Hanna Paavilainen

Yllätysraskaus

söndag 04 augusti, 2019 @ 15:00
0
Kaikenlaista uskomatonta sitä sattuu. Sitä ihan alkaa epäillä, että joku tätä hommaa (elämää) käsikirjoittaa, ei nämä sattumia voi kaikki olla.

Mieheni sisko osti Naantalista vanhan luterilaisen nunnaluostarin (kuka tiesi, että on edes olemassa luterilaisia nunnia?!?). Kuulostaa mahtipontiselta kivilinnalta, mutta kyseessä on iso omakotitalo, joka kaipasi tuhdin tuntimäärän rakkautta ja tee-se-itse-nikkarointia. Luterilaisten siskojen työtehtävä talossa oli rukoilla. Talon seinillä näkyy edelleen rakoja, mistä rukoukset ovat vilahtaneet kohti ylempiä kuulevia korvia. Pihalla laiduntaa kesäisin lainalampaita, joita saa ruokkia pihan omenapuiden ja marjapuskien antimilla.

Naantalin luostari "Mariavägen" on uskomaton paikka ja siellä tapahtuu uskomattomia asioita. Niin kuin esimerkiksi tämä.

Eräälle kesälauantaille oli sovittu suuret juhlat. Paikalle saapui 50 vierasta ja Suomen historian kovin helle. Talon isommat lapset oli patisteltu töihin ja emäntä itse heräsi viideltä aamulla leipomaan. Oli jo täysi työ siivoamisessa, kokkailussa, tarjoilussa, tiskaamisessa ja juhlien järjestelyissä, mutta lisätyötä tarjosivat myös auringonpistoksen napannut esiteini ja työstä kieltäytyvä kiukutteleva ihan oikea teini. Kaiken tämän keskellä - juhlien ollessa täydessä vauhdissa - yksi lampaista päätti poikia. Siinä hän ilahdutti juhlaväkeä kovaäänisellä määkimisellä ja luulimme, että nälkäänsä hän huutaa. Kukaan ei edes tiennyt, että kyseinen lammas oli tiineenä. Luulimme, että lammas oli itsekin vasta nuori karitsa. Juhlaväen ilme oli näkemisen arvoinen, kun karitsa putkahti maailmaan.

Koko päivän ihmettelimme syntymän ihmettä. Miten sattuikin kaikista näistä päivistä juuri tämä päivä? Sillä viikolla olisi ollut 6 muuta, aivan rauhallista ja seesteistä päivää syntyä! Iltasella virittelimme vielä vieraille iltapalaksi pikkupizzoja uuni kuumana, kun aurinko vielä hohkasi viimeisiä voimiaan taivaalle. Silloin kuulemme huudon: "Tulkaa ulos! Näitä tulee lisää!" Uskomatonta, mutta samana päivänä toinenkin lammas päätti lampoa kaksi karitsaa lisää laumaan!

karitsa

karitsa

karitsa

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Jos haluat yöpyä vanhassa nunnaluostarissa, kokea maalaisidylliä ja aavistaa rukouksen kuiskeen ympärilläsi, voit tehdä sen airbnb:n kautta. Kälyni vuokraa nunnien erillistä rakennusta päätalon vieressä Muumimaailman tai Naantalin matkaajille. Taloon mahtuu helposti kaksi perhettä poikasineen (tai karitsoineen). Nunnaluostari "Marian iloon" pääsee yöpymään tästä.
Tykkää ja jaa

Sääahdistus vai ilmastoahdistus?

söndag 28 juli, 2019 @ 22:38
0
Hernesaaressa Paula Vesalan keikalla yli puolet meni musiikkielämyksestä ohi, kun jäätävä tuuli vihmoi nahkatakin läpi selkäytimeen asti. Rutistin hartiat korviin ja tungin kädet kauluksista kainaloihin lämpimään. Enpä ollut tajunnut heinäkuussa pukeutua pilkkihaalariin ulkoilmakeikalle.

