- Ei puhelinmyyntiä
- Turvalliset maksutavat
- Suomen suurin valikoima

Äitienpäivän lyhyt historia
Perinteisesti äitiä hemmotellaan aamupalalla vuoteeseen, itse tehdyillä korteilla ja lahjoilla. Äitienpäivänä järjestetään paljon tapahtumia ympäri maan ja presidentti palkitsee kasvattajina ansioituneita äitejä.
Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1918. Toukokuun toiseen sunnuntaihin äitienpäivän vietto vakiintui kuitenkin vasta 1927. Sitä ennen äitienpäivää vietettiin mm. heinäkuussa. Viralliseksi liputuspäiväksi äitienpäivä hyväksyttiin vuonna 1947.
Tiesitkö, että toukokuun toinen sunnuntai on yleisin päivä maailmalla äitienpäivän vietolle? Kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa äitienpäivää vietetään toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Tarina kertoo, että ruotsalaisten mielestä luonnossa ei kasvanut tarpeeksi kukkia äidille annettavaksi toukokuun alussa, joten he päättivät siirtää äitienpäivää parilla viikolla eteenpäin, jolloin todennäköisyys löytää tuoreita kukkia äidille annettavaksi oli suurempi. Kaunis ajatus eikö?
Äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina. Tänä vuonna tulee 104 vuotta täyteen äitienpäivän juhlintaa, sillä perinne alkoi vuonna 1918 Suomessa. Perinteisesti äitienpäivää juhlitaan hemmottelemalla äitiä heti aamusta alkaen aamupalalla, lahjoilla ja omalla ajalla. Lapset askartelevat äidille usein kortteja. Äitienpäivänä juhlitaan oman äidin lisäksi myös isoäitejä, anoppeja ja muita kasvattajia. Tänä vuonna äitienpäivä on 8. toukokuuta. Millaisia äitienpäiväperinteitä teillä on? Kommentoi alle ja voita 50 euron lehtitilaus lahjaksi äidille.
Äitienpäivä koittaa pian - ilahduta äitiä lahjalla
Äitienpäivä on tänä vuonna sunnuntaina 8.5. ja jokainen äiti on muistamisen arvoinen! Rakkaudella äidille valittu lehtitilaus on ilahduttava lahja, joka muistuttaa antajasta joka kerta kotiin saapuessaan. Lehti kulkeutuu äidin luokse niin lähelle kuin kauas: jos et pääse itse juhlistamaan äitiä tänä vuonna, muista häntä hänen lempilehdellään. Löydät valikoimastamme sadat äitien suosimat lehdet, jotka ilahduttavat äidin elämää!
Tiesitkö tämän äitienpäivästä? 10 mielenkiintoista faktaa
1. Tänä vuonna on äitienpäivän 104-vuotisjuhla Suomessa. Perinne alkoi vuonna 1918. Äitienpäivän juhlinta rantautui maailmalta Suomeen paljon nopeammin kuin mikään muu juhlapyhä.
2. Suurimmassa osassa kielistä sana äiti alkaa M-kirjaimella. Esimerkkinä englanninkielinen Mother. Suomi kuuluu totta kai niihin erittäin harvoihin kieliin, joissa näin ei ole.
3. Nuorin äiti koskaan oli vain 5-vuotias. Lapsi syntyi vuonna 1939 Perussa. Äiti selvisi synnytyksestä ja lapsi kasvatettiin hänen veljenään. Lapsen isä ei koskaan selvinnyt.
4. Vanhin synnyttäjä koskaan oli 74-vuotias intialainen nainen. Lapsi syntyi vuonna 2019.
5. Suurin määrä koskaan kerralla syntyneitä lapsia on kahdeksan.
6. Lyhyin aika sisarusten syntymän välillä on 208 päivää. Raskaus kestää keskimäärin 280 päivää.
7. Pisin aika sisarusten syntymien välillä on 41 vuotta ja 185 päivää.
8. Äitienpäivää vietetään yleisesti toukokuun toisena sunnuntaina, mutta esimerkiksi Ruotsissa vasta kaksi viikkoa myöhemmin. Tarina kertoo, että syynä tähän ovat luonnosta löytyvät kukat. Mitä pidemmälle toukokuu ehtii, sitä kauniimman kimpun äidille saa koottua.
9. Kaikista maailman vuoden aikana ostettavista kukkakimpuista puolet ostetaan äitienpäivän aikaan.
10. Tyypillisimmät lahjat ovat kukkia, kortteja, ravintolaillallisia, koruja, lahjakortteja, kirjoja, lehtiä, kodinkoneita ja kauneushoitoja.
Mitä äidille äitienpäivälahjaksi?
Äitienpäivä on toukokuun toisena sunnuntaina ja nyt on aika alkaa pohtia yhtä vuoden tärkeimmistä lahjaostoksista. Mitä äidille lahjaksi? Äitejä on monenlaisia ja siksi myös lahjavaihtoehtoja! On tärkeää, että äitienpäivälahja on vastaanottajalle sopiva. Lehtitilaus on helppo ja edullinen lahja, joka ilahduttaa saajaansa vielä pitkään äitienpäivän jälkeen. Postiluukusta tipahtava lehti muistuttaa sekä äitienpäivästä, että lahjan antajasta. Me teimme kyselykierroksen ja äidit paljastivat mitä he toivovat äitienpäivälahjaksi Lehtikuninkaalta.

