- Ei puhelinmyyntiä
- Turvalliset maksutavat
- Suomen suurin valikoima

Uusi julkaisu ja Suomen suurin olutkulttuurilehti, Olutposti, on kaivattu lisä lehtimarkkinoille. Olutposti vie lukijan tutustumaan erilaisiin olutkaupunkeihin sekä niin pieniin kuin suurempiinkin panimoihin. Lisäksi lehti esittelee ja arvioi oluita, antaa vinkkejä oluen ja ruuan yhdistämiseen ja kotitekoisiin oluisiin sekä tarjoaa kiehtovia henkilöhaastatteluja oluen maailmasta.
Olut on merkittävä osa kulttuuria suurimmassa osassa maailmaa ja on läsnä erilaisissa hetkissä ja tapahtumissa, kuten ruuan seuralaisena, urheilukatsomoissa, festareilla sekä yöelämässä seurustelujuomana. Suomessa olutta kulutetaan varsin suuria määriä mistä kertoo jo se, että se on maamme kolmanneksi ostetuin juomatuoteryhmä. Olutposti kirjoittaa laajasti olutkulttuuriin liittyvistä ilmiöistä ja tapahtumista ja haastattelee mielenkiintoisia henkilöitä, joiden intohimona on olut.


Olutposti julkaistaan neljä kertaa vuodessa ja jokainen numero on tuhti ja laadukas paketti kaikesta olueen liittyvästä. Tutustu Olutposti-lehteen täältä.
Tänään 6.12.2017 vietetään Suomen itsenäistymisen satavuotisjuhlaa. Onnea Suomi! Sen kunniaksi teimme hieman tutkimusta lehdistämme ja suomalaisten lukutottumuksista.
Triviaa
• Meistä suomalaisista yli 12-vuotiaista 95% lukee painettuja aikakauslehtiä. Se on paljon ja voimmekin todeta, että suomalaiset ovat lukijakansaa.
• Suomessa on yli 4000 aikakauslehteä, joten valittavaa riittää!
• 98% tilatuimmista ja irtonumeroina myydyistä aikakauslehdistä on kotimaisia.
• Jokainen yli 12-vuotias suomalainen lukee keskimäärin kuutta painettua aikakauslehteä.
• Eniten luetaan perhe- ja yleisaikakauslehtiä.
• Toiseksi eniten luetaan naistenlehtiä.
• Suomen suurlevikkisin lehti on Aku Ankka.
• Aikakauslehti johon käytetään eniten lukuaikaa, on Oma Aika.
Tiesitkö, että osa suomalaisista lehdistä on perustettu jo ennen Suomen itsenäistymistä? Esimerkiksi Suomen Kuvalehti vuonna 1916, Suomen Sotilas 1919, Taito 1906 ja Urheilulehti 1898. Jos mietitään käännettyjä lehtiä, niin esimerkiksi Cosmopolitanin alkuperäisversio on perustettu Yhdysvalloissa 1886 ja National Geographic 1888. Erikoismaininta Seura-lehdelle, jonka ensimmäinen numero ilmestyi itsenäisyyspäivänä 1934. Yli 100 vuotta on pitkä ikä mille tahansa lehdelle ja mahtava suoritus. Onnea siis näille lehdille ja Suomelle!
Tämä itsenäisyyspäivä on ikimuistoinen päivä. Toivottavasti saat viettää Suomen 100-vuotispäivän juuri sinulle mieleisimmällä tavalla. Me Lehtikuninkaalla virittäydymme katsomaan linnanjuhlia ja nauttimaan parhaista suomalaisista ruuista monien muiden tavoin.

Playboy -lehden perustaja Hugh Hefner on kuollut 91-vuotiaana kotonaan Playboy kartanossa Los Angelesissa eilen 27.syyskuuta.
Hugh Hefner tunnetaan parhaiten perustamastaan Playboy -lehdestä, mutta hän oli myös kulttuurinen provokaattori, jonka tavoite 1950-luvulla oli tehdä seksuaalisuudesta valtavirtaa. Playboy -lehti ja Hefner itse vaikuttivat paljon seksuaaliseen vallankumoukseen syntyyn 1960-luvulla. Playboy -lehti on todennäköisesti tunnetuin osa hänen imperiumistaan ja brändi on yksi tunnistettavimmista brändeistä ympäri maailman.
Ennen Playboyn perustamista Hefnerillä oli aiempaa kokemusta kustannusalalta mm. Esquire -lehdestä. Hän perusti Playboy -lehden, koska hänen mielestään markkinoilta puuttui varakkaille miehille suunnattu korkeatasoinen elämäntapaa ja viihdettä sisältävä lehti, joka yhdistää alastonkuvat kaikista tunnetuimpien, älykkäimpien ja vaikutusvaltaisimpien kirjoittajien artikkeleihin. Ja hän oli oikeassa. Ensimmäinen Playboy -lehti ilmestyi vuonna 1953 ja siinä poseerasi alaston Marilyn Monroe. Lehdestä tuli välitön hitti.
Playboy -lehdestä ja Hefneristä itsestään voi olla montaa mieltä, mutta siitä voinemme olla samaa mieltä, että maailma menetti eilen legendan.

Tilaa Playboy -lehti tästä.

Tiesitkö, että Suomen kuvalehti on vanhin suomenkielinen yhteiskunta-aiheinen lehti? Se on ollut mukana suomalaisten elämässä jo Suomen itsenäistymisestä lähtien!
Suomen kuvalehden tyypillinen lukija on kiinnostunut taloudesta, yhteiskunnasta ja tieteestä, joista lehti kirjoittaa laajasti ja kriittisesti asioita turhaan kaunistelematta. Suomen kuvalehti ottaa kantaa myös nykypäivän kulutustottumuksiin ja tuotetarjontaan sekä esimerkiksi erilaisten tuotteiden ympäristövaikutuksiin. Myös politiikka ja kulttuuri ovat keskeisiä aiheita lehdessä.
Lehti on raportoinut luotettavasti ja laadukkaasti merkittävistä tapahtumista niin kotimaassa kuin ulkomaillakin koko Suomen itsenäisyyden ajan. Se tarjoaa ajankohtaista ja monipuolista tietoa muun muassa niin Valkoisen talon tapahtumista, Afrikan sodista kuin Pohjois-Korean diktatuuristakin.
Suomen kuvalehti tarjoaa takuuvarmasti mielenkiintoisia ja joskus kiivaitakin keskustelun aiheita niin kotona kuin työpaikallakin!

Tilaa Suomen kuvalehti tästä.
Halloweenin trick or treat kulttuuri alkaa rantautua myös Suomeen ja tuo mukanaan karmivat Halloween ruuat ja leivonnaiset, hurjat Halloween asut ja pelottavat Halloween koristeet.
Uusin Tieteen Kuvalehti on tarttunut aiheeseen ja kirjoittaa, että Halloween on terveysriski ja kauhua pitäisi nauttia kohtuudella. Katsotko sinä kauhuelokuvia ja uskotko niiden olevan vaaraksi terveydelle?

Hurjan halvat Halloween tarjoukset löydät TÄSTÄ.