Hanna Paavilainen

Ensimmäinen raskaus vs. toinen raskaus

fredag 13 oktober, 2017 @ 13:22
2
Ei olla esimmäistä kertaa rodeossa. Ja sen kyllä huomaa.

Millä viikolla olet?

I raskaus: RV 25 + 1, eli raskausviikolla 26 ja yksi päivä, vielä 104 päivää jäljellä, prosentuaalisesti 62,9% raskaudesta kulunut, iiik!
II raskaus: Viikko? Öö, tota, no tammikuussa se tulee, eli se tekee varmaan niinku... Montakohan kuukautta ees... Oota, onkohan mulla puhelimessa joku sovellus aiheesta. Hitto, se ois pitänyt päivittää. No ei mitään hajua sitten.


Millaisia valmisteluja olet tehnyt vauvaa varten?

I raskaus: On hankittu jo hoitopöytä, Bugaboot, bodeja, kehto, unipesä, unipussi, vaippoja, nännikumit, rintapumppu, konttauskypärä, bumbo, nenäfriida ja imetysliivit. Kodin jokainen kulma on pyöristetty pehmeällä kumilla ja kaikki irtotavara pois lattiatasolta.

II raskaus: no siivosin noi pienimmät leegot lattialta, mutta ehtihän toi esikoinen ne jo levittää. Niin että antaa olla.

Miten voit?

I raskaus: On tää vaan niin ihmeellistä ja ihanaa ja raskasta. On pahoinvointia, rintoja aristaa, paleltaa, mielihaluja, ällötyksiä, huimausta, ientulehduksia ja selkäkipuja. Ei auta muu kuin möllötellä sähköpeiton alla pitkät illat.

II raskaus: Ai miten mä voin? Mitä sillä on väliä?!? Töissä pitää kuitenkin käydä ja pitää toi ensimmäinen hengissä.

Koska on seuraava neuvola?
I raskaus: Jee, ens viikolla pääsee taas kuuntelemaan sydänääniä! Ihanaa, mies mukaan!

II raskaus: öö, tota... Voi hanuri, oisko se ollu eilen?

Joko vatsa näkyy? Tuntuuko jo potkut?
I raskaus: ei vielä oikein näy. Vähän harmi, odotan sitä ihanaa vauvamahaa.

II raskaus: ehkä 10 minuuttia hedelmöittymisen jälkeen oli siirryttävä kuminauhaisiin raskausvaatteisiin.

Hanna Paavilainen
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Hulluja kaikki tyynni

lördag 07 oktober, 2017 @ 10:31
0
Tapasin ruotsalaisen lentäjän. Hän oli hyvännäköinen ja kaunispuheinen, niin kuin ruotsalaiset ja lentäjät nyt yleensä tapaavat olla. Hänen suomalaiset ystävät kertoivat, että olivat vieneet hänet viime talvena hiihtämään. Se oli ruotsalaiselle ensimmäinen kerta ladulla. Suomalaiset odottivat, että ruotsalaisen meno olisi näyttänyt siltä, kuin olisi laudanpätkät teipattu liian isoihin kumisaappaisiin, mutta e-hei, ruotsalainen lykki sulavasti kaikkien ohi ja edelle. Illan aikana aloin ihmetellä ääneen, että ovatko kaikki ruotsalaiset ja kaikki lentäjät täydellisiä, eikö hänestä löytyisi yhtään säröä.

Lentäjä sanoi ruotsiksi: kaikki me olemme hulluja, kysymys on vain siitä, koska sen päästää esille. Me ruotsalaiset lentäjät töissä tai juhlissa käyttäydymme viimeisen päälle, mutta olemme mekin hulluja.

Minä: Hulluja? Määrittele hullu? Onko se niin kuin että tapamme-vapaa-ajallamme-koiranpentuja -tyyppistä hulluutta vai sellaista ostin-iltapalaksi-50g-karkkipussin-hulluutta? Onko jotain esimerkkiä?

Lentäjä: en voi kertoa, et ehkä kestäisi kuulla.

Minä: Olen pappi. Tiedän luultavasti enemmän synnistä kuin sinä.

