Hanna Paavilainen

Uuteen työhön

söndag 30 januari, 2022 @ 08:53
0
Ensi viikolla alkaa uusi työ!
Olen ollut kirkolla töissä vuodesta 2009 alkaen, joten askel uuteen aiheuttaa unettomia öitä. Tosin en nytkään pääse kovin pitkälle: olen aloittamassa työt Pipliaseurassa, joka on vanha lähetysjärjestö. Pääsen uudessa työssäni yhdistelemään viestintää ja Raamattua. Näin pöytälaatikkokirjailijana merkityksellistä on myös se, että Piplian tavoitteena on edistää lukutaitoa ympäri maailmaa.

Yön pimeinä tunteina tunteet vaihtelee aalloissa: joka toinen minuutti pelkään, etten osaa mitään ja kaikki uudessa työpaikassa tulevat huomaamaan sen jo ensimmäisenä päivänä. Olisi pitänyt jäädä vain tuttuun ja turvalliseen työhön. Sitten joka toinen minuutti puhkun tarmoa, että miksen ole jo aiemmin lähtenyt kohti uusia haasteita, minustahan on mihin vain!

Viisas ystäväni sanoi, että ”jos unelmoit jostain, niin sun täytyy tehdä se heti”. Näin suorittajalle se tekemis-osuus ei ole haastavaa. Sen sijaan unelman tunnistaminen on vaikeaa. Ehkä tämä on askel sitä kohti.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Rikastuttavia asioita

söndag 23 januari, 2022 @ 07:56
0
Viime syksyn taistelin pankin kanssa lainan kanssa. Omasta mielestäni olen monella tapaa rikas, mutta pankki ei jostain syystä ole ihan samaa mieltä. Olen rikas myös maailmanlaajuisella mittapuulla, sillä omistan katon pääni päällä (tai, no, pankki omistaa suurimman osan ja teknisesti ottaen taloyhtiön muutkin osakkaat omistavat yhteisesti katon, mutta kuitenkin). Mutta viime vuoden puolella isompaa hankintaa tehdessä ja pankin kanssa takuista ja vakuuksista taistellessa sitä alkoi toivoa, että olisipa oikeasti rikas. Vähän sama fiilis tulee joskus, kun katselee sisustuslehtiä ja saa päähänsä haluta asua kodissa, jonka katossa roikkuu Louis Poulsen, ikkunat ovat seinän kokoisia ja pihassa värisee infinity poolin pinta.

No sain asian pankin kanssa hoidettua, mikä on sekin on osoitus etuoikeudestani. Mutta tämä sai pohtimaan asioita, mitkä saa itselle sellaisen olon, että on rikas. Ja nyt siis tarkoitan ihan rahallista rikkautta, en sellaista oikeaa rikkautta, että on terveet silmät jolla nähdä lapsen nauru, terveet jalat joilla kävellä metsässä tai halaus ystävältä silloin, kun sitä oikein kovasti tarvitsee.

Asioita, joista tulee rikas olo €€€

- Kirjasto. Muutamalla napinpainalluksella lähes mikä tahansa kirja, maailman viisaimmat ajatukset, ikivanhat filosofiat, uusimmat teoriat, jännimmät seikkailut ja kiinnostavimmat hahmot ovat ulottuvilla. Ilmaiseksi.

- Ne sisustuslehdet. Kun asiaa ajattelee toisella kantilta: kaikkea ei tarvitse omistaa. Voin nauttia desing-lamppujen kauneudesta katselemalla kuvia. Sitä paitsi moneen juttuun on varaa: satunnaisiin leikkokukkiin ruokapöydällä, kynttiläasetelmaan ikkunalaudalla.

- Kirpputorit. Rakastan kierrellä kirpputoreilla ja kuvitella elettyä elämää esineiden taustalla. Melkein kaikkeen olisi varaa, mistä tulee rikas olo. Mutta kaikkea ei tarvitse omistaa, mistä tulee vapaa olo.

Mistä sinulle tulee rikas olo? Saa vinkata!

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Rikas

Aina onnistuu

söndag 16 januari, 2022 @ 20:34
0
Että nauraa usein ja paljon.
Että istuu alas ja lähelle hakeutuu koira tai kissa tai lapsi.
Että katsoo itseään peilistä kurtistelematta.
Että löytää toisista parhaat puolet.
Että on kestänyt pettymyksen ja häpeän.
Että lähtee keskustelusta niin, että on oppinut enemmän toisesta kuin mitä on puhunut itsestä.
Että on saanut jonkun hengittämään hetkeksi vapaammin.

Onnistuminen.

Hanna Paavilainen

Moitteen loppu

söndag 09 januari, 2022 @ 22:16
0
Viime vuoden aikana toimitin Yle TV1:ssä monta henkilökuvaa Pisara-ohjelmassa. Siinä saa haastateltava valita, minkä teeman ympärillä henkilökuva tehdään. Yksi aihe toistui haastateltavien aihevalinnoissa: vihapuhe.

