Hanna Paavilainen

5 tapaa tappaa unelma

söndag 23 februari, 2020 @ 15:56
0
Olen vuosia haaveillut romaanin kirjoittamisesta. Tätäkään unelmaa en ole koskaan toteuttanut, kuten en myöskään ole koskaan asunut ulkomailla, ryhtynyt trapetsitaiteilijaksi, toteuttanut omaa tv-ohjelmaideaani tai uskaltautunut kansainvälisiin nyrkkeilykehiin. Vuosien varrella tekniikkani (omien) unelmien tappamisesta on hioutunut sille tasolle, että voin siinä myös muita neuvoa. Tässä, ole hyvä:

VIISI TAPAA TAPPAA UNELMA

1. Siirrä eteenpäin. Klassisia (teko)syitä jonkun asian siirtämiseen ovat raha, aika ja energia. Käytä niitä hyväksesi. Nyt ei ole taloudellisesti järkevää lähteä tekemään mitään uutta! Nyt on muutenkin niin kiire! Nyt on liian kuormittava elämänvaihe! Pikkuhiljaa ja asteittain unelmasi siirtyy "sitten-kun-aikaan", joka ei koskaan tule manifestoitumaan.

2. Uskottele itsellesi, ettet ole tarpeeksi hyvä. Vertaile itseäsi Facebookin ja instagramin tarjoamiin kuviin. Muut ovat paljon viisaampia ja näppärämpiä kuin sinä. Taitosi eivät tule riittämään. Muistele kaikkia aiempia epäonnistumisiasi ja vakuuta niiden avulla itsellesi, että myös tällä kertaa tulet epäonnistumaan. Todistele itsellesi, ettet oikeastaan ansaitse mitään parempaa.

3. Keskity epäonnistumisen mahdollisuuteen. Pessimisti ei pety! Mieti, mitä kaikkea voi mennä pieleen matkan varrella. Entäpä, jos kirjoitat kirjan ja siitä tulee ihan huono? Muista, että jos epäonnistut yrityksessäsi toteuttaa unelmaasi, epäonnistut myös ihmisenä ja häpäiset itsesi.

4. Pelkää kritiikkiä ja toisten mielipiteitä. Voisiko lähipiirissäsi olla joku, joka ei pitäisi valitsemastasi unelmastasi? Ehkäpä vanhemmillasi tulisi ikävä, jos muutat ulkomaille? Ehkäpä puolisosi ei pidä siitä, että kaikki aikasi menee nyrkkeilykisoissa? Jos oikein tarkkaan miettii, kyllä aina löytyy joku, joka jostain pahoittaa mielensä!

5. Vetoa sisäiseen laiskuuteesi. Jos ei ensimmäiset neljä kohtaa saaneet sinua luovuttamaan, niin mieti, miten pitkä ja työläs prosessi on aloittaa mitään uutta. Tyhmä paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä, sanoo vanha sananlaskukin! Lepää siis laakereillasi rauhassa.

Jos nyökäytit päätäsi yhdessäkin kohdassa, niin onneksi olkoon, olet ihminen! Olet ehkä joskus joutunut itse oman unelmasi esteeksi, niin kuin kaikki muutkin. Mitäpä, jos et antaisi itsesi torpata itseäsi ja yrittäisit uudelleen?

5 tapaa tappaa unelma

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Usein ensimmäinen askel unelmien saavuttamisessa on sanoa ne ääneen. Josko tästä nyt lähtisi se romaani alkuunsa?
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Peppu timmiksi

söndag 16 februari, 2020 @ 15:57
0
Ystäväni vaimo oli liittynyt johonkin "peppu timmiksi" -urheiluryhmään, jonka tavoitteena oli nimensä mukaisesti saada peppu timmiksi. Kovasti vaimo oli kuulemma rampannut ryhmän reeneissä ja kotonakin kyykkäillyt. Kysyin sitten mieheltä, että

-Noooh, tuliko timmi?
-Ai mikä? mies vastasi hölmistyneenä.
-Siis peppu! Vaimon peppu! tivasin huvittuneena.
-Emmää tiiä, en oo kattonu! mies levitteli käsiään.

Kun jatkoimme keskustelua, mies myönsi, että oma sali oli jäänyt väliin edellisen kerran, oikeastaan aika monta edellistä kertaa. Vatsa oli päässyt karkaamaan vyön päälle ja vanhat farkut nitisivät liitoksissaan.

"Olen kai keskittynyt omaan huonoon kuntoon, kropan rappioon ja onnettomaan oloon niin paljon, etten ole huomannut vaimon timmiä peppua." mies itse pohti.