Lentäjä: Okei, kun kerran pyysit. Kerron muutaman lievimmän hulluuden esiintymän. Otetaan tällainen ihan hypoteettinen tilanne, että ruotsalainen lentoporukka on keskenään lomalla Bulgariassa.

Minä: Tämä on siis täysin kuvitteellinen tilanne, tarinassa mukana ei ole ihmisiä, joita olen tavannut? Että tämä on vain esimerkki siitä, minkä tason hulluudesta on kyse.

Lentäjä: Niin. Eli kuvitellaan, että Bulgariassa on ruotsalainen kaveriporukka lomailemassa ja päästää hulluutensa irti. He saattaisivat esimerkiksi lyödä vetoa kaikesta.

Minä: Vetoa? Casinolla?

Lentäjä: Ei, vaan he esimerkiksi yön pikkutunneilla lahjovat paikallisen nakkikioskin pitäjän antamaan hikisen paidan päältänsä ja lyövät arpaa siitä, että kuka joutuu pitämään loppuloman päällänsä hikistä ja rasvankäryistä paitaa, jossa on kebabin kuva. Erään vedon häviäjä joutui hiekkarannalla asettamaan pyyhkeensä kiinni tuntemattomien ihmisten pyyhkeiden viereen ja jäädä siihen loppupäiväksi ottamaan aurinkoa.

- Ihmettelyä, naureskelua -


Lentäjä jatkaa: Niin, ja sitten oli se koko loman kestävä yleisleikki, että aina jos joku näki anusaukkosi, niin siitä sai pisteen.

Minä: Siis että mitä?

Lentäjä: Niin, siis että joka kerta kun yksi ihminen näki paljaan takalistosi, sait pisteen. Esimerkiksi jos muut katsoivat telkkaria, saattoi hypätä siihen eteen pyllistelemään. Yllätyselementti oli tärkeä, ettei muut ehtineet kääntää katsettaan. Hetken päästä alkoi vaatia aika paljon kekseliäisyyttä, että sai pisteitä. Kerran menin hotellihuoneen kaapin päälle roikkumaan, niin että kun muut tulivat huoneeseen, he eivät voineet olla törmäämättä peppuuni, joka paljaana retkotti heidän silmiensä korkeudella. Siitä sai 5 pistettä.

Minä: kuulostaa melko hullulta.

Lentäjä: Niin, kaikki me olemme hulluja, vaikkei sitä aina päälle päin uskoisi.

- - - -


Nyt jos luet tuon dialogin uudestaan, niin miten vaikuttaisi mielikuviisi, jos kertoisin uuden lentäjäystäväni nimeksi Leena?

Hanna Paavilainen
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Bloggauksen ykistyiskohdat ja nimet on muutettu anonymiteetin vuoksi. Tai siis itse asiassa tämä dialogihan oli täysin kuvitteellinen tilanne. Eihän me kukaan oikeasti nyt mitään hulluja olla.
Tykkää ja jaa
Olen monesti ristiäisissä törmännyt erääseen kissaan. Nimittäin todella usein, kun kehun kakkua tai leivonnaista, vastaukseksi tulee "tein sen Kinuskikissan reseptillä, sen takia se on hyvä". Olen sivuuttanut kyseisen kissan kuitenkin muussa elämässäni, koska leipominen ei kuulu armolahjoihini. Paitsi jos armolahjaksi luetaan puoliksi palaneet piparit valmistaikinasta.

Kun lapseni serkku tuli viikonloppukylään ja pyysi, että voitaisiinko leipoa sämpylöitä, niin olin turvautumassa ainoaan sämpyläreseptiin, jonka osaan: https://www.lehtikuningas.fi/blogi/hanna-paavilainen/2014/11/30/tahan-on-tultu. Mutta siemenet olivat loppu. ATK-INTERNET-haku ehdottikin minulle Kinuskikissan sämpylöitä, joten vihdoin pääsin (jouduin) kutsumaan kissan omaan keittiööni.