Aiemmin kirjoitin ilmastoahdistuksesta, että ilmaston takia on tehtävä elämään muutoksia, mitkä eivät välttämättä tunnu kivoilta. Tänä kesänä olen todella kipuillut sen kanssa, että teimme päätöksen olla lentämättä. Kun heinäkuussa mittari näytti 12 astetta, satoi vettä ja oli lähdettävä silti koiran ja lasten kanssa ulos, tunsin valmiiksi jo kyynelkanavien aukeavan, ihon menevän kananlihalle ja sarvien kasvavan ohimoilleni.

Koko alkukesän sää tarjosi tilaisuuksia käyttää mielikuvitusta. Olen napsinut d-vitamiinia ja pina coladaa pitkästä lasista. Olen kiskonut villahousut jalkaan ja villapipon päähän, laittanut auton penkkilämmityksen täysille, saanut hyvän hien pintaan ja näin kuvitellut olevani tropiikissa. Olen haistellut vanhoja aurinkorasvoja (uusia ei ole tarvinnutkaan ostaa), lätrännyt niitä selkään ja fiilistellyt muistotuoksuja etelän uima-altailta. Olen kuvitellut tihkusateessa huojuvat männyt palmuiksi ja kääriytynyt syvemmälle sähköpeiton alle.

Säälle ei voi mitään, joten siitä on turha pahoittaa mielensä. Onneksi ne helteetkin vihdoin tulivat. Olen aina ollut auringon lapsi. Jos aurinko paistaa ja on lämmintä, en tarvitse mitään muuta elämässäni. Viileällä säällä mieleni tarvitsee jatkuvaa virikettä ja aktiviteettia ja itsesuggestiota, muuten ahdistun.

Tässä sitä ihan tulee miettineeksi, että kumpi on pahempi: sääahdistus vai ilmastoahdistus? Olisiko kuitenkin ihan ok lentää auringon perässä silloin, kun Suomessa vihmoo loskaa? Jos joka tapauksessa ahdistaa, niin eikö olisi parempi olla ahdistunut paikassa, missä ainoat tarvittavat sateenvarjot ovat drinkkilasissa?

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Hullun rohkeeta

söndag 21 juli, 2019 @ 11:07
0
Musta on hullun rohkeeta puhua omasta uskostaan. Olen siunannut monta ihmistä hautaan ja yllättävää on, että hyvin harvoin vainajan lähiomainen edes tietää, että mitä se rakas läheinen pappa/mummi/äiti/isä/puoliso/sisarus ajatteli näistä uskon asioista ja siitä, että mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Uskonto on niin yksityinen, että siitä ei hiiskuta edes kaikkein läheisimmille.

On hullun rohkeeta etsiä omaa kutsumustaan ja sen löydettyään lähteä sitä seuraamaan. Olen niin turvallisuushakuinen ihminen, että en ole ikinä lähtenyt kipinästä huolimatta lähetystyöhön enkä vaihtamaan alaa.

On hullun rohkeeta selvitä avioerosta, läheisen kuolemasta tai sairaudesta silloin, kun helpompi olisi vain luovuttaa.

Olin mukana taas tekemässä Reissukirkkoa, jossa teemana oli rohkeus. Rohkeudesta ei pelkästään vaan puhuta, vaan sain Reissukirkon vieraat Virpi Kätkän ja Timo Laanisen usutettua rohkeutta vaativaan stunttiin! Virpi Kätkän tiesinkin jo Selviytyjien pohjalta lähtevän mukaan kaikenlaiseen hulluun, mutta Laanisen heittäytymiskyky yllätti täysin. Laaninen kertoo Reissukirkossa rohkeasti uranvaihdostaan sekä lapsensa kuolemasta. Jazzkitaristi Teemu Viinikainen paljastaa vaihtavansa uraa, mutta vielä ohjelmassa hän ja saksofonisti Jukka Perko saavat Helsingin saariston kaikumaan maagisilla sävelillä.

Tätä ohjelmaa oli taas niin ilo tehdä. Toivottavasti se välittyy myös kameralle. Tästä pääsee Reissukirkon matkaan!

