdettiin vaippaa. Arvaattekin, mitä huiville tapahtui.

Miten sitä onkin niin, että toisille aina sattuu ja tapahtuu? Sitten toisille ei satu ja tapahdu koskaan mitään? Kumpaan kategoriaan olisi parempi kuulua?

puhkea kukkaan

kuva @Hanne Kiiveri

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Mitä sanoisit nuorelle itsellesi?

sunnuntai 03. kesäkuu, 2018 @ 10:00
0
Nyrkkeilijäystäväni, joka on myös äidinkielen opettaja, kysyi FB-seinällään, että mitä neuvoja antaisit nuorelle itselleni. Sittemmin saman kysymyksen kysyi tunnettu psykologi Hesarissa, toimittaja Me naisissa ja siitä se uusi someilmiö #olisinpatiennyt sitten taas lähti.

Kun olen lukenut vastauksia, ne voisivat olla ihan yhtä hyvin aikuiselle itselle sanottuja kuin itselle nuorena/lapsena. Esimerkiksi "en neuvoisi mitään, halaisin vain". Tai "tunnista unelmasi, mene rohkeasti niitä kohti". Niin sitä vaan aikuisetkin tarvitsevat lempeitä neuvoja, rohkaisun sanoja ja lohdutusta.

Mitä neuvoja antaisit nuorelle itsellesi?

Hanna-rakas,

Älä häpeile. Uskalla heittäytyä musiikkiin ja teatteriin, ei kukaan pidä sinua nolona. Mene koekuvauksiin, tuppaudu mukaan bändeihin, uskalla yrittää! Älä lopeta pianonsoittoa, olet siinä ihan hyvä. Älä hukkaa aikaasi matematiikan kanssa, et tule elämässäsi kertaakaan tarvitsemaan derivaattaa. Et ole ufon näköinen vaan hyvin kaunis. Finnisi tulevat pienentymään iän myötä. Ole rohkea. Lähde ulkomaille aina, kun tarjoaa mahdollisuus, äläkä jää jumittamaan poikaystävän takia kotiin. Äläkä muutenkaan tee niin paljon päätöksiä perustuen poikaystäviin. Ole ystävällisempi äidillesi.
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

1. vauva vs. 2. vauva

sunnuntai 27. toukokuu, 2018 @ 11:50
0
Jo raskauden aikana huomasin, että ei tässä olla ensimmäistä kertaa rodeossa.

Yhden vauvan kanssa vuoronvaihto:
"Mää voin ottaa hetkeksi vauvan, mene sää vain lepäämään/treenaamaan"
Kahden lapsen kanssa:
"Saisinko mennä hetkeksi lepäilemään?" "Joo, kumman lapsen otat mukaasi?"

Hankinnat esikoisen kanssa:
"Uv-vaatteet, syöttötuolit, sitterit, aivoja kehittävät lelut, alan kirjallisuutta, satukirjoja, kehto, pinnasänky, vauvamusiikkilevyjä, bodyja, potkareita..."
Hankinnat kuopuksen kanssa:
"Mitä sieltä varastosta löytyykään esikoisen jäljiltä?"

Identiteettikriisi ensimmäisen vauvan kanssa:
Raskas pudotus minä-minä-maasta vauvakuplaan: Joudunko jäämään töistä pois? Muistaako minua kukaan? Enkö saakaan enää rauhassa syödä ruokaani lämpimänä? Enkö saakaan enää mennä ja tulla miten lystään? Miten voin olla vastuussa koko ajan toisen ihmisen hyvinvoinnista ja viihtymisestä?
Identiteettikriisi toisen lapsen kanssa:
Ei tässä mitään omaa tilaa ja aikaa ole ollut vuosiin, ei niitä osaa enää kaivata. Voi keskittyä rauhassa olemaan onnellinen ihanassa vauvantuoksuisessa kuplassa.

Työ ja ensimmäinen vauva:
Aion palata äkkiä töihin. Äitiysvapaalla aion opiskella ja tehdä freelance-juttuja. Soitanpa tässä työkavereille, että mitenkäs toimistossa menee.
Työ ja toinen vauva:
Mikä työ? Ei jaksa kiinnostaa, kun tää vauva on niin söpö!

Päivien pituus ensimmäisen vauvan kanssa:
Koska mies tulee kotiin? 20minuutin "myöhästyminen" on katastrofi! Tarvitsen apujoukkoja, seuraa, extrakädet!
Päivien pituus toisen vauvan kanssa:
Hupsansaa, joko se mies tuli kotiin? Vastahan me tässä heräiltiin päiväunilta!

Heila helluntaina

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Minä olen kaunis?

sunnuntai 20. toukokuu, 2018 @ 08:22
0
Minulla on vinot hampaat. Silmieni alla roikkuu usein silmäpussit. Olen vähän yli puolitoista metriä pitkä. Selluliitti on salakavalasti päässyt hiipimään takareisiini.

