Hanna Paavilainen

Loukussa

söndag 25 augusti, 2019 @ 09:10
0
Olenko jo kertonut siitä kerrasta, kun kiipesin etelärannan kerrostalon ylimmän kerroksen ikkunasta ulos?

Työpisteeni sijaitsee ison kerrostalon yhdeksännessä kerroksessa, missä on hulppeat näkymät Helsingin kauppatorille. Aamuisin katson, kuinka jahdit ja isot risteilyalukset lipuvat usvasta satamaan, iltapäivisin voin vilkuilla maailmanpyörää ja Vanhan kauppahallin turistilaumoja.

Ennen saman talon samassa kerroksessa sijaitsi asianajotoimisto. Koska asianajotoimistossa säilytettiin luottamuksellisia dokumentteja, he hankkivat jokaiseen oviin lukot. Kun tilat remontoitiin Kirkkohallituksen käyttöön, lukot poistettiin ovista.

Eräänä päivänä, kun nuorempi poikani oli vielä mahassa ja laittoi sisuskalujani uusiksi, minun oli pakko kesken työpäivän vetäytyä neukkariin puhaltelemaan ilmaa. Pomoille sanoin tietenkin, että menen tekemään töitä neukkariimme ja otinkin tietokoneen mukaan. Paukautin neukkarin oven kiinni ja nostin turvonneet jalat pöydälle. Paha olo meni hetkessä ohi ja aioin palata työpisteelleni - mutta ovi ei auennut. Hakkasin ovea ja huusin, mutta kaikki olivat ehtineet lähteä jo kotiin. Kiinteistöhuollon asiakaspalvelukin ja talonmiehen päivystys tuuttasivat vain poissaoloviestiä. Laitoin tietokoneella viestiä slackiin ja faceen ja kaikkiin keksimiini kanaviin, että olisiko kukaan talossa. Alakerran ruotsinkielisellä osastolla oli onneksi vielä jumalanpalveluselämän asiantuntija töissä. Hän näki viestini ja tuli hakkaamaan ovea toiselta puolelta. Ovi ei auennut. Hän haki ruuvimeisselin ja irrotti oven lukkopesän. Ovi ei auennut. Lukkopesän reiästä kuikuilimme toisillemme, että mitäs sitten keksitään.

Alakerran asiantuntija ehdotti vahvalla ruotsinkielisellä korostuksella, että mitä, jos avataan viereisen neukkarin ikkuna. Pujottauduin mahani kanssa yhdeksännen ikkunan tuuletusikkunasta ulos ikkunalaudalle,
tartuin kollegan viereisestä ikkunasta ojennettuun käteen, vilkaisin maisemat Suomenlahtea kohti ja hyppäsin viereiseen neukkariin. Kesti muuten kolme päivää, että saatiin lukkoseppä paikalle ja häneltä minuuttia, että saatiin ovi auki. Ilmeisesti asianajotoimiston ajoilta oveen oli jäänyt lukko-ominaisuus, vaikka ovesta oltiin poistettu vääntimet, jolla lukon saa auki tai kiinni.

On vain hyvin vähän asioita maailmassa ja elämässä, mihin voit itse vaikuttaa. Joskus täytyy vaan luottaa siihen, että kun Jumala sulkee oven, hän avaa ikkunan.

Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Salainen tehtävä

söndag 18 augusti, 2019 @ 13:55
0
Viime viikonloppuna olin häissä, joka alkoi jousikvartetin soitolla. Päätin, etten ehkä enää ikinä suostu juhlimaan ilman jousikvartettia. Se nostaa tilaisuuden ihan uudelle tasolle, kun neljä ammattimuusikkoa vinguttaa Game of Thronesia.

Häihin oman leimansa antoi myös jokaiselle annettu oma salainen tehtävä. Kukaan ei saanut paljastaa, mikä salainen tehtävä oli, mutta juhla oli täynnä kummallisuuksia. Iltaa siivitti erikoiset keskustelunavaukset, esimerkiksi minulle yksi tuli esittäytymään Harry Potterina, toinen Holy Fatherina ja kolmas tuli analysoimaan päivän papin vihkimistä ikään kuin ei olisi tunnistanut, että minä olin se päivän pappi. Kesken puhetta saattoi kuulua määkimistä, kahvihetki keskeytettiin yhteislaululla "Jos on lysti on" ja joku varasti sulhasen kengän.

Sitä sai sitten arvuutella, että onkohan tuokin ihminen kylähullu vai suorittaako hän salaista tehtäväänsä.

