Hanna Paavilainen

Miksi?

söndag 05 januari, 2020 @ 16:49
0
Tapasin ihmisen, joka käyttää ihan vapaaehtoisesti vapaa-aikaansa siihen, että yrittää saada talonsa pihamaalla tietyt kasvit kasvamaan ja sitten jotkut toiset kasvit kasvamaan vähemmän. Nyt talvella hän katsoo riitteen peittämää maata ja haaveilee keväästä, kun routa pehmenee ja päästää syksyllä multaan upotetuista sipuleista vihreää ulos. Eivätkä nämä kasvit ole edes syötäviä. Keväällä jännitetään, ilmestyykö oikeita vai vääriä vihreitä maan uumenista ja tämä tomera tyyppi kitkee jokaisen väärän verson. Kesä menee ohi kyykkiessä ja kuopsutellessa.

Niin, ja vielä! Voitteko kuvitella, että hänen mielestään puolestaan oli sangen outoa, että vietän mielellään vapaapäiväni sisätiloissa nostellen tankoa ylös alas eri asennoissa? Hän kysyi, että tuottaako tangon nostelu sähköä, valmistaako se kenties jotain syötävää tai puhdistaako se jonkin osan huoneesta? Ei, ei, ei. Saako siitä rahaa? Ei. Hän jätti kyselyt vapaa-ajan vietostani siihen, mutta silmistä heijastui epäilys.

MIKSI on usein aika hyödytön kysymys.
Miksi kitket noita kasveja, muttet noita toisia?
Miksi reuhdot rautaa niin, että seuraavana päivänä pakaroita kiristää?
Miksi väännät niskaasi alas säännölisin väliajoin, tuijotat kädessäsi olevaa laatikkoa, reagoit siinä olevien äänien, valojen ja värien vaihtelemiseen, hipelöit laatikkoa etusormellasi, kuin koskisit rakastajasi herkkää kohtaa?
Miksi olet valinnut sen ammatin, mitä teet?
Miksi pidät enemmän croisantista kuin voisilmäpullasta?
Miksi haluat tai et halua (lisää) lapsia?

Jos joku selittäisi perinpohjaisesti vastauksen miksi -kysymykseen, mitä siitä seuraisi? Saisiko se minut puutarhahommiin tai sen toisen tyypin kuntosalille? Tuskinpa.

Olemmeko edes itse tietoisia tekojemme motiiveista?
Miksi toimit, niin kuin toimit? Miksi olet valinnut tämän elämän?
Miksi

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Nauti kun on hyvä päivä

söndag 29 december, 2019 @ 16:32
0
Vaikkei ole vielä edes loppiainen, pieni ääni sisälläni sanoo jo:
nyt on tarpeeksi herkuteltu, nakkaa jo se konvehtirasia roskiin, kierrä jo se viinipullon korkki kiinni, takaisin ruotuun!

Jaksoin joulun pyhät puputtaa piparia, makoilla vatsani vieressä ja olla välittämättä lasten ruutuajasta. Johan sitä pari päivää kestikin, kunnes mieli alkoi itseään sättiä: elä terveellisemmin, ole produktiivisempi, ole parempi kasvattaja!

Tässäpä uuteen vuoteen tavoitetta:
Nauti silloin, kun on hyvä päivä.
Jos joku kutsuu juhliin, mene.
Rakasta, silloin kun voit. No ainakin enimmäkseen.

Ja jos mielesi on kuin minun, sättiväisyyteen taipuvainen, suhtaudu lannistaviin ajatuksiin kuin naapuritalon kissaan. Silitä sitä lempeästi ja lähetä tiehensä. Kun kissa on poissa, voit keskittyä jälleen kiitollisuuteen.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Joulua!

söndag 22 december, 2019 @ 12:54
0
Tarina on joka vuosi sama, mutta silti joka vuosi se on kuin uusi.
Lapsi syntyy eläinten talliin, tähti syttyy taivaalle, enkelit laulavat kuorossa.

Pari vuotta sitten jouluna olin viimeisillään raskaana. En voinut olla miettimättä Mariaa, joka 15-vuotiaana koki ensisynnytyksen kaukana kotoa, tukenaan vain vanha Joosef ja yksi toinen aasi. Legendan mukaan myös härkä ja pari lammasta. Molemmat synnytykseni ovat olleet sitä luokkaa, että ilman lääkäreitä ja sairaalan fasiliteetteja olisin kuollut jo kahdesti.

