Kaikki loppuu aikanaan, myös kesäloma.
Kenellä muulla on jo ikävä helteitä ja lomaa?

Koska siirtymävaiheet ovat vaikeita, olen kehitellyt muutamia selviytymiskeinoja ensimmäisten työpäivien varalle.

1 - Miten selvitä pitkästä palaverista?

Hanki ennen palaveria syliisi sakset ja värillisiä papereita. Leikkaa pieniä ympyröitä paperista ja asettele ne keoksi pöydälle. Palaverin päätyttyä kerää pienet pallurat kämmeneesi. Heitä ilmaan ja huuda ”Wohoo! Palaveri ohi!” Kaunis konfettisade ympäröi sinut.
(Huom! Etätöissä joudut itse imuroimaan.)

2 - Miten selvitä hankalasta pomosta/kollegasta/alaisesta?

Ole rauhallinen. Älä provosoidu mukaan jäkättämiseen, vaan anna toisen tunteille tilaa.
Ymmärrä, että jokaisella on omat taistelunsa, mistä et tiedä mitään. Yritä nähdä asia hänen näkökulmasta.
Ole hiljaa. (Huutamalla takaisin et voita mitään.)

Kertaus:
Rauhoitu
Empatia
Hiljaa

3 - Miten selvitä Teams-ähkystä?

Valehtele, että tietokoneesi kamera ei ole toiminnassa. Opettele kävelemään käsillä samalla, kun kuuntelet johtoryhmän jorinoita kaiuttimesta.

(Kaverin puolesta kyselen ja ihan kaverilta kuullut nämä vinkit myös.)



Aamen ja terkkuja,
Hanna

Suomi on täynnä pieniä museoita, kirpputoreja aarteineen ja keräilijöiden kokoelmanäyttelyitä. Suomi on täynnä hiljaisia järvenrantoja lumpeenlehtineen, söpöjä tiekirkkoja ja terassilavoja, joissa soittaa paikallinen duo.

Yllättäjä karavaanimatkallamme oli Parikkalan patsaspuisto. Se osui oikeastaan vahingossa matkan varrelle, kun reittisuunnitelma muuttui. Odotin, että puisto olisi jotain naivistista taidetta, samoin kun usein kesinä Hämeenlinnan likellä Iittalassa on naivistinäyttely tehtaanmyymälän kylkiäisenä. Mutta tulimmekin Todellisen Taiteilijan reviirille. Täällä tämä jamppa on päivittäin uinut 6km, joogaillut ja taiteillut. Piha oli täynnä pysähtyneitä joogailijoita, niin pysähtyneet asanat, että sammaleet olivat alkaneet jo kasvaa päälle.



Aamen ja terkkuja,
Hanna

Aavistus vapaudesta. Tietä pitkin pääsee minne vaan, asuntoautossa mukana kaikki se, millä on oikeasti mitään väliä. Pysähtyä voi mihin vain ja pystyttää siihen hetkeksi aikaa kodin.

Pikkukalat puikkelehtivat rantavedessä auringon välkkyessä. Pullasorsa lipuu lähemmäs koettelemaan onneaan, silkkiuikku pysyttelee lumpeiden takana. Hiekkaa varpaiden välissä. Kielen ja kitalaen välissä vesimeloni murskautuu pieniksi rakeiksi, sen mehua valuu suupielistä.

Suomi on tuhansien järvien maa. Suomi on tuhansien rantojen maa.
Pienempi lapsi käy vuorotellen kastamassa varpaan, vuorotellen poimimassa mustikan metsästä, pyydystää sen sinisin sormin suuhun.

Aloitteleva karavaanari kaipailisi täällä vinkkejä, että mihinkäs sitä kannattaisi leirinsä tehdä. Viralliset camping-paikat on tietysti merkitty karttoihin, mutta jos haluaisi etukäteen suunnitella niitä epävirallisia rantapaikkoja, niin miten sellaisen löytää? Tietenkin tuurilla ja sattumanvaraisesti järviä pitkin ajelemalla löytää, mutta jos ei haluaisi jättää sattuman varaan yöpaikkaa, niin mistä löytäisi parhaat vinkit hiljaisista rannoista, jonne pystyttää hetkeksi kodin? Pienten lasten kanssa kun ei haluaisi aivan loputtomasti ajella, vaikka Netflixin, Pikkukakkosen mobiilipelin ja puuhakirjojen voimin he melko hyvin matkantekoa kestivätkin.

