Lyönnit rummuttelevat pistehanskoja, nenässä viipyilee nahan ja hien haju, tasainen puuskutus ja puhina kaikuu, välillä joku repeää nauruun. Eri-ikäiset, erikokoiset, erikuntoiset keskenään.

Sitä saa itsestään irti niin paljon enemmän, kun on joku koko ajan siinä vieressä vähän kirittämässä. Eikä se ole niin justiinsa, jos tänään ei jaksa lyödä täysiä tai tekniikkasarja ei ihan ensimmäisellä kerralla mene jakeluun. Sitten otetaan vähän tempoa alas ja hierotaan liikeratoja.

Olen vetänyt kuntonyrkkeilytunteja 15 vuotta ja myönnetään, että on ollut myös kertoja, kun en olisi millään jaksanut lähteä salille, mutta oli pakko kun oli luvannut. Sen voin käsi sydämellä sanoa, että JOKA kerta kuntonyrkkeilystä on lähtenyt niin, että on enemmän energiaa ja intoa elämään, kun mitä oli sinne tullessa.


Kuvat @Matti Snellman

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Jos ihan rehellisiä ollaan, nyrkkeilyurani on ollut enemmän sinnikkään yrittämisen itsepäisyyden ja pistelevien epäonnistumisten vuorottelua kuin nousujohteista voittokulkua. Tietenkin aina on hiomista tekniikassa ja kunnossa, mutta pahin vastustajani on oma jännitykseni. Jotkut saavat kisatilanteessa extra-vaihteen päälle ja itsestään irti enemmän kuin osasivat arvatakaan. Sitten on niitä toisia (ja toisilla tarkoitan itseäni), joka tosipaikan tullen alisuoriutuu.

Kisajännitys on aiheuttanut sellaisen rimakauhun, että usein olen jänistänyt koko kisasta pois. Ennen viime kisojakin tein ihan vain varmuuden vuoksi pari raskaustestiä ja mittasin kuumeen kuudesti - ihan vain jos saisi hyvän tekosyyn perua koko homma. Nyrkkeilyn tarkat punnitusrajat eivät ole koskaan olleet ongelma - olenhan jännittänyt koko kisaviikon niin paljon, etten ole saanut ruokaa alas.

Kisatilanteessa jännitys saa minut unohtamaan kaiken, mitä ikinä olen oppinut nyrkkeilystä. Päässä on vain valkoinen kohina, jonka yli yritän pääni sisällä huutaa "lyö enemmän, lyö lujempaa, lyö pidemmälle, lyö nopeammin", mutta kroppa ei tottele käskyjä.

Siksipä ihan erityisellä ylpeydellä jaan edellisien kisojen voittokuvan. Ennen kisoja jännitti taas niin paljon, että oksetti ja vannoin jälleen kerran, että ei-enää-ikinä. Jomi Limmosen muistokisoissa on aina maailmanluokan meininki: sisääntulobiisit ja nyrkkeilyaamutakit, valokeilat ja kuuluttajat. Yleisössä istuivat mm. Olli ja Raija Mäki. Oma sisääntulobiisini oli klassinen Händelin Halleluja. Valitsin sen intuitiolla ja se osottautui ratkaisevaksi. Biisi rauhoitti mieleni ja kun kongi soi, annoin vastustajan juosta suoraan nurkkaani, minulla ei ollut mikään hätä tai kiire ottaa kehän keskustaa haltuun. Ottelun ajan keskityin koko ajan siihen, että saisin rauhallisen fiiliksen, en siihen, mitä teen milläkin hetkellä. Yhdessä erässä huomasin jopa aivan nauttivani.

