Hanna Paavilainen

Kiiltokuvamatka

sunnuntai 23. heinäkuu, 2017 @ 12:31
0
Se retki meni tosi hienosti. Ajattelin, että mennään rannalle syömään jäätelöä, koska se on taaperon herkkua. Siinä me sitten idyllisesti istuttaisiin ja tuijoteltaisiin horisonttiin, hiljaa naatiskeltaisiin jäätelöitämme kukin omissa aatoksissamme.

Ensimmäinen virhe oli ottaa mies mukaan retkelle, hän kun oli jo valmiiksi pahalla tuulella (itsehän olin yhtä päivänpaistetta, kuten aina). Seuraava virhe oli antaa jäätelö käärössänsä taaperolle pidettäväksi siksi aikaa, että sai itse levitettyä pyyhkeen hiekalle. Kun se kerta koko ajan kinusi ja olin kuullut viiden minuutin sisällä viisisataa kertaa, että "saako syödä jäätelöä" ja kun kerta tarvitsin siksi hetkeksi molemmat kädet vapaaksi. Silmänräpäyksessä taapero oli hakannut ja murskannut jäätelönsä kääreen sisälle mössöksi ja kiukkuhan siinä sitten tuli, kun ei tullutkaan kääreestä enää esille kaunista tuuttia. Siinä vaiheessa peliveto olisi ehkä ollut antaa taaperolle oma jäätelöni, mutta ei, oli joku kasvattamiskohtaus päällä, että pitäähän lapsen oppia, että teoilla on seuraukset, syököön mössöjäätelönsä kun on kerran sen mössännyt. Tämän seurauksena oli taas, että jäätelöä oli joka paikassa. JOKA. PAIKASSA. Sotkettuaan jäätelön ympäriinsä alkoi seuraava 500-kertainen hokema "saako mennä leikkimään". Äiti ja isä oli saanut jäätelöstään ehkä ensimmäisen pureman. Ei hetkeäkään hiljaista idyllistä hetkeä, vaan jatkuva saako-mennä-leikkimään. No saa mennä. Ei voi, hiekka on liian kuumaa. Itkuparkukohtaus polttavasta hiekasta jalkapohjista. Rauhoituttua: Mennäänkö puistoon liukumäkeen? Mennäänkö puistoon liukumäkeen? Mennäänkö puistoon liukumäkeen? Äiti saanut syötyä jäätelöstä edelleen sen yhden puraisun. Oliko siellä joku horisontti ja meri? En ehtinyt katsoa. Ja kaikki tämähän vallan löysytti jo valmiiksi viulunkielen tiukkuudella viritettyjä hermoja.

Sellainen suomalaisen sielunmaiseman jäätelöretki. Täynnä kaurismäkeläistä murhotusta, mökötystä, huutamista ja nuivaa kuittailua.

Sen jälkeen matka ja koko kesä olikin sitten yhtä kiiltokuvaa: auringonlaskuja, palmuja, hiekkarantaa ja auvoisaa yhteiseloa.

Tossa de Mar
Hanna Paavilainen
Tossa de Mar

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

And all that jazz

maanantai 17. heinäkuu, 2017 @ 09:25
0
Pitkä kukkamekko näppärästi piilotti pitkät villakalsarit. Nahkatakin alla neule, mutta kun on aurinkolasit ja olkihattu päässä, niin kesäinen yleisilme on huijattu.

Viime viikolla kaikki tuntuivat olevan Porissa. Myös minä muiden perässä suuntasin maasturin keulan kohti Areenoita ja Jazzeja. Facebookin kuvista näin jälkikäteen, että olisihan ollut siellä vaikka ketä tuttuja, mutta taisin hukkua massaan, sillä paikan päällä onnistuin vain pari ystävää löytämään. Ei se määrä vaan se laatu.

Ihmiset nutustelivat falafeleja, lipittivät erikoisoluita ja tanssahtelivat musiikin tahdissa. Hassuja hattuja, design-korvakoruja, hipster-asu-viritelmiä, mietittyjä tyylikokonaisuuksia. Sitten oli verkkareita ja crockseja. Sitten jotkut on vaan niin cool, että voivat mennä jopa festarilavalle mustissa pieruverkkareissa, kuten Jamiroquai.

Taas yksi ruksi bucket listissa enemmän. Kiitos Pori.

Porijazz2017


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Futismutsi

keskiviikko 12. heinäkuu, 2017 @ 13:56
0
Olen yrittänyt tarjota pojalleni nukkeja, koruja ja perinteisiä tyttöjuttuja, koska olen moderni ja tiedostava ja sukupuolineutraali ja niinku tosi suvaitsevainen ja kaikkee. Poikanen katsoo nukkea sekunnin, kommentoi tylysti "katso, apina" ja heittää sen olan yli nurkkaan. Missä on pallo?