Loppuiltaa kohti - viinilasillisten innoittamana - sitä saattoi tehdä ihan mitä vain hullua, koska kukaan ei tiedä, mikä salainen tehtäväni oli. Voisihan sitä elämää muutenkin näin elää. Tehdä, mitä päähän pälkähtää, eikä antaa häpeän estää. Eihän kukaan tiedä, millaista salaista tehtävää olen suorittamassa. Yritän muistaa tämän myös seuraavan kerran, kun näen (oikean?) kylähullun ratikassa esittäytymässä Harry Potterina tai selostamassa omituisuuksia.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Hanna Paavilainen
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Ajoitus on tärkein

söndag 11 augusti, 2019 @ 13:20
0
Kysyin ystävältäni Pispalan portaita noustessamme, että miksi heillä ei ole lapsia. En vissiin ollut ensimmäinen, joka tätä häneltä kysyi. "Miksi lapsettomilta AINA kysytään, että miksei heillä ole lapsia? Miksi sitä pitää selittää kenellekään? Mitä se kenellekään kuuluu? Onko sulta koskaan kysytty, että miksi päätit hankkia lapsia? Missä vaiheessa sä päätit, että haluat lapsia ja miksi?"

Olen elänyt viimeiset vuodet vauvakuplassa ja päivisin tapaan lähinnä toisia vauvakuplassa eläviä, että jotenkin lasten saamisesta on tullut pääni sisällä ihan itsestäänselvyys. On ihan hyvä muistutus, että tätä elämää on niin monta eri tapaa elää, eikä toinen ole toista parempi tai itsestäänselvempi. Meillä jokaisella on valintamme, eikä niitä täytyisi kenellekään joutua perustelemaan. Eiköhän jokainen osaa tehdä parhaan mahdollisen valinnan oman elämänsä kontekstissa.

On tosi mielenkiintoinen kysymys, että "miksi valitsit hankkia lapsia". Sitä siinä Pispalan portailla aloin suureen ääneen ja käsillä suureellisesti elehtien selittää. Lapsiahan ei tietenkään hankita, vaan ne saadaan lainaksi, mutta ei mennä siihen semantiikkaan nyt. Kyllä siinä vähän itsekin pitää jalkoja levittää, ei ne lapset noin niinku normaalisti ihan pelkällä pyhällä Hengelle ilmiinny elämään.

Pispalan portaat jatkuvat ikuisesti tuntuvan ajan. Paikka on suosittu treenipaikka tamperelaisten urheilijoiden keskuudessa. Pohkeet hapottivat jo ja yritin hengästykseltäni selittää, että mulle lapsien haluaminen oli hormonaalinen teko. Tiedän tarkalleen sen päivän, kun vauvakuumeeni nousi. Se oli päivä, kun ensimmäisen kerran tapasin mieheni. Baaritiskillä lävitseni aaltosi hormoniryöppy ja ajattelin:

(JUURI tässä kohtaa seurueemme ohittaa Pispalan portaissa oikein viehättävä, lisääntymisiässä oleva, miesoletettu, kun huudan tarinani tärkeimmän lauseen hurmioituneena:)

"OIH! Tuon miehen kanssa haluan vauvoja!!"

Miesoletettu laajentaa silmäluomiaan ja katsoo olkansa yli hämmentyneenä. Piti siinä sitten ihan juosta perään selittämään, että "Aviomiehestäni tässä puhun. Hyvät geenit kyllä sinullakin näyttää olevan, mutta nyt tällä kertaa en puhunut sinusta nyt lainkaan!"

Mies hymähti ja kiristi tahtia. Hänen reisissään taitaa olla aika hyvä maitohappokestävyys, kun siinä vaiheessa portaissa pysty vielä harppomaan vauhtia. Hyvä isä hänestä tulee vielä jollekin lapselle. Paitsi tietenkin, jos hän päättää olla hankkimatta lapsia. Saa valita kummin päin vain. Hänen elämänsähän se on. Hyvä takamus joka tapauksessa.
Pispalan portaat


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Yllätysraskaus

söndag 04 augusti, 2019 @ 15:00
0
Kaikenlaista uskomatonta sitä sattuu. Sitä ihan alkaa epäillä, että joku tätä hommaa (elämää) käsikirjoittaa, ei nämä sattumia voi kaikki olla.

Mieheni sisko osti Naantalista vanhan luterilaisen nunnaluostarin (kuka tiesi, että on edes olemassa luterilaisia nunnia?!?). Kuulostaa mahtipontiselta kivilinnalta, mutta kyseessä on iso omakotitalo, joka kaipasi tuhdin tuntimäärän rakkautta ja tee-se-itse-nikkarointia. Luterilaisten siskojen työtehtävä talossa oli rukoilla. Talon seinillä näkyy edelleen rakoja, mistä rukoukset ovat vilahtaneet kohti ylempiä kuulevia korvia. Pihalla laiduntaa kesäisin lainalampaita, joita saa ruokkia pihan omenapuiden ja marjapuskien antimilla.