Jos on muuten tulossa lasten kanssa reissuja syksyllä (tai vaikkei olisikaan!) niin Lehtikuninkaan kautta voi tilata lapsille naurettavan halvalla (yhdellä eurolla!) puuhalehden näytenumeron. Onni Pupusen puuhalehti ja Napero jaksavat viihdyttää pientä tyyppiä, ettei takaata kuulu hetkeen "koska me ollaan perillä".

Se on tietenkin oma opettelunsa se, ettei kaikkea voi suunnitella. Ehkä kokeneemmat reissaajat ovat sen jo oppineet ja hyväksyneet.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Vihdoin minustakin tuli kaikkien kaveri!
Vaihdoin farkut verkkarihousuihin ja lähdin Pohjois-Karjalaan karavaanariksi.

Olin ensimmäistä kertaa asuntoautossa. Rehellisesti sanoen olen enemmän hotelli-ihminen kuin karavaanari. Matkakohteeksi valikoitui Kouvola-Lappeenranta-Savonlinna-Kitee-Imatra, koska sinne suunnille ei muuten ole juurikaan menoja.

Miksei kukaan ole aiemmin kertonut, että Suomesta löytyy tällaisia paikkoja?!? Erityisesti Huuhaan ranta teki vaikutuksen, sillä sisäsuomen kasvattina olen aina pitänyt merta (etenkin Itämerta) haisevana lätäkkönä, jossa uiminen on ihan kivaa, muttei nautintoa. Huuhaan ranta oli pitkä siisti hiekkaranta, mutta vesi oli kirkasta, makeaa ja hyvältä tuoksuvaa.

Yllättäviin kuluihin on tosin varauduttava. Esimerkiksi Huuhaan rantatie on kovin upottavaa hiekkaa. Takataskussa on hyvä olla käteistä, jolla lahjoa naapuritilan traktorikuski vetämään asuntoauto takaisin asfaltille.

Terkut vielä tien päältä! Kirjoittelen vieläy tarkempia kotimaan matkavinkkejä myöhemmin. Voi myös kurkkailla Mondon Suomi-extrasta parhaat tärpit.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Olin viime viikolla juhlissa, jossa koin yhden ihmisen jääneen porukasta ulkopuoliseksi. Kipuhermoon iski voimalla joku yläasteen aikainen trauma siitä, kun ei vaan sovi joukkoon. Aloin puhua - ehkä liian äänekkäästi näin jälkikäteen ajatellen - mukaan kutsumisen arvosta.

Kanssakeskustelijani oli sitä mieltä, että kyllä se on ihan jokaisen omalla vastuulla, että tuleeko juhlissa porukoihin vai istuuko yksinään. Ketään ei voi pakottaa sosiaaliseksi ja jokaisella on oltava vapaus olla myös itsekseen, jos siltä tuntuu. Jokainen on vastuussa omasta viihtymisestään. Jos haluaa tulla ryhmään mukaan, on itse laitettava jalkaa toisen eteen kohti haluamaansa rypästä.

Tavallaan viisaus siinäkin. Eihän sitä voi toisen puolesta ryhmäytyä tai viihtyä. Jokaisen on opittava tunnistamaan, mitä haluaa (istuako yksin vain yhdessä) ja opittava toimimaan sen mukaisesti. Itsekin yleensä vältän muiden ihmisten puolesta taistelua, sillä usein ei tiedä koko kuvaa. Tässäkin tapauksessa oli niin, että tämä ulkopuoliseksi tulkitsemani henkilö oli autuaan onnellinen itsekseen. Pitäisi vaan pitää huoli ihan vaan siitä omasta tontista.