Reissukirkko

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Flygande Jacob

söndag 14 juli, 2019 @ 21:42
0
Grillikanaa, banaania ja kermavaahtoa?
Kuulostaa ällöttävältä, mutta kun maistaa Flygande Jacobia, jää omituisesti koukkuun. Olen puhunut tästä ruoasta ehkä enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä ruoasta ikinä. Kun olin Selviytyjissä ja ruokanamme oli ruokalusikallinen riisiä päivässä, haaveilimme kaikki ruokalajit läpi. Satuin ohimennen mainitsemaan Flygande Jacobin ja heimokaverini innostuivat. He pyysivät kertaamaan reseptin ainakin 20 kertaa. Siitä tuli lentävä lauseemme: Flygande Jakob edusti kaikkea sitä herkkua ja mukavaa, mikä kotona meitä odotti.

Ihan kaikkein nopein arkiruoka tämä Lentävä Jaakko ei tosin ole. Helppo kyllä, mutta vaatii hieman viitseliäisyyttä.

Flygande Jakob
grillikana (siis sellainen kaupan lihatiskiltä myytävä kokonainen kana)
n. 5 siivua pekonia
2-3 banaania
2dl kuohukermaa
1rkl sinappia
1,5rkl tomaattipyreetä
cashew-pähkinöitä

Tiristä pekoni rapeaksi pannulla ja laita paistetut pekonisiivut talouspaperin päälle valumaan. Nypi grillikanasta lihat suupalan kokoisiksi ja laita laakean vuoan pohjalle. Heitä päälle paistettu pekoni pieninä paloina. Siivuta banaanit ja asettele päälle. Vatkaa kuohukerma, sinappi ja tomaattipyre kauniiksi vaaleanpunaiseksi vaahdoksi ja levitä vuokaan banaanien päälle. Viuhdo päälle tasaisesti cashew-pähkinöitä.
Uuniin 225 astetta, n. 15min, kunnes paahtuu pinnalta kauniin ruskeaksi ja pähkinät saavat väriä.

Itse tykkään tarjoilla lentävän Jaskani jasmiiniriisin kera, mutta menee se makaronien tai salaatinkin kanssa. Siunaa, kiitä ja haarukka ääntä kohti.

flygande

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kotimaan matkavinkkejä

söndag 07 juli, 2019 @ 09:51
0
Tampere

Kotimaan matkailu on nyt trendikästä ja ilmastosyistä meidänkin perhe jättää tänä vuonna lennot lentämättä. (Tai, nooh, oli aika iso vaikutus myös yllättävällä putkiremontilla ja Kelan hoitovapaa-rahan pienuudella.) Putkiremontin ajan olemme viikon eksoottisessa Espoossa, viikon Naantalissa ja käväisemme myös sielunmaisemissani Tampereella.

Mitä vinkkejä teillä olisi Espooseen? Olen lähestynyt muutamaa paikallisasukasta ja he ovat lähinnä kehuneet, että "täältä pääsee tosi näppärästi metrolla Helsinkiin". Kai Espoossa itsessäänkin on koettavaa? Miten pääsen espoolaisuuden ytimeen?

Entä vinkit Naantaliin ja Turun seudulle? Parhaat paikalliset kirpparit, ravintolat ja nähtävyydet?

Vaihtarina annan omat vinkkini Tampereelle, sinne missä NÄÄS soi kauneimpana ja missä kadut täyttyvät askelista ja Juice Leskisen korvamadoista.

TURISTINA TAMPEREELLA

VOHVELIKAHVILA
Lempipaikkani Tampereella on jo pienestä pitäen ollut pieni yksiön kokoinen kahvila Tampereen vanhimmassa talossa. Vohvelikahvila tarjoaa sekä suolaisia että makeita vohveleita.

