Hanna Paavilainen

Aina sitä samaa

söndag 31 maj, 2020 @ 09:45
0
Kun menen kampaajalle, niin "ihan vain vähän sieltä latvoista". Pizzapohja pitää tehdä aina tietyllä tavalla (Maku-lehden resepti ollut käytössä jo useamman vuoden) ja päälle tietysti valitsen aina samat täytteet, mikäli mahdollista (brie, lehtikaali, saksanpähkinä).
Kun jalallaan astuu kirkkoon, sitä olettaa saavansa jotain aivan tuttua. Kirkon piirissä on tosi kreisiä hulluttelua, jos joskus pappi onkin siirtänyt synnintunnustuksen saarnan jälkeen.
Jos tänä viikonloppuna ei kuule suvivirttä, niin perusturvallisuus järkkyy.

Kyllä, olen kaavoihini kangistunut. Ihminen on siitä jännä kädellinen, että se pyrkii aina ajattelemaan samalla tavalla kuin ennen. Eikä siinä ole mitään väärää, sillä tavalla sitä on selviydytty ja porskutetaan edelleen.

Ansa on siinä, että kun pitäisi muuttua, ihminen silti ajattelee samalla tavalla. Ongelma ei ole uusien ideoiden puute, vaan vanhoista eroon pääseminen.

Tällä viikolla oon miettinyt, miten saada lisää liikkumistilaa omaan ajatteluun. Luulen, että se on yksin turhan vaikeaa. Tarvitaan ihmisiä, jotka tönivät tasapainosta pois, tietenkin kuvainnollisesti, ei kai sitä nyt korona-aikaan fyysisesti sellaista, kun täytyy pitää turvaväli ja kaikkee. Sitten tarvitaan niitä ihmisiä, jotka ei lähde syyttämään tai moittimaan, vaan kärsivällisellä kuuntelulla saavat minut tajuamaan itse oman ajatteluni virheellisyyden. Joka tapauksessa: tarvitaan toista.

Niin ja kävin myös kampaajalla pitkästä pitkästä aikaa. Leikattiin vain vähän sieltä latvoista.

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Omenapuiden alla

söndag 17 maj, 2020 @ 13:33
0
Entistä nunnaluostaria vartioi lauma vanhoja omenapuita. Nunnat ovat pitäneet niistä aikoinaan hyvää huolta, eikä puut ole päässeet rehottamaan kohti Naantalin aurinkoa. Nyt jo sammaltuneet oksat on joskus koulutettu kasvamaan vaakatasossa. Puun alta mahtuu kävelemään ja sadonkorjuuaikaan näin puolitoistametrisenäkin ylettää kättään ojentamalla poimimaan hedelmän. Kun siitä haukkasee, kirpeä ja makea mehu valuu pitkin suupieliä.

Vuosi vuodelta nunnien askel kangistui ja selkä kumartui. Omenapuun kukat varisivat maahan, muuttuivat ruskeiksi, maatuivat, antoivat ruohon puskea läpi. Koska luterilaiset nunnat eivät näinä päivinä ole varsinaisesti mikään uusiutuva luonnonvara, omenapuiden oksisto pääsi itsepintaisesti rehottamaan ylöspäin, alimpia oksia ehti lahoamaan. Kun viimeinenkin nunna siirtyi ajasta ikuisuuteen, kälyni perheineen on luvannut hoitaa tilaa. Tänä keväänä osuin kylään juuri tähän aikaan, kun oli hoidettava omenapuut kesäkuntoon.

Tilanisäntä esitteli ylpeänä uutta työkaluaan. "Onko tuo rälläkkä?" kysyin ja isännän suupielet nousivat ylöspäin. "Sirkkeli, vasara, porakone?" ehdotin kysyvästi. "Tämä on moottorisaha" hän sivisti äänellä, josta kuului tukahdutettu nauru. Äänensävy oli sama, kun miten lapselle selitetään vaikkapa, että mitä eroa on vessanpöntön harjalla ja hammasharjalla. Hän kutsui apuun 12-vuotiaan tyttärensä, joka tottuneesti tarttui sahaan ja oksaleikkureihin, heitti ne mönkijän peräkärryyn, hyppäsi kyytiin ja päräytti menopelin hyrräämään. Siitä kuului käynnistäessä iso paukahdus ja huuliltani purkautui tahattomasti kiljahdus. Isäntä hymähti.

