Hanna Paavilainen

Tarjoilut ristiäisiin

sunnuntai 29. huhtikuuta, 2018 @ 13.26
0
Minulla on vuosien varrella kehittynyt melko hyvä kermakakkukestävyys. Sinnikkäällä harjoittelulla ja säännöllisellä treenauksella voin syödä kolmekin isoa palaa vailla vatsanpuruja. Sen sijaan voileipäkakkujen makuun en ole koskaan päässyt. Minimiehen ristiäisiin olikin pähkäily, että mitä suolaista tarjottavaa keksitään. Anoppi toi karjalanpiirakoita, mummu toi lohipiirakkaa ja itse leipasin fetapinaattipiirakan. Lisäksi tarjosimme falafeleja, tzatzikia ja salaatteja. Olin ajatellut, että salaatit ovat se pakollinen paha lautasella, eivätkä ne juurikaan tee kauppaansa. Yllättäen salaatit keräsivätkin kehuja ja molemmat salaatit loppuivat melkein kesken.

Tarjoilut ristiäisiin mitoitettiin 35 hengelle. Toinen salaatti oli jo aiemminkin blogissani kehumani mättösalaatti.
Tein salaatin reilusti kaksinkertaisena. Toinen salaatti olikin uusi kokeilu. Mustat belugalinssit, kirkas porkkana ja granaattiomenan siemenet värittivät salaatin juhlavaksi.

Belugalinssisalaatti
(iso setti juhliin)

Belugalinssi (1 pussi)
5-6 porkkanaa
2 pussia granaattiomenan siemeniä (pakaste)
Babypinaattia (1-2 lootaa)
Jäävuorisalaatti (1-2 pussia)
2-3 purkkia kirsikkatomaatteja
Sesamöljy
Suola
Pippuri
Sitruuna

Tärkeäähän salaatissa on se, ettei se ole vetistä. Kannattaa siis valutella ja kuivatella hyvissä ajoin kaikki ylimääräiset nesteet kaikista mahdollisista ainesosista. Sulata granaattiomenan siemenet hyvissä ajoin siivilässä (ehkä jo edellisenä iltana), valuta hyvin. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta hyvin ja jäähdytä. Revi babypinaatit ja jäävuorisalaatit linssien joukkoon ja sekoita mukaan myös granaattiomenat. Jätä muutama siemen koristeluun. Kuori porkkanat. Leikkaa juustohöylällä pitkiä suikeroita joukkoon. Puolita kirsikkatomaatit ja heitä sekaan. Mausta sesamöljyllä, suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Sekoita. Koristele heittämällä päälle hieman granaattiomenan siemeniä.

3-vuotias oli hienosti ymmärtänyt ristiäisten pointin äitinsä ja isänsä ja vaarinsa puheista. "Pestään pikkuveli valtakuntaan. Sitten syödään kakkua."
Ristiäiset

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Nykyajan nuoret

sunnuntai 22. huhtikuuta, 2018 @ 14.01
2
Voi näitä nykyajan nuoria!

Silloin ennen, kun minä olin nuori, kun oli kunnollista, haettiin Nokialla kesätöihin kolmeen eri paikkaan: seurakuntaan, Nokian renkaille ja paikalliseen K-kauppaan. Nokian renkaille pääsi ne, joiden isät ja äidit oli jo siellä töissä. Seurakuntaan pääsi ne, jotka oli ollut isosina. K-kauppaan pääsi ehkä joku, joka uskalsi mennä suoraan kauppiaalle lihatiskin taakse juttelemaan, eli ei kovin moni. Loput sitten kaivoivat kesän nenää vanhempien nurkissa. Nukuttiin puoleenpäivään asti, lojuttiin Vihnusjärven rannalla lukemassa Sinäminää ja Reginaa (sen ajan Demi-lehtiä).

Toisin se on nykyään. Kun nuori ei löydä sopivaa kesäduunia, hän perustaa oman yrityksen. Pahimmassa tapauksessa yritys ottaa niin paljon tuulta alleen, että nuori joutuu palkkaamaan kavereitaan ja vanhempiaan töihin. Jo on kumman yritteliästä sakkia. Eipä olisi itsellä 15-kesäisenä tullut mieleen, että voisi perustaa oman firman, jos ei mieluisaa kesätyötä tipahtanut vanhempien järkkäämänä nenän eteen.

Viime viikonlopun ristiäisissä käytinkin aika paljon lapsityövoimaa. Eräs nuori on innostunut laittamaan hiuksia, joten hänen yrityskonseptinsa on se, että hän tulee ihmisten kotiin lakkapullon kanssa tekemään kampauksia. Tykkäsin lettikampauksestani enemmän, kuin mitä pidin hääkampauksestani! Toisen nuoren yritys "Saulin pihaduunit" on erikoistunut puutarhahommiin, mutta firman toimitusjohtaja teki poikkeuksen ja tuli samalla tuntipalkalla tarjoilemaan ja tiskaamaan ristiäisiin. Yritys nimeltä "Sennin apu" oli nimensä veroinen. Suitsait hoitui keittiöhommat ja vähän siinä samalla myös vauvankanto ja 3-vuotiaan huvitus.