Tänä vuonna ajattelen Jeesus-vauvaa. Ajattelen kantapäitä, joissa ei ole vielä yhtään kovettumaa. Ajattelen vastasyntyneen ruttuista naamaa ja huulia, jotka vaistomaisesti hamuavat rintaa. Ajattelen kaiken lävitse leikkaavaa huutoa, joka osuu äänitaajuudeltaan ärsyttävimpiin ääniin, jonka ihmiskorva voi kuulla. Kaikkea tätä ajattelen haikeudella, koska meidän kodissamme ei enää ikinä ole vauvaa. Ovat menneet kasvamaan jo isoiksi, senkin roistot.

Jumala syntyi ihmiseksi, avuttomaksi vauvaksi, riippuvaiseksi toisten sylistä. Ja kuinka tänäkin jouluna kaikki, jotka ovat väsyneet suorittamiseen, voisivat katsoa Jumalan esimerkkiä ja ottaa kaiken avun vastaan. Voisi heittäytyä syliin.

Jumala syntyi vauvaksi, jolla on vielä tarinat kirjoittamatta ja ihmeteot tekemättä. Kuinka tänä jouluna kaikki, jotka kokevat keskeneräisyyttä, joilla on yksikin toteutumaton unelma, voisi saada toivon uudesta alusta.

Jumala syntyi vauvaksi, joka ei välitä kullasta eikä mirhamista, vaikka "viisaat" tietäjät niitä vauvalle toivatkin. Vauvat eivät välitä tämän vuoden hittiresepteistä, Ryhmä Hau vahtitornista tai siitä, onko sauna siivottu lauteiden alta. Tänä vuonna voisi katsoa omaa sekaista, siivotonta ja suloista kotiaan ja miettiä, että eipä siellä tallissakaan tolu tuoksunut.

Vauvan katse ei ole tuomitseva katse. Vaikka piereskelisit tai kaivat nenää sen edessä, vaikka pukin kurkkivien tonttujen lista riidoistasi ja mokistasi olisi sinä vuonna kilometrien pituinen, vaikka olisit Korvatunturin ukon erityisen tuhmat lapset-listalla, vauva ei sinua tuomitse. Vauvalle riittää, jos otat syliin. Siksi Jumala syntyi vauvaksi.

Väsyneille. Keskeneräisille. Siivottomille. Tuhmille.
Meitä - myös kaikkia muita ihmisiä - varten Jumala syntyi vauvaksi.

Aamen ja terkkuja ja hyvää joulua,
Hanna
Tykkää ja jaa

Odotusten hallinta

söndag 15 december, 2019 @ 15:03
0
Haluatko tänä vuonna unelmiesi joulun?
Sen piparilta ja tolulta tuoksuvan, enkelikynttelikön helinällä säestetyn?
Sellaisen niin idyllisen, että sen voisi postikorttiin painaa?

Tässä vinkki: harjoita odotustenhallintaa.
Vielä on adventtia jäljellä! Ehdit hyvin!

Mitä on odotustenhallinta?
Yritykset tekevät odotustenhallintaa tietoisesti esimerkiksi kertomalla asiakkailleen mieluummin liian pitkän toimitusajan. Jos nettishoppailija saakin tilaamansa trikoot nettikaupasta nopeammin kuin luvattu, hän yllättyy. Jos shoppaaja saa trikoot "myöhässä", on jo someraivon paikka. Joskus siis on yritykselle voittoisampaa esittää asiat pessimistisessä valossa.

Odotustenhallintaa kuullaan usein hääpuheissa. Bestman aloittaa puheensa: "...en sitten ole kovinkaan hyvä puheenpitäjä" tai kaaso aloittaa sanomalla "mua sitten jännittää hirveesti tää puhe".

Perisuomalainen odotustenhallinta tulee esille myös vieraita kestitessä: "en mää oo sitten oikein siivonnut ja tää ruokakin on ihan vaan jotain mitä löyty jääkaapista, pahaa varmaankin, ja ai kauheeta mitä mulla onkaan päällä anteeksi"

Takaisin siihen unelmien jouluun. Näin hallitset joulun odotustasi:

- Jokainen tehtävälista (siivouslista, ostoslista) saa olla maksimissaan 2 kohdan pituinen. Jokainen tehtävälista tulee alkaa tehtävällä "syö pipari". Jos et pidä piparista, voi vaihtoehtoisesti tehtävälista alkaa tehtävällä "syö konvehti". Tehtävälistan toinen kohta pitää olla maksimissaan 15minuutin pituinen puhde.

Ai että, sitten voisi rustia tehtävälistan molemmat kohdat ja mennä nukkumaan tietäen, että tulipahan päivän hommat tehtyä. Voitto!
Hyvin nukuttu yö korvaa tekemättä jääneet puhteet.