80-luvulla samassa koulussa, kun oli viisi muutakin Hannaa, pojat olivat kehittäneet minulle lempinimen: rumilus-Hanna. En siitä niin välittänyt, mutta se sattui, kun poikaystäväni sanoi, ettei pidä minua kauniina, mutta SILTI on kanssani, koska olen niin hyvä tyyppi. Silloinen paras ystäväni lohdutti minua, että minun pitäisi olla onnellinen, että minulla sentään on poikaystävä, VAIKKA olen tämän näköinen.

Millään mittarilla minua ei hyväksyttäisi missimittelöihin. Mutta omasta mielestäni olen silti aika sievä. On joku muukin ehkä joskus niin sanonut teinivuosien jälkeen. Onkohan se niin, että aikuisena kauneuden näkee hammasrautojen ja finnien takaa? Vai onkohan kauneuskäsitys laajentunut sitten 80-luvun? Nykyään muotilehtien sivuilla näkee kaikenpituista, -mallista ja -näköistä ihmistä.

Kävin yhden kauniin miehen, Esko Eerikäisen, kanssa puhumassa ulkonäköpaineista, podcast löytyy täältä:
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/pelipoytapuhetta-podcast-miten-selviytya-ulkonakokeskeisessa-maailmassa-
Taisimme Eskon kanssa päätyä siihen, että ulkonäöllä on väliä. Siinä ei ole mitään uutta auringon alla, sillä ihmiset ovat aina toljottaneet pintaa. Jo Vanhassa testamentissa kuvaillaan ihmisten ulkonäköä monin tavoin. Sen sijaan Vanhassa testamentissa ei löydy sanaa "ruma". Jokainen on Jumalan luotuna omalla tavallaan kaunis.

Esko Eerikäinen Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Äitienpäivälahjoja

sunnuntai 13. toukokuu, 2018 @ 14:05
0
Viime vuonna äitienpäivänä pissasin tikkuun. Parin minuutin kuluttua tikku näytti kahta viivaa. Olin jo etukäteen kiukutellut miehelle sitä, että hän oli äitienpäivänä poissa ja surrut sitä, etten kuitenkaan taaskaan saa mitään lahjaa. Mutta sainkin parhaan äitienpäivälahjan ikinä.

Vaikkakin se pissatikku oli ihan kiva lahja, niin tänä vuonna mielelläni ottaisin vastaan jotain muuta. Jos jollakulla on päässyt unohtumaan tämä arjen sankareiden merkkipyhäpäivä, niin vielä ehtii äidille lahjaksi tilaamaan lempilehden.
äitienpäivälahja

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Koirakuiskaaja ja pieni ihme

sunnuntai 06. toukokuu, 2018 @ 10:04
0
Viisi minuuttia siitä, kun olimme tulleet kylään, koira karkasi. Ei siis meidän koira vaan se kyläpaikan koira. Koira otti yhden suunnan, eikä kääntynyt enää takaisin. Viiden tunnin jälkeen se löydettiin jostain pellolta kymmenen kilometrin päästä edelleen juoksemassa poispäin kodistaan.

Luulimme, että koira pelästyi innokasta Lyyli-koiraamme, mutta vierailuviikonlopun aikana kävi ilmi, että pieni räksyttäjä hyväksyi reviirilleen ison hömelön sekarotuisen. Sen sijaan joka kerta, kun karvakasa näki mieheni, se alkoi räksyttää ja ulista. Jos mieheni meni liian lähelle, koira heitti kaarella paniikkipissat seinille/lattialle/ihmisten vaatteille. Kerran tai pari taisi tulla mielenosoituskakatkin mieheni lähelle.

Miesparka, joka on koiraihminen, yritti maanitella kyseistä hurttaa nakeilla. Mies heittäytyi selälleen lattialle antautumisen merkiksi. Hän yritti puhua lempeällä äänellä, haukkua, suhista ja matkia kaikkien koirien murteita. Ei kelvannut. Hau-hau-hau ja uli-uli-uli ja pissat päälle.

Yhdessä tuvassa pyöri siis ruiskiva räksyttäjä, maailman innokkain Lyyli-koira, vauva, uhmaikäinen, 5 koululaista ja 4 aikuista. Mitä silloin kannattaa tehdä? No tietenkin spontaanisti aloittaa keittiöremontti! Joo! Ei muuta kuin pakkasta sulattamaan, jääkaappia siirtelemään ja keittiön lattiaa laatoittamaan.

Viikonlopun päätteeksi keittiössä oli uusi lattia ja kaikki koirat ja lapset tallessa. Tämä on minun kirjoissani pieni ihme.
Lyyli-koira

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS