Ystäväni "Isosisko" ja "Kipa" veivät minut brunssille Kallion sydämeen, Cafe Cardemummaan. Kipa on wanna-be-leipuri ja hänen Kumputieltään kohoaa tasaisesti savu, joten Cardemumma oli hänen märkä päiväunensa kaikkine kakkuineen ja leivonnaisineen. Itse olen aivan liian kärsimätön leipomaan ja minun Kumputielläni savu nousee pikemminkin korvista kuin piipusta, mutta mielelläni kaikenlaisia kaakkuja syön.

Cardemumman brunssi oli tupaten täynnä ja pöytävarauksemmekin oli unohdettu. Saimme kuitenkin melko lyhyen odotuksen jälkeen ikkunapöydän ja erikoiskahvit korvaukseksi. Buffet-brunssissa kaikki oli tuoretta ja hyvää, vaikkakin Dylaniin verrattuna suppea valikoima. Brunssin kruunu oli mutakakku, jota santsasin parikin kertaa, kunnes se loppui ja vaihdettiin juustokakkuun, josta olin vähän nyrpeänä. Valkoisen naisen blues - ei saa neljättä palaa mutakakkua. Oli se juustokakkukin ihan hyvää.

Cardemummasta lähtiessä bongasimme hyvin eksoottisen näköisen brunssipaikan siinä vieressä, Kahvila Villipuutarha. Se näytti siltä Ihmemaalta, mihin Liisa tipahti valkoisen kanin perässä. Hyvin mielenkiintoista, siis. Saimme hyvän tekosyyn lähteä brunssille uudestaankin.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Naimisiin meno on mukavaa puuhaa ja voin suositella lämpimästi sitä paatuneimmallekin epäromantikolle. Vuosi on vierähtänyt minun meidän häistä ja vieläkin fiilistellään niin aviomiehen kuin kavereidenkin kanssa sitä, että olipahan hyvät bileet.

Se onkin vinkkini morsiammille: nauttikaa koko prosessista. Älä suorita unelmaa, vaan ole avoin mielin. Vaikka se on sinun teidän päivänne, niin ei tunnu hyvältä suututtaa kaasoa/äitiä/anoppia/tätiä. Tee kompromisseja, sillä unelmasi eivät täyty, jos rakkaat lähelläsi ovat loukkaantuneita. Kävele hitaasti alttarille ja sieltä pois. Jää kirkon portaille suutelemaan. Jää toisenkin kerran.

Hääpäivää vietimme mieheni kanssa treffeillä Middhillin burgereilla, molemmat välillä puhelinta näpräten ja työasioista keskustellen. Mutta hei, ollaan me silti ihan hurjan onnellisia ja rakastuneita. Aina ei tarvitse pingottaa. Kenelle tässä nyt todistellaan? Hääpäivän kunniaksi saa lähteä ajoissa kotiin Makuunin kautta ja käpertyä kainaloon sohvan nurkkaan.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

kuva (C) Karoliina Paavilainen

Olen jo pitkään halunnut käydä jossakin Helsingin venäläisistä ravintoloista ja tähän tarjoutui mahdollisuus, kun änkesin itseni mukaan vanhan tiimini virkistyspäivän iltaan.

Bellevuessa, kristallikruunun alla, haarukoimme kitaamme sivistyneesti shampanjakastikkeeseen upotettua siikaa ja keskustelimme arjen harmaudesta ja tylsyydestä.

Eräs tiimiläisemme, jota voisi vaikka kutsua Mikko Mallikkaan mummuksi, totesi, että on hienoa, kun on tylsää, sillä sittenhän kohta on hauskaa. Mummu mallikas muistutti, että jos aina olisi palveltavana kristallikruunun alla, elämän mittasuhteet vääristyisivät, eikä juhla koskaan tuntuisi juhlalta.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Rempan keskellä ei ehdi kokkaamaan. Tämän viikon kasvisruoan kokkailu ulkoistettiin.
Kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

Ystäväni on jo pitkään hehkuttanut Fafa´sin falafeleja, eikä suotta. Pyörykät olivat uskomattoman rapeita ja erilaiset mömmöt lautasella todella maistuvia. Mömmöjä pitää olla paljon.

Falafel-pitan syöminen onkin sitten oma taiteenlajinsa. Viehkeän viettelevästi näitä kastikkeita olikin sitten suupielien lisäksi nenässä, rinnuksilla, laukussa (?!?) ja valumassa rannetta pitkin paidan hihoille. Oikeastaan on pieni ihme, että niitä riitti suuhunkin asti.

Onneksi kuvat otimme ennen ruokailun alkamista.



Aamen ja terkkuja,
Hanna

Nenäpäivä. Siitä vouhkataan koko syksyn ajan niin, että epäselväksi jää, milloin itse päivä on. Tunnustan, että kirjoitan kyseisestä päivästä vain sillä kivitalon kokoisella itsevarmuudella, joka vain täysin asiaan perehtymättömällä voi olla. Joku hyväntekeväisyysjuttuhan se on. Olen jotenkin niin rajoittunut ja juuttunut niihin omiin lempihyväntekeväisyyskohteisiini (kuten naistenpankki, jeejee!), että välillä nämä muut hyvät kohteet jäävät tutkan alapuolelle. Niin paljon hyväntekemisen mahdollisuuksia on tässä ihmeellisessä maailmassa. Hyvä niin. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvää!

Tänä vuonna bongasin niin paljon punaisia neniä sosiaalisessa mediassa, että ne kirvoittivat osallistumaan päivään. Nenäpäivähän kerää varoja kehitysmaiden lasten auttamiseen - erittäin hyvää toimintaa. Rehellisesti sanoen... nenäpäivä oli hyvä tekosyy nähdä vanhoja työkavereita ja hyviä ystäviä ja käydä tarkastamassa designilla vuorattu Villa Kataya.

Vietimme nenäpäivää Villa Katayaan perustetussa pop-up-ravintolassa "Ristorante Naso Rossossa". Punaisen nenän ravintolassa oli tarjolla vain pastaa, joka ei ole kuulunut ruokaympyrääni yli kolmeen vuoteen, mutta näin hyvän tarkoituksen takia olin valmis tekemään poikkeuksen. Maistoin trendikästä avocadopastaa ja nautin Tapaus OY:n väen luomasta välittömän ystävällisestä tunnelmasta. Nenäpäivästä jäi hyvä mieli.

Hyvähyvähyvä. Näköjään sanavarastoni on tänään hyvin rajallinen. Aina ei näköjään verbaalinen ilotulite syty!


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Jo ovelta tunsin vohvelin tuoksun ja tiesin olevani onnellinen...

Valitsen hyvän aamiaisen hyvän illallisen sijaan milloin tahansa. Aamiainen on arjen luksusta! On se onnea, kun saa rauhassa ja ravitsevasti aloittaa päivänsä - mieluiten hyvässä seurassa tai vähintäänkin hyvän kirjan kanssa. Koko loppupäivästä tulee parempi. Lisäksi siinä on jotain ihan viettelevää, että heti aamusta aloittaa herkuttelun.

Olenkin siis melko kattavasti kartoittanut Helsingin aamiais- ja brunssitarjontaa. Jo vuosia olen ollut uskollinen Dylanin brunssille - muutamia kokeilevia syrjähyppyjä lukuunottamatta. Edelleenkään ei ole Dylanin voittanutta, mitä tulee runsauteen ja salaattivalikoimaan. Itse asiassa olen ollut niin ihastunut Dylaniin, että tilasimme miehen kanssa häihimmekin sieltä ruoat. Häävastaanotollamme syötiin siis meidän lempiaamupalaa.

Tyttöjen kanssa löysimme varteenotettavan kilpailijan ihan Helsingin ytimestä. Kiila on osannut iskeä juuri siihen ainoaan asiaan, mikä puuttuu Dylanista: vohveleihin. Minun makunystyröilläni pullat ja kakut ovat ihan turhia, mutta vohvelit ja letut ovat aivan überherkkuani! Voisin aloittaa niillä joka ikisen päiväni, jos kehtaisin ja jos en tietäisi niiden ravintosisältöä (mikä on - myönnettäköön - aika nollan ja olemattoman välissä). Kiilan jälkiruokaosasto oli muutenkin ylellinen. Vaikka salaattiosasto ja suolaiset tarjottavat olivat herkullisia (ei niin paljon valikoimaa kuin Dylanissa, mutta riittävästi) - niin falafelit ja ceasarit meni hotkien alas ihan vain siksi, että odotin iskua jälkiruokapöytään.

Onneksi ei tarvitse valita vain yhtä. Jokainen aamu on uusi mahdollisuus.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kun muutin Helsinkiin vuonna 2002, minulla oli vain yksi tuttava ja ystävä kaupungissa. Ystävä "A" asui Kolmannella linjalla ja hänen boheemin kodin sisustuksen pääväri oli sen ajan trendin mukaisesti limenvihreä. Olin siellä usein yökylässä, sillä olin vielä vähän yksinäinen ja uusavuton Töölön yksiössäni juuri vanhempien itsestään täyttyvän jääkaapin ääreltä poismuuttaneena. Ymmärsimme nopeasti, että maaginen jääkaappi jäi vanhempien luo ja tenttiinlukumässyt piti hankkia itse. Juoksimme alakertaan Sandron kulmaan - paikalliseen kioskiin - hakemaan lakuja ja nopeasti takaisin kämpille pänttäämään kreikan kielioppia (Niin, kaikkien pappien tulee osata koineen kreikkaa, muinaista hepreaa ja latinaa. All the cool kids know dead languages!)

Ajat ovat muuttuneet, vettä virrannut sillan alla. Sandron kulmaa ei enää ole eikä limenvihreää kotia, "A" muutti tästä maailmasta ikuisuuteen muutama vuosi sitten, ikävä jäi.

Sandron kulma on täynnä tärkeitä muistoja. Nykyään samalla paikalla toimii ravintola Sandro, joka tarjoaa virkistävän erilaisia herkkuja. Makumaailma on jostain pohjois-Afrikan/Lähi-idän suunnalta. En oikein osaa sijoittaa niitä makuja kartalle. Herkullista joka tapauksessa ja jotain AIVAN erilaista, mitä itse tulisi kotona tehtyä! Elämys! Sandros tarjoaa myös brunssia samalta makusuunnalta - kannattaa varata pöytä, sillä Kallion hipsterit ovat valloittaneet ja ylikansoittaneet paikan täyteen. Palvelu on ystävällistä, sisustus on boheemi ja ruokalista mielenkiintoinen. Sanoinko jo, että maut ovat tosi erikoisia ja ihania? Ystävällinen, boheemi, omaa luokkaansa. Ihan niinkuin "A".



Aamen ja terkkuja,
Hanna