Hanna Paavilainen

Isä leipoo

söndag 08 november, 2020 @ 09:21
0
Aamiaisen jälkeen isä alkoi leipoa. Hän otti kikattavan taikinan käsiensä väliin, vaivasi sitä sivulta sivulle, oikealta vasemmalle, ja lauloi:

"leivotaan, leivotaan!"

ja taikina nauroi tikahtuakseen. Se haukkoi henkeä naurupyrähdysten välissä.

"tähän tulee pulla",

Isä jatkoi lauluaan, tökki taikinan pulleita poskia, jotta ne alkaisivat kohota. Ja taikina puhalsi poskensa pulleaksi, päästi sitten ilman ulos pierulta kuulostavan äänen saattelemana, repesi jälleen käkättämään.

Isä taputti taikinan peppua ja lauloi:
"Tänne kohoaa muffinssi!"
ja taikina päästeli pierulta ja naurulta kuulostavia ääniä. Tällä kertaa hajun kanssa.

Isä ei hajusta hikeentynyt vaan rummutteli sormillaan taikinan masua ja lauloi:

"Päälle oikein paljon sokeria"

Taikina kiemurteli ja kikatti, eikä se olisi voinut olla onnellisempi.

Isänpäivä


Onnea tänään isät!

Jos on vielä lahja hankkimatta, niin leivo kakku. Laita päälle paljon sokeria. Tai anna isälle omaa aikaa: blogini ylläpitäjä Lehtikuningas tarjoaa parhaat isänpäivän tarjoukset lehdistä.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

kuva @Karoliina Paavilainen
Tykkää ja jaa

Pyhäinpäivä vai Halloween?

söndag 01 november, 2020 @ 13:40
0
Tänäkin vuonna yritin teroittaa lapsilleni, että meidän perheessä ei vietetä halloweenia, vaan pyhäinpäivää. Halloween on edustettuna vahvemmin katukuvassa, kauppojen hyllyillä ja lehtien kansissa.

- Okei, vietetään sitten huomenna hällöyviinia, vanhempi poikani neuvotteli

Siihen minä sitten selittämään, että halloween on sellainen amerikkalainen juhla (tai, no tarkkaan ottaen alunperin irlantilainen), emmekä me ole amerikkalaisia.

- Voisimmeko muuttaa Amerikkaan ja sitten viettää hällöyviiniä? Poika kysyi ärrät suussa pyörien Amerikka-sanan kohdalla.

Ei kai sitä sentään tarvitse Trumplandiaan asti muuttaa juhliakseen halloweenia. Teimme kompromissin: päivällä kävimme hautausmaalla sytyttämässä kynttilät. Pojat kuuntelivat kiltisti tarinat molemmista mummoistani, jotka ovat jo siirtyneet tästä ajasta ikuisuuteen. Illalla pojat saivat sitten pukeutua ja koristella kodin hämähäkeillä ja luurangoilla. Askartelimme kurpitsalyhdyn Ihanan ohjeiden mukaan.

Näin sitä tuli taas taivuttua periaatteistaan käytännön edessä.

Lapset 6 - äiti 0.

Karkkia kerjäämään ei lähdetty. Siinä touhussa lapset symboloivat vainajien sieluja, jotka palaavat kotiin. Kuolleille pitää antaa lahjoja, muuten he suuttuvat ja tekevät kepposia. Ajatuksena on siis lepytellä kuolleita sukulaisia. En usko, että kumpikaan mummoistani tarvitsee karkkilepyttelyjä, eikä kumpikaan heistä varsinaisesti nauttisi nähdessään pojat vatsa pinkeänä sokerista. Haluan uskoa, että he ilahtuvat kuitenkin heille sytyttämästämme kynttilästä.

Tai mistä minä sen tiedän, mistä vainajat suuttuvat tai ilahtuvat. Eikä ehkä tarvitsekaan, elän enemmän eläviä varten. Haluan kertoa pojilleni, että he eivät ajelehdi tässä ajassa vain sattumanvaraisesti, vaan he kuuluvat pitkään sukupolvien virtaan, missä mummut ja papat ovat valinnoillaan ja rakkaudellaan viitoittaneet tietä meillekin eteenpäin. Haluan kertoa, että pelko ja ikävä ovat tunteita, jotka kuuluu elämään, mutta ne voidaan kohdata yhdessä. Haluan näyttää, ettei ole sellaista pimeää, jota valo ei voittaisi.

