"Tie Helvettiin on kivitetty kauniilla lupauksilla."

Näin kerrotaan Lutherin sanoneen. Tosin on hänen suuhunsa laitettu kaikenlaista muutakin sitaattia, jotka eivät ole olleet totta, joten vakuuseen en mene tämänkään todenperäisyydestä. Sanonnalla kuitenkin tarkoitetaan jotain sellaista, että lupauksilla ja hyvillä aikeilla ei ole mitään merkitystä, jos toimii kuitenkin toisella tavalla. Oma lempimottoni (työ)elämässä on: "hyvin suunniteltu on ei-yhtään tehty".

Uutena vuotena on ollut tapana aloittaa elämä uusiksi, aloittaa dieetti, lopettaa alkoholi, aloittaa kuntoilu, olla läsnäolevampi vanhempi tai ihan vaan parempi ihminen.

Mutta. Mikään uudenvuoden lupaus, edes se, jota noudatettaisiin orjallisesti ja pilkulleen joulukuuhun asti, ei tee sinusta enemmän rakastamisen arvoista. Sillä olet jo arvostettu, hyväksytty, rakastettu. Mikään lupaus, pidettykään, ei varmista kontrollia koronaan tai elämään tai kaaokseen.

Eli mitä jos ei kivitettäisi teitä lupauksilla ja pedattaisi itselle pettymyksiä. Jos ei edes yrittäisi olla parempi tai timmimpi, vaan laskettaisiin itse asetettamaa suoritusten rimaa alas. Jos sen laskisi niin alas, että pienimmätkin jutut, mitä itse tai joku muu on tehnyt, vaikuttaisi suurilta ylpeyden aiheelta. Minä, suorittaja, onnistuin tänään tiskaamaan lautasen rikkomatta sitä. Sinä, suorittaja, onnistuit kysymään ruokapöydässä, että haluaisinko minäkin vettä samalla kuin kaadoit itsellesi lasillisen. Iloitaan ja rehvastellaan 2021 "suurista" saavutuksista, eikä vaadita yhtään lisäsuoritusta vuodelta 2022.

Aamen ja terkkuja,
nimimerkki "Pessimisti ei pety"

Heittäydyin tänään marttyyriksi.
En muuten, mutta ihan vain tapaninpäivän kunniaksi. Onhan Tapani viittaus Stefanokseen, ensimmäiseen marttyyriin. Alun perin marttyyri on kai tarkoittanut uskonsa tähden kuollutta, mutta arkisessa kielenkäytössä marttyyri tarkoittanee kaikkia, jotka kärsivät jalomman aatteen puolesta.

Etymologiasta viis. Heittäydyin siis marttyyriksi. Perheeni sai kokea osan kärsimyksestäni tärykalvoissaan, sillä ei jäänyt heillekään epäselväksi, missä on lelujen paikka ja millainen on tiskikoneen järjestys. Säälin itseäni, sillä minun pyykinpesuni ja arjen järjestelyni mahdollistavat toisen vanhemman olevan se läsnäolevampi, leikkisämpi ja tietenkin myös suositumpi vanhempi.

Kun muu perhe lähti retkelle, jäin marttyyrina yksin mököttämään kotiin. Kukapa nyt marttyyria olisi mukaan halunnutkaan. Olin väsynyt joulun järjestelyistä ja väsynyt vaikenemaan siitä. ”Joulu tulee keskeneräisillekin” ja ”Jeesus syntyi talliin - ei tarvitse siivota” -kommentit ovat melko turhia, kun kaikki kuitenkin lähtökohtaisesti viihtyvät paremmin siistissä kodissa ja joulupöydässä, johon joku on kantanut edes ne valmiit Saarioisten laatikot. Marttyyri ne on kantanut, eikä oikea vastaus ole ”rentoudu vähän” vaan ”kiitos”.

Marttyyri-elämään kuuluu uskomus, että kärsimys tekee nautinnosta kirkkaamman. Eihän voitto ja nautinto tunnu missään, jos ne saavuttaa helposti? Jokainen taistelu tekee voitosta kirkkaamman! Siispä perheen mennessä retkelle pyrin karkottamaan murjotusta siivoamalla ja touhuamalla. Istuin odottamaan kiitosta ja nautintoa. Kumpaakaan ei kuulunut.