TOP 10 suosituimmat äitienpäivälahjat
1. Seiska
2. Me Naiset
3. Eeva
4. Katso
5. Kotiliesi
6. Kodin Kuvalehti
7. Seura
8. Anna
9. Et-lehti
10. Kotipuutarha
Viisi syytä miksi äidit ovat mahtavia
Äitejä on varmasti yhtä monenlaisia kuin kukkia kedolla, mutta yksi asia on varma: jokaisen äiti on yleensä se paras äiti! Listasimme joitakin syitä siihen, miksi äidit ovat niin mahtavia:
1. Äiti on kasvattanut sinut syntymästäsi saakka ja
jatkaa sitä edelleen.
2. Äiti on kuunnellut kitinääsi milloin mistäkin lapsesta
saakka, eikä vieläkään ole jättänyt sinua
3. Äiti jaksaa aina tsempata, silloinkin kun ehkä itse
ajattelet ettei siihen olisi aihetta
4. Äiti huolehtii ja haluaa vain parastasi
5. Äidin laittama ruoka on aina maukasta!

Koska äitejä on monenlaisia, on meillä myös valikoimassa monenlaisia lehtiä äidille lahjaksi. Olemme koonneet kaikki parhaat äitienpäivälahjaideat tänne. Valitse juuri sinun äidillesi sopiva lahja!

4 päivää jouluun! Alkaako iskeä joululahjapaniikki? Ei hätää, ehdit vielä hyvin tilata joululahjat meiltä ja tulostaa kortin pukinkonttiin. Lehtitilaus ei ehdi aatoksi, mutta alkaa tulla arkena julkaisuaikataulun mukaisesti ja ilahduttaa monta kuukautta joulun jälkeen. Anna lahjaksi rentouttavia lukuhetkiä koko suvulle. Joululahja voi olla edullinen, toivottu ja käytännöllinen.
Joululahjat TOP 25
1. Hevoshullu
2. Aku Ankka
3. Tieteen Kuvalehti
4. Tieteen Kuvalehti Historia
5. Seiska
6. Goal SUOMI
7. ET-Lehti
8. Me Naiset
9. Prinsessa
10. Aku Ankka Juniori
11. Koululainen
12. Tex Willer
13. LEGO NINJAGO
14. Paw Patrol (Ryhmä Hau)
15. Tekniikan Maailma
16. Onni Pupunen
17. Seura
18. Napero
19. TOPModel
20. Kodin Kuvalehti
21. Tiede
22. Tiede Luonto
23. Maaseudun Tulevaisuus
24. Pets SUOMI
25. Suomen Kuvalehti

Tilaa suosituimmat joululahjat 2021 tästä.

Jokaisella lapsella on oikeus olla lapsi ja hyvinvoivan lapsen maailmaan kuuluvat myös leikki ja virikkeet.

Valikoimamme lastenlehdistä löytyy paljon lehtiä, jotka tarjoavat puuhaa, virikkeitä ja mielenkiintoista luettavaa kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Oma lehtitilaus, jota luetaan yhdessä tärkeän aikuisen kanssa luo lapselle ihania muistoja ja antaa hänelle arvokasta yhteistä aikaa aikuisen kanssa. Lehden parissa voi vain viihtyä, mutta myös esimerkiksi opetella lukemaan ja parantaa sanavarastoa. Lehti tuo myös hyvää vastapainoa ruudun parissa vietetylle ajalle. Muista lasta tänä jouluna omalla lehtitilauksella, jota luetaan yhdessä ja joka muistuttaa joka kerta postiluukusta kolahtaessaan antajasta!

Löydät kaikki valikoimamme lastenlehdet täältä.