Naantalin luostari "Mariavägen" on uskomaton paikka ja siellä tapahtuu uskomattomia asioita. Niin kuin esimerkiksi tämä.

Eräälle kesälauantaille oli sovittu suuret juhlat. Paikalle saapui 50 vierasta ja Suomen historian kovin helle. Talon isommat lapset oli patisteltu töihin ja emäntä itse heräsi viideltä aamulla leipomaan. Oli jo täysi työ siivoamisessa, kokkailussa, tarjoilussa, tiskaamisessa ja juhlien järjestelyissä, mutta lisätyötä tarjosivat myös auringonpistoksen napannut esiteini ja työstä kieltäytyvä kiukutteleva ihan oikea teini. Kaiken tämän keskellä - juhlien ollessa täydessä vauhdissa - yksi lampaista päätti poikia. Siinä hän ilahdutti juhlaväkeä kovaäänisellä määkimisellä ja luulimme, että nälkäänsä hän huutaa. Kukaan ei edes tiennyt, että kyseinen lammas oli tiineenä. Luulimme, että lammas oli itsekin vasta nuori karitsa. Juhlaväen ilme oli näkemisen arvoinen, kun karitsa putkahti maailmaan.

Koko päivän ihmettelimme syntymän ihmettä. Miten sattuikin kaikista näistä päivistä juuri tämä päivä? Sillä viikolla olisi ollut 6 muuta, aivan rauhallista ja seesteistä päivää syntyä! Iltasella virittelimme vielä vieraille iltapalaksi pikkupizzoja uuni kuumana, kun aurinko vielä hohkasi viimeisiä voimiaan taivaalle. Silloin kuulemme huudon: "Tulkaa ulos! Näitä tulee lisää!" Uskomatonta, mutta samana päivänä toinenkin lammas päätti lampoa kaksi karitsaa lisää laumaan!

karitsa

karitsa

karitsa

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Jos haluat yöpyä vanhassa nunnaluostarissa, kokea maalaisidylliä ja aavistaa rukouksen kuiskeen ympärilläsi, voit tehdä sen airbnb:n kautta. Kälyni vuokraa nunnien erillistä rakennusta päätalon vieressä Muumimaailman tai Naantalin matkaajille. Taloon mahtuu helposti kaksi perhettä poikasineen (tai karitsoineen). Nunnaluostari "Marian iloon" pääsee yöpymään tästä.
Tykkää ja jaa

Sääahdistus vai ilmastoahdistus?

söndag 28 juli, 2019 @ 22:38
0
Hernesaaressa Paula Vesalan keikalla yli puolet meni musiikkielämyksestä ohi, kun jäätävä tuuli vihmoi nahkatakin läpi selkäytimeen asti. Rutistin hartiat korviin ja tungin kädet kauluksista kainaloihin lämpimään. Enpä ollut tajunnut heinäkuussa pukeutua pilkkihaalariin ulkoilmakeikalle.

Aiemmin kirjoitin ilmastoahdistuksesta, että ilmaston takia on tehtävä elämään muutoksia, mitkä eivät välttämättä tunnu kivoilta. Tänä kesänä olen todella kipuillut sen kanssa, että teimme päätöksen olla lentämättä. Kun heinäkuussa mittari näytti 12 astetta, satoi vettä ja oli lähdettävä silti koiran ja lasten kanssa ulos, tunsin valmiiksi jo kyynelkanavien aukeavan, ihon menevän kananlihalle ja sarvien kasvavan ohimoilleni.

Koko alkukesän sää tarjosi tilaisuuksia käyttää mielikuvitusta. Olen napsinut d-vitamiinia ja pina coladaa pitkästä lasista. Olen kiskonut villahousut jalkaan ja villapipon päähän, laittanut auton penkkilämmityksen täysille, saanut hyvän hien pintaan ja näin kuvitellut olevani tropiikissa. Olen haistellut vanhoja aurinkorasvoja (uusia ei ole tarvinnutkaan ostaa), lätrännyt niitä selkään ja fiilistellyt muistotuoksuja etelän uima-altailta. Olen kuvitellut tihkusateessa huojuvat männyt palmuiksi ja kääriytynyt syvemmälle sähköpeiton alle.

Säälle ei voi mitään, joten siitä on turha pahoittaa mielensä. Onneksi ne helteetkin vihdoin tulivat. Olen aina ollut auringon lapsi. Jos aurinko paistaa ja on lämmintä, en tarvitse mitään muuta elämässäni. Viileällä säällä mieleni tarvitsee jatkuvaa virikettä ja aktiviteettia ja itsesuggestiota, muuten ahdistun.

