Hanna Paavilainen

Mittumaari ja juhannus!

lördag 22 juni, 2019 @ 10:30
5
Yhä useampi jää kaupunkiin viettämään juhannusta. Tehtiin Yle TV1:lle juhannusohjelma, jossa kierrellään kesäkeitaita kaupungissa ja tavataan mielenkiintoisia ihmisiä. Kaikkien vieraiden kanssa haluan puhua armosta, koska sitä mulle tämä juhannus ja tämä usko ja tämä elämä on. Roikun armossa, koska aina onnistun mokaamaan, eikä tätä elämää voi rämpiä eteenpäin ilman, että armahtaa itseään, ottaa vastaan itselle annetun armon ja armahtaa muita kompuroivia. Armoa muuten tarkoittaa mun nimi HANNA ja juhannuksen kantasana JOHANNES tarkoittaa "Jumala armahtaa".

Kuvataiteilija Nanna Suden kanssa oli sellainen olo, että nyt ollaan elämää suuremman taiteilijan kanssa läsnä. Pop-kantelettaren Ida Elinan soittoa ja ääntä kuunnellessa olin täysin myyty. Luulin, että kanteleella soitetaan lähinnä ala-asteella vaka-vanha-Väinämöistä, mutta voi miten väärässä taas olin. Ida Elinan tapa soittaa kanteletta perkussiomaisesti sekä virtuoosimainen äänenhallinta takaa, etten enää ikinä katso kanteletta samalla tavoin, kun ennen. En tiennyt, että kanteleesta voi saada sellaista ääntä edes aikaiseksi.

Ihanaa oli olla hetken aikaa töissä. Meillä oli mahtava tiimi tekemässä tätä ohjelmaa. Päivät oli pitkiä ja säädön määrä oli valtava, kun oli monta kokkia samassa sopassa, mutta lopputuloksesta tuli hieno. Tai katso itse, mitä mieltä olet:

Katso juhannuksen Reissukirkko tästä!
Reissukirkko


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Mielelläni otan myös palautetta vastaan. Kenet tahtoisit nähdä ja kuulla Reissukirkossa?
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Rautaiset äidit

söndag 16 juni, 2019 @ 13:08
0
Vauvat pötköttelevät vatsallaan salin lattialla ja taaperot ahertavat puolen kilon levykiekkoja telineisiinsä. Äidit säikyttelevät painoja ja nöyryyttävät rautaa. Nyt ollaan jossain ihan muualla kun perusmuskarissa.

Olin hyvin skeptinen, kun ystäväni pyysi minua mukaan crossfittiin. Olin pitänyt lajia epämääräisenä painojen paiskomisena kauhealla kiireellä. Menin kuitenkin salille (jota crossfittaajat kutsuvat boxiksi) ihan sillä houkutuksella, että sinne sai ottaa lapsen mukaan. Kutkutteli ajatus, että urheilun saisi hoidettua päivällä lapsen kanssa.

Odotin crossfitilta lähinnä paikkaa, mihin paeta tylsää hiekkalaatikkoelämää pariksi tunniksi. Sain yllätyksekseni uuden harrastuksen, erottuvat reisilihakset ja koko joukon uusia ystäviä. Samalla kun rauta nöyrtyy näiden äitien käsittelyssä, käydään läpi myös mieltä painavia asioita. Hauiskääntöjen välissä puhutaan vanhemmuudesta, parisuhteesta, identiteetistä ja arjen kipukohdista. Parisuhde on parantunut, kun en enää kelloa naputellen odottele miestä kotiin vapauttamaan minut lähtemään treeneihin.

Välillä ei tanko meinaa nousta, silloin vaihdetaan keppiin ja treenataan lempeämmin. Useammin kuin välillä ihana ohjaajamme täydellisine vatsalihaksineen saa tsempattua meitä ylittämään omat rajamme. Jos olisin ensimmäisen lapsen kohdalla löytänyt tällaiset yhteisön ja harrastuksen, olisin säästynyt aika monilta itkuilta yksin kotona.

