Hanna Paavilainen

And all that jazz

måndag 17 juli, 2017 @ 09:25
0
Pitkä kukkamekko näppärästi piilotti pitkät villakalsarit. Nahkatakin alla neule, mutta kun on aurinkolasit ja olkihattu päässä, niin kesäinen yleisilme on huijattu.

Viime viikolla kaikki tuntuivat olevan Porissa. Myös minä muiden perässä suuntasin maasturin keulan kohti Areenoita ja Jazzeja. Facebookin kuvista näin jälkikäteen, että olisihan ollut siellä vaikka ketä tuttuja, mutta taisin hukkua massaan, sillä paikan päällä onnistuin vain pari ystävää löytämään. Ei se määrä vaan se laatu.

Ihmiset nutustelivat falafeleja, lipittivät erikoisoluita ja tanssahtelivat musiikin tahdissa. Hassuja hattuja, design-korvakoruja, hipster-asu-viritelmiä, mietittyjä tyylikokonaisuuksia. Sitten oli verkkareita ja crockseja. Sitten jotkut on vaan niin cool, että voivat mennä jopa festarilavalle mustissa pieruverkkareissa, kuten Jamiroquai.

Taas yksi ruksi bucket listissa enemmän. Kiitos Pori.

Porijazz2017


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Futismutsi

onsdag 12 juli, 2017 @ 13:56
0
Olen yrittänyt tarjota pojalleni nukkeja, koruja ja perinteisiä tyttöjuttuja, koska olen moderni ja tiedostava ja sukupuolineutraali ja niinku tosi suvaitsevainen ja kaikkee. Poikanen katsoo nukkea sekunnin, kommentoi tylysti "katso, apina" ja heittää sen olan yli nurkkaan. Missä on pallo?

Mistä, voi hyvä Luoja mistä, tulee lapselle rakkaus palloihin ja autoihin? En kuollaksenikaan tunnista automerkkejä toisistaan ja pallot lähinnä pelottavat minua. Jopa golf-pallo, jonka luulisi olevan palloista kaikista lempein suoden urheilulajin kaiken ikäisille ja kokoisille vailla suurempia revähdysriskejä, tuntuu pitävän minua pilkkanaan. Jo se, että en ikinä osu liikkuvaan palloon vaikkapa tenniksessä, jalkapallossa tai lentopallossa on jo tarpeeksi nöyryyttävää, mutta että vielä en osu paikoillaan olevaan palloon, niin se menee jo pilkkaamiseksi. Voin vain sieluni korvin kuulla, miten golfpallot minua pilkkaavat ja selkäni takana nauravat.

Niin kuin olen lastani tanssittanut ja yrittänyt rakkauttani musiikkiin jakaa. Ei käy, vain pallo on pop. Näen jo tulevaisuuteni istuskelemassa jalkapallokentän laidalla odottaen, että koska sivurajan yli potkaistu pallo osuu luontaiseen viholliseensa.

Futismutsi
futismutsi
futismutsi

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Salainen puutarha

torsdag 06 juli, 2017 @ 22:21
0
puutarha

Neljä perhettä, neljä lasta, yksi villa Espanjassa. Vaati melkoisen paljon joustamisen tahtoa ja säätöä, että kaikille saatiin yhtaikaa loma-aika. Sitten lisää säätöä ja illanviettoja ja neuvoa antavia viinilasillisia, että saimme päätettyä matkakohteen. Sopiva talo omine altaineen ja grilleineen löytyi airbnb:n kautta Espanjasta, Lloret de Mar -nimisestä kylästä lähellä Barcelonaa.

Joka päivä paellaa ja jäätelöä ja löytyihän sieltä myös rakastamia tikkuruokiakin eli pintxoja. Viereinen kylä Tossa de Mar vei tosin reissuryhmämme sydämen ja siellä sitten rampattiinkin eri kokoonpanoilla.

Kauneinta Lloret de Maria ei ollut niinkään brittituristien valloittama keskustaranta (joka sekin oli kyllä kiva), vaan kukkulalla sijaitseva puutarha Jardins de Santa Clotilde. Jostain syystä brittituristit eivät olleet löytäneet tätä paikkaa, mutta silti melkein jokaiseen kuvaan änkesi yksi semiärsyttävä turisti, joka kuvitteli olevansa joku Mary Lennox salaisessa puutarhassa. Kyseinen turisti tunnistettavissa yhdessä alla olevista kuvista.

puutarha
puutarha
puutarha
puutarha
Puutarha
puutarha

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Reserviluutnantti matkassa

fredag 30 juni, 2017 @ 21:58
0
Olen tehnyt nyt yhden matkan niin, että seurueessamme oli reserviluutnantti, eikä tästä pisteestä ole ehkä enää paluuta. Matkustaminen (ja maailma) sellaisena, kuin olen sen aiemmin tuntenut, ei enää ole sama.