Pyhäinpäivä Halloween
Pyhäinpäivä Halloween

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Ennen kuin tuomitset

söndag 25 oktober, 2020 @ 07:32
0
Ennen tätä loskaa, kun ulkona pystyi vielä olemaan siedettäviä määriä ilman itsekin vettymistä tähän harmauteen, olimme ystäväni kanssa pitkällä kävelyllä puistossa. Vastaamme tuli pari kulkijaa, jotka ilmoittivat tulostaan suureen ääneen rähinöiden. Vastatuuli toi heidän ominaistuoksunsa sieraimiini jo kauan ennen kuin pystyin erottamaan heidän kasvonpiirteensä: etanolia ja ureaa. He tulivat kilisevien muovikassiensa kanssa ja saivat minut ja ystäväni siirtymään soratien toiseen laitaan.

Ystäväni nyrpisti nenää, kuten itsekin huomasin tekeväni. Rähinöitsijät olivat kohdallamme. Emme kumpikaan katsonut heitä kasvoihin, vaan löysimme mielenkiintoisempaa katsottavaa kenkämme kärjistä ja puiden latvoista. Rähinöitsijät ohittivat meidät.

Juuri ennen tätä ystäväni oli julistanut, miten yli kaiken rakastaa lapsiaan. Kuinka tekisi kaiken heidän vuokseen, elämänsä ja kuolemansa, aikansa ja rahansa, kaiken mitä hänellä on antaa. Miten hänen elämänsä oli muuttunut, kun hän sai ensimmäistä kertaa lapsensa syliinsä.

Oivallus puhalsi läpi vartalon niin kuin lokakuinen kostea kolea tuuli näillä leveysasteilla voi vain tehdä, vaikkei silloin edes ollut vielä kylmä, vaan poikkeuksellinen lämmin tähän vuodenaikaan nähden. Että nuokin rähinöitsijät ovat jonkun lapsia. Että heidänkin äiti/isä on synnytyslaitoksella katsonut häntä kuin maailman suurinta ihmettä, mikä hän oikeasti onkin. Että jollekulle tuokin laitapuolen mies on sama, kuin mitä oma lapsi on ollut minulle.

"Aivan kamala ajatus", ystäväni sanoi ja pudisti päätään myhähtäen, mutta hymy ei ulottunut silmiin asti.

Aika yksinkertainen oivallus ja itsestäänselväkin. Kirkkaimmat ajatukset usein ovat sellaisia. Mutta mitä, jos sen ajatuksen veisi ihan käytäntöön? Jospa yrittäisin katsoa jokaista ihmistä - varsinkin niitä ärsyttäviä - aina sen ajatuksen läpi, että tuokin on ollut suloinen tissiä hamuileva kapalo. Tuollekin käärölle joku on kuiskinut synnytyslaitoksella korvaan "rakastan sinua yli kaiken".

Mitä, jos ennen jokaista kohtaamista ja keskustelua sanoisi tälle hiljaa mielessään "Rakastan sinua" ennen kuin alkaa keskusteluun?

No, ehkä tuo viimeinen menee vähän liioittelun puolelle.

Rakastan sinua

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Älä oleta, vaan tiedä

söndag 11 oktober, 2020 @ 14:31
0
Eräänä aamuna jonotin pikkupakkasella pikkukylän Siwan aukeamista. Kanssani tuli jonottamaan mies, jonka kädet tärisi, muttei kylmästä. Täsmällisesti kello 9.00 violettihiuksinen nainen avasi meille oven ja molemmat ryntäsimme täsmäostoksiemme perään. Hän osti ruskean lasisen pullon Karhua. Minä ostin keltaisen purkin Vaseliinia. Silmäilimme toisiamme liukuhihnalla. Teimme molemmat toisistamme oletuksia.

(Minulla oli tietenkin nyrkkeilykisat kyseisessä kylässä ja ilman Vaseliinia ei kannata mennä kehään. Nyrkkeilijöiden niksi on vuorata kasvonsa Vaseliinilla otteluiden ajaksi, jotta tulee vähemmän mustelmia ja nirhaumia. Mutta tätä kolmoskaljamies ei voinut tietää. Enkä minäkään tiennyt mitään siitä, missä hän oli ollut ja minne menossa. Oletin omiani, myönnän.)

Viime viikolla silmäni oli (taas) mustana. Aina ei edes Vaseliinit auta. Pitäisi joku päivä varmaan opetella väistämään paremmin. Aulassa kolme jurrista miestä tuijotti minua ja kun olin kulkenut heidän ohi, kuulin takanani muminaa vaimonhakkaajista. Mielessäni tuomitsin heidät munattomiksi känniääliöiksi, jotka eivät pysty sanomaan asioita suoraan. Mutta mistäpä he voisivat tietää, että tämä puolitoistametrinen nainen viihtyy vapaa-aikanaan nyrkkeilykehissä. Ja mistä minäkin voisin tietää, että millaista taakkaa he kantavat, että juuri tällä kertaa heillä ei ollut voimavaroja puuttua tuntemattoman naisen oletettuun kotiväkivaltaan. Mistäpä minä tiedän, jos heidän harittava katse ja kierot askeleet johtuivat jostain muusta kuin päihteistä. Eikä se oikeastaan ole asianikaan.

