Hanna Paavilainen

Tervehtimisen säännöt

söndag 09 februari, 2020 @ 13:07
0
Nyt se mun mies on lopullisesti seonnut. Se on alkanut tervehtiä jokaista vastaantulijaa kotikorttelissa! (Emmekä siis asu maalla, jossa vastaan tulisi kerran päivässä kaksi kuikkaa ja yksi traktori, vaan Helsingin kantakaupungissa, jossa vastaantulijoita yhdellä lenkillä saavuttaa kaksinumeroisen luvun.)
Itsehän sivistyneesti siirrän katseeni sivuun, kiinnostunut äkillisesti ojan pielessä tököttävästä roskasta vältelläkseni katsekontaktia. Sellaisiin tapoihin sitä on Tampereen lähiökaupungissa, Nokialla, kasvanut. Vastaantulijoita EI TERVEHDITÄ, ellei sille ole jotain erityistä syytä.

Eikä se tervehtiminen edes riitä. Se kuule hymyileekin vielä, ettäs kehtaa! Eikö se ole jopa epäisänmaallista, että hymyillen tervehditään tuntemattomia vastaantulijoita? Suomalaisethan ovat tunnettuja rehellisyydestään. Suomalainen tapa kohdata toinen kadulla on rehellinen ja aito: jos ei hymyilytä, niin on lupa tuijottaa tyhjin katsein horisonttiin, suupielet roikkuen alaspäin. Sehän olisi melkein kuin valehtelua, jos hymyilisi, eikä aidosti olisi ollenkaan iloinen olo (yleensä ei ole).

Suomesta puuttuvat tervehtimisen säännöt. En tiedä, koska pitäisi tervehtiä ja koska ei. Ja kun joku (puolituttu?) tulee sitten tervehtimään, alkaa pään sisällä välitön arpominen: pitääkö halata, sanoa "hei" vai "moro", kätellä, nyökäyttää päätä, niiata, suudella poskelle ja kuinka monta kertaa? Usein käy kiusallinen välimuoto, missä toinen ojentaa kätensä ja toinen halaa, ensimmäisen käsi jää väliin jumiin ja tahattomasti hipaisee liian läheltä sukupuolielimiä. Tai raotan huuliani sanoakseni "hei", mutta alankin sanoa "moro" ja sanon jotain että "mhoheiro". Sen jälkeen nolottaakin jo niin paljon, että parasta on luikkia äkkiä karkuun.

Olen kuullut, että maalla ennen tervehdittiin. Tervehditäänkö vieläkin? Oliko ennen kunnollista, nyt ei enää osata moikata?

Varmin tapa olla joutumatta kiusallisiin kohtaamisiin on vetää pipan tarpeeksi syvälle silmille ja juoksee etukenossa tarpeeksi kovaa vauhtia. Eipähän joudu arpomaan, että tervehtikö väärin.

Vai olisiko kuitenkin mieheni tapa, iloinen tervehdys jokaiselle vastaantulijalle, viisaampi? Olisiko tervehtiminen kuitenkin ensimmäinen askel kohtaamiseen, ihmisen perimmäiseen tarkoitukseen toiselle ihmiselle? Minä huomaan sinut, sinä olet totta.

Tervehtimisen säännöt

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hiljennä sisäinen kriitikko

söndag 26 januari, 2020 @ 14:00
0
Pieni ääni, joka sanoo, että älä edes yritä, et kuitenkaan pysty siihen. Oletko sinäkin joskus kuullut sen? Sama ääni kuiskuttelee korvanlehdelle, että muut ovat parempia, sinun taitosi eivät riitä, sinä et riitä.

Se on sinun äänesi.

Ääni, joka sanoo, että oletpa taitava. Olet tänään kaunis. Onko tuo uusi paita? Upea! Olipa kiva nähdä! Kiitos avustasi. Rakastan.

Sekin on sinun äänesi. Osaat puhua niin lapsellesi, parhaalle ystävällesi, äidillesi. Miksi itse ansaitsisit yhtään mitätöivää puhetta, edes itseltäsi?

Sisäinen kriitikko on se ääni syvällä sisimmässä, joka vartioi ihmisen perustarvetta kuulua joukkoon. Se yrittää suojella häpeältä. Sisäinen kriitikko pakottaa mukautumaan joukkoon, käyttämään samanlaisia vaatteita kuin muut, kulkemaan samoja polkuja. Oma sisäinen kriitikkoni on ottanut valtaani etusormeni ja kirjoittamiskurssilla painaa jokaisen tekstini kohdalla delete-nappia. En ole tarpeeksi hyvä, kaikki nauravat tälle.

