Hanna Paavilainen

Asioita, jotka ovat ehdottoman elegantteja

sunnuntai 19. toukokuuta, 2019 @ 12.43
0
Sinä samana ohikiitävänä hetkenä, kun kirsikkapuun kukat loistivat vaaleanpunaisena pilvenä Roihuvuoren puistossa, sain uuden ystävän. Hän on japanilainen kenraali nimeltä Hiro.

Appivanhempani lähtivät viime syksynä japaniin opiskelemaan. (Kuinka siistiä, että vielä 75-vuotiaana voi vielä opiskella? Ja lähteä vaihto-oppilaaksi toiselle puolelle palloa?!?) Maanjäristys sulki liikenteen, katkaisi sähköt ja tyhjensi kaupat päiväkausiksi. Hiro otti asiakseen auttaa ulkomaalaista aikuisessa iässä olevaa pariskuntaa keskellä kaaosta. Vastavuoroisesti Hiro kutsuttiin Suomeen kylään.

En ole ehkä koskaan aiemmin tavannut niin tahdikasta ihmistä. Hänestä huokui vuosituhansia vanha kulttuuri ja tyylikkyys, jota rahalla ei voi ostaa. Kuin olisi puhunut aristokraatin tai Englannin kuninkaan kanssa.
Näitä opin Hirolta:

Asioita, jotka ovat ehdottoman elegantteja

(Kirjailija Mia Kankimäki kirjoittaa kirjassaan Sei Shonagonista, japanilaisesta hovinaisesta, joka kirjoitti ilahduttavia listoja elämästään hovissa tuhat vuotta sitten. Tämän kirjan luettuani yhdistän japanilaisuuteen aina hassut listat.)

- Kun toinen kysyy, mitä kuuluu ja kuuntelee vastauksen hiljaa.
- Se, kun juttelee jostain, ja keskustelu keskeytyy (yleensä taaperon tai lapsen takia), ja kun keskustelu jatkuu, toinen kysyy, että "niin mitä olit sanomassa tästä aiheesta".
- Kun ruokaillessa toinen huomaa, missä vaiheessa olet lopen kyllästynyt taaperon sekoiluun ja ottaa hiljaa taaperon syliinsä ja lähtee pienelle kävelylle asunnon ympäri, jotta saat syödä ruoan loppuun rauhassa.
- Kun olet keskeyttänyt ruokailusi ja vienyt sitä vanhempaa lasta vessaan, joku on maksanut laskusi sillä välin.
- Kun joku kysyy ruokapöydässä älykkäitä kysymyksiä, kuten "Mikä on elämäsi päämäärä" tai "Mikä tekee sinut onnelliseksi".
- Kun joku vastaa kysymykseesi "tuo on hyvä kysymys".

kirsikkapuu
kirsikkapuu
kirsikkapuu
kirsikkapuu


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Äitienpäivä

sunnuntai 12. toukokuuta, 2019 @ 08.38
0
Tänä äitienpäivänä heräilin pitkin yötä, sillä olen huolissani omasta äidistäni. Heräilin vielä lisää, sillä nuorimmalla on flunssa. Otin hänet kainaloon, enkä malttanut enää nukahtaa, kun hän kuorsasi siinä niin söpösti, etten raaskinut sulkea silmiäni.

Tänä äitienpäivänä kannan äitiyden takia pusseja silmieni alla. Kannan maitoa rinnoissani. Kannan vuorotellen 1- ja 4-vuotiasta poikaa. Kannan huonoa omaatuntoa siitä, miten joskus (usein) en ole niin hyvä äiti kuin lapseni ansaitsevat ja miten joskus (yleensä) en ole niin hyvä tytär kuin äitini ansaitsee. Tänä äitienpäivänä yritän muistaa olla kiitollinen siitä, miten paljon minulla on kannettavaa. Tämä kaikki on lahjaa. Kukaan ei syntymässään valitse äitiään - eikä niinkään lastaan. Äiti saa lapsen lahjaksi (ja hetken lainaksi). Lapsi saa lahjaksi äidin (joko sen äidin, joka hänet on kantanut yhdeksän kuukauden ajan tai sen äidin, joka hänet ottaa kantaakseen. Lahja äiti kuitenkin on, ei valinta.)