Vuonna 2021 isänpäivä sattuu sunnuntaille 14. marraskuuta. Vielä tänäkään vuonna juhlien järjestäminen ja yhteen kokoontuminen ei ole palautunut täysin normaaliksi ja pienimmistäkin oireista joutuu jättämään juhlinnat väliin. Onneksi lahjan voi tilata netistä kätevästi isälle ja kertoa isälle, että lahja saapuu postissa kotiin.
Lehtitilaus on mahtava lahja isälle, jolla on jo kaikkea. Antamalla lahjaksi lehtitilauksen, annat lahjaksi mukavia lukuhetkiä aamiaispöydässä, viihdyttävää seilailtavaa iltapäiväkahvia juodessa ja hyvää lukemista ajankuluksi työmatkalle. Jos haluat apua oikean lehden valintaan, kokeile lahjaopastamme tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme.
"Isänpäivä, mitä lahjaksi?" on varmasti kysymys, joka monella on mielessä juuri nyt. Jokainen isä on uniikki ja jokaisella on omat mieltymyksensä ja kiinnostuksen kohteensa. Toisia kiinnostaa tiede ja historia, toisia autot ja vauhti. Jotkut isät tykkäävät urheilusta, jotkut taloudesta ja kulttuurista. Jotkut isät rakastavat ruuanlaittoa ja viinejä, jotkut taas haluavat lueskella sarjakuvia. Joitakin isiä veri vetää seikkailemaan luonnossa, toiset taas viihtyvät kotosalla nikkaroiden. Laajasta lehtivalikoimastamme löytyy lehdet kaikista mielenkiinnonkohteista - jokaiselle jotakin! Olemme koonneet alle kaikki suosituimmat isänpäivälahjat. Meiltä saat tilattua lehtien lisäksi SF Anytime arvokoodeja ja Bookbeatin. Kokosimme alle suosituimmat isänpäivälahjat.
Isänpäivälahjat TOP 15
1. Aku Ankka
2. Tieteen Kuvalehti Historia
3. Tieteen Kuvalehti
4. Maaseudun Tulevaisuus
5. Seiska
6. Seura
7. SF Anytime
8. Tiede Luonto
9. Katso
10. Tekniikan Maailma
11. Tiede
12. Tieteen Kuvalehti Historia
13. Tex Willer
14. Retki
15. Goal SUOMI
Tilaa isälle mieluinen lahja edullisesti osoitteesta Lehtikuningas.fi! Yli tuhannen lehden valikoimastamme löytyy varmasti sopiva lehti jokaiselle isälle. Hyödynnä nyt isänpäivän mahtavat erikoistarjoukset ja muista isää hänen makuunsa sopivalla lehdellä! Kaikki isänpäivätarjoukset löydät täältä:
Isänpäivätarjoukset 2021
Aiempien vuosien suosituimmat lahjat löydät alta.
2020 suosituimmat isänpäivälahjat
2019 suosituimmat isänpäivälahjat
Psst! Facebookissa on käynnissä arvonta isänpäivän kunniaksi.

