Hanna Paavilainen

Lahjoilla pärjää vain joulupukki

söndag 20 mars, 2022 @ 14:36
0
En ole ikinä ollut lahjakas oikeastaan missään sillä tavalla, että asiat tulisivat minulle luonnostaan tai helposti. Olen hakannut säkkiä (ja päätä seinään), jotta pärjäisin edes sparrikehissa nyrkkeilyssä. Olen tankannut kielioppia ja päntännyt koulussa sanakokeisiin, että nyt voin kommunikoida rallienglannilla töissä.

Muistan, kun pienenä itkin pianonsoiton opettajalleni, ettei minulla ole lahjoja. ”Lahjoilla pärjää vain joulupukki”, hän lohdutti. Voi olla, että jollakulla on musiikin lahja, mutta jos hän ei pidä musiikista, se on turha. Jos hän ei harjoittele, niin ei silläkään pääse pitkälle. Yksi uusi ystäväni sanoi, että hänen lahjansa on nähdä enkeleitä. Mitä aiot tehdä sillä lahjalla? Kysyin. Tuntui, että hän siinä hetkessä itsekin vasta tajusi, että tuollainen lahja voisi ottaa käyttöönkin. Ehkä siis tärkeintä on se, että mitä saamallaan lahjallaan tekee - tai minkä lahjan päättää itselleen hankkia.

Olen viettänyt tämän viikonlopun tanssien bachataa. Jälleen olen kiroillut, että miksei minulla ole lahjoja. Olisipa se nyt nättiä, jos olisi synnyinlahjana rytmi veressä ja liike lantiossa. Mutta tärkein liike oli askel ja uskallus mennä tanssilattialle, vaikka oma liikkuminen ei olisikaan letkeintä. Loput askeleet voi opetella.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Puhu itsellesi kauniisti

söndag 13 mars, 2022 @ 09:53
0
Olen viime aikoina saanut itseni kiinni puhumasta itselleni rumasti. Aamuyön pimeinä tunteina pyörin sängyssä ja häpeän jotain turhaa mokaa, mitä olen tehnyt tai sanonut. Niin kuin vaikka tällä viikolla toimistolla juoksin aulan läpi, kun olin myöhässä lounastapaamiselta. Jo aulassa näin, kuinka joku seisoo ulko-oven edessä tuulikaapissa jonkunlaisen rollaattorin kanssa, ei liiku eikä tee muuta kuin blokkaa koko uloskäynnin. Ajattelin hänen odottavan jotakuta maailman väärimmässä paikassa. Vääntäydyin puolijuoksussa hän ohitseen ja sanoin (sentään ystävällisellä äänellä), että voisiko täältä päästä ulos. Olin jo pitkällä juoksussa ulkona, kun takaani kuului ääni ”no sitähän minäkin tässä vain yritän”. Miten empatiakyvytön, itsekeskeinen ja ajattelematon voi ihminen olla?
No tätä ja muita kunnian hetkiä (huusin lapselle, en osannutkaan nyrkkeillä/tanssia/puhua) kelaan boomerangina päässäni ja silmäpussit kasvavat kahdella kädellä kannettaviksi ja aamulla kun katson peiliin niiden takaa, sanon että ”ruma”.

Kirjoitin itselleni listan, miten saisin itse-empatiaa elämääni:

1. Aina kun huomaat itsekritiikin tai ruman sanan itsellesi, pysähdy. Keksi tilalle myötätuntoinen ajatus. Yritä tehdä tästä rutiini.

2. Ympäröi itsesi empaattisilla ja hyväksyvillä ihmisillä. He ovat selkeästi tajunneet, miten tätä elämää pitää elää.

3. Muista, että ketään ei kiinnosta sinun mokasi tai virheesi. Kukaan muu ei menetä yöuniaan sinun häpeäsi takia. Häpeä on vain omassa päässäsi.

