Alibi digilehti

Julkaisukieli suomi

(0 ääntä)

Tuotekuvaus

Tilaa kattava ajankohtaisista rikoksista kertova Alibi nyt digilehtenä suorastaan rikollisen edullisesti osoitteesta Lehtikuningas.fi. Alibi on ainoa oikea rikoslehti.

Alibi kirjoittaa ajankohtaisista rikoksista, uusista rikosilmiöistä, oikeustapauksista sekä kertoo myös rikosten uhrien tarinoita ja kokemuksia. Myös esimerkiksi poliisit, elinkautisvangit ja entiset jengiläiset pääsevät ääneen ja kertomaan oman näkökulmansa asioihin. Rikokset ja niiden taustat ovat erittäin mielenkiintoista ja koukuttavaa luettavaa. Lehdessä kerrotaan myös syyttömänä vankilassa olleiden tarinoita. Suomen kohutuimmat rikosjutut esitellään myös odottamattomista näkökulmista ja saat sisäpiirintietoa, jota et saa mistään muualta kuin Alibista.

Alibi on rohkea, ajankohtainen ja jännittävä. Draamalta ja jännitykseltä ei voi välttyä. Kaikki raportit ja muut artikkelit ovat asiantuntevia ja tarkkoja. Kaikki yksityiskohdat tuodaan esille. Turvallisuus on toistuva teema. Suomen suurimmat murhamysteerit, katoamiset, rikokset, rikolliset ja rikollisjärjestöt käsitellään kattavasti. Alibi ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Kun tilaat Alibin digilehtenä, pääset lukemaan lehteä netissä missä vain ja milloin vain - luettavanasi on aina uusin näköislehti sekä lehtiarkisto vuodesta 2015 saakka!

br>
Saat sähköpostiisi ohjeet digilehden käyttöönottoon, kun tilaus on kirjautunut kustantajan järjestelmään. Lukeaksesi digilehteä, tarvitset Otavamedia tilin. Jos sinulla on jo Otavamedia tili, pääset lukemaan tilin tunnuksilla digituotetta heti, kun tilaus on kirjautunut kustantajan järjestelmään. Jos sivulla ei ole vielä Otavamedia tiliä, sinulle luodaan tili samalla kun tilaus kirjautuu kustantajan järjestelmään. Tilauksen kirjauduttua kustantajalle, saat heiltä sähköpostiisi viestin, jossa sinun tulee vahvistaa Otavamedia tili 7 vuorokauden kuluessa.

Maa: Suomi
Kieli: suomi
Julkaisua / vuosi: 12
Kustantaja: Otavamedia Oy
Päätoimittaja: Mika Lahtonen
Painos: 58000


Kuka lukee lehteä?

Mies: 70 %
Nainen: 30 %
Ikä: 21 - 100 vuosi


500 merkkiä jäljellä
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D