Aina pitää tietenkin säätää. Muuten en olisi minä. Joten tässä oma versioni, olkaa hyvät:

Porkkanakaurasämpylät:

Taikina:
3 dl porkkanaraastetta (noin 2 isoa porkkanaa)
5 dl maitoa
1,5 pussia kuivahiivaa hiivaa
2 rkl vaahterasiirappia
2 tl suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
3 dl kaurahiutaleita
2 dl kvinoajauhoja
2 dl ruisjauhoja
7 dl vehnäjauhoja (sekä "tavallisia" että täysjyvävehnää, kun oli paketinpohjat jemmassa)

Voiteluun:
1 muna

Pinnalle:
isoja kaurahiutaleita

Tehtiin serkku-ihmisen kanssa taikina valmiiksi kohoamaan, kun taapero-ihminen nukkui päiväunia. Porkkanat raastettiin raasteeksi raastimen pienellä reikäpuolella. Lisättiin hiiva lämpimään maitoon ja sinne sekaan sitten siirappi, suola, öljy, porkkanaraaste ja kaurahiutaleet. Sitten jauhot. Serkku-ihminen sai lopuksi vaivata - ensimmäisen kerran elämässään. Taikina kohosi 30minuuttia, sitten yhdessä lasten kanssa pyöriteltiin palloiksi. Voideltiin munalla ja ripoteltiin kaurahiutaleet. Unohdettiin kohottaa uudelleen, joten tyrkättiin vain suoraan uuniin 225 asteessa 10 minuuttia.

Taapero ahmi 2 sämpylää putkeen ja pakkasesta näitä syötiin monena päivänä. Samalla huomasin ihan vahingossa olevani kasvatusnero: kun tovi sitten vielä valitin perheemme ruokahetkistä, niin ainakin nyt yhden päivän ruokahetkistä olin pelastanut tällä leipomissessiolla. Sämpylät menevät kiukuttomasti alas, kun muistuttaa, että "hei, muistatko kuinka kivaa oli, kun serkun kanssa näitä ihan itse leivottiin". Päivän ruokahetkien kokonaissaldo on siis Taapero 4 - Äiti 1. Edelleen vinkkejä edes tasapelin tai selätysvoiton saavuttamiseksi otetaan vastaan.

parhaat sämpylät
parhaat sämpylät


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Pallomeri

tisdag 26 september, 2017 @ 19:54
0
On ilmiömäistä, miten laajalla ikäskaalalla pallomeri jaksaa ihastuttaa. Mieheni ehdotti, että kolmevuotissynttäreitä varten rakennetaan kotiin pallomeri, jota lähtökohtaisesti olin tietenkin vastaan. Ajatus nyrkin kokoisten pallojen invaasiosta kodissani ei ihan ensimmäiseksi aiheuttanut jippii -huutoa sisälläni. Kukakohan nekin pallot siivoaa?

Jälleen kerran olin väärässä, sillä juhlissa pallomereen heittäytyivät niin taaperot, leikki-ikäiset, lapset, varhaisnuoret, teinit ja aikuiset. No, siinä olin oikeassa, että olen ehkä tuhat kertaa kyykännyt palloja noukkiessani.

Vielä kun joku kävisi siivoamassa mokoman meren pois. Juhlista on jo reilu pari viikkoa ja edelleen on pallot levällään ja juhlakoristeet seinillä. Jos jouluvalotkin ovat edelleen parvekkeella, niin ei kai pari viikkoa vielä niin justiinsa ole?

pallomeri
pallomeri


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Rakkaus on <3

tisdag 19 september, 2017 @ 20:30
0
Mun mummu rakasti pappaa. Sillee niinku terveesti. Kun pappa sai aivoverenvuodon, mummu kävi sairaalassa joka päivä syöttämässä, riisumassa, pesemässä ja pukemassa. Joka päivä yli 30 vuoden ajan. Vain kerran se suuttu ja löi piirongin kanteen kätensä. Tummassa pehmeässä puussa näkyy vieläkin sormuksen jälki. Mun mummu tiesi, mitä rakkaus on.