Voi näitä nykyajan nuoria! Mihinköhän tämä maailma meneekään näiden huligaaninuorten myötä?
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Ne nykyajan nuoret...

sunnuntai 22. huhtikuuta, 2018 @ 08.50
1
Voi näitä nykyajan nuoria!

Silloin ennen, kun minä olin nuori, kun oli kunnollista, haettiin Nokialla kesätöihin kolmeen eri paikkaan: seurakuntaan, Nokian renkaille ja paikalliseen K-kauppaan. Nokian renkaille pääsi ne, joiden isät ja äidit oli jo siellä töissä. Seurakuntaan pääsi ne, jotka oli ollut isosina. K-kauppaan pääsi ehkä joku, joka uskalsi mennä suoraan kauppiaalle lihatiskin taakse juttelemaan, eli ei kovin moni. Loput sitten kaivoivat kesän nenää vanhempien nurkissa. Nukuttiin puoleenpäivään asti, lojuttiin Vihnusjärven rannalla lukemassa Sinäminää ja Reginaa (sen ajan Demi-lehtiä).

Toisin se on nykyään. Kun nuori ei löydä sopivaa kesäduunia, hän perustaa oman yrityksen. Pahimmassa tapauksessa yritys ottaa niin paljon tuulta alleen, että nuori joutuu palkkaamaan kavereitaan ja vanhempiaan töihin. Jo on kumman yritteliästä sakkia. Eipä olisi itsellä 15-kesäisenä tullut mieleen, että voisi perustaa oman firman, jos ei mieluisaa kesätyötä tipahtanut vanhempien järkkäämänä nenän eteen.

Viime viikonlopun ristiäisissä käytinkin aika paljon lapsityövoimaa. Eräs nuori on innostunut laittamaan hiuksia, joten hänen yrityskonseptinsa on se, että hän tulee ihmisten kotiin lakkapullon kanssa tekemään kampauksia. Tykkäsin lettikampauksestani enemmän, kuin mitä pidin hääkampauksestani! Toisen nuoren yritys "Saulin pihaduunit" on erikoistunut puutarhahommiin, mutta firman toimitusjohtaja teki poikkeuksen ja tuli samalla tuntipalkalla tarjoilemaan ja tiskaamaan ristiäisiin. Yritys nimeltä "Sennin apu" oli nimensä veroinen. Suitsait hoitui keittiöhommat ja vähän siinä samalla myös vauvankanto ja 3-vuotiaan huvitus.

Voi näitä nykyajan nuoria! Mihinköhän tämä maailma meneekään näiden huligaaninuorten myötä?
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Matka Etiopiaan

sunnuntai 15. huhtikuuta, 2018 @ 08.30
0
Kun olimme pari vuotta sitten lomamatkalla Espanjassa vanhempieni kanssa, he pyysivät minua käymään kaupassa. Äitini oli kirjoittanut kauppalistan kuulakärkikynällä kaunokirjaimin. Siinä luki:

-perunoita (siikli)
-isälle tummaa leipää
-graavilohta

Luin listan kaupassa ja repesin nauramaan. Voi vanhukset, unohtivatkohan he, että olemme ESPANJASSA?!? Miten joku voikin olla noin kaavoihinsa kangistunut, että Espanjassakin haluaa syödä norjalaista kalaa? Missä vaiheessa ihminen menettää kokeilunhalunsa ja uteliaisuutensa?

Olin ajamassa jo tyhjin käsin takaisin talolle päin, kun matkan varrella bongasin Lidlin. Ensimmäinen ajatukseni oli: "JES! Sieltä saa varmasti raejuustoa!". Nauroin taas ääneen. Tällä kertaa itselleni. Olen näköjään aivan yhtä kaavoihini kangistunut ja kokeilunhaluton, vaikka vuosia on yli 40 vähemmän kuin vanhemmillani. Kävin Lidlissä ja ostin graavit ja raejuustot, sieltähän niitä löytyi.

Rakastan lukea matkailulehtiä. Ennen luin niitä sen takia, että korvamerkitsin paikkoja, missä vielä aion käydä. Tällä hetkellä luen niitä ajatellen, että ai tuollainenkin paikka - ihana - eipähän tarvitse siellä käydä kun tämän jutun myötä olen saanut senkin kokea. Vielä on tosin monta paikkaa myös korvamerkittynä.