Voi kunpa Jumala varjelisi äitejä liioilta neuvoilta ja suorituspaineilta. Vielä joku äitienpäivä opin elämään tätä elämää niin, että luotan itseeni, lapsiini ja äitiini, enkä kokisi tarvetta suorittaa. Jonain äitienpäivänä katson sitä ihan itse korkealle asettamaani rimaa ja vähät välitän siitä, olenko ylittänyt vai alittanut sen. Vielä joku päivä sisäistän sen, että ihan hyvä on riittävän hyvä. Silloin ja siellä haistan Jumalan armon.

Jumala,
siunaa tyhjiä sylejä ja täysiä sylejä.
Siunaa kaikkia äitejä, jotka kantavat.
Tule koteihimme tahrojen ja huutojen keskelle.
Tuo mukanasi armoa ja edes yksi kokonaan nukuttu yö.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
äitienpäivä

(kuva ajalta, kun odotin esikoistani.)
Tykkää ja jaa

Curly girl ja helppo elämä

sunnuntai 05. toukokuuta, 2019 @ 12.57
0
Seison suihkussa ja kaadan päälleni ruisjauhoja. Karjalanpiirakan tuoksu valuu hiuksistani olkapäille ja lattialaatoille.

Kyse on tietenkin curly girl sekä "No poo" -hiustenhoitomenetelmistä. Molempien näiden menetelmien taustalla on pyrkimys vähentää kemikaaleja hiustenhoidossa ja suosia luonnonkosmetiikkaa. Molemmat hiustenhoitomenetelmät ovat saaneet myös lähes uskonnollisia piirteitä omien lahkolaistensa joukossa. Tuntuu, että joka toinen nainen on hurahtanut curly girl -menetelmään. Some on täynnä ennen ja jälkeen -kuvia ja ne (plus ERITTÄIN sinnikäs ystäväni) innoittivat minutkin kokeilemaan curly girliä.

Tässä siis selitys ruisjauhoille suihkussa. No Poo -menetelmä eli EI SHAMPOOTA -menetelmän mukaan hiukset pestään ruisjauhoilla, kikhernejauhoilla tai vaikkapa hunajavedellä. Hoitoaineena toimii mm. omenaviinietikka. Täytyy sanoa, että kun kylppärissä läträä näiden keittiötuotteiden kanssa, niin olo on vähintäänkin huijattu. MUTTA hiusten kuivuessa etikan tuoksu häviää ja uskomatonta - hiukset ovat puhtaat.

Tätä kaikkea vouhkasin sitten vappuna kälylleni, joka on kahdeksan (8!) lapsen äiti. Hän katsoi minua huvittuneesti pää kallellaan ja pitkän curly- girl-filosofia-selostukseni jälkeen totesi hyväntahtoisesti:
"Mahtaa sulla olla liian helppo elämä, kun kerkeät tuollaiseen".

Touche!
Ei voi muuta kuin olla kiitollinen tästä ainutlaatuisesta elämäntilanteesta, kun kotiäitinä ehtii keskittymään pieniin asioihin, kuten vaikkapa hiustensa käkkäryyteen. Tiedän, että tulee taas se vaihe, kun ei paljon ehdi hiuksille suomaan ajatuksia juostessa koti-työ-päiväkoti-Prisma -väliä. Mutta juuri nyt on aikaa pienelle. Loppuviimein ne pienet jutut ovat kaikkein kivoimpia elämässä.
curly girl


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Ihmistä ei saa konmarittaa

sunnuntai 28. huhtikuuta, 2019 @ 09.24
0
KonMarituksella tarkoitetaan turhien asioiden siivoamista elämästä. Maailmankuulun siivoajan Marie Kondon menetelmän perusperiaate on, että "jos ei esine tuota sinulle iloa, heitä se pois". Taustalla on shintolainen ajatus siitä, että kaikkiin esineisiin, asioihin, vaatteisiin ja tavaroihin liittyy eräänlainen energia tai sielu. Jokaista esinettä pidellään käsissä ja tunnustellaan, tuottaako se iloa. Jos ei tuota, niin hus pois roskiin. Esimerkiksi jos kallein juhlamekkosi tuo mieleen ikävän exän, heitä se pois.