Toisella tuotantokaudella (ei toisella kotiäitijaksolla) olen oppinut, että elämän ei tarvitse olla pelkkää hämä-hämä-häkkiä, jos ei halua. Miten kestikin tajuta näin kauan, että oman arkensa voi itse rakentaa juuri niin sellaiseksi kuin haluaa?

mamma CrossFit

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Talouspaperin historia

söndag 09 juni, 2019 @ 19:07
0
"On yksi asia, mitä ilman lapsiperheessä ei pärjätä" julisti ystäväni ja pyyhki pöydältä taaperon kaatamaa maitoa "ja se on talouspaperi". Punehduin hiukan, sillä meidän kotona ei juurikaan käytetä talouspaperia. Aina, kun äitini tulee kylään, hän tuo tullessaan paketin talouspaperia (puolukkahillon, juustokakun ja leipäpussin lisäksi), koska hän ei kestä olla meidän "oudossa taloudessa, jossa ei ole talouspaperia".

Talouspaperi on ollut viime aikoina paljon tapetilla. Talouselämä -lehti testasi, että osasta talouspapereita saattaa irrota syöpää aiheuttavia kemikaaleja, joten ne eivät sovellu keittiöön.

Talouspaperi on verrattain tuore keksintö. Se on keksitty vasta 1920-luvulla, kun vessapaperi taas on kutitellut hanureita jo 500-luvulla. En ihan varmuudella tiedä, missä vaiheessa talouspaperi ylestyi Suomessa, mutta kotikaupungissani Nokialla sijaitseva paperitehdas Lotus alkoi valmistaa talouspaperia vasta 1979, eli muutama vuosi ennen syntymääni.

Kysymys siis kuuluu, että miten 70-luvulle asti pärjättiin ilman talouspaperia? Mummon kaapin vino pino keittiöpyyhkeitä alkaakin käydä järkeen.

Toinen kysymys kuuluu, että miten yht äkkiä ei osattukaan enää elää ilman talouspaperia? Legenda kuuluu, että talouspaperi keksittiin, kun vahingossa tehtiin liian paksua vessapaperia ja sille piti keksiä käyttötarkoitus. Markkinamiehet keksivät, että myydään se keittiöpaperina. Loppu on historiaa.

Kävikö tässä niin, että näppärät markkinamiehet loivat kuluttajalle tarpeen, mitä aiemmin ei ollut, ja tarve on edelleen niin voimakas, että vuosikymmenten jälkeen ei osata elää enää ilman? Vai kävikö tässä niin, että näppärät markkinamiehet vain hoksasivat jo olemassa olevan tarpeen ja keksivät siihen näppärän ratkaisun? Joka tapauksessa tässä ilmastonmuutoksen ja kemikaalien maailmassa en pistäisi pahakseni, jos useampi kaivaisi mummon kaapista ne keittiöpyyhkeet tiuhempaan käyttöön.

Tämä laittaa vain miettimään, että mitä muita ajatuksia ja TARPEITA päähämme ovat näppärät markkinamiehet istuttaneet. Pakonomainen tarve saada elämyksiä matkustamalla? Tarve saada uusi, tämän kevään muodin mukainen kukkamekko? Tarve ostaa uusi puhelin, vaikka vanhakin vielä toimisi? Tarve maalata seinä uudella värillä, vaikka se edellinenkin seinä on ihan ehjä?

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Onnea valmistuneille!

söndag 02 juni, 2019 @ 18:18
0
Lukio oli ihanaa ja raivostuttavaa aikaa. Onneksi se on ohi ja voi kun pääsisin elää sen taas!

Lukio oli täynnä ikuista ystävyyttä, syvää sielunsisaruutta, sosiaalista epävarmuutta ja toinen toistaan seuraavia ristiinrastiin ihastumisia. Oli liikaa poikaystäviä, liikaa harrastuksia, suorituspaineita, rakastumisen huumaa ja teini-ikäisen kiimaa. Oli sydänsuruja, jotka tuntuivat fyysisenä kipuna. Muistan elävästi ne itkumaratonien jälkeiset päänsäryt. Lukiossa olin kuolematon: en käyttänyt aurinkorasvaa, syönyt vitamiineja tai mennyt nukkumaan ajoissa. Lukio oli riitoja vanhempien kanssa ja oman itsenäisyyden opettelua. Lukio oli täynnä musiikkia - oi miten hengitinkään musiikkia kiihkeämmin kuin mitään muuta. Kaikessa tässä hormonimyrskyssä koulu oli täysin toissijainen asia, vaikka hikke olinkin.

On suoranainen ihme, että sain kolmen vuoden jälkeen ystävieni kanssa painaa päähäni valkoisen lakin. Miten ihmeessä me siinä oikein onnistuttiin? Miten ihmeessä Sinä, uusi ylioppilas, olet siihen kyennyt? Ei se Sinullakaan ole helppoa varmasti ollut. Sinä olet silmissäni sankari!

