Hanna Paavilainen

Korjaava palaute vai parjaava kolaute?

söndag 17 november, 2019 @ 13:49
0
Tampereella "ei tehrä asioista numeroo", eli jos ravintolassa saat eteesi syömäkelvottoman annoksen, syöt sen mieluummin kuin mainitsisit asiasta tarjoilijalle. Olenkin oman osani juonut kädenlämpöistä teetä ja syönyt vielä puoliksi jäässä olevaa kakkua.

Uusi ystäväni, kutsuttakoon häntä Reklamaatioiden Kuningattareksi, onkin opettanut minua antamaan palautetta. Hän pystyy rinta rottingilla viemään korkkivikaisen pullon Alkoon tai pinnoitteesta naarmuttuneen kattilan Prismaan. Korvat punaisena käsi suun edessä kuuntelen hänen reklamaatiokertomuksiaan - itsehän olisin vain ottanut nenästä kiinni ja litkinyt etikoituneen punaviinin kiltisti kurkusta alas.

Kun palautteen antaminen palveluntuottajalle jo tökkii, niin sehän vasta vaikeaa on, kun pitäisi antaa palautetta puolisolle, ystävälle tai sukulaiselle. Palautteen antaminen on taitolaji, jossa usein rapatessa roiskuu enemmän kun on sallittu. Olen viime aikoina oppinut, että palautteen antamisen tärkein ja ainoa tarkoitus on viedä toista ihmistä tai asiaa eteenpäin. Palautteen antamisessa ei pitäisi kiinnittää huomiota itseensä ja omaan kokemukseensa, vaan miettiä ainoastaan sen vastaanottajaa. Jos sanon tämän, miten se edistää vastaanottajaa eteenpäin? Jos tarkoituksena on vain tuutata ulos omaa pahaa oloa, eikä ruokkia toisen luovuutta, on ehkä viisaampaa purra poskea.

Nyt käsi sydämelle:
Milloin viimeksi olet antanut palautetta niin, että et mieti itseäsi, vaan palautteen vastaanottajan elämäntilannetta ja kehittymistä?

Hanna Paavilainen tuomiokirkko


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Kyllä Isä tietää

söndag 10 november, 2019 @ 07:33
0
Isä ei koskaan sano, että rakastaa.
Eikä se työmatkoiltaan koskaan osannut tuoda tuliaiseksi oikean kokoista t-paitaa, saatika sitten sellaista mallia, jota ois kehdannut pitää koulussa.

Mutta isä tiesi, että olin huono liikassa ja tuli koulun juoksukilpailussa viimeiselle suoralle kirittämään viereen. Maaliviivalla se antoi sinisen käärön suklaanappeja. Laitoin napin kielelle ja annoin sulaa hitaasti.

Kun ostin ensimmäisen asunnon, isä – Karjalan pula-ajan lapsi, joka välttelee velkaa kuin tartuntatautiosaston odotushuonetta – takasi lainan ilman, että tarvi edes pyytää.

Kyllä isä tietää, mitä rakkaus on.

pappa


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS: Jos on vielä isänpäivälahja ostamati, saanen suositella isän lempilehden tilaamista. Tieteen kuvalehti ja Aku Ankka ovat joka vuosi yhtä kova hitti.
Tykkää ja jaa

Rakkaus ei koskaan katoa

söndag 03 november, 2019 @ 07:55
0
Tänä viikonloppuna Instagram on ollut täynnä kuvia pelottavia hahmoja ja sisustuslehtien kansia on koristanut Jack the Lantern. Pidän hassuista hatuista kurpitsapiirakasta siinä missä muutkin, mutta marraskuussa vietän pyhäinpäivää, en halloweenia, vaikka onhan pyhäinpäivä ehkä vähän harmaa ja tylsä konsepti verrattuna amerikkalaiseen pukeutumisjuhlaan.

Pyhäinpäivänä ajattelen rakkautta ja kuolemaa.
Niinhän se on, että mitään täältä ei mukaansa saa. (Näin sanoi appiukkoni, rovasti Paavilainen, kun pyysimme lainantakausta ensimmäiseen asuntoomme.) On kuitenkin yksi asia, jonka jokainen vie mukanaan elämän päätyttyä: rakkaus. Toisaalta rakkaus myös tärkein asia, mikä jää jokaisen jälkeen, kun tästä elämästä lähtee. Ruumis tomuttuu, tavarat häviävät, rahat tuhlataan, tuoksut haihtuvat, mutta rakkaus ei koskaan katoa.