Saas nähdä, joudunko jälleen kerran syömään sanani sen ei-enää-ikinän suhteen.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Koska valmentajani hokasi, että suurempi vastustaja minulle kehässä lymyilee pääni sisällä eikä vastakkaisessa kulmassa, hän antoi kotiläksyksi lukea ruotsalaisen mentaalivalmentaja Erik Bertrand Larssenin kirjan "Paras". On hienoa, miten hyvinvointiblogeissa, urheilulehdissä ja yleisestikin on ymmärretty, miten henki ja ruumis on yhtä kaunista erottamatonta kokonaisuutta. Ei riitä, vaikka kuinka treeni, ruoka ja lepo olisivat pilkuntarkalleen kunnossa, jos mieli ei ole mukana touhussa.

Larssen kirittää kaikkia voittajaksi omassa elämässään - oli sitten tavoitteena olympiakulta, olla toimiston hyväntuulisin työntekijä tai parhaan yritysimperiumin paras johtaja. "Pystyt parempaan kuin luuletkaan".

Joku osa minussa kapinoi parhaana olemista vastaan. Mieluummin kuin potkua suorittaja-persauksilleni, haluaisin kuulla:
"Pystyt vähempään, ota nyt vain se glögimuki käteesi, katsele rauhassa Gilmoren tyttöjä ja hyrise hyvässä olossasi."

tai
"Kyllä sinä kelpaat, vaikka tänään et antanut parastasi. Aina ei jaksa. Olet silti ihan riittävän hyvä ja arvokas. Ota nyt vaan se glögimuki käteesi ja katsele rauhassa Gilmoren tyttöjä ja hyrise hyvässä olossasi."

Larssenilta on turha odottaa armoa. Siinä ei itse eikä maailma kehity, jos vaan toimitaan mukavuusalueella. Kyllä minäkin sen allekirjoitan, että loppuviimein kaikkein siisteimmät jutut elämässä alkaa sillä, että astuu epämukavuusalueelleen.

Tämän viikon minulle on jäänyt kaikumaan onttoihin onkaloihin päässäni Larssenin ajatus siitä, että ei pidä verrata itseään muihin kuin itseensä. Löytyy aina niitä, joilla menee huonommin kuin itsellä. Löytyy aina niitä, joilla menee paremmin kuin itsellä. Tärkeintä on oma kilvoittelu itsensä kanssa eteenpäin, muihin vertaaminen harvoin edistää sitä. Ystäväni puki saman asian näin: "jos sinulla on tikku varpaassa ja se on kipeä, onko se yhtään vähemmän kipeä, jos vieressä on ihminen, jolla on syöpä. Tikku pitää kuitenkin ottaa varpaasta pois".

Tämä on hyvä ajatus tässä sohvannurkalla, läppäri sylissä blogia kirjoittaen, glögimuki sohvapöydällä ja Gilmoren tytöt taustalla pyörimässä. Älkää kertoko Larssenille. Tai valmentajalleni.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Olen palannut nyrkkeilykehiin. En (vielä) kisakehiin, mutta sinne kehään kuitenkin. Hanskat kädessä, tossut jalassa, vaseliinia poskilla ja kypärä tiukasti lettien päällä. Sparraan niitä tyttöjä, jotka oikeasti ovat menossa sinne kisakehiin. Ehkä minäkin vielä joskus uskallan taas.

On tosi hidas olo. Yhtä ketterä kuin puuhevonen. Happi ei meinaa millään riittää. Silmät räpsyy. Raajat eivät tottele niin nopeasti, kuin haluaisin. Hidas, hidas, hidas.

Miten onkin niin vaikeaa alkaa tehdä jotain, jossa on joskus ollut hyvä? On haikeaa luovuttaa siitä mielikuvasta, mikä itsestään on. Paljon helpompi olisi lähteä tästä vähän zumbailemaan tai vaikka tseppaamaan - nolaisin itseni siinäkin, mutta ainakaan ei olisi mitään odotuksia sen suhteen, että pitäisi olla hyvä. Se olisi ihan ok olla maailman huonoin zumbaaja. Mutta nyrkkeily on toinen juttu. Ei ole ok, että olen siinä huono.