En ole koskaan ollut niin viisas kuin mitä olin lukiossa. Silloin tiesin kaiken. Maailma näytti selkeältä. Harrastin eksistentiaalisia pohdintoja maailmasta ja ihmisyydestä yön pikkutunneille asti. Voi sitä luomisen vimmaa, muurit kaatavaa toivoa ja kuolemattomuuden tuomaa itsevarmuutta! Haluaisin ottaa niitä Sinulta pullotettuna takataskuuni ja suihkauttaa korvani taakse aina epäilyksen iskiessä.

Muistan myös sen epävarmuuden, kun ei ihan mahtunut omiin nahkoihinsa eikä tiennyt asemaansa maailmassa. Tosin tämä ei taida helpottaa ajan myötä. Kun katson peiliin, näen välillä vilahduksen siitä tytöstä, joka niin monet vuodet ajatteli eniten sitä, mitä pojat hänestä ajattelee. Haluaisin sanoa hänelle - ja Sinulle - että älä anna sellaista valtaa elämästäsi toisaalle. Sinä olet kaunis ja viisas, ota vastuu itse ja ole oman ihanan, raivostuttavan ja ainutlaatuisen elämäsi kirkkain sankari.

Ylioppilas, vastavalmistunut, koulusi päättävä:
Olet ruususi, kakkusi ja kuohuviinisi ansainnut!

Aamen ja terkkuja,
Hanna
ylioppilas

PS. Blogini emosivusto Lehtikuningas toivottelee valmistuville onnea lehtitarjouksin täällä: www.lehtikuningas.fi/valmistujaislahja
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Asioita, jotka ovat parasta elämässä

söndag 26 maj, 2019 @ 15:29
0
Olen koukussa listoihin. En mahda itselleni enää mitään. Olen nyt alkanut Kipa-ystäväni ja Martti Suosalon näytelmän inspiroimana listaamaan asioita, jotka ovat parasta elämässä. Kyseessä ei ole paremmuusjärjestys ja listaa voi jatkaa loputtomasti. Nyt, kun olen niksauttanut aivoni tälle taajuudelle, näen elämän parhaita asioita joka puolella. Se on aika mullistavaa.

Olen kysellyt myös lapsilta parhaita asioita elämässä. Heidän vastauksensa ovat liikuttavan konkreettisia, kuten "juoda lasi maitoa" tai "katsoa kaloja akvaariossa". Huomion arvoista on myös, kuinka nopeasti lapsilta tulee vastaus kysymykseen. Kysymys "Mikä on parasta elämässä?" on yhtä helppo kysymys heille kuin "Mitä söit tänään päiväkodissa?". Aikuiset sen sijaan alkavat tekemään jonkinlaista syväanalyysia elämästään tämän kysymyksen kuultuaan.

Tässä listassa ei ole kysymys elämän prioriteeteista ja paremmuusjärjestyksestä. Tärkeintä on huomata ja sanoittaa asioita, jotka tekevät tästä(kin) päivästä suloisen.

Mitä elämän parhaita asioita sinä näet?

Asioita, jotka ovat parasta elämässä
1. Kirjastot
2. Se, miten söpösti lapsen hiukset on aamulla pörröllä
3. Hyvin nukuttu yö ja täysi vatsa
4. Kun peikonlehti on tehnyt uuden lehden ja se on hassusti rullalla
5. Kuplamuovi
6. Kuiva kuohuviini
7. Kun joku asia jännittää, mutta tekee sen silti
8. Koirien takajalat. Se, miten ne viuhtoo, kun koira kävelee.
9. Kun jääkaappi vaikuttaa tyhjältä, mutta saat silti loihdittua huippuillallisen.
10. Kun eilinen treeni tuntuu pakaroissa
11. Tehdä piruetteja auringossa
12. Olla tekemättä mitään auringossa

(Listani jatkuu jo yli sataan, mutta tässä muutama tämän viikon havainto.)

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Asioita, jotka ovat ehdottoman elegantteja

söndag 19 maj, 2019 @ 12:43
0
Sinä samana ohikiitävänä hetkenä, kun kirsikkapuun kukat loistivat vaaleanpunaisena pilvenä Roihuvuoren puistossa, sain uuden ystävän. Hän on japanilainen kenraali nimeltä Hiro.