Mistä, voi hyvä Luoja mistä, tulee lapselle rakkaus palloihin ja autoihin? En kuollaksenikaan tunnista automerkkejä toisistaan ja pallot lähinnä pelottavat minua. Jopa golf-pallo, jonka luulisi olevan palloista kaikista lempein suoden urheilulajin kaiken ikäisille ja kokoisille vailla suurempia revähdysriskejä, tuntuu pitävän minua pilkkanaan. Jo se, että en ikinä osu liikkuvaan palloon vaikkapa tenniksessä, jalkapallossa tai lentopallossa on jo tarpeeksi nöyryyttävää, mutta että vielä en osu paikoillaan olevaan palloon, niin se menee jo pilkkaamiseksi. Voin vain sieluni korvin kuulla, miten golfpallot minua pilkkaavat ja selkäni takana nauravat.

Niin kuin olen lastani tanssittanut ja yrittänyt rakkauttani musiikkiin jakaa. Ei käy, vain pallo on pop. Näen jo tulevaisuuteni istuskelemassa jalkapallokentän laidalla odottaen, että koska sivurajan yli potkaistu pallo osuu luontaiseen viholliseensa.

Futismutsi
futismutsi
futismutsi

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Salainen puutarha

torstai 06. heinäkuu, 2017 @ 22:21
0
puutarha

Neljä perhettä, neljä lasta, yksi villa Espanjassa. Vaati melkoisen paljon joustamisen tahtoa ja säätöä, että kaikille saatiin yhtaikaa loma-aika. Sitten lisää säätöä ja illanviettoja ja neuvoa antavia viinilasillisia, että saimme päätettyä matkakohteen. Sopiva talo omine altaineen ja grilleineen löytyi airbnb:n kautta Espanjasta, Lloret de Mar -nimisestä kylästä lähellä Barcelonaa.

Joka päivä paellaa ja jäätelöä ja löytyihän sieltä myös rakastamia tikkuruokiakin eli pintxoja. Viereinen kylä Tossa de Mar vei tosin reissuryhmämme sydämen ja siellä sitten rampattiinkin eri kokoonpanoilla.

Kauneinta Lloret de Maria ei ollut niinkään brittituristien valloittama keskustaranta (joka sekin oli kyllä kiva), vaan kukkulalla sijaitseva puutarha Jardins de Santa Clotilde. Jostain syystä brittituristit eivät olleet löytäneet tätä paikkaa, mutta silti melkein jokaiseen kuvaan änkesi yksi semiärsyttävä turisti, joka kuvitteli olevansa joku Mary Lennox salaisessa puutarhassa. Kyseinen turisti tunnistettavissa yhdessä alla olevista kuvista.

puutarha
puutarha
puutarha
puutarha
Puutarha
puutarha

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Reserviluutnantti matkassa

perjantai 30. kesäkuu, 2017 @ 21:58
0
Olen tehnyt nyt yhden matkan niin, että seurueessamme oli reserviluutnantti, eikä tästä pisteestä ole ehkä enää paluuta. Matkustaminen (ja maailma) sellaisena, kuin olen sen aiemmin tuntenut, ei enää ole sama.

Reserviluutnantti ottaa tilanteen kuin tilanteen haltuun. Hän hoitaa pöytävaraukset, sanoo mihin mennään drinkeille, tekee lähtöselvityksen, kertoo näppärimmät bensa-asemat ja suunnittelee aikataulun sotilaallisella tarkkuudella.
--> Vauva nukkuu nyt 47 minuutin päiväunet. Lähtö rannalle siis klo 10.00. (Lausutaan "Ten hundred hours")
--> Ja totta tosiaan, vauva herää päikkäreiltä arvioituun aikaan ja siinä vaiheessa luutnantti on jo pakannut auton, tiskannut tiskit, leipassut rantaeväät ja hutistellut porukan lähtövalmiiksi. Auto starttaa kohti rantaa klo 10.

Luutnantti on myös Sunzi Bingfansa lukenut, eli on valmistautunut tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kenellä on mukana matkalaukkuvaaka? Voi ei, taapero sotki paikat, keneltä löytyy puhdistuspyyhkeitä? Keneltä löytyisi tulitikut grillin sytyttämiseen? Ompelutarvikesetti? Hyttysmyrkkyä? Rauhoittavaa salvaa hyttysten puremiin? Mene vain reserviluutnantin käsilaukulle, sieltä löytyy ratkaisu melkeinpä mihin vain materiaalisesti ratkaistavaan pulmaan, myös moneen immateriaaliseen ongelmaan, sillä on vain harva asia, joka ei parane luutnantin leipasemilla pannukakuilla.

Reserviluutnantti viihdyttää epäkorrekteilla vitseillään, joutilaina hetkinä kaivaa naistenlehtiä laukustaan luettavaksi ja huolehtii joukkojensa viihtyvyydestä niin henkisesti kuin fyysisesti (joko mainitsin ne pannukakut - voisin ehkä elää syöden vain ja ainoastaan niitä).