Kolme oppituntia timmistä pepusta:

1. Sitä näet, mitä katsot. Jos keskityt omaan napaan, niin todennäköisesti omat murheet kasvavat. Jos suuntaan katseen kauemmaksi, alkaa oma napa näyttää pienemmältä.

2. Jos haluaa timmin pepun, niin kannattaa haluta se vain ja ainoastaan itsensä takia. Muilta saattaa jäädä se huomaamatta, sillä he ovat liian keskittyneitä omaan peppuunsa.

3. Jos joskus on fiilis, että oma peppu ei kelpaa jonnekin, todennäköisyydet ovat sen puolella, että pepussasi ei ole vikaa. Muut eivät ole vain tyytyväisiä omaan peppuunsa, eivätkä siksi ole valmiita hyväksymään timmiä peppuasi.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Tervehtimisen säännöt

söndag 09 februari, 2020 @ 13:07
0
Nyt se mun mies on lopullisesti seonnut. Se on alkanut tervehtiä jokaista vastaantulijaa kotikorttelissa! (Emmekä siis asu maalla, jossa vastaan tulisi kerran päivässä kaksi kuikkaa ja yksi traktori, vaan Helsingin kantakaupungissa, jossa vastaantulijoita yhdellä lenkillä saavuttaa kaksinumeroisen luvun.)
Itsehän sivistyneesti siirrän katseeni sivuun, kiinnostunut äkillisesti ojan pielessä tököttävästä roskasta vältelläkseni katsekontaktia. Sellaisiin tapoihin sitä on Tampereen lähiökaupungissa, Nokialla, kasvanut. Vastaantulijoita EI TERVEHDITÄ, ellei sille ole jotain erityistä syytä.

Eikä se tervehtiminen edes riitä. Se kuule hymyileekin vielä, ettäs kehtaa! Eikö se ole jopa epäisänmaallista, että hymyillen tervehditään tuntemattomia vastaantulijoita? Suomalaisethan ovat tunnettuja rehellisyydestään. Suomalainen tapa kohdata toinen kadulla on rehellinen ja aito: jos ei hymyilytä, niin on lupa tuijottaa tyhjin katsein horisonttiin, suupielet roikkuen alaspäin. Sehän olisi melkein kuin valehtelua, jos hymyilisi, eikä aidosti olisi ollenkaan iloinen olo (yleensä ei ole).

Suomesta puuttuvat tervehtimisen säännöt. En tiedä, koska pitäisi tervehtiä ja koska ei. Ja kun joku (puolituttu?) tulee sitten tervehtimään, alkaa pään sisällä välitön arpominen: pitääkö halata, sanoa "hei" vai "moro", kätellä, nyökäyttää päätä, niiata, suudella poskelle ja kuinka monta kertaa? Usein käy kiusallinen välimuoto, missä toinen ojentaa kätensä ja toinen halaa, ensimmäisen käsi jää väliin jumiin ja tahattomasti hipaisee liian läheltä sukupuolielimiä. Tai raotan huuliani sanoakseni "hei", mutta alankin sanoa "moro" ja sanon jotain että "mhoheiro". Sen jälkeen nolottaakin jo niin paljon, että parasta on luikkia äkkiä karkuun.

Olen kuullut, että maalla ennen tervehdittiin. Tervehditäänkö vieläkin? Oliko ennen kunnollista, nyt ei enää osata moikata?

Varmin tapa olla joutumatta kiusallisiin kohtaamisiin on vetää pipan tarpeeksi syvälle silmille ja juoksee etukenossa tarpeeksi kovaa vauhtia. Eipähän joudu arpomaan, että tervehtikö väärin.

Vai olisiko kuitenkin mieheni tapa, iloinen tervehdys jokaiselle vastaantulijalle, viisaampi? Olisiko tervehtiminen kuitenkin ensimmäinen askel kohtaamiseen, ihmisen perimmäiseen tarkoitukseen toiselle ihmiselle? Minä huomaan sinut, sinä olet totta.

Tervehtimisen säännöt

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Lintu väärällä puolella

söndag 02 februari, 2020 @ 13:49
0
Näkyi aivan selvä reitti auki. Vapauden pystyi tuntemaan jo nosteena siivissä. Unelma, tavoite, parempi elämä, tila hengittää oli ihan verkkokalvojen edessä. Mutta vastaan nousi näkymätön seinä. Nokka tömähti kipeästi lasiin. Siitä kuului ikävä ääni. Lattialle leijaili hitaasti ohimolta irronnut untuva.