- Alenna odotuksiasi tietoisesti. Joulumieli puikkaa pipareihin, vaikka ne olisivatkin kaupasta ostettuja eikä itse tehdystä taikinasta. Joulukirkkoon voi mennä laulamaan, vaikka rahat olisivat loppuneet jo ennen lahjojen ostamista tai vaikka lapset olisivat olleet tukkanuottasilla läpi joulurauhan julistuksen.

- Siivoa sotkut yhteen nurkkaan. Ota kamera käteen, rajaa sotkunurkka pois kuvasta. Tadaa! Idyllinen postikorttikuva siististä joulunvietosta napattu. Sohvan alla piilevät pölykoirat eivät näy valokuvissa, olen huomannut.
adventti

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Tykkää ja jaa

Hän, jolla oli kaikkea

söndag 08 december, 2019 @ 14:51
0
Miehellä oli kaikkea. Oli rivitalon pätkä, koira, kello, puhtaita sukkia ja velkaa. Oli jääkaappi, joka vuoti, mutta jääkaappi kuitenkin. Oli rannekello, joka näytti sekä aikaa että askeleita.

Vähitellen mies unohti, että hänellä oli kaikkea. Hän katsoi kaappiinsa, eikä löytänyt mitään päälle pantavaa, vaikka kaappi pursui kauluspaitoja, t-paitoja, college-paitoja, aluspaitoja. Hän kurkkasi vuotavaan jääkaappiinsa, eikä hänen tehnyt mieli ruokia, mitä siellä oli. Mies selasi kaikki suoratoistokanavansa, Netflixiä, Primeä, Ruutua ja Katsomoa, eikä löytänyt mitään katsottavaa. Kun hän katsoi ympärilleen, hän näki vain kaiken, mikä puuttui, vaikkei häneltä puuttunut mitään.

Koitti joulun aika ja joulu joutui jo rintoihinkin, tiptap. Miehen sukulaiset miettivät, mitä antaa lahjaksi miehelle, jolla on jo kaikkea. Niin sinä jouluna mies sai salmiakkipussin, glitteriä syövän ja karkkipapuja kakkaavan yksisarvisen (se oli ollut alennuksessa) sekä setin grogilaseja ja jälkiruokahaarukoita.

Joulun aikaan sattuu joskus ihmeitä, vaikkei mies ollut uskonut ihmeisiin sitten Euroviisuvoiton 2006. Hymyilevä nainen Hakaniemessä lähestyi miestä rotan kokoista koiraa perässään raahaten. Anteeksi, olisiko sinulla kakkapussia lainata, tai siis, jotain ihan tavallista roskapussia? Mies kaivoi taskujaan. Minulla on kuule kaikkea. Hän sanoi ja löysi povaristaan avatun salmiakkipussin. Maistuuko? Mies sanoi pussia ojentaen ja hymyilevä nainen pujotti kätensä pussiin. Loput salmiakit mies kaatoi suuhunsa ja antoi tyhjän pussin naiselle.

Miehen tukkoon ahdetussa mielessä nytkähti. Se ei ollut iso liikahdus, mutta sen kokoinen, että pieni puro pääsi virtaamaan vapaasti. Mies alkoi taas muistaa.

Mies palasi kotiinsa, puki vaatekaapin pohjalle unohtuneen tyköistuvan villapaidan, löysi jääkaapista ainekset omelettiin, kaatoi itselleen rommigrogin ja kouraisi yhdellä kädellä karkkikakkapapanat suuhunsa. Hän makasi sohvatyynyjensä ja vatsansa vieressä, katsoi kaikkea ympärillään ja ajatteli, ettei minulta mitään puutu.

jolla on jo kaikkea

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Elämä täynnä ihmeitä

söndag 01 december, 2019 @ 16:19
0
Sanotaan, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä:
sellaisia, joiden mielestä ihmeitä ei ole,
sellaisia, joiden mielestä kaikki on ihmettä.


Tällä viikolla kävin läpi vanhoja valokuvia. Kuvia ihmisistä, joiden nimiä en enää muista. Lapsuudestani hetkiä, jotka äitini on arvioinut muistamisen arvoisiksi. Kuvia nuoruudesta, kun yritin olla cool ja onnistuin olemaan nolo. Opiskeluajan kuvia: leveä hymy ja pöytä täynnä tyhjiä pulloja. Kuvia häistä, ristiäisistä, syntymäpäiväjuhlista. Nyrkkeilykuvaa katsoessani saatoin haistaa kehän ja kuulla savukoneiden suhinan, kun ne tussahtavat käyntiin ja alkavat sylkeä discolta haisevaa raskasta ilmaa. Rintakehä pingottuu jo jännityksen muistosta.