Reserviluutnantti ottaa tilanteen kuin tilanteen haltuun. Hän hoitaa pöytävaraukset, sanoo mihin mennään drinkeille, tekee lähtöselvityksen, kertoo näppärimmät bensa-asemat ja suunnittelee aikataulun sotilaallisella tarkkuudella.
--> Vauva nukkuu nyt 47 minuutin päiväunet. Lähtö rannalle siis klo 10.00. (Lausutaan "Ten hundred hours")
--> Ja totta tosiaan, vauva herää päikkäreiltä arvioituun aikaan ja siinä vaiheessa luutnantti on jo pakannut auton, tiskannut tiskit, leipassut rantaeväät ja hutistellut porukan lähtövalmiiksi. Auto starttaa kohti rantaa klo 10.

Luutnantti on myös Sunzi Bingfansa lukenut, eli on valmistautunut tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kenellä on mukana matkalaukkuvaaka? Voi ei, taapero sotki paikat, keneltä löytyy puhdistuspyyhkeitä? Keneltä löytyisi tulitikut grillin sytyttämiseen? Ompelutarvikesetti? Hyttysmyrkkyä? Rauhoittavaa salvaa hyttysten puremiin? Mene vain reserviluutnantin käsilaukulle, sieltä löytyy ratkaisu melkeinpä mihin vain materiaalisesti ratkaistavaan pulmaan, myös moneen immateriaaliseen ongelmaan, sillä on vain harva asia, joka ei parane luutnantin leipasemilla pannukakuilla.

Reserviluutnantti viihdyttää epäkorrekteilla vitseillään, joutilaina hetkinä kaivaa naistenlehtiä laukustaan luettavaksi ja huolehtii joukkojensa viihtyvyydestä niin henkisesti kuin fyysisesti (joko mainitsin ne pannukakut - voisin ehkä elää syöden vain ja ainoastaan niitä).

Voi kun reserviluutnanttia saisi pullotettuna pieneen sievään hajuvesipulloon, josta sitä voisi suihkia aina tarvittaessa ympärilleen, kun joutuu epämääräisen säädön tai häröpalloilun silmäkkeeseen.
tossademar

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Erilainen juhannus

lördag 24 juni, 2017 @ 11:36
0
Heini teki karjalanpiirakoita. Se oli melkoinen taidonnäyte, sillä käytettävissä oli vain vettä, jauhoja, riisiä, nuotio ja nuotiopannu. Bambunpätkä sai toimia kaulimena ja piirakoista tuli pieniä ja sieviä. Myöhemmin myös Aki leipasi karjalanpiirakoita ja ne muistuttivat enemmän lihapiirakoita riisitäytteellä. Eikö ne karjalanpiirakat pidäkin tehdä oman piirakan mallin mukaan?

Samana juhannuksena rakensimme kokon. Olihan sentään juhannus. Rannalta löytyi paljon kuivuneita bambuja, jotka keräsimme kokoon kokkoon ja annoimme palaa. Emme vielä siinä vaiheessa tienneet, että bambun putket räjähtelevät palaessaan. Nyt tiedämme. Istuimme ainoissa mukana olevissa vaatteissamme, miehet ilman paitaa, päivän lämpöä imeneellä hiekalla sopivan turvaetäisyyden päässä ja kuuntelimme, miten bambut poksuivat ja katsoimme niiden sinkoilevan ympäriinsä. Hörpimme kädenlämpöistä vettä ja nutustelimme Heinin piirakoita (vain yksi per henki!) jokaista suupalaa pitkittäen ja vaalien.

Tänä juhannuksena pakkasin mökille mukaan pitkät villasukat, pitkät paksut kalsarit, paksun fleecetakin, pipon, hanskat, kaulahuivin ja sähköpeiton. Kyllä vain, sähköpeiton. Vähän on toisenlaiset eväätkin tarjolla.
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät
selviytyjät

Kuvat @Moskito Television
Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Matkalippu vai hautakivi?

söndag 18 juni, 2017 @ 21:05
0
Olen lukenut tämän kevään professori Yuval Noah Hararin kirjaa "Sapiens" ja terrorisoinut kaikkia, jotka korvat omaavat ja kuuloetäisyydelle eksyvät sen faktoilla ja teorioilla. Jostain syystä blogini lukijat ovat toistaiseksi päässeet pälkähästä, mutta asia korjaantuu nyt. (On muuten loistava kirja, joka on mullistanut tapaani ajatella mm. ihmistä, maailmaa, historiaa, sotaa, ruokaa, ryhmädynamiikkaa, ihmisoikeuksia, luomiskertomusta ja luontosuhdetta. Vain siis mainitakseni muutaman esimerkin.)


Yksi kirjan väitteistä on, kuinka kulttuuri muokkaa sitä, mitä ihminen kulloinkin toivoo. Esimerkiksi Egyptin faaraon alaisuudessa eläneelle miehelle ei olisi koskaan tullut mieleen liehitellä naista ostamalla hänelle matkaliput trooppiseen kohteeseen. Hän olisi todennäköisesti rakentanut tälle oikein hienon hautakiven. Ja ai että, kyllä olisi herunut.