Sisäisen kriitikon saa pelästettyä käyttäytymällä epäluotettavasti: mm. puhumalla ventovieraille tai tanssimalla julkisesti selvinpäin (sikäli mikäli ei ole kovin lahjakas tanssija). Riskinä on, että kuolee häpeään, mutta harvoin niistä tapauksista kuulee. Epäilen tosin, että jos joku on joskus kuollut häpeään, on kuolontapaus häpeissään piilotettu julkiselta silmältä.

Mitä muuttuisi, jos olisit tänään oma paras ystäväsi?
Voisit sanoa, että:
Upea asuvalinta!
Oon pahoillani, että joudut kestämään tuollaista paskaa.
Ymmärrän sinua. Olet oikeassa.
Olet jaksanut hienosti tänään, hyvä asenne!
kappeli

Ole ystävällinen aina, kun voit. Etenkin itsellesi.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Lupa luopua

söndag 19 januari, 2020 @ 15:40
0
On lupa luopua.

Vaatteista, joista tulee mieleen exä tai selkänsä kääntänyt ystävä. Vaatteista, jotka eivät ole istuneet päälläsi vuoteen.

On lupa luopua.

Aatteista, joiden puolesta olit ennen valmis taistelemaan, mutta jotka nyt tuntuvat kaukaisilta. Unelmista, jotka kerran saivat silmät tuikkimaan, mutta nyt tuntuvat kun työntäisi autoa ylämäkeen. Käsijarru päällä. Soramaalla. Piikkikorkoiset sandaletit jalassa.

On lupa luopua.

Vanhoista harrastuksista, joista ei saa enää voimaa. Vaikka sait koripallosta kicksit 20-vuotiaana, laji ei välttämättä palvele kahden lapsen äitinä. Vanhoista ystävistä. Vaikka jaoitte saman luokan tai pedin vuosikymmeniä sitten, ajatusmaailmat eivät välttämättä enää kohtaa.

On lupa luopua.

Onnistumisista. On lupa kokeilla uutta ja todeta se huonommaksi kuin vanha. Toisten odotuksista sinua kohtaan. Etenkin omista odotuksista itseäsi kohtaan, ne ovat usein pahimpia. Hallinnasta. Sinä, joka olet ehkä niin kuin minä, joka pidät kiinni kaikista langoista. Hoidat wilma-viestit, leikkitreffit, välipalat ja oikean kokoiset kuravaatteet. On lupa päästää irti.

On lupa luopua vanhoista näköaloista ja kaikesta siitä, mistä pidät väkisin kiinni.

Onni ei piile siinä, että saavutat jotain uutta tai hankit jotain uutta. Toki se tunne, kun ostaa uuden kodin tai vaatteen, on huumaava. Tai aloittaa uuden harrastuksen! Mutta taloon tottuu ja vaatekin parin käyttökerran jälkeen ei enää aiheuta hykertelyä. Pitäisi hankkia taas jotain uutta saadakseen tunnekuohu aikaiseksi ja kierre on valmis.

Mitä, jos uuden harrastuksen, uuden unelman, uuden tavaran, uuden tavoitteen sijaan kokeilet vanhasta luopumista?

On lupa luopua. Eikä kukaan muu pidä työntämäsi auton käsijarrua päällä kuin sinä ihan itse.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Nauti kun on hyvä päivä

söndag 29 december, 2019 @ 16:32
0
Vaikkei ole vielä edes loppiainen, pieni ääni sisälläni sanoo jo:
nyt on tarpeeksi herkuteltu, nakkaa jo se konvehtirasia roskiin, kierrä jo se viinipullon korkki kiinni, takaisin ruotuun!

Jaksoin joulun pyhät puputtaa piparia, makoilla vatsani vieressä ja olla välittämättä lasten ruutuajasta. Johan sitä pari päivää kestikin, kunnes mieli alkoi itseään sättiä: elä terveellisemmin, ole produktiivisempi, ole parempi kasvattaja!

Tässäpä uuteen vuoteen tavoitetta:
Nauti silloin, kun on hyvä päivä.
Jos joku kutsuu juhliin, mene.
Rakasta, silloin kun voit. No ainakin enimmäkseen.

