Puutarhatrendit 2021

onsdag 10 februari, 2021 @ 17:26
0
puutarha


Puutarhanhoito oli yksi vuoden 2020 kovimmista trendeistä käsitöiden, leipomisen ja ruuanlaiton lisäksi. Listasimme alle todennäköiset puutarhatrendit vuodelle 2021. Pandemialla on ollut iso vaikutus kotoilun lisääntymiseen ja kirjaimellisesti maanläheisten harrastusten yleistymiseen. Lisäksi ilmastonmuutos on pinnalla.


Puutarhan trendit 2021

Kotoilu, kotimaanmatkailu ja kotilomailu ovat lisääntyneet paljon ilmastonmuutoksen inspiroimana ja pandemian pakottamana. Kotoilun mukanaan tuomat lisääntynyt leivonta ja ruuanlaitto näkyvät myös halussa kasvattaa oma ruoka. Vuokrayksiössäkin saa chilit ja yritit kasvamaan ikkunalaudalla, isommalle parvekkeelle mahtuu viljelmä tai rivarin pihalle lavatarha. Mikä olisikaan enemmän luomua kuin itse kasvatettu. Näin tietoinen kuluttaja saa myös omaa hiilijalanjälkeään alas. Nyt halutaan muutenkin ehostaa kotia, mökkiä ja pihaa. Voitaisiin jopa väittää, että jos pandemia jatkuu vielä pitkään niin maaltamuutto kaupunkiin kääntyy toisinpäin. Nyt kaivataan tilaa lähellä. Tämän vuoksi myös piharakennukset ja katetut kesähuoneet kasvattavat suosiotaan. Mikä olisikaan mukavampaa kuin erillinen kotikonttori omalla pihalla. Omakotitalot ja mökit ovat menneet kaupaksi paremmin kuin aikoihin. Asunnot vaihtuvat isompiin tai hankitaan vapaa-ajan asunto. Paljut, kesäkeittiöt, patiot ja jopa uima-altaat kasvattavat suosiotaan. Nyt kaivataan tilan lisäksi myös nautiskelua. Kotipihalle halutaan samoja asioita, mitä saatiin aiemmin kokea lomaresorteissa. Ympäri vuoden asuttavat mökit ovat yhä yleisempiä, ja ne muistuttavat enemmän jo kakkoskotia. Omasta pihasta ei haluta kuitenkaan työleiriä minkä takia helppohoitoisuus ja robotiikkaa otetaan kaikessa huomioon. Pandemia on tuonut suomalaiset taas lähelle luontoa. Asioita tehdään nyt paljon luonnossa ja luonto edellä.

puutarha


Mistä siis lähteä liikkeelle, jos haluaa olla vuoden viherpeukalo 2021? No puutarhalehdistä tietenkin. Niistä löydät ajantasaiset vinkit siemenistä kasvualustoihin ja lannoitteisiin. Monen kasvin istutus tapahtuu jo lähiviikkoina eli siemen- ja lehtitilaus on tehtävä pikimmiten. Esimerkkinä Kotipuutarha, Terassi ja Viherpiha ovat mainioita lehtiä.


Löydät kaikki puutarhalehdet täältä.

Toivotamme kaikille viherpeukaloille antoisia multaisia hetkiä!

puutarha

Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D