Jos oikeasti haluaa matkailla, pitäisi tarttua kirjaan - ei lentolaukkuun. Samat Lidlit, Cocacolat ja mäkkärit ovat ympäri maailman. HIstorian kirjat alkavat olla ainoita tapoja löytää aidosti erilaisia kulttuureja. Tai sitten voi matkustaa maailman ympäri ihan kotikaupungissaan. Kävimme Elina-ystäväni kanssa lounaalla etiopialaisessa ravintolassa Vallilassa. Tarjoilija oli ystävällinen ja kaunis. Hän tuli erikseen avaamaan oven vaunuille ja auttoi kantamaan rappusen yli. Heti oli fiilis, että ollaan ulkomailla. Ruoka oli eksoottista - koskaan ei tule itse tehtyä kotona injeraa linssisoosilla.

Ei sitä tarvitse kauaksi lähteä, kun koko maailma on jo tässä.

Etiopilainen ravintola
Etiopilainen ravintola
Etiopilainen ravintola


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Elina ja itserakkaus

sunnuntai 08. huhtikuuta, 2018 @ 15.07
0
Minulla on ystävä nimeltä Elina. Hän pitää blogia, jossa hän melko avoimesti ja rohkeasti kertoo itsestään ja elämästään. Elina on sellainen voimanainen - verkostojen luoja, projektien toteuttaja, suurien linjojen ideoija ja vieläpä neljän lapsen äiti. Hän tekee tämän kaiken korkokengissä ja kukkamekossa ja poseeraa kuin"Cosmopolitan" -lehden kannessa.

Jos paljastaa itsestään netissä jonkun puolen, on riski, että joku ei pidäkään lukemastaan. Se on riski, jonka bloggaajat tietenkin ottavat. Sitten on niitä jotkuja, jotka haluavat ilmaista vahvasti, että eivät pidä kirjoituksen kirjoittajasta. Siis ilkeilevät bloggaajalla. Eivätkö he tiedä, että olisi myös vaihtoehtona lopettaa kyseisen blogin lukeminen, jos ei kerta siitä pidä? Ilmeisesti Elina on saanut oman osansa näistä jotkuista, sillä hän blogissaan monesti viittaa häntä huonosti kohteleviin ihmisiin.

Elina päätteleekin blogissaan:
"...Tajusin taas, mikä heidän ongelmansa on. He eivät rakasta aidosti itseään, minkä vuoksi he eivät voi myöskään rakastaa toisia ihmisiä tai Jumalaa."


Onko se niin, että jos joku ei pidä minusta, syy on siinä, että se joku ei rakasta itseään?

Itse kuvittelen rakastavani itseäni, mutta SILTI on ihmisiä, joita pidän ärsyttävänä. Niin kuin esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat rohkeille bloggareille ilkeitä. Tarkoittaako tämä, etten ehkä sittenkään ole sinut itseni kanssa? Vai sitä, että maailmassa vain nyt on joitakin ärsyttäviä ihmisiä, vaikka kuinka itseään rakastaa?

Sitten taas toisaalta olen huomannut, että jos on joku ihminen, josta en pidä, niin syy löytyy usein ihan itsestäni. Esimerkiksi kun näen, että joku on kirjoittanut ilkeitä kommentteja blogiin, niin se kolahtaa minussa sellaiseen kohtaan, että itsekin olen taipuvainen joskus juoruiluun ja usein olen kärkevä kieleltäni. En hyväksy sitä piirrettä itsessäni, niin kun sen näen toisessa ihmisessä, se ärsyttää.

Kysymys siis kuuluu:
Jos täysin rakastaa itseään, tykkääkö silloin automaattisesti kaikista?

Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Minäkin haluaisin Cosmopolitan -kuviin. Blogini kansikuva on ajalta, kun en vielä tarvinnut Photoshoppia silmien alusiini. Ehkä se olisi hyvä päivittää. Valokuvaajat tuulikoneen kanssa, ilmoittautukaa!
Tykkää ja jaa

Tarzan-Jeesus

sunnuntai 01. huhtikuuta, 2018 @ 09.47
0
Mieheni siskon lapset olivat löytäneet jostain kaappien kätköistä Tarzan -nuken, joka erehdyttävästi muistutti Jeesusta. Nukkea kutsuttiin Tarzan-Jeesukseksi. Kun tuli pääsiäisen aika, Tarzan-Jeesus piti tietenkin haudata esikuvansa Jumalan-poika-Jeesuksen mukaisesti. Kesti tovin ja toisenkin, kun pienet kädet kaiversivat muovilapioilla routaiseen maahan tarpeeksi ison kuopan. Sinne aseteltiin hellästi Tarzan-Jeesus ja päälle laitettiin iso kivi. Tarkoituksena oli, että pääsiäissunnuntaina kivi vieritettäisiin pois ja Tarzan-Jeesus ylösnousisi taas leikkeihin mukaan.

