Joululahjaideat lapselle

perjantai 07 joulukuuta, 2018 @ 14.20
0
Joulukuusi_ja_lapsi


Rakastan lahjojen antamista. Mikään ei tunnu paremmalta kuin se, kun tietää että hankittu lahja tulee varmasti ilahduttamaan sen saajaa. Minusta tuntuu kuitenkin usein siltä, että varsinkin tuttavieni lapsilta löytyy jo kaiken maailman lelut ja vempeleet. Mitä siis hankkia heille mieleenpainuvaksi lahjaksi?

Tämä ajatus iski taas nyt joulun alla, kun pitäisi keksiä joululahja siskoni tyttärelle. Hänen toivelistaltaan löytyi jos jonkinmoisia leluja, jotka olisi toki helppo vain vaikka tilata netistä. Loppujen lopuksi päädyin siihen, että haluan antaa hänelle jotain, josta on iloa pidempäänkin kuin ne pari ensimmäistä viikkoa jouluaaton jälkeen - sen jälkeen useimmilla leluilla kun on tapana päätyä unohduksiin sinne lelulaatikon pohjalle.

paketit


Sain kuitenkin inspiraatiota lahjaan juurikin hänen leluistaan. Hän rakastaa TV:stä tuttua Paw Patrol (Ryhmä Hau) -sarjaa ja omistaa siitä useita leluhahmoja ja hahmojen ajoneuvoja. Mikäs siis täydellisempi lahja kuin kokonaisen vuoden kestävä tilaus Paw Patrol -lehteä! Se on lahja, joka mahdollistaa hyppäämisen Ryhmä Hau -maailmaan aina uudestaan ja uudestaan sekä samalla kehittää lapsen aivoja ja ruokkii luovuutta.

Top 10 lehtilahjat lapselle:

1. Aku Ankka
2. Hevoshullu
3. Koululainen
4. Lego Ninjago
5. Napero
6. Onni Pupunen
7. Pets SUOMI
8. TOPModel
9. Systeri
10. Prinsessa

Mistä lehdestä sinun tai tuttavasi lapsi pitäisi?

Jouluisin terveisin,

Roosa

Täältä löydät lisää joululahjavinkkejä lapselle.
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentti*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D