Hanna Paavilainen

Jab Jab Cross Cross

torstai 23. helmikuu, 2017 @ 17:31
0
Lyönnit rummuttelevat pistehanskoja, nenässä viipyilee nahan ja hien haju, tasainen puuskutus ja puhina kaikuu, välillä joku repeää nauruun. Eri-ikäiset, erikokoiset, erikuntoiset keskenään.

Sitä saa itsestään irti niin paljon enemmän, kun on joku koko ajan siinä vieressä vähän kirittämässä. Eikä se ole niin justiinsa, jos tänään ei jaksa lyödä täysiä tai tekniikkasarja ei ihan ensimmäisellä kerralla mene jakeluun. Sitten otetaan vähän tempoa alas ja hierotaan liikeratoja.

Olen vetänyt kuntonyrkkeilytunteja 15 vuotta ja myönnetään, että on ollut myös kertoja, kun en olisi millään jaksanut lähteä salille, mutta oli pakko kun oli luvannut. Sen voin käsi sydämellä sanoa, että JOKA kerta kuntonyrkkeilystä on lähtenyt niin, että on enemmän energiaa ja intoa elämään, kun mitä oli sinne tullessa.

kuntonyrkkeily
Kuntonyrkkeily
Kuntonyrkkeily
Kuntonyrkkeily
Kuntonyrkkeily
Kuntonyrkkeily
Kuntonyrkkeily

Kuvat @Matti Snellman

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Pienemmän pahan tie

perjantai 17. helmikuu, 2017 @ 15:22
0
Sellainen päättelyketju, jossa perustellaan omia (huonoja?) valintoja mahdollisilla huonommilla valinnoilla, on vähintäänkin mielenkiintoinen. Esimerkkejä havainnoistani tällä viikolla:

"En syö wieneriä, sillä se on tehty voitaikinaan. Otan sen sijaan vain pullan" (äitini iltapäiväkahvilla)

"Iso henkinen väkivalta on jossain tilanteissa pahempaa kuin pieni fyysinen väkivalta" (eräs mies perustelee ravintolassa, kun oli ottanut lasta korvasta kiinni ja taluttanut huoneeseen)

"Kävelen loppulenkin enkä juokse. Parempi sekin kuin että olisin jäänyt vain koko päiväksi sohvalle makaamaan" (ääni sisälläni joka kerta kun käyn yksin lenkillä)

"Varastin työpaikalta kirjekuoria ja klemmareita, eihän se nyt ole yhtään sama asia kuin varastaa tietokoneita tai rahaa" (yleinen uskomus)

"Ajoin vain vähän ylinopeutta, en sentään ollut humalassa tai mitään" (tuntemani poliisi kertoi sakkotilanteesta)

Pettämätöntä logiikkaa! Niin että ei se mitään, jos tekee huonoja päätöksiä, antautuu laiskuudelle tai itsekkyydelle tai turmiollisuudelle. AINA VOISI MENNÄ VIELÄ PAHEMMIN VIKAAN.
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Ystävä

lauantai 11. helmikuu, 2017 @ 08:41
0
Olen jumissa ystävieni kanssa. He tietävät minusta aivan liikaa. Ystäväni tietävät kaikki mokailuni, epäonnistuneet kulmakarvavärjäykset, kaikki valehteluni, juoruiluni, sen kerran kun olin kiittämätön kakara ja sen toisenkin kerran, ne kerrat kun olen ollut huono ja väsynyt äiti, kun olen kiukutellut tai murjottanut vailla pätevää syytä, peräpukamaleikkaukseni ja papa-kokeiden tulokset. He tietävät kaikki ärsyttävät piirteeni: tapani arpoa ja vatvoa yksinkertaisia asioita ja puhua niistä pitkästyttävän pitkään ääneen, juoruiluni ja laiskuuteni, päsmäröintini ja varovaisuuteni silloin, kun pitäisi olla rohkea, etten koskaan osta ystävänpäivälahjoja tai lähetä joulukortteja.

Jostain aivan käsittämättömästä syystä he tästä kaikesta (ja lisäksi siitä, mitä en kehtaa edes kirjoittaa) huolimatta ovat ystäviäni ja pitävät minusta.

Se on tosi ihmeellistä. Ovat ne vaan aika mielettömiä otuksia, ne ystävät.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Turhuuden turhuus

sunnuntai 05. helmikuu, 2017 @ 12:13
0
Kun vain ajattelenkin kuulokkeiden laittamista laukkuun tai taskuun, ne ovat jo kietoutuneet itsensä ympäri umpisolmuun. Käytän kuulokkeita työmatkoilla (kuuntelen podcasteja), salilla ja lenkillä (kuuntelen poppia), illalla sängyssä (katson suoratoistosta iltasatuja) ja joskus avokonttorissa muuten vain (viestiäkseni, että en ole kuulolla keskeytyksille). Siis noin viisi kertaa päivässä. Kuulokkeiden johtojen selvittelyyn menee aina keskimäärin 1,5 minuuttia. Päivässä siis 7,5 minuuttia. Viikossa 52,5 minuuttia. Kuukaudessa 225 minuuttia. Vuodessa 2737,5 minuuttia. Siis 45,625 tuntia. Yhden työviikon verran ylitöineen.