Kauppalehti uutisoi hiljattain, että tutkimusten mukaan valokuva heikentää muistoja, sillä valokuvan ottaminen antaa kuvaajalle luvan siirtää havainto ja muisto omasta päästä muistikortille. Ihmiset siis luottavat muistikorttiinsa, eikä paina paikkoja ja tapahtumia muistiinsa niin tarkkaan. Olen huomioinut tämän konserteissa: ihmiset katsovat konserttia usein älypuhelimen näytön rec-toiminnon läpi ja väitän, että silloin joku läsnäolo jää puuttumaan siitä ohikiitävästä hetkestä.

Olen enimmäkseen kuitenkin eri mieltä uusimpien tutkimusten kanssa, sillä valokuvat ovat tärkeitä ajan säilöjiä. Mennyt aika ei koskaan palaa, mutta valokuvan avulla voi hetken elää uudestaan mielessään. Oman elämän valokuvien läpikäyminen kuvavirtana herätti kiitollisuutta ja jopa johdatuksen tuntua. Usein ajattelen, että elämäni - nyrkkeilyni, kirjoittamiseni, urani - on täynnä toteutumattomia unelmia, hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia, käyttämätöntä potentiaalia, suuria odotuksia, vähän tuloksia. Kuvia katsoessa huomasi, miten ihmeellistä elämä on kuitenkin ollut. Olen saanut jotain joskus jopa aikaiseksi. Joskus olen ollut hetken aikaa rohkea. Olen elänyt - ja elän edelleen - melko mielenkiintoista elämää. Kuka olisi uskonut?

Sanotaan, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä:
sellaisia, joiden mielestä ihmeitä ei ole,
sellaisia, joiden mielestä kaikki on ihmettä.


Mä ainakin haluan nähdä ne ihmeet.

erätauko

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Olet juuri siellä, missä pitääkin

söndag 24 november, 2019 @ 14:19
0
Sinua ei tänäkään vuonna kutsuttu Kirjamessujen päälavalle esiintymään. Vaikka halusit olla Ronjan bestis ja vaikka halusit kirjoittaa oivaltavan romaanin, jota kaikki rakastaisivat ja joka myöhemmin julistettaisiin klassikoksi, et sitä tänäkään vuonna saanut aikaiseksi. Mutta sait tehtyä paljon muuta. Hengitettyä sisään, hengitettyä ulos, halattua lasta ja ystävää ja tanssittua ainakin kerran aamuun asti. OLET SIIS ELÄMÄSSÄSI JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Sinusta ei tullut huippu-urheilijaa eikä rokkitähteä. Et edes oppinut tekemään sitä päälläseisontaa, mitä harjoittelit. Sinulla piti olla ihannevartalo ja matala rasvaprosentti, mutta edelleen reisissäsi tunnet tutut muhkurat. Mutta olet jumpannut omaksi iloksesi, heittänyt ylävitosia treenikaverien kanssa ja hikipisarat ovat pyhittäneet syväkyykkysi. Olet nauttinut kermamunkista, Hesen hampurilaisesta ja Prisman irtokarkkihyllystä. OLET JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Et uskaltanutkaan jättää palkkatyötäsi. Et uskaltanut lähteä jahtamaan unelmiasi ja olet täynnä potentiaalia, joka ei päässytkään toteutukseen asti. Et ollutkaan niin rohkea, kuin halusit olla. Mutta käy läpi valokuva-albumisi eri ikävuosilta. Katso, missä kaikkialla olet ollut ja kuinka monen elämää olet koskettanut. Olet päässyt jo niin pitkälle. OLET JUURI SIELLÄ, MISSÄ PITÄÄKIN.

Elämä menikin näin. Ihan toisella tavalla, kuin kuvittelit ja suunnittelit. Elämä ei ole sinulle mitään velkaa, ei varsinkaan sitä, että käyttäytyy toisella tavalla kuin oletit. Tai kohtelee toisia paremmin tai huonommin kuin sinua. Sinun elämälläsi on merkitys juuri tällaisena, kolhuista ja kiertoreiteistä huolimatta, tai ehkä juuri siksi. Elämä on kaunis, koska

OLEN JUURI SIELLÄ, MISSÄ MINUN PITÄÄKIN OLLA.

Hanna Paavilainen talvipuutarha

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D