MITEN TILATAAN MUSTAAMAKKARAA?
Mustaamakkaraa (kirjoitetaan yhteen, mutta sana taipuu kuitenkin kuin ei olisi yhdyssana) kannattaa maistaa, koska se on ihanaa. Sitä myydään joka kaupassa ja snägäreillä, mutta paras paikka sen nauttimiseen on Laukon tori. Paikalliset tilaavat mustaamakkaraa euroittain, mutta saattavat tinkiä senttimetreittäin. Tyyliin: "Kolmella eurolla mustaa jöötiä, viiden sentin tingillä". Mustamakkara nautitaan puolukkahillon kanssa ja alkuperäisasukkaat tilaavat kyytipojaksi kylmää maitoa.

LASTEN KANSSA TAMPEREELLA
Muumimuseo, kissakahvila, Pikkukakkosen puisto, Särkänniemi, Koiramäen eläinpuisto. Tässä riittää viihdettä useammallekin päivälle.

WINGSSIT
Yllättävää kyllä, mutta tamperelaisin juttu on tuliset kanankoivet etikkaisessa kastikkeessa, eli "Siipiweikkojen siiwet". Mikä tahansa hornetti ei käy, vaan kyseessä on aivan tietty Siipiweikkojen soosi, jota myydään myös joissakin tamperelaisissa ruokakaupoissa. Siipiä saa jokaiselta huoltoasemalta, snägäriltä ja pizzeriasta. Olenpa nähnyt kyseisiä siipiä jopa hienompien italialaisten ja ranskalaisten ravintoloiden ruokalistoilla. Tamperelainen ei hae mäkkärin drive-inistä kotiinsa mättöä, vaan tilaa lähiasemalta "kymmenen siipeä medillä ja extradipillä, vaihda sellerit porkkanoihin".

PYYNIKIN NÄKÖTORNI
Elämäsi parhaat munkit. Näköala koko Tampereen yli. Todellinen tamperelainen klassikko. Nuorena nyrkkeilijänä kävin Rocky-tyyliin juoksemassa Pyynikin metsissä portaita, että sellaistakin voi siellä harrastaa, jos saa liikaa energiaa munkeista tuhlattavaksi.

RAVINTOLOITA
En ole kovin perillä Tampereen uusimmasta ja trendikkäimmästä ravintolatarjonnasta, koska aina kaupungissa käydessäni haluan käydä niissä tietyissä luottoravintoloissa, joita Helsingissä kaipaan. Näihin ravintoloihin palaan yhä uudelleen:

Tampereen parhaat pizzat tarjoilee Sitko. Heillä on oma juuritaikinansa, josta pohjat pyöräytetään itse ja täytteissä Sitkossa suositaan sesonkia.

Lohtupaikkani on hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva ravintola Coussicca. Vanhempani ovat käyneet siellä lähes 50 vuotta ja tilaavat edelleen samat annokset, mitä tilasivat opiskelija-aikoinaan (vaikka nämä annokset eivät ole enää listalla). Kertoo ravintolan laadusta, että sinne palaa vuosi toisensa ja vuosikymmen toisensa jälkeen.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Oppia ikä kaikki

söndag 30 juni, 2019 @ 12:49
0
Kädet syvällä pakaralihaksissa hieroja kysyy, että mitä harrastat, kun paikat on näin jumissa. Siihen ystäväni Kätevä Emäntä vastaa, että crossfitia. Nuori hieroja siitä vallan riemastuu, sillä myös hän on löytänyt lajin hiljattain. Kuten useimmat lajista vasta innostuneet, hän alkaa vaahtoamaan. Parasta hierojan mukaan lajissa on, että se sopii kaikenikäisille. Loppukaneetti:

”Siis voitko kuvitella, että siellä salilla on aina ihan vanhojakin ihmisiä, jotka yrittävät ihan tosissaan treenata. Voitko kuvitella? Siellä ne 40-vuotiaat tosissaan yrittävät huhkia!”

Oppikokemus itselle: Olen ihan kohta vanha.
Oppikokemus klopille: Elämää on myös vanhana. (Mielestäni Kätevän Emännän olisi pitänyt vielä sivistää hieroja-kloppia, että villien huhujen mukaan 40-vuotiaat käyvät myös ravintoloissa, töissä, konserteissa ja harrastavat joskus jopa seksiä.)