Itseänikin ahdistaa se, kuinka nopeasti keskusteluketjut eskaloituvat moittimiseen ja sättimiseen. Odotetaan, että joku käyttää väärää sanaa tai tekee virheen, sitten laitetaan sanoja tilille virheestään, eikä enää edes muisteta alkuperäistä keskusteluaihetta. Tämän takia osallistuin äärimmäisen harvoin keskusteluihin Twitterissä tai Facebookissa. Liian usein niissä ei ole voittajia. Erätauko-säätiön mukaan en ole ainoa. Monet ovat ilmaisseet, etteivät halua osallistua julkisiin keskusteluihin sen pelossa, että kaikkea sanomaa voidaan ja tullaan käyttämään vastaan. On pelko siitä, ettei osaa asetella sanojaan tarpeeksi viisaasti ja astuu miinaan. Tämä on este demokratialle.

Luin jostain, että jokaisen moitteen, haukun tai kritiikin takana on täyttymätön tarve. Moitteet ovat pohjimmiltaan omaa kaipausta.

Ehkä siis on hyvä kysyä itseltään, ennen kuin kirjoittaa sen nasevan kommentin, että mikä on se tarve, jota tässä yritän palvella?

Esimerkki kotioloista: kun huomaan kritisoivani lasta holtittomasta metelöinnistä, niin oikeasti kaipaan omaa aikaa ajatella, omaa rauhaa, kysymys ei oikeastaan ole lapsen kutomasta äänimatosta.

Ei siis ole olemassa vihapuhujia ja trolleja siellä, ja me hyvät demokratian kannattajat täällä. Raja ei kulje ihmisten välissä, vaan jokaisen ihmisen sisällä. Kuka tahansa - minäkin - voin puhua ilkeästi, jos taustalla on liikaa taisteluja, pelkoja, täyttymättömiä tarpeita tai tuen puutetta. Moitteet ja haukut kertovat aina enemmän niiden puhujasta kuin kohteesta.

Kun seuraavan kerran tunnet kritiikin ryöppyävän jostain sisältäsi huulille, niin kysy ennen sen ulos päästämistä: mitä tämä kertoo minusta?

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Hanna paavilainen

Uuden vuoden lupaukset

söndag 02 januari, 2022 @ 16:15
0
"Tie Helvettiin on kivitetty kauniilla lupauksilla."

Näin kerrotaan Lutherin sanoneen. Tosin on hänen suuhunsa laitettu kaikenlaista muutakin sitaattia, jotka eivät ole olleet totta, joten vakuuseen en mene tämänkään todenperäisyydestä. Sanonnalla kuitenkin tarkoitetaan jotain sellaista, että lupauksilla ja hyvillä aikeilla ei ole mitään merkitystä, jos toimii kuitenkin toisella tavalla. Oma lempimottoni (työ)elämässä on: "hyvin suunniteltu on ei-yhtään tehty".

Uutena vuotena on ollut tapana aloittaa elämä uusiksi, aloittaa dieetti, lopettaa alkoholi, aloittaa kuntoilu, olla läsnäolevampi vanhempi tai ihan vaan parempi ihminen.

Mutta. Mikään uudenvuoden lupaus, edes se, jota noudatettaisiin orjallisesti ja pilkulleen joulukuuhun asti, ei tee sinusta enemmän rakastamisen arvoista. Sillä olet jo arvostettu, hyväksytty, rakastettu. Mikään lupaus, pidettykään, ei varmista kontrollia koronaan tai elämään tai kaaokseen.

Eli mitä jos ei kivitettäisi teitä lupauksilla ja pedattaisi itselle pettymyksiä. Jos ei edes yrittäisi olla parempi tai timmimpi, vaan laskettaisiin itse asetettamaa suoritusten rimaa alas. Jos sen laskisi niin alas, että pienimmätkin jutut, mitä itse tai joku muu on tehnyt, vaikuttaisi suurilta ylpeyden aiheelta. Minä, suorittaja, onnistuin tänään tiskaamaan lautasen rikkomatta sitä. Sinä, suorittaja, onnistuit kysymään ruokapöydässä, että haluaisinko minäkin vettä samalla kuin kaadoit itsellesi lasillisen. Iloitaan ja rehvastellaan 2021 "suurista" saavutuksista, eikä vaadita yhtään lisäsuoritusta vuodelta 2022.

Aamen ja terkkuja,
nimimerkki "Pessimisti ei pety"
Uuden vuoden lupaukset

Marttyyrin päivä

söndag 26 december, 2021 @ 10:57
0
Heittäydyin tänään marttyyriksi.
En muuten, mutta ihan vain tapaninpäivän kunniaksi. Onhan Tapani viittaus Stefanokseen, ensimmäiseen marttyyriin. Alun perin marttyyri on kai tarkoittanut uskonsa tähden kuollutta, mutta arkisessa kielenkäytössä marttyyri tarkoittanee kaikkia, jotka kärsivät jalomman aatteen puolesta.