Se oli joutunut väärälle puolelle ostoskeskuksen lasiseinää. Vaikka en pidä kovin paljon puluista, pidän niitä lähinnä pelottavina lentävinä rottina, niin jotenkin samaistuin tähän urbaaniin kujertelijaan. Mäkin tiedän tasan tarkkaan, miltä tuntuu, kun jotain on nokan edessä, mutta seinä nousee vastaan.

Hetken aikaa siinä katseltiin, miten eläin pyristelee siipiään lasia vasten, lennähtää toiseen kohtaan ikkunaa ja räpyttää. Sydän hakkaa ja verenkierto humisee korvissa. Taas vaihtaa ikkunaa. Kyllä mäkin tiedän, miltä tuntuu olla väärällä puolella. Miltä tuntuu, kun ei kuulu joukkoon. Tiedän, millaista se on, kun kokee olevansa loukussa.

Linnulle yritettiin avata ikkunoita ja ovia. Mahdollisuuksia vapauteen oli useita. Talonmies hätisteli harjanvarrella oikeaan suuntaan. Typerä lintu panikoi, ei nähnyt avoimia ovia eikä ikkunoita, pakeni väärään suuntaan. Olen mä itsekin paennut väärään suuntaan. En ole kuunnellut neuvoja, en nähnyt annettuja mahdollisuuksia, en ole tarttunut auttaviin käsiin. Yksin olen pyristellyt uupuneena ja valittanut, kun kaikki ovet sulkeutuvat edessäni.

Minulla on ollut lintu sisälläni. Tunne on pyristellyt ulos, eikä ole löytänyt oikeaa reittiä ulos. Lintu on jäänyt sisälleni, pelko on katkaissut sen siivet jo ennen kuin se on saanut levittää niitä vapaudessa.

Kyllästyin seuraamaan typerää pulua ja jatkoin matkaani kirjastoon. Tullessani kirjastosta lintua ei enää näkynyt. Ehkä se pääsi kuin pääsikin ulos. Leikkaa tuulta siivillään, kunnes varjojen pidentyessä löytää suojaisan räystään ja pörhistää itsensä lämpimäksi palloksi varjojen pidentyessä.

Tai ehkä pulu on edelleenkin jumissa Arbiarannan kirjaston aulassa. Ehkä se kakkii klassikoiden päälle ja nauraa kujerrellen kepposilleen. Varastaa kahvilasta patonginpalan ja käy nukkumaan loisteputken lämpöön.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Lintu
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS

Hiljennä sisäinen kriitikko

söndag 26 januari, 2020 @ 14:00
0
Pieni ääni, joka sanoo, että älä edes yritä, et kuitenkaan pysty siihen. Oletko sinäkin joskus kuullut sen? Sama ääni kuiskuttelee korvanlehdelle, että muut ovat parempia, sinun taitosi eivät riitä, sinä et riitä.

Se on sinun äänesi.

Ääni, joka sanoo, että oletpa taitava. Olet tänään kaunis. Onko tuo uusi paita? Upea! Olipa kiva nähdä! Kiitos avustasi. Rakastan.

Sekin on sinun äänesi. Osaat puhua niin lapsellesi, parhaalle ystävällesi, äidillesi. Miksi itse ansaitsisit yhtään mitätöivää puhetta, edes itseltäsi?

Sisäinen kriitikko on se ääni syvällä sisimmässä, joka vartioi ihmisen perustarvetta kuulua joukkoon. Se yrittää suojella häpeältä. Sisäinen kriitikko pakottaa mukautumaan joukkoon, käyttämään samanlaisia vaatteita kuin muut, kulkemaan samoja polkuja. Oma sisäinen kriitikkoni on ottanut valtaani etusormeni ja kirjoittamiskurssilla painaa jokaisen tekstini kohdalla delete-nappia. En ole tarpeeksi hyvä, kaikki nauravat tälle.

Sisäisen kriitikon saa pelästettyä käyttäytymällä epäluotettavasti: mm. puhumalla ventovieraille tai tanssimalla julkisesti selvinpäin (sikäli mikäli ei ole kovin lahjakas tanssija). Riskinä on, että kuolee häpeään, mutta harvoin niistä tapauksista kuulee. Epäilen tosin, että jos joku on joskus kuollut häpeään, on kuolontapaus häpeissään piilotettu julkiselta silmältä.