Rouva Kondosta inspiroituneena ihmiset ovat alkaneet konmarittaa tavaroiden lisäksi myös ihmisiä. Tarkastellaan omaa elämää, että ketkä ihmiset ympärilläni tuovat iloa ja ketkä eivät. Jokainenhan haluaa seesteisen elämän ja ympäröidä itsensä vain ihmisillä, jotka tukevat ja kannustavat? Miksi pitää elämässä mukana tylsiä tyyppejä, jotka vain hidastavat kuin pallo jalassa, vetävät lokaan, masentavat olemuksellaan, tartuttavat negatiivisia tunteita? Kehuskellaan oikein vielä sillä, että kuinka monta ystävää on saatu poistettua Facebookista. Hus, roskiin elämästä turhakkeet ja tervetuloa täydellinen elämä!

Tässä on vain ongelma. Hyvien ja pahojen raja ei kulje ihmisten välillä, vaan ihmisen sisällä. Meissä kaikissa on sekä hyvää että pahaa. Elämässäni on ollut vaiheita - pitkiäkin ajanjaksoja - jolloin en ole tuottanut iloa juuri kellekään. Ne ovat olleet vaiheita, kun olen keskittynyt johonkin sillä hetkellä isolta tuntuvaan asiaan elämässäni (vauvaan, nyrkkeilykisaan, työhön), eikä kapasiteetti ole riittänyt kellekään muulle. Olen ollut suoraan sanoen vain itsekäs. Sitten on ollut vaiheita, että olen ollut uupunut ja ylikuormittunut, enkä ole jaksanut olla iloksi muille. On kamalaa ajatella, että minut olisi konmaritettu pois ystävän elämästä näiden aikojen takia, sillä tiedän, että nuo ajat eivät ole koko totuus. On ollut elämänvaiheita, jolloin olen auttanut muita minkä kerkeän. On ollut aikoja, jolloin olen ollut iloksi, hyödyksi, rakkaudeksi ja kunniaksi. Muistan jokaikisen ystävän, joka on pysynyt vierelläni molempien vaiheiden ajan.

Facebookista ystävän poistaminen on minulle sama asia kuin ei moikkaisi kadulla. Ja se taas tuntuu samalta kuin pudottaisi mummovainaalta saadun perintövaasin hyllystä, pyörähdys ilmassa, lasin heläkkä särähdys, sirpaleet lattialla, ikuisesti rikki, ontto läikähdys verenkiertojärjestelmässä.

En ole ihan vakuuttunut siitä, onko tavaroilla sielua tai energioita. Mutta ihmisillä on sielu ja tunteet. Niin positiiviset kuin negatiivisetkin tunteet tarttuvat herkästi. Mutta ihmisten tarkoitus ei ole tuottaa MINULLE iloa koko ajan. Välillä he ovat väsyneitä, ärsyyntyneitä ja tarvitsevat, että MINÄ tuotan ILOA heille. Ja sitten taas joskus toisin päin. Me olemme täällä olemassa toisiamme varten. Ihmistä ei saa heittää roskiin.

konmari
konmari
konmari

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hyvää pääsiäistä!

sunnuntai 21. huhtikuuta, 2019 @ 20.50
0
Blogini emosivusto Lehtikuningas viettää pääsiäistä isoin tarjouksin. Lehtikuningas näyttäisi lanseeraavan myös konseptia "pääsiäislahja". Enpä ole ennen kuullut, että tapoihin kuuluisi antaa pääsiäisenä lahjoja. Mikäpä siinä, rrrrakastan lahjoja ja mikä tahansa (teko)syy on antaa ja saada lahjoja on minun kirjoissani hieno juttu. Onhan siinä jotain kristillistäkin: pääsiäisenä Jumalan poika antoi maailmalle suurimman lahjan.

Minun pääsiäiseeni kuuluu tiputanssi, suklaamunat ja lammaspaisti. En osaa viettää edes pitkäperjantaita hiljaa Kristuksen kuolemaa surien. Tiedän, ettei se tarina päättynyt siihen. Pääsiäisenä juhlitaan elämää. Vaikka sitten se "pääsiäislahja" kädessä.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Virvon varvon

sunnuntai 14. huhtikuuta, 2019 @ 20.43
0
Tämän päivän muistan lapsuudestani. Äitini huivi päässä tökin kajaalilla pisamia nenänvarteeni. Kori oli täynnä värikkäitä pajunoksia. Askel oli tomera kohti pimpottamaan naapurien ovikelloja. Hetkeä myöhemmin karkkipapereita huoneen lattialla, sokerihumalainen käkätys parhaan kaverin kanssa, suklaata liiskaantunut suupieliin ja sormiin.