Ystäväni, kutsuttakoon häntä Insinööriksi, ei usko sieluun, elämään kuoleman jälkeen tai sen sellaiseen. Kysyin häneltä energiaperiaatteesta eli siitä, että kaikissa fysiikan tuntemissa ilmiöissä energiamuotojen summa pysyy vakiona. Toisin sanoen energia ei häviä edes kuolemassa. Oma tulkintani on, että se energia on rakkaus, joka ei katoa, vaan jatkaa elämää meissä koskettaneissa ihmisissä. Insinööri ei ehkä ostanut tätä tulkintaa tällaisenaan, mutta yhdestä asiasta olimme samaa mieltä: myös hän, joka ei usko ikuisuuteen, uskoo ikuiseen rakkauteen.

Pyhäinpäivänä hautausmaa täyttyy kynttilöistä. Elävän liekin varjot leikkivät sammaloituneen hautakiven pinnalla. Rakkaus tiivistyy silmäkulmasta vierähtävään kyyneleen. Pyhäinpäivä kertoo siitä, että
rakkaus on kuolemaa väkevämpi.

memento mori

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Kun parhaasi teet

söndag 27 oktober, 2019 @ 17:39
0
Kun parhaasi teet, niin se riittää.

Hän oli vaalinut vartaloaan ankarasti, mutta siitä huolimatta painovoiman vaikutusta ei voinut estää. Keho keräsi pehmeyttä, hän nosti kovaa rautaa. Mutta ei hän jaksanut surkutella kadonneen kroppansa perään. Kun teet parhaasi, niin se riittää. Hän nyökytteli tyytyväisenä päivän treeniinsä.

Töitä hänellä olisi ollut enemmän kuin mitä ehti tehdä. Pelkästään sähköpostilaatikko oli kuin kreikkalaisen mytologian Hydra: yhdeksänpäinen otus, jolta yhden pään katkaistua kasvoi kaksi päätä lisää. Hän teki työnsä puoli yhdeksästä kahtakymmentä yli neljään ja sulki kannettavan tietokoneen kannen tietäen, että paljon jäi tekemättä. Kun teet parhaasi, niin se riittää, hän totesi ja hyppäsi ratikkaan.

Äitinä hän olisi voinut olla läsnäolevampi, lempeämpi ja luomumpi. Illalla hän lämmittää einekset, somettaa pikkukakkosen mittaisen pätkän, leikkii piilosta ja laulaa tuutulaulun. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ennen nukahtamistaan ja näki kauniita unia.

+ + + + +

Kun parhaasi teet, niin se riittää.

Hän nostaa rautaa niin, että näkökentän äärillä kipinöi. Hän juoksee portaita ja punnertaa. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ja kiristää vielä vähän tahtiaan. Parhaasi, parhaasi, parhaasi hän hokee itselleen joka askeleella.

Työt eivät tekemällä lopu, mutta sitä hän silti yrittää. Hän sytyttää toimiston käytävään valot ja tervehtii kannettavan tietokoneen takaa työkavereille heipat. Vain paras riittää, toiseksi paras ei riitä.

Hän keittää luomukaurahiutaleista iltapuurot lapsille, harjoittelee vanhemman kanssa saksien käyttöä ja nuoremman kanssa vessahätäviestintää. Hän lukee oppaat kiintymysvanhemmuudesta ja laulaa tuutulaulut. Kun teet parhaasi, se riittää, hän ajattelee ennen nukahtamistaan ja pettyneenä siihen, ettei tänäänkään yltänyt parhauteen, hän nukahtaa unettomaan uneen.

+ + + + +

Kun parhaasi teet, niin se riittää.
Onko tämä lause sinulle armollinen vai pakottava?

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Mikään ei ole kenenkään vika

söndag 20 oktober, 2019 @ 13:37
0
Kenen vika se oikeastaan on, kun lasinen meikkiputeli räsähtää lattialle tuhansiksi sirpaleiksi?

Aamu alkoi aivan liian aikaisin. Ajattelin, että jospa tässä sitten vaikka meikkiä, kun kerrankin ehtii.
Kömpelöt sormet, lasin räsähdys, tahtomaton kiljahdus, salamana paikalla pari pientä silmäparia.
Rapsuttelin kallista seerumia kaakelin saumoista ja raivohuusin lapsille, jotka eivät malttaneet pysyä kaukana sirpaleista. Kompressiotrikoot pilalla, verta vuotava kantapää. Oltiin jo myöhässä. Soitin puolisolle ja huusin kohtaloani.

Tärkeintähän tällaisessa tilanteessa on aina löytää syyllinen.

