Hanna Paavilainen

Samassa paikassa

söndag 11 april, 2021 @ 21:26
0
Lapsen suusta kuulee totuuden ja totuus tällä kertaa on, että "äiti on aina kärttyinen".

Tunnistin itseni ja tulin surulliseksi. Kauheaa ajatella, että kun lapseni ajattelevat vanhempana lapsuuttaan, he muistavat sieltä sen, että äiti oli aina kärttyinen. Aloin miettiä syitä sille, miksi olen kärttyinen. Voisinko syyttää univajetta? Äiti on vähän väsynyt? Kelpo tekosyy, muttei kuitenkaan se todellinen syy. Voisinko syyttää kiirettä, oman ajan puutetta, koronaa, yhteiskuntaa, omaa lapsuuttani? Voisinko syyttää sitä, että samana päivänä sata kertaa vastaaminen kysymykseen "arvaa mitä" on vain yksiselitteisesti ärsyttävää, silloin on oikeutuskin olla kärttyinen.

Joka kerta, kun tunsin kiukun sisälläni pirskahtelevan, pysähdyin miettimään, mistä se kumpuaa. Yhdistävä tekijä näille tilanteille oli se, että sielu ja ruumis oli eri paikassa.

Kun hoputan lapsia päiväkotiin.
Kun taistelen heille kurahousuja päälle.
Kun joudun toimimaan erotuomarina veljesten riidoille.
Kun leikin legoilla, jotka eivät kiinnosta minua pätkääkään.
Kun teen jauhelihaspagettia, vaikka en itse syö lihaa enkä pidä pastasta, mutta tiedän sen silti olevan perheelle parempi vaihtoehto kuin lehtikaalipaistos.

Samaan aikaan sieluni tanssii Ibizalla paljain varpain.
Sielu on jo työpaikalla.
Sieluni on sohvalla lakupussin kanssa katsomassa Gilmoren tyttöjä.

Kun sielu ja ruumis eivät ole samassa paikassa, seuraa kärttyisyys.

Kun sielu ja ruumis ovat samassa paikassa, hän vetää puoleensa koiria ja lapsia ja hyvyyttä. Kun vaikka keittää puuroa, niin todella keittää puuroa, eikä toisella kädellä mieti kattilan pesua, imurointia, lasten välikausivaatteiden kokoa ja pitäisikö paikallisesta fb-kirppikseltä jo ostaa isompi koko ja vaihtaa tulppaanien vesi ja istuttaa nuupahtaneet narsissit maahan ensi kevättä varten.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Pääsiäinen

söndag 04 april, 2021 @ 13:32
0
Suklaamunan sisältä paljastuu keltuainen, jota lapsi hölskyttelee. Pienet sormet näpräävät koteloa, kieli on keskellä suuta, suklaista kuolaa tipahtaa rinnukselle, pyydetään äitiä apuun. Keltuaisen sisältä löytyy koottava supersankari, joka jaksaa ihastuttaa 7 minuuttia. Sen jälkeen ukolta häviää pää, ja muutenkin kiinnostus on jo uusissa munissa. Lelu menee roskiin, missä lepääkin jo kuivunut rairuoho.

Joku senkin lelun on suunnitellut ja maalannut. Jonkun päivätyö, jossain kaukana Aasiassa, on suunnitella ja maalata länsimaisten roskia. Anteeksi maailma, sillä me emme todella tiedä, mitä olemme tekemässä.

Mutta pääsiäinen on tunareille ja luopioille. Mullekin. Eivät ne ensimmäisen pääsiäisen kertomusten hahmot olleet supersankareita, vaan pettäjiä ja pelkureita.

Kirkon mukaan pääsiäinen alkaa oikeastaan vasta tänään. Tähän asti on eletty syvää paastoa ja hiljaista viikkoa, muisteltu kärsimystä ja kuolemaa. Tänään pääsiäisen ilo puikkaa tarinaan mukaan. Tarina ei päättynytkään kuolemaan. Kylmän kiven sisältä löytyi yllätys, jota on ihmetelty jo pari vuosituhatta.