Olen koko elämäni onnistunut välttelemään kaikkea kädentaitoja vaativia töitä siihen pisteeseen asti, että olen täysin uusavuton kaikessa perinteisesti miehisiksi mielletyissä tehtävissä. Olen ulkoistanut kaikki sähköön, tekniikkaan, rakentamiseen, remontoimiseen, autoon tai korjaamiseen liittyvät asiat elämäni miehille. Kerran ajoin autoni toisen auton perään. Vielä kuukaudenkin päästä kyseisen peräänajetun auton kuski (mies-oletettu) hoisi autoni huoltoa ja vakuutusasioita.

Niin että oli jo aikakin mun tarttua sahaan. Koska enhän voinut 12-vuotiaan tytön edessä näyttää sitä esimerkkiä, etteikö aikuinen nainen osaisi ja voisi mitä vaan. Naantalin nunnalan omenapuut saivat kyytiä meidän kahden käsittelyssä. Eikä se tyttö olisi tarvinnut mitään esimerkkiä multa, hänelle sahan käyttö ei ollut tyttöjen tai poikien tehtävää, vaan ihan vaan peruspuhde.

On vaan näissä nuorissa tulevaisuus.
Girls
Girls

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Back in business

söndag 29 mars, 2020 @ 12:05
0
Olisin kuvitellut, että viimeiset viikkoni kotiäitinä menisivät aivan toisella tavalla, mutta elämä harvoin menee niin kuin suunnittelee. Olin elätellyt toivoa, että ensimmäinen työpäiväni takaisin töissä olisi kakkukahvittelua paluustani riemuitsevien työkaverien kanssa, mutta todennäköisesti huomenna menen huhuilemaan yksinäni Kirkkohallituksen ja Ylen tyhjille käytäville. Kaikki ovat saaneet määräyksen etätöihin. Ei mennyt tämäkään, miten suunnittelin.

Töihin paluu jännittää. Entä, jos en osaakaan enää mitään ja kaikki muutkin huomaavat sen?
Töihin paluu innostaa. Uusia mahdollisuuksia, omaa tilaa/rahaa. Työni uskonnollisten radio-ohjelmien parissa on niin itsenäistä, että sehän on vallan omaa aikaa verrattuna nykyisten esimiesteni (pojat 2vuotta ja 5 vuotta) tyranniaan.
Töihin paluu huojentaa. Sentään on vielä töitä, mitä tehdä. Tässä ajassa olen etuoikeutettu.
Töihin paluu kauhistuttaa. Miten se pienempi lapsi pärjää ilman mua? Miten mä pärjään. Koen aivan mustasukkaisuutta, että joku muu saa kuunnella hänen nauruaan päivisin.

Ensi viikolla alkaa uusi arki.
Saa rukoilla puolestani, että kaikki menee hyvin, vaikka menisikin eri tavoin kuin itse suunnittelin. Mä rukoilen sun puolesta ja jatkossa saan tehdä sen vieläpä ihan työajalla.

kirkkohallitus

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Blogi jatkuu normiin tapaan! Koen, että tänä aikana blogillani ja Lehtikuninkaan tarjonnalla on entistäkin tärkeämpi rooli, kun moni joutuu viettämään päivät kotiarestissa. Jos silmät väsyy ruudun tuijottamiseen tai mun blogin juttujen tasoon, voi tilata lempilehtensä kotiin inspiroimaan elämää.
Tykkää ja jaa

Joulua!

söndag 22 december, 2019 @ 12:54
0
Tarina on joka vuosi sama, mutta silti joka vuosi se on kuin uusi.
Lapsi syntyy eläinten talliin, tähti syttyy taivaalle, enkelit laulavat kuorossa.

Pari vuotta sitten jouluna olin viimeisillään raskaana. En voinut olla miettimättä Mariaa, joka 15-vuotiaana koki ensisynnytyksen kaukana kotoa, tukenaan vain vanha Joosef ja yksi toinen aasi. Legendan mukaan myös härkä ja pari lammasta. Molemmat synnytykseni ovat olleet sitä luokkaa, että ilman lääkäreitä ja sairaalan fasiliteetteja olisin kuollut jo kahdesti.