Niinpä sitä itse kukin hyppää nopeisiin oletuksiin toisesta ihmisestä, jonka asiat ei noin niinkuin lähtökohtaisestikaan kuuluneet toisille.

musta silmä

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Tykkää ja jaa

Nautinnon jalo taito

söndag 06 september, 2020 @ 11:28
0
Ehkä olet kuullut joskus itsesi sanovan: "ei minua varten tarvitse" tai "pärjään hyvin ilmankin"?

Nämä lauseet ovat mulle vähän liiankin tuttuja. Kannan veressäni pihiyden perintöä ja kursailun kulttuuria. Minut on kasvattanut Karjalan evakkolapsi, joka ei uutta sukkaparia osta vaan parsii reiät edellisestä, joka ei hömpöttele leikkokukkien tai hemmotteluiden perään. Turhaa tuhlailua vältellään kuin koronatestipaikan odotushuonetta maskienpesupäivänä.

Äitini tosin osaa naatiskelun jalon taidon, mutta kun olen koko elämäni vältellyt muuttumasta äidikseni (eivätkö kaikki tee niin?!?), olenkin vahingossa muuttunut karjalaiseksi isäkseni. Miten en ole osannut varoa tätä?!?

Kyse ei ole varsinaisesta pihiydestä, vaan pärjäämisestä. Kun on joutunut pärjäämään pienellä, niin kuin isäni, siitä on tehty taitolaji. Ihan hyvin pärjään näillä vanhoilla kengillä, laitetaan vain paikka kantapäähän. Ihan hyvin pärjään tällä Saarioisten mikroaterialla, ei minun takiani tarvitse kokata tai mennä ravintolaan.

Kyllä tämä maailma jo ekologisuudenkin takia tarvitsisi enemmän karjalaisia sukanparsijoita, mutta niin tarvitaan nautiskelijoitakin. Pärjäämisen perinne ja kursailun kulttuuri viestii, etten ole arvokas, että kaikki ylellisyys, luksus ja hemmottelu on varattu joillekin hienommille ihmisille. Mutta eihän se ole totta. Jokainen on berliininmunkkinsa ansainnut. (Annoin muuten itselleni luvan maistaa berliininmunkkia ensimmäisen kerran 30-vuotiaana, kun olin raskaana esikoisestani. Sitä ennen en ollut nähnyt riittävän hyvää syytä moiseen nautintoon, olin pärjännyt ilmankin.)

Olen aina halunnut olla sellainen ihminen, jolla on leikkokukkia pöydällään ja joka käy kylpylöissä lillumassa. Tiedättehän mielikuvan, sellainen kuin julkkikset Trendi-lehden sivuilla? Mutta olen pärjännyt ilman.

En tiedä, kenen lupaa olen odottanut. Olenko mieleni salaisissa sopukoissa toivonut miestä, joka veisi minut hemmoteltavaksi? Tai ystävää, joka ehdottaisi, että mennään yhdessä? Jos olen halunnut olla sellainen ihminen, joka käy kylpylöissä, niin minun täytyy vain olla sellainen. Tällä viikolla opettelin elämistä sellaisena ihmisenä. Ihan ilman erityistä syytä varasin huoneen kylpylähotellista. Söin lempiravintolassani. Join shampanjaa. Yritin hiljentää sen pienen äänen sisälläni, joka nalkutti sen kaiken olevan aika turhaa.

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS: Kuva on vuodelta 2018, kun edellisen kerran olin reissussa. Miksi jotenkin matkoilla sitä suo itselleen nautintoja helpommin kuin arjessa?
Tykkää ja jaa

Mielensähyvittäjä

söndag 16 augusti, 2020 @ 08:37
0
Kälyni kertoi, että kun tulin sukuun, hän oli kysellyt ihmisiltä, millainen se Hanna oikein on. Minuun viitaten joku oli kuulemma sanonut: "Kehtaisinpa itsekin käyttää vaatteita, joista näkyy puolet pakarasta."

Kälyni oli tulkinnut tämän niin, että minun pukeutumistani arvosteltiin. Itse en kuullut asiaa lainkaan samoin korvin. Päätin tulkita asian itselleni suotuisimmalla tavalla. Hei, mulla on jonkun mielestä hyvä takamus! Kiitosta vain kohteliaisuudesta!

Netflixin elokuvassa Helppo tyttö, on kohtaus, jossa nainen ihmettelee, miksi toisella naisella on niin paljon kauneusleikkauksia, vaikka hän on niin nätti. Siinä olisi ollut oiva tilaisuus pahoittaa mielensä, mutta nainen kommentoi: "Kiitos, minun mielestä sinäkin olet oikein nätti".