Tänä pääsiäisenä (tai oikeastaan Hiljaisena viikkona) haastattelin kuutta ihmistä Yle TV1:n Pisara-ohjelmaan ja kysyin heiltä, että mitä väliä kaksituhatta vuotta sitten tapahtuneilla asioilla on enää nykyään. Ja kyllä sillä vaan on väliä, pääsiäisen ylläripylläri puikkaa edelleenkin vain sisuksiin.

Pihalla roudan läpi puskevat narsissit. Kaikki muutos ei aina ole vaikeaa. Joskus muutos ja uusi elämä on kauneinta, mitä on.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hyvä kysymys

söndag 28 mars, 2021 @ 15:46
0
Ylisuorittajille, perfektionisteille, niille jotka tekivät yläasteella yksin ryhmätyöt muiden viettäessä pidennettyä välituntia.

Miellyttämisen haluisille, tunnollisille, vastuuntuntoisille, niille joille kaikki, mikä ei ole erikseen sallittua, on kiellettyä.

Ajatteletko, että olet saavuttanut kaiken sen kauniin, mitä elämässäsi on, tekemällä asiat oikein? Ajatteletko, että jatkuva tarpeesi suorittaa on tuottanut sen tuloksen, että olet saanut myös paljon aikaiseksi?

(Kyllä! Kyllä! Juuri noin minä ajattelen. Jos en olisi tällainen takakiree muija, niin enhän sitä pääsisi edes sohvalta ylös. Kunnianhimoni on liian korkea vain laakereilla makaamiseen.)

Mutta ehei, mulle kerrottiin, ajattelet väärin.

Oletko koskaan aprikoinut, että olet saavuttanut kaiken kauniin elämässäsi suorituskeskeisyydestä HUOLIMATTA, ei sen ansiosta?

Niin.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Hanna Paavilainen

Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Palautteen vastaanottaminen on taitolaji

söndag 21 mars, 2021 @ 11:16
0
Viime viikon sunnuntaina kerroin saamastani palautteesta. Kiitos rohkaisevista viesteistä! Ne ovat tosi tärkeitä, kun sitä toisenlaistakin palautetta tulee.

Kokoan tähän teiltä saamiani vinkkejä palautteen vastaanottamiseen:

- Kun saat palautetta, ajattele ensin, mitä se kertoo sen antajasta, sen jälkeen sitä, mitä se kertoo itse asiasta ja vasta sen jälkeen, mitä se kertoo sinusta.

- Kysyisitkö tältä ihmiseltä neuvoja tässä asiassa? Jos et, niin miksi kuuntelisit hänen palautettaan?

- Palautetta saadessa sano kiitos. Älä sano mitään muuta. Vuorokauden päästä voit kysyä mahdollisia lisätietoja tai perusteluita. Älä ala selittää omia tekojasi tai perusteita, ne tuskin palautteen antajaa edes kiinnostavat.

- Kuuntele voimabiisi ”Shine” Rollins bandilta https://www.youtube.com/watch?v=uAXL4R_keTY

- Ne tekee, jotka osaa. Ne jotka ei osaa, arvostelevat.

- Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Uutta kohti!


En oikein osaa muuttaa pintaani hanhen seläksi, jonka yli vesi valuu sulkapeitettä läpäisemättä. Ymmärrän myös sen, että jokaisella on mielipiteensä ja sananvapaus kertoa se valitsemallaan tavalla. Jotenkin haluaisin muistaa ja muistuttaa, että on oikeus myös vaihtaa mielipidettä, olla hiljaa tai kuunnella. Oli sitten palautteen antaja tai saaja. Eikö palautteen antamisen ja vastaanottamisen pitäisi kuitenkin siihen tähdätä, että molemmat osapuolet ymmärtäisivät toisiaan paremmin ja elettäisiin sovussa paremmin? Jos molemmat vain pysyvät omissa poteroissaan pönkittämässä omaa oikeassaoloaan, tämä tavoite tuskin toteutuu.

Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Palautteen antaminen on taitolaji

söndag 14 mars, 2021 @ 09:46
0
"on turha tehdä tätä ohjelmaa ilman talenttia"
"mitätön hartaus"
"olet niin itseäsi täynnä, että tulee paha olo"


Tässä pari palautetta, joita olen saanut pitämistäni radiohartauksista Yle radio 1:ssä.