Tuli pääsiäissunnuntai ja kaikki lapset nukkuivat pommiin. Tarzan-Jeesus jäi hautaansa. Jossain vaiheessa lapset heräsivät tähän epäkohtaan ja alkoivat panikoida: "Nyt on pääsiäinen ja Jeesus on vielä haudassaan!"

Pääsiäinen tuli silti, vaikka unohtui Tarzan ja moni muukin asia. Lammaskin taisi kuivahtaa liiaksi uunissa ja koti oli kaikkea muuta kuin sisustuslehtien aukeamista reväistyn näköinen leikkokukkineen ja symmetrisine asetelmineen. Silti syötiin mämmiä ja pääsiäismunia. Meillä oli mukavaa.

Tarzan-Jeesuksesta on jo aika monta vuotta. En tiedä, missä nukke nykyään menee, lieköhän vielä haudassaan. Nuo pienet kädet, jotka topakasti kuopivat routaista maata, ovat jo omiani isommat kämmenet. Vaikka aika pitkiltä tuntuu nämä aamut, kun haluaisi itse nukkua ja lapset kiljuu mitä lie Tarzania. Vaikka pitkiltä tuntuu nämä yöt, kun vauva haluaa tissille kerran tunnissa. Vaikka pitkiltä tuntuu nämä illat, kun lapset ei nukahda ja aikuiset haluaisi jo hetken omaa aikaa. Vaikka ja vaikka, niin silti tämä aika kulkee niin nopeasti, ihan liian nopeasti.

Hyvää pääsiäistä!
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Aina on joku trauma

sunnuntai 25. maaliskuuta, 2018 @ 17.41
0
Olemme viime aikoina ystävien ja miehen kanssa pohdiskelleet sitä, miten sisarusten määrä ja syntymäjärjestys vaikuttaa omaan persoonallisuuteen. Taannoin vauva-lehtikin oli tehnyt asiasta selvityksen. Muun muassa tällaisia tunnustuksia olen kuullut, ole hyvä ja valitse traumasi:

AINUT LAPSI
"Olen tottunut olemaan kaiken huomion keskipiste ja sekös vasta pistelee, jos joskus en ole."
"Oletan aina, että kaikki tykkäävät minusta ja putoan korkealta, jos joku ei tykkääkään."
"Olen huomiohakuinen ja malttamaton heti-mulle-kaikki-nyt-ihminen." "En luontaisesti osaa ottaa muita huomioon, se on pitänyt opetella."
"Pelkään yksinäisyyttä"

KUOPUS
"Isosiskot ja -veljet ovat aina tietäneet paremmin, että mitä minun pitäisi tehdä. Minun mielipiteelläni ei ole minkäänlaista uskottavuutta."
"Olen perheen ikuinen vauva, vaikka olen jo 2-metrinen leveäharteinen aikuinen mies"
"Haluan jatkuvasti miellyttää muita. Toisaalta taas haluaisin kerrankin itse tehdä päätöksiä ilman, että isosisko/-veli määrää. Kärsin koko ajan tästä ristiriidasta."
"En ota vastuuta mistään, rallattelen vain, kyllä muut hoitaa homman ja asiat järjestyvät."

KESKIMMÄINEN
"Minulla ei ole ollut omaa persoonaa kuin vasta aikuisiällä, kun olen aina joutunut hakemaan paikkaani ja asemaani."
"En osaa ottaa huomiota vastaan"
"Tunnen aikuisiälläkin jatkuvasti huonommuuden tunnetta, kun olen aina jäänyt upean vanhimman ja hoivattavan nuorimman väliin"

ESIKOINEN
"Minun täytyy aina olla se reipas tyttö/poika myös aikuisena. Kunhan vaan en olisi lisärasitteeksi kenellekään koskaan. En osaa kuunnella omia tarpeitani"
"Koen helposti, että kannattelen ja olen vastuussa tilanteista, en osaa rentoutua"
"Haen hyväksyntää olemalla mukautuvainen ja kiltti, vaikka joskus kuinka sisälläni kiehuisi."

Jaahans, vanhemmuus näyttäisi olevan laji, jossa ei voi onnistua. Aina jää joku trauma. Vaikka kuinka harjoittaisi kiintymysvanhemmuutta, perhepeteilyä, täysimetystä, sormiruokailua, muskareita, kestovaippailua ja vessahätäviestintää, niin jo pelkästään lasten lukumäärällä jätetään jonkunlainen työstötrauma. Tästäpä siis viikon aforismi pureksittavaksi (kuvassa).

Niin että hyvät herrat Freud ja Sinkkonen. Kertokaapa, mikä trauma on pienin antaa lapselle. Ja sitten vielä se, että miten sitä oppisi edes oman traumansa kanssa olemaan ihmisiksi.
aforismi


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D