En vaan pääse hanskoistani eroon. Olen yrittänyt zumbaa ja joogaa ja kaikenmoista jumppaa, mutta aina palaan kehään. Kai joku rakkaus sinne vetää. Mietin nyt tässä, että kai se on parempi olla huono siinä jutussa, mitä rakastaa, kuin olla huono sellaisessa jutussa, mitä ei rakasta.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Piti sitten mennä New Jerseyhin asti korkkaamaan nyrkkeilykausi raskauden ja synnytyksen jälkeen. Olihan edellisistä nyrkkeilytreeneistä vierähtänytkin jo puolitoista vuotta! Raskausaikana en uskaltanut nyrkkeillä, sillä laji on niin vaativa kropalle. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu "vähän" ylivarovaisuudelta. Sitten sektion jälkeen en uskaltanut nyrkkeillä, sillä pelkäsin saavani kehässä sydänkohtauksen huonon kuntoni kanssa.

Paljon on puhetta, miten pääsee eroon raskauskiloista. Omalla kohdalla tämä ei ollut ongelma - ne jäivät käytännöllisesti katsoen synnärille. Minun ongelma oli se, miten saa kunnon takaisin. Otti aikalailla itsetunnon päälle, kun ryhmäliikuntatunnilla ei ihan pysynytkään muiden tahdissa. Salilla ei leuanvedot oikein noussutkaan. Selällään kun makasi, niin ei saanut nostettua jalkoja ylös.

Puoli vuotta sektiosta ja vähitellen olen saamassa kuntoni kuntoon. Henkisesti en ole vielä lopettanut nyrkkeilyä, vaikka oikeasti edellisestä matsista on jo pidempi aika kun haluan myöntää. Josko vielä joskus uskaltaisin kisakehiin? Pystyisinköhän siihen vielä?

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Jätän synnytyskertomukseni blogin ulkopuolelle, jotta kukaan joskus lapsia harkitseva ei pelästyisi. Mutta yksi kommellus on synnytyksestä on kerrottava, vaikka tämä menee lievästi reteilyn puolelle.

Ikuisuudelta tuntuvan ponnistelun (65h!) jälkeen jouduin kiireelliseen sektioon. Puudutuksen ansiosta kaikki kivut loppuivat kuin seinään, vaikka jotenkin epämääräisesti tunsin, että jotain sisuskaluilleni nyt tehdään. Minun ja vatsani väliin oli aseteltu kangas, joten en nähnyt, mitä siellä tapahtuu. Yhtäkkiä verhon takaa kuului kirurgin ääni:
"Öö... tota... Urheiletko sä jotain?"
"Juu, nyrkkeilyä ja kaikenlaista, olin vielä tällä viikolla salillakin"
"Nooh, sun vatsalihakset on niin tiukassa kunnossa, että tätä vauvaa ei saa oikein ulos"
"Öö... kiitos...?! Hehe?"

Tätä keskustelua seurasi kahden lääkärin äänishow verhon takaa: "Vedä sä tosta niin mä tästä... 1-2-3-HII-OP! Ja vielä 1-2-3-VETO!" ja tunsin omituisesti heiluvani pöydällä. Sitten kuulin maailman kauneimman äänen. Leikkauksen jälkeen kirurgi nauroi, että jos meinaan vielä hänen pöydälleen tulla synnyttämään, niin se olisi vähintään puolen vuoden treenitauko ennen sitä!

Niin että kiitos vain HAK:n valmentajille hulluista vatsalihastreeneistä, joita meidän salilla on tahkottu ja paljon! En malta odottaa, että pääsen taas treeneihin ja kehään! Kirurgi tosin antoi vähintään kuukauden liikuntakiellon ja senkin jälkeen rauhallisen startin, joten ihan hetkeen en ole sixpackiä hinkkaamassa.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Liikuntakeskusten nyrkkeilysäkki usein roikkuu vain somisteena ja surullisen yksinäisenä nurkassa vierellään huonot hanskat, joilla saisi vain rystysensä rikki. Olisiko aika ottaa hyötykäyttöön nyrkkeilysäkki sieltä kulmasta?!? Ei ne sinne pelkästään katsottavaksi ole raijattu!