Ja jos mielesi on kuin minun, sättiväisyyteen taipuvainen, suhtaudu lannistaviin ajatuksiin kuin naapuritalon kissaan. Silitä sitä lempeästi ja lähetä tiehensä. Kun kissa on poissa, voit keskittyä jälleen kiitollisuuteen.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Odotusten hallinta

söndag 15 december, 2019 @ 15:03
0
Haluatko tänä vuonna unelmiesi joulun?
Sen piparilta ja tolulta tuoksuvan, enkelikynttelikön helinällä säestetyn?
Sellaisen niin idyllisen, että sen voisi postikorttiin painaa?

Tässä vinkki: harjoita odotustenhallintaa.
Vielä on adventtia jäljellä! Ehdit hyvin!

Mitä on odotustenhallinta?
Yritykset tekevät odotustenhallintaa tietoisesti esimerkiksi kertomalla asiakkailleen mieluummin liian pitkän toimitusajan. Jos nettishoppailija saakin tilaamansa trikoot nettikaupasta nopeammin kuin luvattu, hän yllättyy. Jos shoppaaja saa trikoot "myöhässä", on jo someraivon paikka. Joskus siis on yritykselle voittoisampaa esittää asiat pessimistisessä valossa.

Odotustenhallintaa kuullaan usein hääpuheissa. Bestman aloittaa puheensa: "...en sitten ole kovinkaan hyvä puheenpitäjä" tai kaaso aloittaa sanomalla "mua sitten jännittää hirveesti tää puhe".

Perisuomalainen odotustenhallinta tulee esille myös vieraita kestitessä: "en mää oo sitten oikein siivonnut ja tää ruokakin on ihan vaan jotain mitä löyty jääkaapista, pahaa varmaankin, ja ai kauheeta mitä mulla onkaan päällä anteeksi"

Takaisin siihen unelmien jouluun. Näin hallitset joulun odotustasi:

- Jokainen tehtävälista (siivouslista, ostoslista) saa olla maksimissaan 2 kohdan pituinen. Jokainen tehtävälista tulee alkaa tehtävällä "syö pipari". Jos et pidä piparista, voi vaihtoehtoisesti tehtävälista alkaa tehtävällä "syö konvehti". Tehtävälistan toinen kohta pitää olla maksimissaan 15minuutin pituinen puhde.

Ai että, sitten voisi rustia tehtävälistan molemmat kohdat ja mennä nukkumaan tietäen, että tulipahan päivän hommat tehtyä. Voitto!
Hyvin nukuttu yö korvaa tekemättä jääneet puhteet.

- Alenna odotuksiasi tietoisesti. Joulumieli puikkaa pipareihin, vaikka ne olisivatkin kaupasta ostettuja eikä itse tehdystä taikinasta. Joulukirkkoon voi mennä laulamaan, vaikka rahat olisivat loppuneet jo ennen lahjojen ostamista tai vaikka lapset olisivat olleet tukkanuottasilla läpi joulurauhan julistuksen.

- Siivoa sotkut yhteen nurkkaan. Ota kamera käteen, rajaa sotkunurkka pois kuvasta. Tadaa! Idyllinen postikorttikuva siististä joulunvietosta napattu. Sohvan alla piilevät pölykoirat eivät näy valokuvissa, olen huomannut.
adventti

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Tykkää ja jaa

Hän, jolla oli kaikkea

söndag 08 december, 2019 @ 14:51
0
Miehellä oli kaikkea. Oli rivitalon pätkä, koira, kello, puhtaita sukkia ja velkaa. Oli jääkaappi, joka vuoti, mutta jääkaappi kuitenkin. Oli rannekello, joka näytti sekä aikaa että askeleita.

Vähitellen mies unohti, että hänellä oli kaikkea. Hän katsoi kaappiinsa, eikä löytänyt mitään päälle pantavaa, vaikka kaappi pursui kauluspaitoja, t-paitoja, college-paitoja, aluspaitoja. Hän kurkkasi vuotavaan jääkaappiinsa, eikä hänen tehnyt mieli ruokia, mitä siellä oli. Mies selasi kaikki suoratoistokanavansa, Netflixiä, Primeä, Ruutua ja Katsomoa, eikä löytänyt mitään katsottavaa. Kun hän katsoi ympärilleen, hän näki vain kaiken, mikä puuttui, vaikkei häneltä puuttunut mitään.

Koitti joulun aika ja joulu joutui jo rintoihinkin, tiptap. Miehen sukulaiset miettivät, mitä antaa lahjaksi miehelle, jolla on jo kaikkea. Niin sinä jouluna mies sai salmiakkipussin, glitteriä syövän ja karkkipapuja kakkaavan yksisarvisen (se oli ollut alennuksessa) sekä setin grogilaseja ja jälkiruokahaarukoita.