Aika paljon aikaa turhuuteen. Tuon ajan mieluummin käyttäisin tärkeään jonninjoutavaan tyhjäntoimittamiseen tai puolivoltin opettelemiseen.

Mutta olisi se elämä ilman kuulokkeitakin aika ankeaa. Ei voisi hautautua omaan äänimaailmaansa bussissa. Iltaisin saisi nukahtaa ilman iltasatua. Salilla joutuisi kuuntelemaan sitä radiokanavaa, jonka salinpitäjä on sattunut näkemään sinä päivänä sopivaksi. Lenkillä jalka nousisi puolta hitaammin, kun ei ole musiikkia rytmittämässä askelta. Avokonttorissa olisi jatkuvasti altis toimistojuoruille ja työn flow keskeytyisi.

Niin että en minä mitään sinänsä kadu. Ihan hyvin käytetty työviikko ylityötunteineen.
kuulokkeet

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Reissuttais

maanantai 30. tammikuu, 2017 @ 21:51
0
Katselin vanhoja matkakuvia. Syön kaksin käsin tapaksia tai virnistän kameralle aurinko kasvoillani. Sitten avaan matkailulehden ja myös siellä hehkutetaan Barcelonaa.

Aijai. Siellä kun voisi paistatella päivää sangriakannu tasaisesti käpälän ulottuvilla. Ystävälliset espanjalaiset pysähtyisivät jakamaan kanssani tapaksia. Sitten sitä olisi ihminen onnellinen.

Paitsi että hipiäni on herkkä ja se kuitenkin palaisi etelä-Euroopan auringossa. Sangriasta tulisi kuitenkin vain hirviä krapula. Tapakset ovat kuitenkin vain juustoa ja makkaraa - eihän se ole vatsalle terveellistä ja hirveän epäekologista syödä lihaa ja maitotuotteita. Enkä edes puhu espanjaa. Ne espanjalaiset siinä pöydässä hymyilisivät, mutta kuitenkin ihan ivallisesti. Naureskelisivat, että typerä tuo punakka turisti tuossa, menisi takaisin sinne mistä on tullutkin. Pilkkaisisivat ja varmaan pitäisivät vaatetustanikin aivan epäsopivana espanjalaiseen tyyliin. Ehkä vetäisivät vielä tukasta ja näyttäisivät kieltä.

Niin että pitäkää vaan tunkkinne, katalonialaiset! En minä sinne ivattavaksi olisi halunnutkaan tulla. Ihan hyvä on ihmisen täällä Helsingissä olla, vaikka vuoropäivinä sataa räntää vaakatasossa ja vuoropäivinä liukastellaan pakkasen jäädyttämillä jalkakäytävillä. Ei täällä sentään kukaan näytä kieltä kunnon kanssaihmiselle.
Barcelona

Barcelona

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Päiväkoti alkaa

tiistai 24. tammikuu, 2017 @ 13:01
0
Sinne se jää. Suu hieman mutrulleen ja silmissään hämmentynyt katse. Leikin reipasta ja vilkutan hymyillen. Käännän selkäni ja lähden juoksemaan.

Töissä en pysty keskittymään. Haluaisin vain lähteä hakemaan lapseni turvaan kotiin. Ja kun vihdoin pääsen päiväkodille, poika ei haluaisi lähteä kotiin, hän yrittää kädestä vetää minua kohti ruokalaa, jossa ilmeisesti on tarjoiltu aiemmin pannukakkua. Käytävällä hän huomaa vielä iii-haa-nat punaiset paloautot. Eihän voi lähteä kotiin ilman niitä vastustamattomia kapistuksia.

Oli siellä niitä juniakin. Mutta kun poika meni niillä leikkimään, isommat pojat sanoivat, että ei pienet saa niillä leikkiä. Ilkeästi hääsivät pikkuisen pois piiristä. Onneksi 2-vuotias ei vielä tajua. Mutta äiti tajuaa, että nyt alkavat ne maailman (ihmisen) äänet, että sinä et kelpaa, et ole tarpeeksi sitä tai tätä. On se ihminen pienestä pitäen vaan julma lajitovereilleen. Miten sitä vahvistaisi Taivaan Isän ääntä, että SINÄ KELPAAT juuri sellaisena kuin olet?
paloauto

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hups, pääsi unohtumaan

keskiviikko 18. tammikuu, 2017 @ 13:14
0
Kuinkas moni muistaa, mitä tuli uutena vuotena luvattua? Juu, en minäkään muista. Ja erään oikein hienon sanonnan mukaan tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee.

Näitä Kotivinkin lupauksia tosin voisin yrittää vähän suorittaa tässä pitkin vuotta. Tai siis olla suorittamatta.

Kotivinkki


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS