Koululainen

Julkaisukieli suomi

4/5 (944 ääntä)

Julkaisuaikataulu 2023

Toimitusnopeus riippuu täysin lehden kustantajasta ja emme voi siksi luvata tiettyä alkamispäivää, mutta voimme antaa arvion. Yleensä kustantajat tarvitsevat vähintään kaksi arkipyhätöntä viikkoa tilauksen käynnistämiseen, jotta tilaus alkaa seuraavasta ilmestyvästä numerosta. Eli jos lehti ilmestyy alle 2 viikkoa tilauspäivästä, on mahdollista, että tilaus alkaa vasta sitä seuraavasta numerosta. Huomioithan, että ilmestymispäivä ja toimituspäivä voivat erota toisistaan riippuen siitä missä päin Suomea asut.
6. 7 kesäkuuta
7. 5 heinäkuuta
8. 2 elokuuta
9. 6 syyskuuta
10. 11 lokakuuta
11. 8 marraskuuta
12. 13 joulukuuta

Tuotekuvaus

Koululainen tilaus ja tilaajalahja

Koulunkäynti, kaverit, lemmikit, harrastukset, idolit. Kestosuosikki Koululainen vie kouluikäisten maailmaan ja kertoo kaikista koululaisille tärkeistä aiheista! Tilaa Koululainen edulliseen tarjoushintaan osoitteesta Lehtikuningas.fi.

Koululainen on nimensä mukaisesti kaikkien koululaisten suosikkilehti ja se on viihdyttänyt suomalaisia ala-asteikäisiä jo vuosikymmenten ajan. Lehden saapumista odotetaan aina yhtä innolla ja kun se viimein kolahtaa postilaatikkoon, luetaan se saman tien. Koululainen-lehti on hauska, värikäs ja hyväntuulinen lukupaketti, joka sopii kaikille alakouluikäisille sukupuoleen katsomatta. Koululainen tarjoaa lukemista monipuolisesti eri aiheista ja tukee uuden oppimista, mutta on samalla hauska, viihdyttävä ja jännittävä.

Koululainen-lehti tietää, mistä välitunnilla puhutaan! Lehti tuntee alakoululaisten nopeasti vaihtuvat mielenkiinnonkohteet ja kertoo heitä kiinnostavista aiheista. Koululainen vinkkaa kivoista uusista harrastuksista, antaa hyödyllisiä neuvoja koulunkäyntiin ja läksyjentekoon, puhuu kavereista ja vähän perheestäkin. Lehti myös haastattelee tämän hetken suosituimmat julkkikset ja kertoo heidän uusimmat kuulumisensa.

Mukana ovat sekä suurimmat leffastarat, kuumimmat artistit ja bändit että menestyneimmät urheilijat, jotka kaikki tarjoavat hyviä roolimalleja nuorille lukijoille. Lempijulkkikset löytyvät myös lehden suosituista julisteista koristamaan omaa huonetta. Lehden hauskat kilpailut ja testit tekevät Koululaisen lukemisesta entistäkin hauskempaa! Lisäksi helpot askartelu- ja kokkausohjeet tarjoavat kivaa tekemistä myös kaveriporukan tai perheen kanssa.

Tilaa Koululainen

Uudistunut Koululainen tarjoaa lukijoilleen entistä enemmän luettavaa neljä kertaa vuodessa ilmestyvien lemmikkiaiheisten erikoisnumeroiden kautta. Lemmikki-Koululainen sisältää paljon hauskaa eläinaiheista sisältöä kuten mielenkiintoista tietoa eri eläinlajeista, tarinoita lemmikeistä omistajineen, testejä ja tehtäviä.

Koululainen on täydellinen lahja kaikille alakoululaisille, sillä siitä riittää iloa pitkäksi aikaa! Ilahduta omaa reipasta koululaistasi ja tilaa lehti lapselle jo tänään! Tilaus onnistuu helposti ja edullisesti osoitteessa Lehtikuningas.fi.

Kestotilaukseen sisältyy digilehden lukuoikeus. Saat sähköpostiisi ohjeet digilehden käyttöönottoon, kun tilaus on kirjautunut kustantajan järjestelmään. Sisältää myös aiempien numeroiden digitaalisen arkiston vuodesta 2016 lähtien.

Viisi syytä tilata:

1. Uudistunut Koululainen on tehty niin koululaisten kuin heidän vanhempiensa toiveita vastaavaksi. Taustalla on laaja lukijatutkimus.

2. Koululainen on alakouluikäisen turvallinen ja positiivinen kumppani, joka kannustaa lukemaan ja oppimaan ja jonka laatu kestää myös vanhempien tarkastelun.

3. Laaja aihealuekirjo lasten idoleista tiede- ja urheilujuttuihin, lemmikkieläimistä harrastuksiin ja askarteluvinkkeihin.

4. Paljon mukavaa puuhaa: testejä, tehtäviä, visailuja sekä palstat, mm. Trendit (kivaa pikkutavaraa) ja Meidän jutut (mokia ja vertaiskokemuksia).

5. Suomen upeimmat fanijulisteet joka numerossa!


Vuoden 2023 teemat:
Nro 1: Reilu luokka -kilpailun voittaja esittäytyy. Kurkistus koululaisten arkeen maailmalla.
Nro 2: Suuri lemmikkinumero: lemmikin hankinta ja hoito. Vuoden lemmikki -kisan voittaja. Tärkeät tunnetaidot.
Nro 3: Tiede ja avaruus -ekstra. Näppärät askarteluvälineet.
Nro 4: Pääsiäisen herkut ja koristelut. Suomen makein suklaamunatesti.
Nro 5: Tube- ja TikTok-ekstra. Unohtumattomat leirikokemukset.
Nro 6: Luonto odottaa! Kesäretkeilijän vaatteet ja välineet.
Nro 7: Kesän jättilehti täynnä puuhaa, lukemista ja testejä loman iloksi.
Nro 8: Valmiina kouluun! Reilu luokka -kilpailun julkistus. Kivat koulutarvikkeet.
Nro 9: Kohti uusia harrastuksia. Vuoden lemmikki -kisa alkaa.
Nro 10: Kaikenkarvaiset ystävämme eli asiaa isoista ja pienistä lemmikeistä. Halloweenin hurjat herkut.
Nro 11: Musiikkimaailman kirkkaimmat tähdet. Koukuttavat kirjavinkit.
Nro 12: Vuoden parhaat pelit ja muuta mukavaa joululahjatoiveisiin. Netin säännöt haltuun.

Koululainen on virallinen Nenäpäivän kumppanimme. Lahjoitamme jokaisesta kampanja-aikana tehdystä tilauksesta yhden euron Nenäpäivä-keräykseen.

Maa: Suomi
Kieli: suomi
Julkaisua / vuosi: 12
Kustantaja: Otavamedia Oy
Painos: 26394


Kuka lukee lehteä?

Mies: 50 %
Nainen: 50 %
Ikä: 7 - 13 vuosi


500 merkkiä jäljellä

Hessu,
Ei ole postilakon takia tullut vielä lehteä... muuten hyvä lehti ku vain tulis...
Tiina Kallio-Kokko,
tosi hyvä lehti
Ellu,
Todella hyvä!
Emppu,
Ihan hyvä :)
Mamma,
Koululainen on ollut monta vuotta mieluinen lehti lapsenlapsilleni. Nyt kuitenkin olette poistaneet sanaristikon. Ei ole kiva juttu. Toinen jo ilmoittti ettei enää halua lehtä.
nette happonen,
Koululainen on hyvä lehti, jossa on paljon lukemista ja paljon tehtäviä esim loman ajaksi. Yksi lehti tulee kuukauden ensimmäinen päivä.
Lehtikuningas.fi,
Hei Kingis! Kiva, että tykkäät lehdestä! Tsemppiä kouluvuoden loppuun! t. Ylläpito
kiiinnnggiiss,
moi:) tää koululainen on tosi hyvä lehti mä tykkään ainaskin ostaa koululaista
Lemon,
Ihan ok lehti
WiZZa,
Buuuuu surkee.. Eipahall
Lamppu 250000,
Liian pieni teksi pitää lukea lampun kanssa siiitä nimi "johtuu"!!! Muutenkin HUONO!
katariina ,
ihan sairaan kiva lehti 1111111 tilatkaa
koulussa(ko)??,
siiiiiis iha PROOOOOO!!!!!!!! x)
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D