Palmusunnuntaita on vietetty lähi-idän alueella jo 300-luvulla. Pajunoksat ovat pohjoinen versio palmunoksista, joita heiluteltiin aasilla ratsastavalle Jeesukselle. Antiikin roomalaisille palmut olivat voiton symboleita. Ehkä pajunoksa siinä mielessä on hyvä vastine palmulle, sillä ne edustavat voittoa talvesta. Tämän talven olin niin rikki säähän: vaunuilla ei pääse mihinkään, kun on lunta joka paikassa, eikä Helsingin aura-autot ihan pysyneet tahdissa. Elämäni kahden lapsen ja koiran kanssa oli yhtä pukemista ja riisumista. Unohdin aina laittaa auton lämpeämään ja lunta oli niin paljon, ettei bussipysäkille päässyt lasten kanssa edes pulkan avulla. Kannoin ämpärillä kuumaa vettä parkkipaikalle, että sain jäätyneet ovet auki. Nyt iloitsen jokaisesta pajunkissasta ja lumikellosta, joka osuu polulleni. Poikani koristelema pajunoksa olkoon voiton merkki: talvi on selätetty jälleen kerran.

Kotiäitinä minulla on ollut aikaa huomata kevään merkit: jokainen valkoinen ja vihreä lumikello, joka rohkeasti puskee hangen alta kohti kevätaurinkoa. Koirankakat, jotka ilmestyvät sulavien kinosten sokkeloista. Yhä aikaisemmin heräävät lapset ja yhä myöhempään nukkumaan menevät lapset, koska "ei-ole-nukkuma-aika-ulkona-on-valoisaa". Tänä keväänä olen hurahtanut myös viherkasveihin niin sisällä kuin puutarhassa. Viherpiha-lehti kädessäni haaveilen jo kesästä. Ruukussa on itämässä herneitä, timjamia ja mansikkaa. Elämän voittokulku alkaa pääsiäisestä.
palmusunnuntai

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Lastenleikkiä

sunnuntai 07. huhtikuuta, 2019 @ 12.29
0
Jotta voi olla onnellinen, on saatava toteuttaa sisäistä lastaan ja sisäistä aikuistaan. On oltava aikaa ja tilaa sekä leikille että pätemiselle.

Näin ystäväni kiteytti oivalluksiaan käsiteltyään uupumuksen. Hänellä oli vaativassa työssä ollut mahdollisuuksia päteä: hän oli istunut tärkeänä palavereissa, tehnyt isoja budjetteja ja vielä isompia päätöksiä. Hän oli saanut selkään läpsytyksiä ja hyväksyviä pään nyökytyksiä mielin määrin. Tuli uupumus. Hän oli unohtanut leikkiä.

Leikillä ei tässä kontekstissa tarkoiteta legopalikoita tai sitä sairaalaleikkiä, jota poikani haluaa päivästä toiseen leikkiä. Sairaalaleikissä minun tehtäväni on tuoda kaikki pehmolelut yksi kerrallaan pojalleni, joka tärkeänä kirjaa jokaisen oireen ylös "muistelmiinsa" eli pieneen vihkoon ja sitten parantaa potilaan. Tässä ei ole kuitenkaan kyse aikuisten leikkimisestä lapsen kanssa, vaan aikuisen mahdollisuudesta heittäytyä lapseksi. Aikuisenakin on tärkeää, että joskus saa olla täysin vastuuton ja tehdä jotain puhtaasta ilosta eikä velvollisuudesta. Jollekin leikki on nyrkkeilyhanskojen rummuttelua säkkiin tai sparrikaveriin, toiselle puutarhanlaittoa ja kolmannelle vaikkapa moottoripyörän rassaamista.

Aloin ajatella, että mitä, jos alkaisinkin kohtelemaan ympärillä olevia aikuisia lapsina? Ei tietenkään aina, sillä aikuisilla on myös tärkeä psykologinen tarve olla tärkeä. Mutta joskus, silloin tällöin edes. Katsoisin sitä työpaikalla jurottavaa ryppyotsaista miesoletettua niin, että näkisin pienen pojan, joka innostuu junista ja kuularadoista? Katsoisin sitä bussissa räyhäävää tyyppiä ja näkisin pienen lapsen, joka haluaisi vain, että joku ottaisi syliin? Millainenkohan päivä siitä tulisi?

Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D