Nykyään taas jos yritetään liehitellä mielitiettyä, on todennäköistä, että pari päätyy ulkomaan matkalle kokemaan yhteisiä uusia seikkailuja. Ja tämä on meidän kulttuurimme ja aikamme ilmiö, ei oikeasti aito valintamme. Jokaisessa kulttuurissa ja ajassa on omat sisäänkirjoitetut tavat tehdä vaikutus toiseen ja itseen, eivätkä ne ole ollenkaan niin yksilöllisiä kun yksilö luulee.

Oli sitten matkailu ja elämyshakuisuus omaa keksintöäni tai kulttuurini minuun syöttämää, niin taas on laukut pakattu. Tuolla jossain on maailma seikkailtavaksi, uusia makuja maistettavaksi, hypoottisia rytmejä kuultavaksi. Siellä odottavat hiekkarannat paljaiden jalkojen jälkiään ja rantabaarien jäätelöannokset syöjäänsä. Siellä voi huikata "hola chica" ja olla hetken ihan kuka vaan haluaa olla, joku ihan toinen, joku paljon parempi ilman menneisyyden mokiaan, sillä se toinen ei tiedä niistä mitään eikä sitä toista tule koskaan enää kohtaamaan uudelleen.

Että ottaisin sen matkalipun ja vapauden milloin vain mieluummin kuin sen hautakiven, kiitos!

Miami

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Viisi vinkkiä valokuvaukseen

måndag 12 juni, 2017 @ 20:40
0
Olen parantumaton linssilude. Jo ala-asteelta lähtien kun muut piiloutuivat ryhmäkuvassa takariviin, heittäydyin itse eturiviin kunnon posetuksella. Ehkä puolitoistametrinen vartenikin on antanut hyvän tekosyyn tunkea eturiviin. Syytän myös vanhempiani. Ainoana lapsena olen aina saanut olla yksin kaiken huomion valokuvien keskipisteenä.

Kun puhutaan valotuksesta ja syväterävyydestä, valokuvausvinkit kannattaa etsiä muilta forumeilta ja alan lehdistä. Mutta yhtä sun toista olen linssiluteen urallani oppinut:

1. Valokuvaustilanteen pitää olla mukava. Tämä on oikeastaan ainoa sääntö henkilökohtaisia valokuvia ottaessa. On täysin toissijaista, vaikka pikselit olisivat mössönä ja tarkkuus heilahtanut, jos kuvasta välittyy hyvä muisto. Vaikka kuvassa näkyisi täydellinen hymy ja asettelu olisi tasapainoinen ja kontrastit kunnossa, niin jos kuvaustilanteessa riideltiin miehen kanssa siitä, että kumman vika on, kun ollaan taas myöhässä aikataulusta ja kumpi viimeksi päätti, että mitä syödään, niin kuvaa ei tee mieli ikinä katsoa. Kuvaa katsoessa muistaa aina tilanteen ja tunteen sen takana. Panosta siis siihen.

Tämän kuvan taustalla on pieni perheriita aiheesta "voisitko nyt mennä pois tieltä, kun mä kuvaan" vs. "voisinko nyt vain rauhassa leikkiä lapseni kanssa".
haaveilua


2. Ota mukava asento. Huippumalli haussa -ohjelmissa mallit laitetaan akrobaattisiin asentoihin ja epäinhimillisiin kyyryihin. Huippumalli kyykkimässä näyttää taiteelliselta, mutta tavallinen Hanna Paavilainen samassa asennossa näyttää, että kyseessä on sama toimitus, mikä hoidetaan yleensä ilman kameroita mökin riu´ulla. Alla esimerkki.
kyykky


3. Mene lähemmäs. Mene lähemmäs. Mene vieläkin lähemmäs. Yksityiskohdat ovat kauniita. Keskity pieneen.

4. Kuvat, joissa on ihmisiä, ovat aina mielenkiintoisempia kuin maisemakuvat ja kukkakuvat.

5. Aikamme suuri filosofi Tyra Banks sanoo "know your angles". Hän viittaa siihen, että mallin pitäisi tietää parhaat kuvakulmansa. Itse neuvoisin, että "tiedä selluliittisi". Meillä jokaisella on kohtia ulkonäössä, jota ei haluaisi korostettavan. Jos se on kaksoisleuka, pyydä kuvaajaa kuvamaan hieman yläviistosta. Jos se on - niin kuin minulla - kompleksi paksuista käsistä, suostun vain harvoin kuviin hihattomassa topissa tai silloinkin jännitän käsiä hieman ulospäin vartalosta. Näin kestän katsoa kuvaa ilman, että tuijotan siinä pelkkää omaa kompleksiani.
valokuvaus


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D