Lukiessani näitä kanssakristittyjen palautteita käyn läpi tunnereaktioita itsessäni. Ne saavat minut kaivautumaan enemmän omaan poterooni. Yhteistyökykyni tipahtaa kuin virkamiehen kynä klo 16.20 perjantaina. Voin suorastaan tuntea, kuinka korvani menevät lukkoon.

Palautteen antamisessa on vain yksi sääntö:
Palautteen tulee viedä eteenpäin toisen luovaa prosessia.
Jos palautteesi ei edistä toisen ajattelua tai tekemistä mitenkään, vaan latistaa ja lannistaa, niin vastaanottaja todennäköisesti pyöristää itsensä siilipuolustukseen. Näin ollen palautteesi toimii sinua vastaan. Asia, jota halusit edistää, itse asiassa lipuu vain kauemmas ulottuviltasi.

Jos palautteesi palvelee vain omaa tarvettasi päteä tai purkaa pahaa oloa, niin kannattaa mietti tovi jos toinenkin ensin, sitten vasta alkaa pönkittämään omaa egoa toista polkemalla.

Tämä toki on sääntö, jota usein rikon, sillä joskus vain pätemisen tarve ehtii harkinnan edelle. Sellaista se välillä on.

Entäs sitten se palautteen vastaanottaminen? Se vasta taitolaji onkin. Se taitaa olla oman kirjoituksen paikka.
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Kiitos kuolinvuoteella

söndag 07 mars, 2021 @ 08:52
0
Eilen siunasin hautaan kummisetäni.

Mun kummitäti rakasti kummisetää. Kun setä joutui hoitokotiin, täti kävi siellä joka päivä. Viimeisinä päivinä oli vähän epävarmaa, mitkä sanat menee perille ja mitkä ei, mutta täti oli päättänyt kiittää kaikesta, mitä yli 40 vuoden avioliiton aikana oli saanut tältä.

”Kiitos, kun olit niin hyvä rakastaja”. Tässä kohtaa nousi veikeä hymy viiksien taakse, vaikka silmät pysyivät kiinni.

Sedän pikkuveli kävi sanomassa, että ”kiitos, kun olit maailman paras isoveli”.

Pitäisi muistaa sanoa ja kiittää. Mielellään jo ennen kuolinvuodetta.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Syyllisyys

söndag 28 februari, 2021 @ 09:25
0
Yksi kovimmista kohteliaisuuksista on ollut se, kun yläasteajalta tuttavani sanoi vuosien päästä, että ”sä annoit ihmisten olla, että sä et ikinä tuominnut mistään”. Se oli silkkiä korville jo sen takia, koska en ollut yläasteella mikään hyvä tyyppi. Kun ajattelen 15-vuotiasta itseäni, lähinnä vain hävettää. Mutta ei mennä nyt siihen tunteeseen, vaan syyttämiseen ja syyllisyyteen.

Oon vältellyt tuomitsemista ja syyttelyä niin paljon kuin mahdollista. Oon aatellut, että kuka minä olen toista syyttämään, enhän ymmärrä edes itseäni aina, saatika toisen monimutkaista ajatuksenjuoksua, jätetään Jumalalle se homma.

Nyt joku loksahti päässäni, että syyllisyys on tunne, jota olen tukahduttanut. En osaa pyytää anteeksi, enkä oikeastaan ole kovin hyvä anteeksi antamisessakaan, jos olen jostain kerran sydämistynyt. En tosin herkästi tuomitsekaan muita tai syyttele, se on kolikon vastapuoli.

Itse asiassa syyllisyys ja syyllistäminen on aika tärkeä tunnistaa, eikä tukahduttaa. Se tarkoittaa, että tunnistaa epäoikeudenmukaisuuden, sitä kautta voi alkaa käsitellä sitä.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Takaisin tukahdutettujen tunteiden pariin, sillä huomenna aamulla Yle radio 1:ssä alkaa mun ja työkaverini Marjo Kiljusen hartaussarja aiheesta. Käsittelemme Tukahdutettuja tunteita hartauksien ja keskustelun kautta, samalla siis etsien Jumalaa. Maanantaisin siis Yle radio 1 klo 6:15 ja 7:15. Jos ei halua herätä aamulypsyn aikaan niin Areenasta löytyy myös:

https://areena.yle.fi/1-2016102?utm_medium=social&utm_campaign=areena-ios-share
Naantali
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D