Mitä, jos kärsimys ei kirkastakaan kruunua? Mitä, jos kruunusi on kirkas VAIKKA olet kärsinyt, ei KOSKA olet kärsinyt?

Näin yhden marttyyrina vietetyn tapaninpäivän perusteella voin sanoa, että marttyyrina elo ei ole onnellista. Ehkä tapaninpäivään mahtuu vain yksi marttyyri, ja se en ole minä.

Lapsena joululahjat kasattiin isoksi pinoksi kuusen alle.
Niitä oli paljon, vaikka olen ainoa lapsi. Tai ehkä juuri sen takia.
Edelleenkin mielessäni yhdistän joululahjat siihen, että kuinka kilttinä sitä on tänä vuonna oltu.

Riitelin aika monina vuosina mieheni kanssa joululahjoista. Hänen mielestään joululahjat ovat toissijaisia - joulussa tärkeintä on yhdessäolo. Vihjailuni tai suorat lahjatoiveet ärsyttivät häntä - eihän lahjaa voinut antajaltaan ”tilata”. Lahjan tulee olla yllätys ja jos jotain haluaa, niin turha vihjailla vaan sen kun ostaa itse.

Tunnetasolla opettelen vielä uudenlaista joululahjakulttuuria, joka olisi tälle tellukselle että perheen sisäisille väleille kestävämpi:

- On ihan ok ostaa itselleen joululahja. Olet sen ansainnut! Olet varmasti ollut tosi kiltti tänä vuonna tai ainakin yrittänyt riittävästi! Itse ostetussa lahjassa on se hyvä puoli, ettei tule turhaa roinaa vaan just sitä, mitä itse haluat!

- Kierrätetty lahja on paras lahja. En tiedä miksi, mutta jostain syystä en kehtaisi antaa lahjaksi kirpputorilta ostettua, paitsi jos tuote on löytynyt kirpparilta avaamattomassa paketissa (joku myynyt sitä turhaa roinaa, mitä on edellisvuotena saanut yllärinä ja vihjailematta). Omille lapsilleni kehtaan ostaa kirpparileluja lahjaksi, eivätkä he piittaa, vaikkei tuote ole kaupan muovikotelossa. Voisiko tätä lahjakulttuuria levittää? Aina, kun kummit kysyvät, että mitä voisi ostaa lapsilleni lahjaksi, niin vastaan että jotain kierrätettyä. Silti he eivät ikinä ole saaneet kummeilta tai kaverisynttäreillä yhtäkään kierrätettyä lahjaa.

- Joskus ajatuksen ajatuskin on tärkein. Olemme ystäväni kanssa ristiin toistemme lasten kummeja. Sovimme tänä vuonna, että molemmat ostavat pienen lahjan omalle lapselleen toisen nimissä. Ei tarvitse arpoa, että tuleeko mieluista ja miten sen paketin kuljettaa tai minne posti paketin hävittää. Molempien kummilapset ovat tyytyväisiä. Ajatuksen ajatus on tärkein. Nerokasta, eikö vain?

- Älkää ihmiset sopiko, että ”ei anneta toisillemme joululahjoja”, jos ette tarkoita sitä. Tai älkää sopiko, jos ette aio noudattaa sitä.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

- Mennäänkö elokuviin? (Viesti ystävältäni)
- Joo! Katon kalenterin. Palataan.

(Ei palata viikkoo , sillä väliin tulee lasten nukutus, työpäivä, wilma-viestit ja työreissu)

- Se elokuva. Sopiiko sulle ens sunnuntai?
- Anteeksi! Unohtui vastata. Sori ei sovi, silloin on partiolaisten puurojuhla. Entä lauantai?
- Muskarin konsertti. Entä seuraava viikko?
- Oon yksin lasten kans sen viikon. Entä seuraava?
- Tiistaina!
- Hyvä sovitaan se!

Kun kyseinen tiistai tulee, lapsi on noroviruksessa.
- Sori mä joudun peruuttaa! Mä katon kalenterin ja palataan pian.

Ei palata enää.