Olen vain törmännyt sellaiseen ongelmaan, että koen oloni kovin vaivaantuneeksi, kun hienossa liikuntakeskuksessa aiheutan säkillä sellaista melusaaastetta, josta kaikki naisellisuus on kaukana. Tömähdykset, ähinä ja puhina kumpuaa ympäristöön suodattamattomana. Siksi suosin kamppailukeskuksia ja "äijäsaleja", joissa listahittien sijaan salilla raikaa ponnekas puhina ja liikunnan äänet. Esimerkiksi kisiksellä on monta nyrkkeilysäkkiä. Mitä mieltä olette? Uskaltaisiko vähän hienommalla salillakin laittaa säkki liikkeelle? Ehkä ne tosiaan ovat siellä vain somisteina ja tuurillani saisin sellaisen rämähtäen katosta alas ja päälleni.

Säkkitreeni on tärkeä osa nyrkkeilyharjoituksia: se kehittää niin voimaa, kestävyyttä, nopeutta kuin tekniikkaa. Keräsin tähän muutamia vinkkejä säkkitreeniin. Konkareille nämä ovat varmasti ihan tuttua kauraa, mutta näillä ohjeilla aloittelijakin saa turvalliset ja mielekkäät treenit säkillä.

Vinkkejä nyrkkeilysäkin nöyryyttämiseen:

1. Pitä kädet kunnolla nyrkissä ja ranteet suorassa, jottei lyöminen satu käsiin.

2. Pidä hartiat rentoina. Tarkista välillä hartoiden rentous nostamalla niitä korviin ja rentouttamalla ne. Näin huomaat, jos olet pitänyt niitä vahingossa jännityksessä!

3. Pidä koko ajan hyvä suojaus ja hyvä nyrkkeilyasento - näin säkkitreeni tukee nyrkkeilytekniikkaasi eikä iskujen palautukset pääse tipahtamaan.

4. Pidä sellainen etäisyys säkistä, että saat suorassa lyönnissä käden aivan suoraksi asti.

5. Liiku! Jos säkki on paikallaan - liiku sen ympärillä. Jos säkki lähtee heilumaan edestakaisin, liiku itse myös eteen ja taakse koko ajan säilyttäen lyöntietäisyys.

6. Iske 3-5 lyönnin sarjoja, niin saat treenistä niin teknisesti kuin kunnon kannaltakin tehokkaamman.

7. Vaihtele iskujen voimakkuutta: paljon rentoja iskuja, välillä vahvempia voimalyöntejä.

8. Puhalla aina lyödessä ilmaa ulos. Se antaa lyönnille rentoutta ja jaksat paremmin erän loppuun asti.

9. Kuvittele säkki vastustajaksesi, joka iskee välillä takaisin. Väistele, torju ja liiku!

10. Älä vain ojentele kättäsi säkkiin, vaan LYÖ. Älä vain lyö säkin pintaan, vaan LYÖ LÄPI.

Tällä viikolla Tiksissä oli tosi hyviä treenaajia kokeilemassa kuntonyrkkeilyä! Ja jos joku pitää nyrkkeilevää pappia omituisena ilmiönä, niin paikalla oli myös nyrkkeilevä kirkkoherra - siinä vasta harvinainen näky! Kiitos kaikille treeneihin osallistuneille ja tietty Tikkurilan seurakunnalle tapahtuman järjestämisestä.

Jotkut kyselivät hyvien treenivarusteiden perään (erityisesti ihanan pinkkien käsisiteiden.


Aamen ja terkkuja,
Hanna