Tässä sitä ihan tulee miettineeksi, että kumpi on pahempi: sääahdistus vai ilmastoahdistus? Olisiko kuitenkin ihan ok lentää auringon perässä silloin, kun Suomessa vihmoo loskaa? Jos joka tapauksessa ahdistaa, niin eikö olisi parempi olla ahdistunut paikassa, missä ainoat tarvittavat sateenvarjot ovat drinkkilasissa?

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hullun rohkeeta

söndag 21 juli, 2019 @ 11:07
0
Musta on hullun rohkeeta puhua omasta uskostaan. Olen siunannut monta ihmistä hautaan ja yllättävää on, että hyvin harvoin vainajan lähiomainen edes tietää, että mitä se rakas läheinen pappa/mummi/äiti/isä/puoliso/sisarus ajatteli näistä uskon asioista ja siitä, että mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Uskonto on niin yksityinen, että siitä ei hiiskuta edes kaikkein läheisimmille.

On hullun rohkeeta etsiä omaa kutsumustaan ja sen löydettyään lähteä sitä seuraamaan. Olen niin turvallisuushakuinen ihminen, että en ole ikinä lähtenyt kipinästä huolimatta lähetystyöhön enkä vaihtamaan alaa.

On hullun rohkeeta selvitä avioerosta, läheisen kuolemasta tai sairaudesta silloin, kun helpompi olisi vain luovuttaa.

Olin mukana taas tekemässä Reissukirkkoa, jossa teemana oli rohkeus. Rohkeudesta ei pelkästään vaan puhuta, vaan sain Reissukirkon vieraat Virpi Kätkän ja Timo Laanisen usutettua rohkeutta vaativaan stunttiin! Virpi Kätkän tiesinkin jo Selviytyjien pohjalta lähtevän mukaan kaikenlaiseen hulluun, mutta Laanisen heittäytymiskyky yllätti täysin. Laaninen kertoo Reissukirkossa rohkeasti uranvaihdostaan sekä lapsensa kuolemasta. Jazzkitaristi Teemu Viinikainen paljastaa vaihtavansa uraa, mutta vielä ohjelmassa hän ja saksofonisti Jukka Perko saavat Helsingin saariston kaikumaan maagisilla sävelillä.

Tätä ohjelmaa oli taas niin ilo tehdä. Toivottavasti se välittyy myös kameralle. Tästä pääsee Reissukirkon matkaan!

Reissukirkko

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Flygande Jacob

söndag 14 juli, 2019 @ 21:42
0
Grillikanaa, banaania ja kermavaahtoa?
Kuulostaa ällöttävältä, mutta kun maistaa Flygande Jacobia, jää omituisesti koukkuun. Olen puhunut tästä ruoasta ehkä enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä ruoasta ikinä. Kun olin Selviytyjissä ja ruokanamme oli ruokalusikallinen riisiä päivässä, haaveilimme kaikki ruokalajit läpi. Satuin ohimennen mainitsemaan Flygande Jacobin ja heimokaverini innostuivat. He pyysivät kertaamaan reseptin ainakin 20 kertaa. Siitä tuli lentävä lauseemme: Flygande Jakob edusti kaikkea sitä herkkua ja mukavaa, mikä kotona meitä odotti.

Ihan kaikkein nopein arkiruoka tämä Lentävä Jaakko ei tosin ole. Helppo kyllä, mutta vaatii hieman viitseliäisyyttä.

Flygande Jakob
grillikana (siis sellainen kaupan lihatiskiltä myytävä kokonainen kana)
n. 5 siivua pekonia
2-3 banaania
2dl kuohukermaa
1rkl sinappia
1,5rkl tomaattipyreetä
cashew-pähkinöitä

Tiristä pekoni rapeaksi pannulla ja laita paistetut pekonisiivut talouspaperin päälle valumaan. Nypi grillikanasta lihat suupalan kokoisiksi ja laita laakean vuoan pohjalle. Heitä päälle paistettu pekoni pieninä paloina. Siivuta banaanit ja asettele päälle. Vatkaa kuohukerma, sinappi ja tomaattipyre kauniiksi vaaleanpunaiseksi vaahdoksi ja levitä vuokaan banaanien päälle. Viuhdo päälle tasaisesti cashew-pähkinöitä.
Uuniin 225 astetta, n. 15min, kunnes paahtuu pinnalta kauniin ruskeaksi ja pähkinät saavat väriä.

Itse tykkään tarjoilla lentävän Jaskani jasmiiniriisin kera, mutta menee se makaronien tai salaatinkin kanssa. Siunaa, kiitä ja haarukka ääntä kohti.

flygande

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D