Tänä vuonna ajattelen Jeesus-vauvaa. Ajattelen kantapäitä, joissa ei ole vielä yhtään kovettumaa. Ajattelen vastasyntyneen ruttuista naamaa ja huulia, jotka vaistomaisesti hamuavat rintaa. Ajattelen kaiken lävitse leikkaavaa huutoa, joka osuu äänitaajuudeltaan ärsyttävimpiin ääniin, jonka ihmiskorva voi kuulla. Kaikkea tätä ajattelen haikeudella, koska meidän kodissamme ei enää ikinä ole vauvaa. Ovat menneet kasvamaan jo isoiksi, senkin roistot.

Jumala syntyi ihmiseksi, avuttomaksi vauvaksi, riippuvaiseksi toisten sylistä. Ja kuinka tänäkin jouluna kaikki, jotka ovat väsyneet suorittamiseen, voisivat katsoa Jumalan esimerkkiä ja ottaa kaiken avun vastaan. Voisi heittäytyä syliin.

Jumala syntyi vauvaksi, jolla on vielä tarinat kirjoittamatta ja ihmeteot tekemättä. Kuinka tänä jouluna kaikki, jotka kokevat keskeneräisyyttä, joilla on yksikin toteutumaton unelma, voisi saada toivon uudesta alusta.

Jumala syntyi vauvaksi, joka ei välitä kullasta eikä mirhamista, vaikka "viisaat" tietäjät niitä vauvalle toivatkin. Vauvat eivät välitä tämän vuoden hittiresepteistä, Ryhmä Hau vahtitornista tai siitä, onko sauna siivottu lauteiden alta. Tänä vuonna voisi katsoa omaa sekaista, siivotonta ja suloista kotiaan ja miettiä, että eipä siellä tallissakaan tolu tuoksunut.

Vauvan katse ei ole tuomitseva katse. Vaikka piereskelisit tai kaivat nenää sen edessä, vaikka pukin kurkkivien tonttujen lista riidoistasi ja mokistasi olisi sinä vuonna kilometrien pituinen, vaikka olisit Korvatunturin ukon erityisen tuhmat lapset-listalla, vauva ei sinua tuomitse. Vauvalle riittää, jos otat syliin. Siksi Jumala syntyi vauvaksi.

Väsyneille. Keskeneräisille. Siivottomille. Tuhmille.
Meitä - myös kaikkia muita ihmisiä - varten Jumala syntyi vauvaksi.

Aamen ja terkkuja ja hyvää joulua,
Hanna
Tykkää ja jaa

Olet juuri siellä, missä pitääkin

söndag 24 november, 2019 @ 14:19
0
Sinua ei tänäkään vuonna kutsuttu Kirjamessujen päälavalle esiintymään. Vaikka halusit olla Ronjan bestis ja vaikka halusit kirjoittaa oivaltavan romaanin, jota kaikki rakastaisivat ja joka myöhemmin julistettaisiin klassikoksi, et sitä tänäkään vuonna saanut aikaiseksi. Mutta sait tehtyä paljon muuta. Hengitettyä sisään, hengitettyä ulos, halattua lasta ja ystävää ja tanssittua ainakin kerran aamuun asti. OLET SIIS ELÄMÄSSÄSI JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Sinusta ei tullut huippu-urheilijaa eikä rokkitähteä. Et edes oppinut tekemään sitä päälläseisontaa, mitä harjoittelit. Sinulla piti olla ihannevartalo ja matala rasvaprosentti, mutta edelleen reisissäsi tunnet tutut muhkurat. Mutta olet jumpannut omaksi iloksesi, heittänyt ylävitosia treenikaverien kanssa ja hikipisarat ovat pyhittäneet syväkyykkysi. Olet nauttinut kermamunkista, Hesen hampurilaisesta ja Prisman irtokarkkihyllystä. OLET JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Et uskaltanutkaan jättää palkkatyötäsi. Et uskaltanut lähteä jahtamaan unelmiasi ja olet täynnä potentiaalia, joka ei päässytkään toteutukseen asti. Et ollutkaan niin rohkea, kuin halusit olla. Mutta käy läpi valokuva-albumisi eri ikävuosilta. Katso, missä kaikkialla olet ollut ja kuinka monen elämää olet koskettanut. Olet päässyt jo niin pitkälle. OLET JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Elämä menikin näin. Ihan toisella tavalla, kuin kuvittelit ja suunnittelit. Elämä ei ole sinulle mitään velkaa, ei varsinkaan sitä, että käyttäytyy toisella tavalla kuin oletit. Tai kohtelee toisia paremmin tai huonommin kuin sinua. Sinun elämälläsi on merkitys juuri tällaisena, kolhuista ja kiertoreiteistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Elämä on kaunis, koska

OLEN JUURI SIELLÄ, MISSÄ MINUN PITÄÄKIN OLLA.