Joulun aikaan sattuu joskus ihmeitä, vaikkei mies ollut uskonut ihmeisiin sitten Euroviisuvoiton 2006. Hymyilevä nainen Hakaniemessä lähestyi miestä rotan kokoista koiraa perässään raahaten. Anteeksi, olisiko sinulla kakkapussia lainata, tai siis, jotain ihan tavallista roskapussia? Mies kaivoi taskujaan. Minulla on kuule kaikkea. Hän sanoi ja löysi povaristaan avatun salmiakkipussin. Maistuuko? Mies sanoi pussia ojentaen ja hymyilevä nainen pujotti kätensä pussiin. Loput salmiakit mies kaatoi suuhunsa ja antoi tyhjän pussin naiselle.

Miehen tukkoon ahdetussa mielessä nytkähti. Se ei ollut iso liikahdus, mutta sen kokoinen, että pieni puro pääsi virtaamaan vapaasti. Mies alkoi taas muistaa.

Mies palasi kotiinsa, puki vaatekaapin pohjalle unohtuneen tyköistuvan villapaidan, löysi jääkaapista ainekset omelettiin, kaatoi itselleen rommigrogin ja kouraisi yhdellä kädellä karkkikakkapapanat suuhunsa. Hän makasi sohvatyynyjensä ja vatsansa vieressä, katsoi kaikkea ympärillään ja ajatteli, ettei minulta mitään puutu.

jolla on jo kaikkea

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Elämä täynnä ihmeitä

söndag 01 december, 2019 @ 16:19
0
Sanotaan, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä:
sellaisia, joiden mielestä ihmeitä ei ole,
sellaisia, joiden mielestä kaikki on ihmettä.


Tällä viikolla kävin läpi vanhoja valokuvia. Kuvia ihmisistä, joiden nimiä en enää muista. Lapsuudestani hetkiä, jotka äitini on arvioinut muistamisen arvoisiksi. Kuvia nuoruudesta, kun yritin olla cool ja onnistuin olemaan nolo. Opiskeluajan kuvia: leveä hymy ja pöytä täynnä tyhjiä pulloja. Kuvia häistä, ristiäisistä, syntymäpäiväjuhlista. Nyrkkeilykuvaa katsoessani saatoin haistaa kehän ja kuulla savukoneiden suhinan, kun ne tussahtavat käyntiin ja alkavat sylkeä discolta haisevaa raskasta ilmaa. Rintakehä pingottuu jo jännityksen muistosta.

Kauppalehti uutisoi hiljattain, että tutkimusten mukaan valokuva heikentää muistoja, sillä valokuvan ottaminen antaa kuvaajalle luvan siirtää havainto ja muisto omasta päästä muistikortille. Ihmiset siis luottavat muistikorttiinsa, eikä paina paikkoja ja tapahtumia muistiinsa niin tarkkaan. Olen huomioinut tämän konserteissa: ihmiset katsovat konserttia usein älypuhelimen näytön rec-toiminnon läpi ja väitän, että silloin joku läsnäolo jää puuttumaan siitä ohikiitävästä hetkestä.

Olen enimmäkseen kuitenkin eri mieltä uusimpien tutkimusten kanssa, sillä valokuvat ovat tärkeitä ajan säilöjiä. Mennyt aika ei koskaan palaa, mutta valokuvan avulla voi hetken elää uudestaan mielessään. Oman elämän valokuvien läpikäyminen kuvavirtana herätti kiitollisuutta ja jopa johdatuksen tuntua. Usein ajattelen, että elämäni - nyrkkeilyni, kirjoittamiseni, urani - on täynnä toteutumattomia unelmia, hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia, käyttämätöntä potentiaalia, suuria odotuksia, vähän tuloksia. Kuvia katsoessa huomasi, miten ihmeellistä elämä on kuitenkin ollut. Olen saanut jotain joskus jopa aikaiseksi. Joskus olen ollut hetken aikaa rohkea. Olen elänyt - ja elän edelleen - melko mielenkiintoista elämää. Kuka olisi uskonut?

Sanotaan, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä:
sellaisia, joiden mielestä ihmeitä ei ole,
sellaisia, joiden mielestä kaikki on ihmettä.


Mä ainakin haluan nähdä ne ihmeet.

erätauko

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D