Lehtikuningas.fi ystävänpäivälahjat 2021
Lehtikuningas suosittelee - tilaa ystävälle tai rakastetulle persoonallinen lahja! Laajasta valikoimastamme löytyy sopiva lehtilahja kenelle tahansa. Olemme koonneet tälle kampanjasivulle ystävänpäivän erikoistarjoukset ja muut suositut tarjoukset — näissä lehdissä on tarjouksia, jotka ovat erityisen hyvin lahjaksi sopivia! Jokainen postilaatikosta tipahtava lehti muistuttaa lahjan saajaa sinusta ja siksi lehtitilaus on lahja, joka ilahduttaa pitkään.
Anna arvostettu ystävänpäivälahja
Ystävänpäivä on monessa maassa romanttisen rakkauden juhla, mutta Suomessa ystävänpäivästä on muodostunut ennemminkin ystävyyden juhla. Kortit, kukat ja pienet ystävänpäivälahjat ovat tavallinen tapa muistaa oman elämän tärkeimpiä ihmisiä ja kertoa heille, että he ovat tärkeitä. Ystävänpäivänä kannattaakin ilahduttaa ystävää lehtilahjalla. Lehtitilaus on huomaavainen ystävänpäivälahja, joka muistuttaa antajastaan aina kun lehti kolahtaa postilaatikkoon!
Myös määräaikaisia lehtitilauksia
Monista lehdistämme on tarjolla myös määräaikaisia tilausjaksoja. Löydät tästä maininnan lehden tarjoussivulta tarjousten yläpuolelta. Jos tilaus on määräaikainen, se päättyy automaattisesti tarjouskauden jälkeen. Kestotilaus soveltuu myös hyvin lahjaksi, mutta silloin kannattaa muistaa, että tilaus jatkuu automaattisesti, ellei sitä peruuteta. Jatkolaskuja ei koskaan lähetetä lahjansaajalle vaan tilauksen maksajalle. Tilaajalahjat lähetetään maksajalle, ellei toisin mainita.
Jokaiselle sopivia lahjoja
Lehtikuninkaan yli 1 000 lehden valikoimasta löydät varmasti ystävälle tai rakkaalle sopivan ystävänpäivälahjan. Meiltä löytyy lehtiä useilla eri kielillä ja lukemattomista eri aiheista. Löydät meiltä lehdet myös aina parhaaseen kampanjahintaan! Säästät selvää rahaa, kun tilaat lehden lahjaksi Lehtikuninkaalta. Oli budjettisi millainen tahansa, löydät valikoimastamme varmasti juuri sopivan lahjan!
Tulosta mukaan kortti
Löydät tilausvahvistuksesta linkin onnittelukorttipalveluumme, jonka kautta voit tulostaa lahjansaajalle kortin. Meiltä löytyy valmiina monia erilaisia korttipohjia, joihin voit lisäksi kirjoittaa haluamasi tervehdyksen lahjansaajalle. Kätevää ja nopeaa!
TOP 10 juuri nyt
1. Aku Ankka
2. Maaseudun Tulevaisuus
3. Tieteen Kuvalehti
4. Seiska
5. Tieteen Kuvalehti Historia
6. Me Naiset
7. Koululainen
8. Tiede Luonto
9. Seura
10. Hevoshullu
Klikkaa tästä: kaikki ystäväpäivälahjaideat.

Tänä vuonna vietetäänkin erilaista vappua nimittäin etävappua kotona. Me Lehtikuninkaalla aiomme tehdä hyvää ruokaa, leipoa, fiksailla muutenkin kotona ja tietenkin lukea lehtiä, joista saa parhaat vinkit edellä mainittuihin.
Vapun top 10
1. Aku Ankka
2. SF Anytime
3. Tieteen Kuvalehti Historia
4. Tieteen Kuvalehti
5. Hevoshullu
6. Kodin Kuvalehti
7. Seura
8. Me Naiset
9. Anna
10. Seiska
Linkki tarjouksiin postauksen lopussa.


Lehtikuningas juhlii vappua superedullisilla tarjouksilla! Hyödynnä vapputarjous ja tilaa lehti kesäksi itsellesi tai lahjaksi. Vapputarjouksista löydät muun muassa rakastetuimpia naistenlehtiä ja uusia upeita tilaajalahjoja. Vappu on myös kotien huippukokkien juhlaa. Herkullisia reseptejä ja inspiraatiota kesän kokkauksiin löytyy ruokalehdistä. Perheen nuorille löytyy valikoimastamme lasten kestosuosikkeja, kuten Aku Ankka, Prinsessa ja Koululainen. Nyt kannattaa toimia nopeasti, sillä vapun supertarjoukset ovat voimassa vain rajoitetun ajan!

Kaikki vapputarjoukset: Klikkaa tästä vapputarjouksiin
Mukavaa erilaista vappua kaikille!

Tässä tulevat kaikki Black Fridayn erikoistarjoukset! Uskomattomien lehtitarjousten lisäksi voit valita tänään yhden seuraavista lisäeduista:
1. -20% sivustolla suoraan maksettavista tuotteista koodilla: BLACK19
2. Lehtikortti kaupan päälle koodilla: BFLK2019
3. SF Anytime -vuokraleffa kaupan päälle koodilla: BFLEFFA19
4. Spotify Premium 1kk kaupan päälle koodilla: SPOTIFY19
5. BookBeat 1 kk kaupan päälle koodilla: BOOKBEAT
Black Friday tarjoukset TOP 10
1. Kotipuutarha 1 nro 1 €
2. Seiska 3 nro 5 €
3. Katso 3 nro 5 €
4. Soundi 3 nro 9,90 €
5. Episodi 3 nro 9,90 €
6. Inrerno 3 nro 9,90 €
7. Antiikki & Design 3 nro 10 €
8. Autobild 3 nro 10 €
9. FIT 3 nro 10 €
10. Leivotaan 2 nro 9,90 €
Toimi nopeasti sillä nämä tarjoukset ovat voimassa vain rajoitetun ajan. Kaikki Black Friday tarjoukset löydät täältä: Black Friday