4. Olet aina isompi kokonaisuus kuin yksittäiset virheet.

5. Henkilökohtainen mantrani: ”jos olisin tiennyt paremmin, olisin tehnyt paremmin, jatkossa tiedän ja teen”. Jokainen kai toimii parhaalla mahdollisella tavalla sen hetkisen tiedon, ymmärryksen, voimavarojen ja mahdollisuuksien puitteissa.

6. Keskity muihin. Lahjoita hyväntekeväisyyteen. Laita siemeniä linnuille. Istu lattialla ja leiki lasten kanssa. Usein, jos on riittämätön olo, niin keskittyy liikaa itseensä. Ei sitä oikeastaan tarvitsekaan yksin riittää, koska ei ihmistä ole tarkoitettukaan yksin tätä elämää suorittamaan. Yhdessä me vasta riitämme.
Hanna Paavilainen

Taivas


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Milloin somesta katosi vilpittömyys?

söndag 06 mars, 2022 @ 18:18
0
Somekuplani on täynnä Ukrainaa. Siitä huolimatta (ja ehkä juuri siksi), katson Instagramin kissavideoita ja kauniita selfieitä.

Muistatko sen ajan, kun someen piti aina julkaista kaikki ajatukset? Lomamatkoilta perustettiin oma albumi Faceen ja tuutattiin sinne kaikki lomakuvat? Välillä Facebook ystävällisesti muistuttaa näistä ajoista. Joka kerta nousee puna korviin asti. Miksi ihmeessä olin kokenut tarpeelliseksi julkaista, että ”Hanna Paavilainen os feeling like persona non grata”. Englanniksi? Ja ylipäätään?

Hiihtolomalla viime viikolla tajusin, etten ole pitkään aikaan laittanut yhtään kuvaa Faceen enkä Instaan. Olen siirtynyt käyttämään niiden tarinoita, jotka ovat vain vuorokauden ajan näkyvillä. Ehkä säästän näin itseäni häpeältä, joka jokainen vanha julkaisu aiheuttaa? Julkaisin kuvan ihan vain siksi, että saan sitten 10 vuoden päästä hävetä, että miten nolo olen ollut.

Mutta milloin somesta katosi vilpittömyys? Nykyään ollaan itsetietoisia ja -ironisia. Kukaan ei enää julkaise tekstiä, että ”nyt tunnen olevani ulkopuolinen, ja se sattuu”. Tai jos tällainen julkaistaan, se julkaistaan kauniin selfien kanssa, ehkäpä vielä ironisella twistillä tai sankaritarinan kanssa, kaupallisessa yhteistyössä tietenkin!

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Hiihtoloman Trivial Pursuitissa kerrottiin, että kissavideot vievät maailmanlaajuisesti 15% kaikesta internetin kaistasta. En pääse yli tästä faktasta. Mistäköhän sen voisi tarkistaa?
Hanna Paavilainen

Kuukkeli

söndag 27 februari, 2022 @ 17:03
0
Istun juuri kymmenettä tuntia autossa tekemässä matkaa kotiin. Takapenkillä padit pitävät huolen siitä, ettei vielä kertaakaan ole kuulunut ”ollaanko jo perillä”. Takana on viikon loma Pyhällä ja olo on kuin palaisi ulkomailta kotiin.

Mondo kokoaa tasaisesti parhaita vinkkejä Lapin matkailuun eri vuodenajoille. Myös Apu-lehdessä oli vastikään hyviä vinkkejä siitä, miten Lapin matkaankin kannattaa tosiaan suhtautua kuin ulkomaan matkaan: lukea kirjallisuutta etukäteen, tutustua aidosti kulttuuriin, selvittää paikallisia tuotteita.