Tätä jippoa käytän mahdollisimman usein: tulkitse aina kaikki toisten sanomiset itsellesi imartelevimmalla tavalla. Jos päästää irti loukkaantumisen tunteesta, niin loukkauskin lakkaa olemasta. Sitä paitsi olen niin naiivi, että oikeastikin ajattelen ihmisten haluavan pääsääntöisesti hyvää. Siksi VALITSEN tulkita heidän sanomisensa hyvän kautta.

Välillä toki pitää myös pahoittaa mielensä. Inhoan sanaa "mielensäpahoittaja". Yleensä tämän sanan käyttäjä on satuttanut sanoillaan toista ja sysää vastuun pois. Ihan niin kuin joku tahallaan pahoittaisi oman mielensä. Silloin, jos kohtaa perustavanlaatuista epäoikeudenmukaisuutta, on ainoa oikea reaktio pahoittaa mielensä.

Taistelujaan voi kuitenkin valita. Siksi harjoittelen jatkuvasti "mielensähyvittäjän" roolia. Etten jäisi vellomaan siinä, mitä joskus joku on sanonut musta tai mulle. Että hyväksyisin sen, ettei kaikki ole täydellisiä, en edes minä itse.

+ + +

Tämä ja edellisen julkaisun kuva on muuten otettu Keravan taidetalossa. Purku-uhan alla olevan kerrostalon on valloittanut joukko taiteilijoita ja näyttelyn läpikiertäminen on ehdottomasti tunnin jonotuksen arvoinen. Ei turhaan tätä näyttelyä ole Me Naiset ja Gloria hehkuttaneet!

Taidetalo

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hiljaisuuteen mahtuu kaikki maailman äänet

söndag 02 augusti, 2020 @ 07:28
0
Olen todellakin liian levoton lootusasentoon. Olen marssinut kesken yin-joogatuntikokeilun ulos salista ja metsälenkeillä upotan kuulokkeet korviin. Ennen pappisvihkimystä meidät papiksi haluavat pakotettiin paripäiväiseen hiljaisuuden retriittiin, jonka läpi huijasin lukkiutumalla huoneeseeni katsomaan elokuvia. Kun olen yksin kotona, äänimaisemana toimii radio.

Yle radio 1:n Horisontti-ohjelmassa kysyin hiljaisuuden asiantuntijoilta, miksi hiljaisuus on minulle vaikeaa. (Tiedostan, että tässä saattaisi olla laajemmankin terapian paikka, mutta ei mennä nyt siihen.) Sain kuulla, etten ole yksin. Monet kokevat hiljaisuuden vaikeana ja jopa ahdistavana.

Hiljaisuudessa kohtaa itsensä: kaikki traumansa, neuroosinsa ja sen, mitä on. Se on syväsukellus pinnan alle, jolloin on jätettävä kaikki suojavarusteet ja kellukkeet taakse. Syvyyksissä voi nähdä pelottaviakin asioita ja fantasioita. Kun hiljaisuuteen sukeltaa, se muuttaa myös sitä, miten itsensä ja maailman näkee myös silloin, kun ponnahtaa takaisin pintaan.

Vain itsensä aidosti kohdatessaan voi hyväksyä itsensä, oppii olemaan syyttämästä itseään, luopumaan hallinnan tunteesta. Siksi hiljaisuutta tulisi harjoitella. On myös lukuisia lääketieteellisiä tutkimuksia siitä, mitä hiljaisuus tekee aivoillemme: hiljaisuus edistää luovuutta, oppimista, keskittymistä ja muistamista. Hiljaisuuden puute taas heikentää immuniteettia ja aiheuttaa jopa sydänsairauksia.

Hiljaisuus on laboratorio, jossa tutkitaan elämän suuria salaisuuksia. Siellä laboratoriossa haetaan myötätuntoista yhteyttä itseen, luontoon, ihmisiin ja maailmankaikkeuteen. Haluaisin lisätä, että myös Jumalaan.

En koskaan jäänyt kiinni huijaamisestani retriitissä, sain vihkimyksen papiksi 2009. Edelleenkin koen, että joku voi levätä Jumalan läsnäolossa nyrkkeilysäkkiä rummutellessa tai vaikka lenkkitossujen tasaisessa tömpseessä pururataa vasten. Jumala ei rajoitu hiljaisuuteen. Mutta kyllä nämä asiantuntijat saivat vakuuttumaan, että pitäisi antaa myös hiljaisuudelle uusi mahdollisuus.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Tässä mäkin kotona innostuin sitten vähän reenailemaan "hiljaisuutta":
hiljaisuus
Hiljaisuus
Hiljaisuus


PS: Kuuntele Horisontti hiljaisuudesta täällä.
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D