Voi kun reserviluutnanttia saisi pullotettuna pieneen sievään hajuvesipulloon, josta sitä voisi suihkia aina tarvittaessa ympärilleen, kun joutuu epämääräisen säädön tai häröpalloilun silmäkkeeseen.
tossademar

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Erilainen juhannus

lauantai 24. kesäkuu, 2017 @ 11:36
0
Heini teki karjalanpiirakoita. Se oli melkoinen taidonnäyte, sillä käytettävissä oli vain vettä, jauhoja, riisiä, nuotio ja nuotiopannu. Bambunpätkä sai toimia kaulimena ja piirakoista tuli pieniä ja sieviä. Myöhemmin myös Aki leipasi karjalanpiirakoita ja ne muistuttivat enemmän lihapiirakoita riisitäytteellä. Eikö ne karjalanpiirakat pidäkin tehdä oman piirakan mallin mukaan?

Samana juhannuksena rakensimme kokon. Olihan sentään juhannus. Rannalta löytyi paljon kuivuneita bambuja, jotka keräsimme kokoon kokkoon ja annoimme palaa. Emme vielä siinä vaiheessa tienneet, että bambun putket räjähtelevät palaessaan. Nyt tiedämme. Istuimme ainoissa mukana olevissa vaatteissamme, miehet ilman paitaa, päivän lämpöä imeneellä hiekalla sopivan turvaetäisyyden päässä ja kuuntelimme, miten bambut poksuivat ja katsoimme niiden sinkoilevan ympäriinsä. Hörpimme kädenlämpöistä vettä ja nutustelimme Heinin piirakoita (vain yksi per henki!) jokaista suupalaa pitkittäen ja vaalien.

Tänä juhannuksena pakkasin mökille mukaan pitkät villasukat, pitkät paksut kalsarit, paksun fleecetakin, pipon, hanskat, kaulahuivin ja sähköpeiton. Kyllä vain, sähköpeiton. Vähän on toisenlaiset eväätkin tarjolla.
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät

Kuvat @Moskito Television
Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Matkalippu vai hautakivi?

sunnuntai 18. kesäkuu, 2017 @ 21:05
0
Olen lukenut tämän kevään professori Yuval Noah Hararin kirjaa "Sapiens" ja terrorisoinut kaikkia, jotka korvat omaavat ja kuuloetäisyydelle eksyvät sen faktoilla ja teorioilla. Jostain syystä blogini lukijat ovat toistaiseksi päässeet pälkähästä, mutta asia korjaantuu nyt. (On muuten loistava kirja, joka on mullistanut tapaani ajatella mm. ihmistä, maailmaa, historiaa, sotaa, ruokaa, ryhmädynamiikkaa, ihmisoikeuksia, luomiskertomusta ja luontosuhdetta. Vain siis mainitakseni muutaman esimerkin.)


Yksi kirjan väitteistä on, kuinka kulttuuri muokkaa sitä, mitä ihminen kulloinkin toivoo. Esimerkiksi Egyptin faaraon alaisuudessa eläneelle miehelle ei olisi koskaan tullut mieleen liehitellä naista ostamalla hänelle matkaliput trooppiseen kohteeseen. Hän olisi todennäköisesti rakentanut tälle oikein hienon hautakiven. Ja ai että, kyllä olisi herunut.

Nykyään taas jos yritetään liehitellä mielitiettyä, on todennäköistä, että pari päätyy ulkomaan matkalle kokemaan yhteisiä uusia seikkailuja. Ja tämä on meidän kulttuurimme ja aikamme ilmiö, ei oikeasti aito valintamme. Jokaisessa kulttuurissa ja ajassa on omat sisäänkirjoitetut tavat tehdä vaikutus toiseen ja itseen, eivätkä ne ole ollenkaan niin yksilöllisiä kun yksilö luulee.

Oli sitten matkailu ja elämyshakuisuus omaa keksintöäni tai kulttuurini minuun syöttämää, niin taas on laukut pakattu. Tuolla jossain on maailma seikkailtavaksi, uusia makuja maistettavaksi, hypoottisia rytmejä kuultavaksi. Siellä odottavat hiekkarannat paljaiden jalkojen jälkiään ja rantabaarien jäätelöannokset syöjäänsä. Siellä voi huikata "hola chica" ja olla hetken ihan kuka vaan haluaa olla, joku ihan toinen, joku paljon parempi ilman menneisyyden mokiaan, sillä se toinen ei tiedä niistä mitään eikä sitä toista tule koskaan enää kohtaamaan uudelleen.

Että ottaisin sen matkalipun ja vapauden milloin vain mieluummin kuin sen hautakiven, kiitos!

Miami

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS