Olen taas juossut koko viikon. En siis mitenkään kirjaimellisesti juoksuaskelin, vaan kodin ja eri työpalaverien ja päiväkodin väliä, erilaisten tunneilmapiirien ja odotusten ja yllätysten ja pettymysten välillä. Tarvitsen pyhän tauon.

Moni asia tässä maailmassa voi huijata, mutta jos vain kuuntelee omaa kehoaan, niin oma hengitys ei valehtele. Sitä voi vedättää muita tai joutua itse narrauksen kohteeksi, myös itselleen voi valehdella aika pitkälle. Välillä sitä hengittää vain juuri ja juuri sen verran, että pysyy hengissä. Nyt on aika rauhoittaa hengitys.

Laita kätesi sydämesi päälle. Anna kätesi olla siinä kevyesti ja lempeästi. Tunne sydämesi syke.

Olet paikalla, missä ei tarvitse vaatia itseltä mitään. Hengitys soljuu itsestään ja omalla painollaan pakottamatta. Tämä aika on niin täynnä lain saarnaa, siis suorituspaineita ja vaatimuksia. Työtä, vanhemmuutta, ihmissuhteita, kristittynä elämistä voisi kaikkea suorittaa pikkusen paremmin. Jopa nukkumisestakin on tehty mitattava suoritus. Mutta hengitys ei vaadi mitään. Se virtaa vapaasti ja automaattisesti, vailla suorituksen tarvetta, tänä pyhänä hetkenä.

Niin, pyhä hetki. Tässä. Joskushan sitä toivoisi olevansa jossain muualla. Jossain lämpimämmässä. Jossain rauhallisemmassa paikassa. Jossain lähempänä ratkaisua. Mutta olen nyt tässä.

Kiitä kaikkea hengitysjärjestelmässäsi: rintakehää, keuhkorakkulaa, kylkivälilihaksia, solisluita, palleaa ja hiussuonistoa, nenää, sieraimia, nenäonteloita ja nenäkarvoja, jotka estävät epäpuhtauksien pääsyn keuhkoihin. Jumala loi jokaisen jäseneni ja ruumiinosani.

Hengitä syvään sisään, kaikkea sitä mitä kehosi tarvitsee, mitä sielusi tarvitsee.
Hengitä ulos kaikki se, mikä ei palvele sieluasi tai palvele ihmisiä ympärilläsi.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Tänä juhannuksena sukulaistytöt laittoivat kukat tyynyn alle. Aamun ilmeestä pystyi päättelemään kysymättäkin, että yön unet olivat mieluisat.

Minulta kysyttiin, mitä on rakkaus. Nimenomaan romanttinen rakkaus, ei rakkaus lapsia tai ystäviä kohtaan. Kai pappina minun pitäisi se tietää, olenhan vihkinyt kymmeniä pareja ja aina puhunut rakkaudesta. Mutta jokainen rakkaus on erityinen, ei kai siihen ole yhtä tiettyä määritelmää?

Ennen kaikkea rakkaus on päätös. Joka päivä ei ehkä tunnetasolla tunne rakastavansa, mutta kun katsoo kymmenen vuotta taaksepäin, yhdessä jaettuja noroviruksia, pyykkikasoja, lomamatkoja, sisäpiirivitsejä, yhteisiä lempiruokia ja jo perinteeksi muodostuneita tapoja, voi huomata rakkauden. Toiseksi rakkaus, ainakin omassa ideaalimaailmassani, on vapautta. Vapautta olla oma itsensä, vapautta lähteä ja antaa toisen lähteä, tietäen että yhteen tästä kuitenkin palataan.

Tämä kysymys on nyt vaivannut minua monta päivää. Mitä on (romanttinen) rakkaus? Jos keksit hyvän määritelmän tai näkökulman, kerrothan sen mullekin?


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Työpaikallani Pipliassa keräsimme Raamatun sanoja rakkaudesta!

Kyllä se hulluus tännekin iski, kun aurinko paistoi ja paljasti jähmettyneen pölykerroksen KAIKEN päällä. Kevätsiivous. Tässä parhaat vinkit rennompaan siivoukseen.

1. Kutsu anoppi kylään
Anoppisuhteesta riippuen niin joko itse puunaat hiki päässä kaikki paikat ennen vierailua tai anoppi huiskii rätin kanssa menemään. Meillä onneksi on niin mutkattomat välit anopin kanssa, että jälkimmäinen. Myös muiden vieraiden kutsuminen kotiin aiheuttaa hyvän siivousmotin!

2. Alvar Aallon ikkunanpesu
Legendan mukaan herra Aalto on sanonut, että valo siilautuu kauniimmin likaisen ikkunan läpi. Jätä siis ikkunat pesemättä ja nauti pehmeästi taittuvasta kevätauringon valosta.

