- Ei puhelinmyyntiä
- Turvalliset maksutavat
- Suomen suurin valikoima
Yleensä ET-lehdestä on ollut tarjolla vain kestotilauksia mutta nyt vihdoinkin tämän kampanjan aikana voit tilata sen myös tarjoushintaan määräaikaisena! Tiedämme, että tätä on moni odottanut. Ensi viikosta lähtien kampanjamme mahdollistaa siis ET-lehden tilauksen esimerkiksi lahjaksi ilman, että sen peruutuksesta pitää huolehtia.

ET-lehteä voisi kuvailla kolmella sanalla: Aito, inspiroiva ja rohkaiseva. Et-lehti on suunnattu varttuneemmalle aikuiselle. Vaikka suurin osa lehden lukijoista onkin naisia, riittää mielenkiintoista luettavaa molemmille sukupuolille. Lehti kannustaa löytämään omia harrastuksia ruuhkavuosien jälkeen, inspiroi hyvinvointiin, terveyteen, kauneudenhoitoon ja muotiin liittyen sekä antaa vinkkejä esimerkiksi matkustelusta ja ajankohtaisista kulttuuritapahtumista.
Alla olemme luetelleet viiden seuraavaksi julkaistavan ET-lehden pääteemat:
Nro 9 (25.4.) Suuri matkailunumero! Matkojen lisäksi tästä numerosta saat vinkkejä juhlajuomiin, erilaisiin asumismuotoihin ja kosmetiikkaan liittyen. Sisältää myös ristikkopaketin.
Nro 10 (9.5.) Tässä numerossa keskustellaan kirjoista ja lukemisesta. Kevät on täällä ja myös vaatekaappi kaipaa päivitystä. Lisäksi käsiteltävinä aiheina ovat perintö, herkkuaamiaiset ja remontointi.
Nro 11 (23.5.) Hiukset kuntoon kesäksi! Tässä lehdessä käsitellään kesäisiä aiheita, kuten kotimaassa matkailua ja aurinkolaseja. Myös hyvinvointi on keskeisessä roolissa.
Nro 12 (6.6.) Tässä numerossa teemana on grillaus sekä pihan ja mökin kunnostus. Keskustelun aiheina ovat myös eläke ja ihonhoito.
Nro 13 (20.6.) Puhutaan rakkaudesta! Tästä lehdestä saat myös parhaat vinkit juhannusherkkuihin, kehon ja mielen hyvinvointiin ja Tallinnan matkaan.
Pidä silmällä ET-lehden tilaussivua ja tartu ennennäkemättömään tarjoukseen tilata ET-lehti määräaikaisena!