”Elät elämäsi parasta aikaa”, sanovat he, jotka ovat jo ruuhkavuodet selättäneet.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Kiitos ystävät, kun olette, silti ja kaikesta huolimatta.

Sain juuri luettua loppuun Kaija Koon omaelämäkerran.
Olen fanittanut Kaijaa siitä asti, kun naapurin Tuulin kanssa ahtauduimme samaan rengaskeinuun takapihalla ja lauloimme täyttä kurkkua ”Kuka keksi rakkauden”.

Kaijan tarina oli vauhdikasta luettavaa ja kuuluu jopa suomalaiseen yleissivistykseen, onhan Tinakenkätyttö lähestulkoon kansallisaarre. Mutta yksi luku tästäkin omaelämäkerrasta puuttui. Sen luvun nimi on ”suurimmat virheeni”.

Miksi elämäkerroissa päähenkilö yleensä esitetään koskemattomana sankarina? Toki kerrotaan myös kipeistä asioista ja vastoinkäymisistä, mutta niidenkin myötä päähenkilö on vain sisuuntunut, viisastunut ja vahvistunut. Ilman niitä koettelemuksia hän ei olisi nyt tässä kauniina, riettaana ja onnellisena.

Totuus kuitenkin on, että kaikki ei aina vahvista, vaan rikkoo ja jättää ihmisen särkyneemmäksi kuin ennen. Särö on se kohta, missä tarvitsee toista ihmistä - tai tarvitsee Jumalaa. Ehkä välillä olisi ihan hyvä katsoa ja näyttää myös sitä kohtaa itsestä, joka ei ole vahva ja itseriittoinen.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Välillä pitää kääntää takkia.
Mottoni on ollut aina ”asioille voi jotain, jos niille tekee jotain”. Sitä on hampaat irvessä yrittänyt muuttaa asioita, saada aikaan ja suorittaa. Motto on myös toiminut, sillä olen monta asiaa aikaiseksi.

Johdatus on mulle sitä, kun eteeni johdatetaan ihmisiä ja keskusteluita, joilla on sama viesti. Luojani tuntee mut, ei riitä tälle jääräpäälle pienet vihjeet.

”Luuletko, että olet saanut aikaiseksi kaiken elämässäsi siksi, koska olet niin suorittajaluonne?” ystäväni kysyi.
”Totta hitossa!” vastasin rehellisesti. Suorittamisen tarve on aikaansaamisen alkuvoima!
”Oletko koskaan ikinä miettinyt, että olet saavuttanut asioita VAIKKA olet suorittajaluonne, ei KOSKA olet suorittaja?”
Touche.

Ehkä saisin enemmän aikaiseksi, jos hyväksyisin asiat niin kuin ne ovat nyt. Toinen ystäväni, armeijan töissä pitkään ollut, kertoi kriisitapauksessa johtamisesta, että tärkeintä on ”work the problem”. Mitä nopeammin hyväksyy tilanteen eikä käytä aikaa jossitteluun tai syyllisen löytämiseen tai voivotteluun, että olisipa asiat toisin, sitä nopeammin pääsee ratkaisuun.

ET-lehden haastattelusta luin fanittamani Hilkka Olkinuoran voimalauseen: Asiat ovat nyt näin. Ne eivät ole toisin.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Hyvää lastenoikeuksien päivää.
Samalla sähköposti on tulvillaan tarjouksia alkavasta ”mustasta viikosta”. Alennusmyynnit ilmoittavat meille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle, jo kuukautta ennen kuin kirkko kerkeää vauhtiin mukaan omalla ”original” ilosanomallaan. Mietin niitä satuja, joita alennusmyynnit meille myyvät hyvästä elämästä ja hiilikompensoidusta kuljetuksesta. Mitenköhän paljon on tikkejä ommelleet tai mineraaleja louhineet liian pienet kädet, satu ei kerro. Hyvää lastenoikeuksien päivää.

Jokaisella lapsella on yhtäläinen ihmisarvo ihonväriin, sukupuoleen, uskontoon, varallisuuteen tai vammaisuuteen katsomatta.
Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi.
Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä.
Jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään ja turvalliseen kasvuun.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Kuvien supersankareilta kysytään aina lupa kuvien julkaisuun.