Pyhän Tiaislaavulla juttelin hollantilaisporukan kanssa. Satuimme laavulle samaan aikaan ja jaoimme nuotion. Kuukkelit kuulivat äänemme ja lensivät viereisiin puihin väijymään osuuttaan. Kohotin kämmenellä leivänpalan ja lintu lensi nappaamaan sen siitä. Kuukkeli on legendan mukaan sielunlintu, sillä metsästäjän sielu siirtyy kuoltua siihen. Tosin Lapin veli sanoi tämän olevan huttua. Hänen mukaansa kuukkeli on onnenlintu, sillä lintu lentää helposti lähelle ja metsästäjä saa siitä helpon paistin.

Miksi ihmeessä hollantilaiset tulevat Pyhälle vaeltamaan, kun Alpitkin ovat ihan vieressä? He vastasivat: luonto. Lapissa luontosuhde on aivan erityislaatuinen. Kun katsoo poroa silmiin tai syöttää kuukkelia, on hetkeksi maailma kohdallaan, vaikka naapurissa soditaan. Lumen narahdus jalkojen alla, pään yllä tähtitaivas, joka on niin syvä, että siihen voisi sukeltaa pää edellä.

Lappi
Lappi
Lappi
Lappi

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Et sinä ole papin näköinen

söndag 20 februari, 2022 @ 13:18
0
”Hyvin esitetty rooli!”, sanoi eräs tanssiparini salsa-juhlissa. Olin juuri istahtanut sivuun lepuuttaakseni hetken korkokengistä väsyneitä päkiöitä. Olen siis löytänyt uuden harrastuksen: bachatan ja salsan paritanssina. Tanssijuhlissa pari vaihtuu aina jokaisen kappaleen jälkeen, eikä yleensä jäädä juttelemaan tai haisemaan saman parin kanssa (tai ehkä kukaan ei vaan halua tanssia mun kanssa enää toista kertaa ja sen takia pari vaihtuu niin tiuhaan. Olen sen verran aloittelija, että tämä mahdollisuus on vielä selvittämättä).

Joka tapauksessa tämä pari oli kysynyt nimeäni ja laittaakseen minulle Facebook-viestin. Hän näki profiilikuvani, jossa olen sokeripala kaulassa. Tanssipari oli äimistynyt. ”Hyvin sä esität täällä normaalia!”, hän tokaisi.

Se on tietenkin ihan totta, että esitän normaalia, mutta ei mennä nyt siihen. Tilanteessa menin sanattomaksi ja nyökyttelin vain, että niin ja niin. En häpeä olla pappi, enkä salaile sitä missään tilanteessa, mutta toisaalta en näe luontevaksi puhua kutsumuksestani heti esittelyn yhteydessä - varsinkin kun tansseissa ei yleensä edes erityisemmin esittäydytä.

Lähes jokainen pappiystäväni on kuullut hänelle sanottavan, että ”et näytä yhtään papilta”. Tässä nouseekin kysymys: miltä papin oikeastaan kuuluisi näyttää?

Yksi pappiystävistäni on niin räävi suustaan, että heikompihermoisilla korvakarvat säkenöi. Toinen pappiystäväni löytää aina parhaat bileet ja jatkot ja jatkojen jatkot. Silti meidät aina plaseerataan häissä ja ristiäisissä isovanhempien pöytään.

Ei siinä mitään. Usein siellä isovanhempien pöydässä on yllättävän pitojen härskeimmät jutut.

Syntymäpäivälahjaideat
Lahjaideat isoisälle
Löytönurkka
Harrastelehdet lehtitilaus & Tilaajalahja
Lehtikuningas.fi juhannus 2022
Puolen vuoden lehtitilaus
benifydeals

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Ruuhkavuodet ja ystävyys

söndag 13 februari, 2022 @ 20:14
0
Muistan ajan, kun ystävän kanssa oli lauantaina etkot, juhlat ja jatkot, jonka jälkeen sunnuntaina lojuttiin yhdessä kasassa, käytiin Makuunista vuokraamassa DVD ja läjä karkkia, käytiin Hesen Drive-inista hakemassa kerrosateriat. Kävimme ystävien kanssa matkoilla ja pitkillä brunsseilla. Uusia ystäviä tuli myös herkästi.