Isä ei koskaan sano, että rakastaa. Eikä se työmatkoiltaan koskaan osannut tuoda tuliaiseksi oikean kokoista t-paitaa, saatika sitten sellaista mallia, jota ois kehdannut pitää koulussa. Mutta isä tiesi, että oon huono liikassa ja koulun juoksukilpailussa tuli viimeiselle suoralle kirittämään viereen. Maaliviivalla se antoi sinisen käärön suklaanappeja. Kun ostin ensimmäisen asunnon isä – Karjalan pula-ajan lapsi, joka välttelee velkaa kuin tartuntatautiosaston odotushuonetta – takasi lainan ilman, että tarvi edes pyytää. Kyllä isä tietää, mitä rakkaus on.

Anopin poimimat ja pakastamat mustikat. Seurakunnan vapaaehtoisten kutomat vauvan villasukat. Korson S-marketin kauppajonossa herrasmies antaa pullokuittinsa opiskelijalle, joka saa summalla ostettua monen päivän ruoat. Bussissa ei heitetty ensimmäistäkään kiveä häiriköijää kohti, vaan hymyiltiin kannustavasti punaisena rääkyvän taaperon äidille. Perheensä kanssa Välimeren ylittänyt ja Rautatientorille leiriytynyt nainen juoksi perääni, kun mun kännykkä putos taskusta kadulle. Se yksi ystävä, jolla ei tänään ollut liian kiire kysyä: ”mitä sulle hei oikeesti kuuluu”. Nää tyypit tietää, mitä rakkaus on.

Rakkaus on.

Jumala on.

Rakkaus on, koska Jumala on.

”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” (1. Joh. 3:18)

(Kirjoitus julkaistu aiemmin Sana Sinulle - nettijulkaisussa)
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Mitä bussissa saa tehdä?

torsdag 14 september, 2017 @ 15:06
0
Ystäväni, kutsuttakoon häntä rouva Täydelliseksi, katsoi minua kulmiaan kohottaen, silmiään pyöritellen ja henkeään haukkoen: "Hanna, onko susta tullut BUSSIMEIKKAAJA?!?" Kommenttia säestivät epäuskoiset tuhahdukset ja paheksuvat päänpyöritykset. Ihan niin kuin tässä olisi nyt kyseessä joku oikeasti epäeettinen käytös, kuten vaikkapa yksityisautoilu (jota sitäkin muuten harrastan, vieläpä maasturilla, hups!).

Kyllä. Tunnustan. Nimeni on Hanna ja olen bussimeikkaaja. Olen sekakäyttäjä (jos se sallittakoon lieventäväksi asianhaaraksi), sillä laitan kotona CC-voiteet ja poskipunat ja kulmat, bussissa ripsivärit ja huulipunat samalla kuunnellen Yle radio 1:n uutisia turkooseilla kuulokkeilla. Säästän sillä ainakin 10 minuuttia aamuisin. Se tekee vuodessa 43 tuntia, yhden työviikon panoksen verran. Kyllä kannattaa.

Toistaiseksi kukaan ei ole tullut valittamaan bussimeikkauksestani. Tosin suomalainen tapa valittaa on usein passiivisaggressiivinen, että suoraan ei tultaisi sanomaan, vaan kovaäänisesti läheisellä penkillä tuhahdeltaisiin, moitittaisiin äänekkäästi tutulle puhelimessa asiaa tai pyöriteltäisiin silmiä. Itsehän olen silmät kiinni pienessä pyöreässä käsipeilissä ja korvat kiinni Yle radio 1:ssä, joten en näitä hienovaraisia elkeitä ottaisi vastaan kuuleviin korviini enkä näkeviin silmiini. Kerran laajensin bussirepertuaariani kynsien viilaukseen. Kynsi oli katkennut enkä ehtinyt sitä kotona hoitaa. Silloin edessä oleva kanssamatkustaja ystävällisesti pyysi, että voisinko lopettaa. Voisin toki ja ajattelin samalla, että tässäkö on nyt raja. Ripsiväri ok, mutta kynsiviila ei.