Mitä muuttuisi, jos olisit tänään oma paras ystäväsi?
Voisit sanoa, että:
Upea asuvalinta!
Oon pahoillani, että joudut kestämään tuollaista paskaa.
Ymmärrän sinua. Olet oikeassa.
Olet jaksanut hienosti tänään, hyvä asenne!
kappeli

Ole ystävällinen aina, kun voit. Etenkin itsellesi.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Lupa luopua

söndag 19 januari, 2020 @ 15:40
0
On lupa luopua.

Vaatteista, joista tulee mieleen exä tai selkänsä kääntänyt ystävä. Vaatteista, jotka eivät ole istuneet päälläsi vuoteen.

On lupa luopua.

Aatteista, joiden puolesta olit ennen valmis taistelemaan, mutta jotka nyt tuntuvat kaukaisilta. Unelmista, jotka kerran saivat silmät tuikkimaan, mutta nyt tuntuvat kun työntäisi autoa ylämäkeen. Käsijarru päällä. Soramaalla. Piikkikorkoiset sandaletit jalassa.

On lupa luopua.

Vanhoista harrastuksista, joista ei saa enää voimaa. Vaikka sait koripallosta kicksit 20-vuotiaana, laji ei välttämättä palvele kahden lapsen äitinä. Vanhoista ystävistä. Vaikka jaoitte saman luokan tai pedin vuosikymmeniä sitten, ajatusmaailmat eivät välttämättä enää kohtaa.

On lupa luopua.

Onnistumisista. On lupa kokeilla uutta ja todeta se huonommaksi kuin vanha. Toisten odotuksista sinua kohtaan. Etenkin omista odotuksista itseäsi kohtaan, ne ovat usein pahimpia. Hallinnasta. Sinä, joka olet ehkä niin kuin minä, joka pidät kiinni kaikista langoista. Hoidat wilma-viestit, leikkitreffit, välipalat ja oikean kokoiset kuravaatteet. On lupa päästää irti.

On lupa luopua vanhoista näköaloista ja kaikesta siitä, mistä pidät väkisin kiinni.

Onni ei piile siinä, että saavutat jotain uutta tai hankit jotain uutta. Toki se tunne, kun ostaa uuden kodin tai vaatteen, on huumaava. Tai aloittaa uuden harrastuksen! Mutta taloon tottuu ja vaatekin parin käyttökerran jälkeen ei enää aiheuta hykertelyä. Pitäisi hankkia taas jotain uutta saadakseen tunnekuohu aikaiseksi ja kierre on valmis.

Mitä, jos uuden harrastuksen, uuden unelman, uuden tavaran, uuden tavoitteen sijaan kokeilet vanhasta luopumista?

On lupa luopua. Eikä kukaan muu pidä työntämäsi auton käsijarrua päällä kuin sinä ihan itse.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Eksynyt ja löytynyt

söndag 12 januari, 2020 @ 15:34
0
Oletko koskaan ollut eksyksissä?

Ei, en tarkoita sellaista eksymistä, kun pienenä harhaili kaupassa, otti kiinni äidin kädestä ja nosti katseensa, eikä se ollutkaan äiti. Enkä tarkoita nyt sellaistakaan eksymistä, että keskellä Miamin 11-kaistaista moottoritieviidakkoa gps pettää, autonvuokraamo on mystisellä teollisuusalueella ja aikaa lentokoneen lähtemiseen on tunti.

Mutta oletko ollut eksyksissä, sillä tavalla oikeasti eksyksissä? Ettei elämässäsi ole suuntaa? Et tiedä, missä olet tai KUKA olet?

Olen tietenkin. Olen haparoinut sokkona eteenpäin, huitonut käsilläni pimeässä hakien tukea mistä tahansa, mistä saisin edes hennon otteen. Olen epäillyt suuntavaistoani, päätöksiäni ja itseäni. Kun ei tätä elämää voi kulkea kuin yksi polku kerrallaan, jokainen päätös sulkee toisen polun pois.

Sitten kun katsoo näitä eksymisiä matkan päästä, vuosikymmenen päästä, elämä näyttäytyy suorina reitteinä tapahtumista ja valinnoista toisiin. Siinä tilanteessa niillä tiedoilla en olisi osannut valita toisin. Miten selkeältä, jopa johdatukselta se reitti näyttääkään! Taaksepäin katsoessani näen suoran moottoritien, vaikka silloin tietä kulkiessa näin pelkkiä umpikujia ja sokkeloita.

Katso elämääsi taaksepäin, niin näet sen. Johdatuksen.
Vaikka olet ollut eksyksissä, olet aina myös löytynyt.
Vaikka olisit kuinka eksyksissä, tulet vielä löytämään itsesi.
Tulet vielä näkemään selvemmin, missä olet
ja kuka olet.
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Rss RSS
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D