Kun kuopukseni oli pieni, elin arkea samaa aikaan äitiyslomalla olevien ystävieni kanssa. Vuorotellen kävimme toistemme kotona ja aina se, jonka luona oltiin, kokkasi lounaan ja järjesti jälkkärit. Koko ajan joku itki (yleensä vauva), jollain oli kakka housuissa (melkein aina vauva), ja keskustelut muuttuivat katkenneiksi. Mutta olimme yhdessä. Kuuli ainakin puolikkaan ajatuksen. Ystäväpiiri koostui lähinnä muista äideistä, sillä se elämänvaihe oli niin intensiivinen, ettei muut ihmiset jaksa kiinnostua samalla tasolla sormiruokailuista tai unikouluista.

Nyt ystävyys on ollut koetuksella ruuhkavuosien ja koronan myötä. Monen ystävän kanssa on ollut niin vaikea sopia tapaamista, että kumpikaan osapuoli ei enää ole jaksanut edes yrittää. Ystävyys on liudentunut whatsapp-ketjuihin, joita laiskasti jaksan naputella, vaikka muiden kuulumisia onkin ihana lukea. Kun tapaamme, niin tapaamme lasten kanssa, jolloin huomionkipeät päiväkotilaiset vievät tilaa keskusteluista.

Mutta ystävyydessä on se jännä piirre, että se pysyy. Tosiystävän tunnistaa siitä, että juttua voi jatkaa vaikka vuosienkin hiljaiselon jälkeen. Kerran rakennettu luottamus ei häviä minnekään. On tärkeää, että elämässä on vanhoja ystäviä, jotka muistuttavat siitä, mistä olen tullut ja kuka olen. On tärkeää, että tutustuu uusiin ystäviin, joiden kanssa voi luoda itseään uuteen suuntaan. Ja vielä on tärkeää, että tutustuu vanhoihin ystäviin uudelleen: kuka tämä lumoava ihminen, minulle kerran ja edelleen rakas, ruuhkavuosien keskellä tai niistä selviytyneenä oikein nykyään on?

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Lehtikuninkaalla on ystävänpäivätarjouksia käynnissä, käy kurkkaamassa ja muista ystävää! Oikein hyvältä ystävältähän saa sitten aina lainaksi lehden.

Teiniangsti

söndag 06 februari, 2022 @ 22:00
0
En mielelläni muistele teini-ikääni. Aika harvalla se taitaa olla elämän parasta vaihetta, mutta omalla kohdallani ihan hävettää ajatella niitä aikoja. Olin hukassa itseni kanssa ja etsin itseäni usein vääristä paikoista ja väärillä tavoilla. Siltä ajalta ei ole jäänyt elämääni montaa ystävää - enkä ihmettele sitä yhtään, en itsekään haluaisi olla teini-ikäisen itseni ystävä. Erityisen paljon riitelin äitini kanssa, koska hän oli maailman kamalin ihminen, kun ei antanut minun muuttaa yksin Helsinkiin.

Haavana siltä ajalta on jäänyt ulkopuolisuuden tunne. Se tunne, ettei kuulu joukkoon. Haava on edelleen auki. Siitä on tullut myös tärkeä arvo, että haluan aina kutsua kaikki mukaan, enkä voi sietää sisäpiirejä, vip-tilaisuuksia tai eksklusiivisuutta.

Tänään alkoi Yhteisvastuukeräys. Sen tuotto menee tänä vuonna nuorille ja lapsille, erityisesti heille, jotka ovat kärsineet pandemiasta. Teini-ikä ei ole helpoin elämänvaihe. Mietipä omalle kohdalle, millaista olisi elää se keskellä pandemiaa?

Teiniangsti yhteisvastuu
Teiniangsti yhteisvastuu
Teiniangsti yhteisvastuu


Aamen ja terkkuja,
Hanna
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D