Hanna Paavilainen talvipuutarha

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kyllä Isä tietää

söndag 10 november, 2019 @ 07:33
0
Isä ei koskaan sano, että rakastaa.
Eikä se työmatkoiltaan koskaan osannut tuoda tuliaiseksi oikean kokoista t-paitaa, saatika sitten sellaista mallia, jota ois kehdannut pitää koulussa.

Mutta isä tiesi, että olin huono liikassa ja tuli koulun juoksukilpailussa viimeiselle suoralle kirittämään viereen. Maaliviivalla se antoi sinisen käärön suklaanappeja. Laitoin napin kielelle ja annoin sulaa hitaasti.

Kun ostin ensimmäisen asunnon, isä – Karjalan pula-ajan lapsi, joka välttelee velkaa kuin tartuntatautiosaston odotushuonetta – takasi lainan ilman, että tarvi edes pyytää.

Kyllä isä tietää, mitä rakkaus on.

pappa


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS: Jos on vielä isänpäivälahja ostamati, saanen suositella isän lempilehden tilaamista. Tieteen kuvalehti ja Aku Ankka ovat joka vuosi yhtä kova hitti.
Tykkää ja jaa

Täti AK ja hyvät sanat

söndag 02 december, 2018 @ 15:14
0
On mulla hauska täti. Kutsuttakoon häntä vaikka täti AK:ksi.

Täti huutaa takapenkkiläisille (joita on hänellä monta), että taas ollaan myöhässä, ei ole aikaa pysähtyä vaihtamaan vaatteita. Vaihtakaa juhlavaatteet takapenkillä! Täti-AK painaa moottoritietä niin lujaa, että siinä vauhdissa gepardikin näyttäisi vanhainkodin vuodepaikkaa jonottovalta vanhukselta ja lapset taivuttelevat juhlamekot päällensä sirkustaiteilijan notkeudella.

Täti-AK pysähtyy paria korttelia ennen kirkkoa, ampaisee ulos autosta ja supermiestä nopeammin vaihtaa juhlakoltun päälleen tienvieressä. Ja näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin. Matka jatkuu nappulat vinkuen kohti kirkon parkkipaikkaa ja sieltä kipinkapin-hopihop-juosten kirkkoon, jossa kellot ovat jo soineet niin, ettei kuminaa enää kuulu.

Ihmiset istuvat paikoillaan. Sali on täynnä. Rippilapset valkoisissaan alttarilla edessä. Siellä on täti-AK:n kummilapsikin, jota hänen pitäisi olla nyt siunaamassa, kuten 15 vuotta sittenkin tuo tyttö oli valkoisissan ja täti-AK siunaamassa. Täti-AK joukkoineen ryskää saliin ja on näky komea. He joutuvat nostattamaan monta peppua, että pääsevät tyhjään kohtaan penkkirivien keskelle. Mikäköhän siinäkin on, että ihmiset aina istuvat penkkirivin päätyyn? Niin että joka kerta pitää nousta ylös antamaan tilaa ja tuoksuttelemaan ohiyrittävän kanssakristityn parfyymeita? Onko siinä joku juttu, että ihmiset pelkäävät jonkunlaista yllätyshyökkäystä, ufojen invaasiota tai erityisen ärsyttävää saarnaa, että on helpompi sitten paeta ja evakuoitua penkin päädystä?

Täti-AK löytää istumapaikan. Pulssi tuntuu vielä korvissa ja hiuksenhieno hikipuro on tiheentymässä ohimolle. Täti-AK näkee tutut kasvot pari penkkiriviä taaempana. "Hei! Ihanat hiukset sulla! Ja voi miten kaunis huivi!" täti-AK huikkaa iloisesti.

****

On mulla hauska täti, tuo täti-AK. Hän on sellainen, että siinä tilanteessa, missä muut kiroilisivat kuin merimies ja käpertyisivät omaan myöhästymiseensä/epäonnistumiseensa, täti-AK huomaa puolitutun kauniin huivin.
ristiäiset
ristiäiset

Aamen ja terkkuja,
Hanna.
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D