Entäs sitten aamupala? Aijai kuinka monta minuuttia säästyisi, kun ottaa smoothien tai aamupalasämpylän mukaan bussiin! Ehkä jopa toinen työviikko vuodessa! Eräänä iltapäivänä vahvasti viinalta ja urealta tuoksahtava mies istui edessäni bussissa ja hän söi omat eväät tyytyväisenä ja joi maitoa purkissa. Lähtiessään unohti (ihan varmasti vahingossa) roskat ja tähteet penkille. Kukaan bussissa - itseni mukaan lukien - ei puuttunut tähän toimintaan. Ehkäpä siis ihan ok käytöstä? Mutta kynsiviila ei?

Entä puhelimeen puhuminen? Toinen ystäväni, kutsuttakoon häntä rouva Korrektiksi, lopettaa aina puhelun, jos astuu julkiseen liikennevälineeseen. "Astuin juuri nyt bussiin, täytyy lopettaa". Eli bussissa ei saa puhua puhelimeen? Toisaalta olen kuullut lukemattomia intiimeitä keskusteluita ja työpaikan juoruja kanssamatkustajan lörpöttelemänä puhelimeensa, eikä heitä ole pyydetty olemaan hiljaa. Entä jos tulee kaverin kanssa bussiin, saako hänen kanssa puhua? Miten se eroaa siitä, että puhuu puhelimeensa, jos volyymi on sama?

Onko ainoa hyväksyttävä tapa matkustaa bussissa istua hiljaa paikallaan tuijottaen lasittunein silmin eteenpäin?
bussissa
Bussissa

(Kuvassa matkalla syntymäpäiväjuhliin, meikit viimeistelty menomatkalla.)

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

13 kiloa vuodessa

fredag 08 september, 2017 @ 13:40
0
Taaperon huppari 64 euroa.
Vauvan body 35 euroa.
T-paita 29 euroa.

Mitä järkeä on näiden suomalaisten ja ruotsalaisten lasten trendivaatteiden hinnoissa? Enhän käytä omiinkaan vaatekappaleisiini näin paljon rahaa?

Sitten on tämä oma käyttäytymismallini, jossa olen viime aikoina myös huomannut järjen aukkoja: hamstrataan halvalla kirpparilta kasoittain vaatteita (lapselle ja itselle). Kaapit pursuaa ja sitten vähän väliä saan konmari-kohtauksen, jolloin hetkellisesti saan kaappeihin lisää tilaa lisähamstraukselle.

Luin juuri Suomen Kuvalehdestä jutun, että suomalainen heittää 13 kiloa tekstiiliä roskiin vuodessa, eli yhteensä 70 MILJOONAA kiloa vuodessa. Anteeksi maailma.

Kirpputoritkaan eivät ole ratkaisu. Se vain ylläpitää valtavan määrän kuluttamista. Se luo valheellista mielikuvaa, että lahjoittamalla tämänkin bodyn tai topin "hyväntekeväisyyteen", joku "jossain Afrikassa" ilahtuu. Todellisuudessa moni Afrikan maa on harkitsemassa kieltoa näiden lumppukasojen vastaanottamiseen, sillä ne ovat nuivettaneet paikallisen tekstiilituotannon. Lahjoitukset perustuvat myös siihen, mikä meillä täällä sattuu nyt käyttämättömäksi jäämään eikä siihen, että mitä esimerkiksi Etiopiassa tällä hetkellä todella tarvittaisiin.

Niin että missä nyt sitten olisi järkeä. Tavallaan haluaisin nähdä, että ostetaan kotimaassa tuotettua vaatetta, joka olisi laadultaan kestävää, jonka huoltamiseen kiinnitetään huomiota ja jonka saa myytyä eteenpäin jälleenkäyttöön kotimaassa. Mitä, jos jokaiseen tavaraan suhtautuisi niin, että tämä on niin kallisarvoinen, että pidän siitä hyvää huolta enkä koskaan heitä kiertoon, tämä jää kaappeihin ikuisiksi ajoiksi? Jos Konmarin ohjeiden vastaisesti mitään ei saisi koskaan heittää pois, niin miten se vaikuttaisi ostokäyttäytymiseemme? Tulisiko hetki pidempään mietittyä, että tarvitsenko tätäkin tavaraa/vaatetta todella?


Flow2017

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D