Etymologiasta viis. Heittäydyin siis marttyyriksi. Perheeni sai kokea osan kärsimyksestäni tärykalvoissaan, sillä ei jäänyt heillekään epäselväksi, missä on lelujen paikka ja millainen on tiskikoneen järjestys. Säälin itseäni, sillä minun pyykinpesuni ja arjen järjestelyni mahdollistavat toisen vanhemman olevan se läsnäolevampi, leikkisämpi ja tietenkin myös suositumpi vanhempi.

Kun muu perhe lähti retkelle, jäin marttyyrina yksin mököttämään kotiin. Kukapa nyt marttyyria olisi mukaan halunnutkaan. Olin väsynyt joulun järjestelyistä ja väsynyt vaikenemaan siitä. ”Joulu tulee keskeneräisillekin” ja ”Jeesus syntyi talliin - ei tarvitse siivota” -kommentit ovat melko turhia, kun kaikki kuitenkin lähtökohtaisesti viihtyvät paremmin siistissä kodissa ja joulupöydässä, johon joku on kantanut edes ne valmiit Saarioisten laatikot. Marttyyri ne on kantanut, eikä oikea vastaus ole ”rentoudu vähän” vaan ”kiitos”.

Marttyyri-elämään kuuluu uskomus, että kärsimys tekee nautinnosta kirkkaamman. Eihän voitto ja nautinto tunnu missään, jos ne saavuttaa helposti? Jokainen taistelu tekee voitosta kirkkaamman! Siispä perheen mennessä retkelle pyrin karkottamaan murjotusta siivoamalla ja touhuamalla. Istuin odottamaan kiitosta ja nautintoa. Kumpaakaan ei kuulunut.

Mitä, jos kärsimys ei kirkastakaan kruunua? Mitä, jos kruunusi on kirkas VAIKKA olet kärsinyt, ei KOSKA olet kärsinyt?

Näin yhden marttyyrina vietetyn tapaninpäivän perusteella voin sanoa, että marttyyrina elo ei ole onnellista. Ehkä tapaninpäivään mahtuu vain yksi marttyyri, ja se en ole minä.

Marttyyri








Kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme

söndag 19 december, 2021 @ 21:20
0
Lapsena joululahjat kasattiin isoksi pinoksi kuusen alle.
Niitä oli paljon, vaikka olen ainoa lapsi. Tai ehkä juuri sen takia.
Edelleenkin mielessäni yhdistän joululahjat siihen, että kuinka kilttinä sitä on tänä vuonna oltu.

Riitelin aika monina vuosina mieheni kanssa joululahjoista. Hänen mielestään joululahjat ovat toissijaisia - joulussa tärkeintä on yhdessäolo. Vihjailuni tai suorat lahjatoiveet ärsyttivät häntä - eihän lahjaa voinut antajaltaan ”tilata”. Lahjan tulee olla yllätys ja jos jotain haluaa, niin turha vihjailla vaan sen kun ostaa itse.

Tunnetasolla opettelen vielä uudenlaista joululahjakulttuuria, joka olisi tälle tellukselle että perheen sisäisille väleille kestävämpi:

- On ihan ok ostaa itselleen joululahja. Olet sen ansainnut! Olet varmasti ollut tosi kiltti tänä vuonna tai ainakin yrittänyt riittävästi! Itse ostetussa lahjassa on se hyvä puoli, ettei tule turhaa roinaa vaan just sitä, mitä itse haluat!

- Kierrätetty lahja on paras lahja. En tiedä miksi, mutta jostain syystä en kehtaisi antaa lahjaksi kirpputorilta ostettua, paitsi jos tuote on löytynyt kirpparilta avaamattomassa paketissa (joku myynyt sitä turhaa roinaa, mitä on edellisvuotena saanut yllärinä ja vihjailematta). Omille lapsilleni kehtaan ostaa kirpparileluja lahjaksi, eivätkä he piittaa, vaikkei tuote ole kaupan muovikotelossa. Voisiko tätä lahjakulttuuria levittää? Aina, kun kummit kysyvät, että mitä voisi ostaa lapsilleni lahjaksi, niin vastaan että jotain kierrätettyä. Silti he eivät ikinä ole saaneet kummeilta tai kaverisynttäreillä yhtäkään kierrätettyä lahjaa.

- Joskus ajatuksen ajatuskin on tärkein. Olemme ystäväni kanssa ristiin toistemme lasten kummeja. Sovimme tänä vuonna, että molemmat ostavat pienen lahjan omalle lapselleen toisen nimissä. Ei tarvitse arpoa, että tuleeko mieluista ja miten sen paketin kuljettaa tai minne posti paketin hävittää. Molempien kummilapset ovat tyytyväisiä. Ajatuksen ajatus on tärkein. Nerokasta, eikö vain?

- Älkää ihmiset sopiko, että ”ei anneta toisillemme joululahjoja”, jos ette tarkoita sitä. Tai älkää sopiko, jos ette aio noudattaa sitä.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D