+ + + + +

Sain äitienpäivälahjaksi uuden uimapuvun. Kuten muotiin tänä kesänä kuuluu, takaosa kaartuu korkealle paljastaen pakarat. Täytyy myöntää, että vähän epäröin laittaa kannikat paljastavaa viritelmää päälleni stadikalle - olenhan keski-ikää lähestyvä kahden lapsen äiti. Nuoruudessani pukeuduttiin isoihin flanellipaitoihin ja kääriydyttiin huppareihin myös rannalla. Toki silloin oli grunge muodissa, mutta oli siinä jotain oman ruumiin häpeääkin. Jos ei ollut täydellistä vartaloa (siihen aikaan ajateltiin täydellisellä hyvin laihaa vartaloa), ei ollut asiaa näyttää ihoa kaulan alapuolelta.

Tänä kesänä olen lähipiirini teineiltä oppinut, että kuka tahansa voi pukeutua miten tahansa. Kaikenmuotoiset kropat ovat kauniita, kun vain kantaa itsensä. Voi olla rehevä, laiha, treenattu, pitkä, pätkä tai persjalkainen, niin silti on oikeus pitää napapaitaa ja stringi-uikkareita. On mahtavaa, että nykyään vartaloiden kuvasto mediassa on monipuolisempi ja suurimmalle osalle nuoria ei ole olemassa "ihanne-bikini-vartaloa". Omalla sukupolvellani olisi tässä opittavaa.

Ja jos saisin täti-ihmisenä antaa yhden oppitunnin nuorille pukeutumisesta, niin sanoisin, että pakkaspäivinä voisi kuitenkin ne nilkat sentään peittää kunnon villasukilla.

Oppia ikä kaikki.

Jenkkihymy

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Mittumaari ja juhannus!

lördag 22 juni, 2019 @ 10:30
5
Yhä useampi jää kaupunkiin viettämään juhannusta. Tehtiin Yle TV1:lle juhannusohjelma, jossa kierrellään kesäkeitaita kaupungissa ja tavataan mielenkiintoisia ihmisiä. Kaikkien vieraiden kanssa haluan puhua armosta, koska sitä mulle tämä juhannus ja tämä usko ja tämä elämä on. Roikun armossa, koska aina onnistun mokaamaan, eikä tätä elämää voi rämpiä eteenpäin ilman, että armahtaa itseään, ottaa vastaan itselle annetun armon ja armahtaa muita kompuroivia. Armoa muuten tarkoittaa mun nimi HANNA ja juhannuksen kantasana JOHANNES tarkoittaa "Jumala armahtaa".

Kuvataiteilija Nanna Suden kanssa oli sellainen olo, että nyt ollaan elämää suuremman taiteilijan kanssa läsnä. Pop-kantelettaren Ida Elinan soittoa ja ääntä kuunnellessa olin täysin myyty. Luulin, että kanteleella soitetaan lähinnä ala-asteella vaka-vanha-Väinämöistä, mutta voi miten väärässä taas olin. Ida Elinan tapa soittaa kanteletta perkussiomaisesti sekä virtuoosimainen äänenhallinta takaa, etten enää ikinä katso kanteletta samalla tavoin, kun ennen. En tiennyt, että kanteleesta voi saada sellaista ääntä edes aikaiseksi.

Ihanaa oli olla hetken aikaa töissä. Meillä oli mahtava tiimi tekemässä tätä ohjelmaa. Päivät oli pitkiä ja säädön määrä oli valtava, kun oli monta kokkia samassa sopassa, mutta lopputuloksesta tuli hieno. Tai katso itse, mitä mieltä olet:

Katso juhannuksen Reissukirkko tästä!
Reissukirkko


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Mielelläni otan myös palautetta vastaan. Kenet tahtoisit nähdä ja kuulla Reissukirkossa?
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D