Appivanhempani lähtivät viime syksynä japaniin opiskelemaan. (Kuinka siistiä, että vielä 75-vuotiaana voi vielä opiskella? Ja lähteä vaihto-oppilaaksi toiselle puolelle palloa?!?) Maanjäristys sulki liikenteen, katkaisi sähköt ja tyhjensi kaupat päiväkausiksi. Hiro otti asiakseen auttaa ulkomaalaista aikuisessa iässä olevaa pariskuntaa keskellä kaaosta. Vastavuoroisesti Hiro kutsuttiin Suomeen kylään.

En ole ehkä koskaan aiemmin tavannut niin tahdikasta ihmistä. Hänestä huokui vuosituhansia vanha kulttuuri ja tyylikkyys, jota rahalla ei voi ostaa. Kuin olisi puhunut aristokraatin tai Englannin kuninkaan kanssa.
Näitä opin Hirolta:

Asioita, jotka ovat ehdottoman elegantteja

(Kirjailija Mia Kankimäki kirjoittaa kirjassaan Sei Shonagonista, japanilaisesta hovinaisesta, joka kirjoitti ilahduttavia listoja elämästään hovissa tuhat vuotta sitten. Tämän kirjan luettuani yhdistän japanilaisuuteen aina hassut listat.)

- Kun toinen kysyy, mitä kuuluu ja kuuntelee vastauksen hiljaa.
- Se, kun juttelee jostain, ja keskustelu keskeytyy (yleensä taaperon tai lapsen takia), ja kun keskustelu jatkuu, toinen kysyy, että "niin mitä olit sanomassa tästä aiheesta".
- Kun ruokaillessa toinen huomaa, missä vaiheessa olet lopen kyllästynyt taaperon sekoiluun ja ottaa hiljaa taaperon syliinsä ja lähtee pienelle kävelylle asunnon ympäri, jotta saat syödä ruoan loppuun rauhassa.
- Kun olet keskeyttänyt ruokailusi ja vienyt sitä vanhempaa lasta vessaan, joku on maksanut laskusi sillä välin.
- Kun joku kysyy ruokapöydässä älykkäitä kysymyksiä, kuten "Mikä on elämäsi päämäärä" tai "Mikä tekee sinut onnelliseksi".
- Kun joku vastaa kysymykseesi "tuo on hyvä kysymys".

kirsikkapuu
kirsikkapuu
kirsikkapuu
kirsikkapuu


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Äitienpäivä

söndag 12 maj, 2019 @ 08:38
0
Tänä äitienpäivänä heräilin pitkin yötä, sillä olen huolissani omasta äidistäni. Heräilin vielä lisää, sillä nuorimmalla on flunssa. Otin hänet kainaloon, enkä malttanut enää nukahtaa, kun hän kuorsasi siinä niin söpösti, etten raaskinut sulkea silmiäni.

Tänä äitienpäivänä kannan äitiyden takia pusseja silmieni alla. Kannan maitoa rinnoissani. Kannan vuorotellen 1- ja 4-vuotiasta poikaa. Kannan huonoa omaatuntoa siitä, miten joskus (usein) en ole niin hyvä äiti kuin lapseni ansaitsevat ja miten joskus (yleensä) en ole niin hyvä tytär kuin äitini ansaitsee. Tänä äitienpäivänä yritän muistaa olla kiitollinen siitä, miten paljon minulla on kannettavaa. Tämä kaikki on lahjaa. Kukaan ei syntymässään valitse äitiään - eikä niinkään lastaan. Äiti saa lapsen lahjaksi (ja hetken lainaksi). Lapsi saa lahjaksi äidin (joko sen äidin, joka hänet on kantanut yhdeksän kuukauden ajan tai sen äidin, joka hänet ottaa kantaakseen. Lahja äiti kuitenkin on, ei valinta.)

Voi kunpa Jumala varjelisi äitejä liioilta neuvoilta ja suorituspaineilta. Vielä joku äitienpäivä opin elämään tätä elämää niin, että luotan itseeni, lapsiini ja äitiini, enkä kokisi tarvetta suorittaa. Jonain äitienpäivänä katson sitä ihan itse korkealle asettamaani rimaa ja vähät välitän siitä, olenko ylittänyt vai alittanut sen. Vielä joku päivä sisäistän sen, että ihan hyvä on riittävän hyvä. Silloin ja siellä haistan Jumalan armon.

Jumala,
siunaa tyhjiä sylejä ja täysiä sylejä.
Siunaa kaikkia äitejä, jotka kantavat.
Tule koteihimme tahrojen ja huutojen keskelle.
Tuo mukanasi armoa ja edes yksi kokonaan nukuttu yö.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
äitienpäivä

(kuva ajalta, kun odotin esikoistani.)
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D