3. Lopeta siivouspäivät
Joka päivä pieni juttu, niin hommat ei kasaannu yhdeksi ahdistavaksi siivousvuoreksi.

4. A spoon full of sugar…
Maija Poppanen sen tiesi! A spoon full of sugar makes the medicine go down! Eli yritä tehdä tylsästä jutusta hauskaa. Itse laitan siivotessa reggaetonin täysille ja kaadan itselleni ison lasillisen viiniä.

5. Siivoa yksin.
No, tämä tärppi toimii ehkä valikoidusti. Mutta ainakin itsellenk siivous on sata kertaa rennompaa, kun en edes yritän osallistaa lapsia mukaan.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Varteenotettavampia siivousvinkkejä tarjoaa esimerkiksi
Me Naiset.

Viime syksyn taistelin pankin kanssa lainan kanssa. Omasta mielestäni olen monella tapaa rikas, mutta pankki ei jostain syystä ole ihan samaa mieltä. Olen rikas myös maailmanlaajuisella mittapuulla, sillä omistan katon pääni päällä (tai, no, pankki omistaa suurimman osan ja teknisesti ottaen taloyhtiön muutkin osakkaat omistavat yhteisesti katon, mutta kuitenkin). Mutta viime vuoden puolella isompaa hankintaa tehdessä ja pankin kanssa takuista ja vakuuksista taistellessa sitä alkoi toivoa, että olisipa oikeasti rikas. Vähän sama fiilis tulee joskus, kun katselee sisustuslehtiä ja saa päähänsä haluta asua kodissa, jonka katossa roikkuu Louis Poulsen, ikkunat ovat seinän kokoisia ja pihassa värisee infinity poolin pinta.

No sain asian pankin kanssa hoidettua, mikä on sekin on osoitus etuoikeudestani. Mutta tämä sai pohtimaan asioita, mitkä saa itselle sellaisen olon, että on rikas. Ja nyt siis tarkoitan ihan rahallista rikkautta, en sellaista oikeaa rikkautta, että on terveet silmät jolla nähdä lapsen nauru, terveet jalat joilla kävellä metsässä tai halaus ystävältä silloin, kun sitä oikein kovasti tarvitsee.

Asioita, joista tulee rikas olo €€€

- Kirjasto. Muutamalla napinpainalluksella lähes mikä tahansa kirja, maailman viisaimmat ajatukset, ikivanhat filosofiat, uusimmat teoriat, jännimmät seikkailut ja kiinnostavimmat hahmot ovat ulottuvilla. Ilmaiseksi.

- Ne sisustuslehdet. Kun asiaa ajattelee toisella kantilta: kaikkea ei tarvitse omistaa. Voin nauttia desing-lamppujen kauneudesta katselemalla kuvia. Sitä paitsi moneen juttuun on varaa: satunnaisiin leikkokukkiin ruokapöydällä, kynttiläasetelmaan ikkunalaudalla.

- Kirpputorit. Rakastan kierrellä kirpputoreilla ja kuvitella elettyä elämää esineiden taustalla. Melkein kaikkeen olisi varaa, mistä tulee rikas olo. Mutta kaikkea ei tarvitse omistaa, mistä tulee vapaa olo.

Mistä sinulle tulee rikas olo? Saa vinkata!

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Minulla ei ole ole koskaan ollut naista esihenkilönä. No tällä hetkellä lähiesihenkilöni pomo on nainen, jos oikein aletaan halkomaan hiuksia. Mutta sekä kirkon töissä että yksityisellä sektorilla esihenkilöni ovat aina olleet hetero-cis-miehiä.

Sen on pakko vaikuttaa mielikuviin, jos toimitusjohtajat, hallituksen puheenjohtajat, luovat johtajat, kirkkoherrat (huomaa jo sukupuolioletus tittelissä), piispat ja pomot ovat pääsääntöisesti Juhia ja Jusseja ja Mikkoja. Vain kuviteltavissa olevat todellisuudet ovat mahdollisia. Jos esihenkilö mielletään aina mieheksi, niin eipä sitä tule niin helposti mieleen hakea.

Jos sitten käykin niin, että nainen valitaan esihenkilöksi, niin nostetaanko maljat särkyneelle lasikatolle? Ei veikkonen! Nainenhan on varmastikin saanut paikan mielistelemällä! Vilpillisin keinoin hän on hankkinut itselleen (mies-pomon) suosion! Kysehän ei voi olla siitä, että nainen olisi pätevä. Eipä kannata kysyä naiselta, että mitkä hänen pätevyytensä on, eihän hän kuitenkaan ole tarpeeksi pätevä. Pitäisikö nyt kuitenkin vielä miettiä kahteen kertaan, että löytyisikö tähän paikkaan joku pätevämpi Juha, Jussi tai Mikko?

Ja tähän juoruiluun osallistuu yhtälailla kaikki sukupuolet.

Maailma tarvitsee esikuvia. Onneksi niitä jo onkin, kirkossakin on kaksi piispaa, jotka ovat nais-oletettuja. Että näkee, että tuokin selviää ja kukoistaa johtajana, minäkin voisin selvitä. Ei VAIKKA olen nainen, vaan KOSKA olen nainen.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Lapset ovat opettaneet, että kaikki on vain vaihetta. Nyt on se vaihe, kun pukeudutaan hämäkkimieheksi tai "paidermäniksi" ja innostutaan dinosauruksista. Kohta, ihan kohta, jää supersankarin viitta on vain pieni unohdettu musta mytty nurkassa.

Se on vain vaihe. Juuri kun opit vauvan unirytmin, jääkin yhdet päikkärit pois ja olet takaisin lähtöruudussa. Juuri kun opit, että lapsen lempiruoka on Saarioisten maksalaatikko rusinoilla, hän seuraavana päivänä työntää lautasen pois edestään nenää nyrpistäen

Se on vain vaihe, kun haluaa töissä uusia haasteita ja turhautuu siitä, että eikö tässä ikinä pääse eteenpäin. Se on vain vaihe, kun töitä on liikaa, että murehtii niitä aamuyölläkin. Se on vain vaihe, kun olen väsynyt ja poissaoleva ja kärttyinen. Ja kun olen luova ja idearikas ja onnellinen - sekin on vain vaihe.


Vaiheet vaihtuu, mutta äiti on aina äiti. Pisara -ohjelmaan haastattelin äitiä, jonka lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Hän vieläkin kantoi huolta aikuisista lapsistaan. Äitiys ei ole vain vaihe.

Tässä vaiheessa äitiyttä kamppailen riittämättömyyden tunteiden kanssa. Vieläkin odottelen, koska ne kuuluisat äidinvaistot potkaisevat käyntiin. Yrityksen ja erehdykset (enemmän sitä jälkimmäistä) kautta oon luovinut vaiheesta toiseen. Rakkautta on sentään riittänyt, ja sillä pääseekin jo pitkälle.

Ja se riittämättömyyden tunne. Kyllä se on helpompi selättää painimatsissa kuin merkityksettömyyden tunteen. Sitäkin vaihetta tuli elettyä joskus, mutta omassa elämässäni lapset ovat pistäneet pisteen sille vaiheelle. Ainakin hetkeksi.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Suklaamunan sisältä paljastuu keltuainen, jota lapsi hölskyttelee. Pienet sormet näpräävät koteloa, kieli on keskellä suuta, suklaista kuolaa tipahtaa rinnukselle, pyydetään äitiä apuun. Keltuaisen sisältä löytyy koottava supersankari, joka jaksaa ihastuttaa 7 minuuttia. Sen jälkeen ukolta häviää pää, ja muutenkin kiinnostus on jo uusissa munissa. Lelu menee roskiin, missä lepääkin jo kuivunut rairuoho.

Joku senkin lelun on suunnitellut ja maalannut. Jonkun päivätyö, jossain kaukana Aasiassa, on suunnitella ja maalata länsimaisten roskia. Anteeksi maailma, sillä me emme todella tiedä, mitä olemme tekemässä.

Mutta pääsiäinen on tunareille ja luopioille. Mullekin. Eivät ne ensimmäisen pääsiäisen kertomusten hahmot olleet supersankareita, vaan pettäjiä ja pelkureita.

Kirkon mukaan pääsiäinen alkaa oikeastaan vasta tänään. Tähän asti on eletty syvää paastoa ja hiljaista viikkoa, muisteltu kärsimystä ja kuolemaa. Tänään pääsiäisen ilo puikkaa tarinaan mukaan. Tarina ei päättynytkään kuolemaan. Kylmän kiven sisältä löytyi yllätys, jota on ihmetelty jo pari vuosituhatta.

Tänä pääsiäisenä (tai oikeastaan Hiljaisena viikkona) haastattelin kuutta ihmistä Yle TV1:n Pisara-ohjelmaan ja kysyin heiltä, että mitä väliä kaksituhatta vuotta sitten tapahtuneilla asioilla on enää nykyään. Ja kyllä sillä vaan on väliä, pääsiäisen ylläripylläri puikkaa edelleenkin vain sisuksiin.

Pihalla roudan läpi puskevat narsissit. Kaikki muutos ei aina ole vaikeaa. Joskus muutos ja uusi elämä on kauneinta, mitä on.

Aamen ja terkkuja,
Hanna