Onko syyllinen

a) taaperon, joka herätti minut ensin yöllä klo 01.00 ja sitten lopullisesti klo 06.00?

b) Lumenen, joka tekee puteleita, jotka eivät selkeästi sovi tavallisten kuolevaisten käsittelyyn?

c) Minun, koska minähän sen pullon tiputin?

d) puolisoni (näin puoliso itse ajatteli, koska hätääntyi puhelinsoitostani ja päätteli huudostani, että syytän häntä koko tilanteesta)?

f) vanhempieni syytä, koska ovat antaneet minulle kömpelöiden sormien geeniperimän ja/tai ovat kasvattaneet tällaisen hutiloivan lapsen?

g) isovanhempieni syytä. Jotain hekin ovat toiminnallaan tehneet, kun heidän lapsensa ovat olleet kyvyttömiä kasvattaa vähemmän hutiloivan ja vähemmän kömpelön lapsen?

Kenen vika?
Äänestän, että d.

Kenen vika


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Apua, olen perfektionisti!

söndag 13 oktober, 2019 @ 14:02
0
Esikoisen viisivuotisneuvolassa tartuin aulassa puolihuolimattomasti Kaksplus -lehteen ja silmäilin artikkelia perfektionismista.

Olen toki aiemminkin tiedostanut suorituskeskeisen luontoni, mutta oli pysäyttävää lukea lista perfektionismin piirteistä ja laittaa rasti melkein jokaisen kohdalle. En esimerkiksi ole tajunnut, että kyvyttömyyteni tehdä nopeita päätöksiä on yksi perfektionismin ilmenemismuoto. (Olen lähinnä pitänyt sitä hurmaavana hämäläisyytenä, heh.) Olen blokannut ajatuksen perfektionismista sillä verukkeella, että en pidä itseäni läheskään täydellisenä. Ilmeisesti kuitenkin itsensä täydellisenä pitäminen ja itseltään täydellisyyden vaatiminen ovat kaksi eri asiaa. Uskomatonta, miten sokea voi itselleen olla.

Kunnon perfektionistina aloin sitten moittia itseäni perfektionismista. Häpesin itseäni, vertailin itseäni muihin. Miksi et ole niin kuin tuo naapurin mamma, joka on niin rento ja cool! Kunnon suorittajana aloin suorittaa epäonnistumisia (Ikään kuin niitä pitäisi erikseen suorittaa) ja aloin suorittaa rentoutta (rentoudu nyt heti, huusin itseäni piiskaten). Uskomatonta, miten sokea sitä voi omalle tekemiselleen olla.

Jos olisin malttanut lukea Kaksplussan artikkelin loppuun asti, olisin ehkä astetta nopeammin tajunnut, ettei suorittajuus häviä suorittamalla lisää. On otettava järeämmät keinot käyttöön: lempeys, armo ja itsensä hyväksyminen. Uskomatonta, miten vaikeaa.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Olisipa.

söndag 06 oktober, 2019 @ 14:16
0
Olisipa sellaista, että joku aina haluaisi kuulla ääneni. Ettei sanoisi ole hiljaa tai puhuisi kesken lauseen omaa asiaansa tai vilkuilisi puhelimeen niin että sanani kaikuvat kasvojen profiiliin.

Olisipa sellaista, että jaksaisin aina kuulla toisen äänen. Varsinkin, jos se ääni aloittaa sanottavansa hokemalla äiti-äiti-äiti. Etten hukkuisi pääni sisäisiin tehtävälistoihin tai kaipuuseeni aikuisten jutuille somessa vaan kuuntelisin tarkasti, kun pieni änkyttävä ääni kertoo kakkavitsiä, jonka olen kuullut jo kymmenen kertaa.

Olisipa sellaista, että olisi joku ääni. Ettei oma ääni sekoittuisi muiden (hienompien) äänien pauhuun, haluun päteä, haluun olla jotain muuta kuin on, toisten tai itsensä asettamiin odotuksiin, rooleihin äitinä, naisena, naapurina, ystävänä, vaimona, tyttärenä, pappina.

Olisipa sellaista, ettei menestyminen olisi sattumanvaraista. Ettei sairastuisi juuri silloin, kun pitäisi näyttää kyntensä. Että liikenneonnettomuus estäisi myöhästymästä tentistä, matsista, työhaastattelusta. Ettei syntyisi väärään paikkaan. Tai väärään aikaan. Että kun on vaikea hetki, löytyisi tukijoita ja kannustajia. Ystävä jokaiselle, vanhempi, valmentaja, kummi, tukeva olkapää, pehmeä syli, nenäliinan ojentaja, potku persauksiin.

Olisipa niin, että kova työ tuottaisi aina tulosta. Aina. Että rukouksiin vastattaisiin aina myönteisesti. Olisipa sellaista, että kuulisi vastaukset rukouksiin silloinkin, kun ne eivät ole oman mielen mukaiset.

Islanti

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D