Jäin miettimään, että miksi kilahdin tästä tilanteesta, sillä toisten puolesta loukkaantuminen ei ole tapaistani. Tajusin, että tässä loukataan minulle tärkeää arvoa - mukaan kutsumista. Se on aika paljon vaadittu yksilöltä, että pitäisi tunkea itsensä mukaan uuteen ryhmään. Vielä enemmän se on vaadittu, jos pitäisi tunkea mukaan vanhaan ryhmään, jossa roolit on sanomattomasti jaettu ja dynamiikat käsikirjoitettu vuosien saatossa. Itselläni on ainakin iso kynnys kutsua itseään mukaan ryhmään, jossa näytetään viihtyvän aivan hyvin ilmankin minua. Tarvitaan kutsu, tervetulon sana, luokse heiluttava käsi, vapaaksi osoitettu tuoli.

Ei ehkä ole sattumaa, että olen päätynyt kirkkoon töihin ja nyrkkeilemään. Molemmissa niissä olen kohdannut yhteisön, jonka arvoihin kuuluu mukaan kutsuminen. Olen kokenut oloni tervetulleeksi. Olen saanut kutsun.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Takana on ensimmäinen viikko lomaa, edessä vielä kolme samanmoista.
Pikkuhiljaa alkaa laskea syke, sillä kevät on ollut rankka.

Nyt on aika päästää irti.

Päästän irti viestintästrageoista ja organisaatiomuutoksista.
Päästän irti suorittamisesta ja siitä ajatuksesta, että vielä kun jaksaa tämän viikon, vielä tämän sähköpostin, vielä tämän projektin, niin sitten helpottaa.

Hengitän sisään, hengitän ulos, päästän irti.

Päästän irti vertailusta. Päästän irti huijari-syndroomasta, että joku muu tässä paikallani suoriutuisi paremmin.

Päästän irti oletuksesta, että missä minun pitäisi urallani olla 37-vuotiaana. Päästän irti siitä, millainen koti tai millainen kroppa tai millainen parisuhde tulisi olla 37-vuotiaana.

Päästän irti oletuksista, miten toivoisin pomoni tai lapseni tai kenenkään ympärilläni käyttäytyvän. Päästän irti oletuksista ja vaatimuksista, miten minun pitäisi käyttäytyä, tai mitä olisi pitänyt tänä vuonna tai tähän mennessä saavuttaa.

Hengitän sisään, hengitän ulos, päästän irti.

Annan tuulen sekoittaa hiukse ja helteen kuumentaa ihon, eikä pieneen sieluuni tarvitse mahtua juuri nyt mitään muuta.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Hyvää juhannusta!

TV:n tekeminen on esiintyjän näkökulmasta aika paljon odottelua. Tällä kertaa ohjelman muusikko Jiri Kuronen haastoi meidät juhannuspapit (pahannusjupit) opettelemaan ulkoa varislinnut Suomessa.

Varis, mustavaris, harakka, naakka, korppi, pähkinähakki, kuukkeli, närhi. Eipä mennyt hukkaan nämäkään tauot.

Koska itsensä katsominen tv:stä ei ilmeisesti ole tarpeeksi kiusallista, niin juhannuspappi-kollegani Elina Vaittinen, joka myös käsikirjoitti ohjelman, käsikirjoitti jaksoon lauletun uskontunnustuksen. Vieläkin poikani osaavat pohjalaisen uskontunnustus-laulun sanat ulkoa, kun hoilasin niitä kotona harjoittelumielessä. Ei mennyt hukkaan sekään harjoittelu, oli sitten ohjelman ääniraidasta mitä tahansa mieltä. Olen itse asiassa ihan ylpeä itsestäni, että uskalsin ylipäätään vastata haasteeseen myöntävästi.

Juhannuksen Reissukirkossa pyöräiltiin Tuusulan kulttuurimaisemissa ja käytiin läpi isoja tarinoita niin historiasta tulevaisuuteen. Lopputuloksena on tv-jumalanpalvelus, jossa aidosti haimme yhteyttä Hyvään ja Pyhään, mutta toteutus elokuvallisin keinoin. Mitä mieltä olet?

Reissukirkko, Yle TV1 26.6. klo 10.


(kuva: Silva Sevelius)

Aamen ja terkkuja,
Hanna