Hanna Paavilainen

Asioita, jotka ovat ehdottoman elegantteja

sunnuntai 19. toukokuuta, 2019 @ 12.43
0
Sinä samana ohikiitävänä hetkenä, kun kirsikkapuun kukat loistivat vaaleanpunaisena pilvenä Roihuvuoren puistossa, sain uuden ystävän. Hän on japanilainen kenraali nimeltä Hiro.

Appivanhempani lähtivät viime syksynä japaniin opiskelemaan. (Kuinka siistiä, että vielä 75-vuotiaana voi vielä opiskella? Ja lähteä vaihto-oppilaaksi toiselle puolelle palloa?!?) Maanjäristys sulki liikenteen, katkaisi sähköt ja tyhjensi kaupat päiväkausiksi. Hiro otti asiakseen auttaa ulkomaalaista aikuisessa iässä olevaa pariskuntaa keskellä kaaosta. Vastavuoroisesti Hiro kutsuttiin Suomeen kylään.

En ole ehkä koskaan aiemmin tavannut niin tahdikasta ihmistä. Hänestä huokui vuosituhansia vanha kulttuuri ja tyylikkyys, jota rahalla ei voi ostaa. Kuin olisi puhunut aristokraatin tai Englannin kuninkaan kanssa.
Näitä opin Hirolta:

Asioita, jotka ovat ehdottoman elegantteja

(Kirjailija Mia Kankimäki kirjoittaa kirjassaan Sei Shonagonista, japanilaisesta hovinaisesta, joka kirjoitti ilahduttavia listoja elämästään hovissa tuhat vuotta sitten. Tämän kirjan luettuani yhdistän japanilaisuuteen aina hassut listat.)

- Kun toinen kysyy, mitä kuuluu ja kuuntelee vastauksen hiljaa.
- Se, kun juttelee jostain, ja keskustelu keskeytyy (yleensä taaperon tai lapsen takia), ja kun keskustelu jatkuu, toinen kysyy, että "niin mitä olit sanomassa tästä aiheesta".
- Kun ruokaillessa toinen huomaa, missä vaiheessa olet lopen kyllästynyt taaperon sekoiluun ja ottaa hiljaa taaperon syliinsä ja lähtee pienelle kävelylle asunnon ympäri, jotta saat syödä ruoan loppuun rauhassa.
- Kun olet keskeyttänyt ruokailusi ja vienyt sitä vanhempaa lasta vessaan, joku on maksanut laskusi sillä välin.
- Kun joku kysyy ruokapöydässä älykkäitä kysymyksiä, kuten "Mikä on elämäsi päämäärä" tai "Mikä tekee sinut onnelliseksi".
- Kun joku vastaa kysymykseesi "tuo on hyvä kysymys".

kirsikkapuu
kirsikkapuu
kirsikkapuu
kirsikkapuu


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Selviytyjät vs. tosielämä

sunnuntai 24. helmikuuta, 2019 @ 14.46
3
Olen tietenkin seurannut tarkasti Selviytyjät Suomen uutta tuotantokautta. Osallistuin kyseiseen ihmiskokeeseen vuonna 2012. Tuntuu, että siitä on jo ihmisikä. Siellä oli niin omassa kuplassaan, irti tutuista ihmisistä ja tavaroista ja ympyröistä, että on vaikea enää edes itse uskoa, että olen joskus ollut niin rohkea.

Olin Selviytyjät Suomen saarella 36 päivää. Vähän yli kuukausi ilman hammasharjaa, saippuaa, yksityisyyttä, sänkyä ja kosmetiikkaa. 36 päivää eristyksissä kaikista ja kaikesta. Se oli rankinta, mitä ikinä olen tehnyt. Vai oliko sittenkään?

SELVIYTYJÄT VS. KOTIÄIDIN ARKI

Nukkuminen
Yöt saarella olivat pahimpia. Oli pilkkopimeää ja viidakon äänet olivat palohälyttimen desibeleissä. Koko ajan korvan juuressa rapisi. Rotat ja hiiret olivat tulleet etsimään syötävää. Käärmeet olivat tulleet etsimään rottia ja hiiriä. Melkein joka yö trooppinen sadekuuro satoi vaakatasossa bambumajaamme, joka oli kaikkea muuta kuin vesieristetty. Käperryin sikiöasentoon läpimärkänä viluissani ja nälissäni pohtien, että kenenköhän briljantti idea oli tällekin kirotulle saarelle lähteä. Saaren jälkeen saatoin vielä puoli vuotta myöhemminkin herätä kotoani sängyssäni siihen tunteeseen, että päälläni on rottia tai hämähäkkejä.

VS.

Yöt taaperon kanssa ovat pahimpia. Selviytyjät kesti sentään vain 36 päivää, nyt on mennyt yli 365 päivää niin, että minut herätetään joka toinen tunti palohälyttimen desibelejä hipovaan huutoon. Yöllisiä yllätyksiä tarjoavat myös erilaiset tartuntataudit, jotka AINA puhkeavat keskellä yötä kukoistukseensa. Mutta saanpahan olla kuivassa ja lämpimässä kodissa.

Syöminen
Mitä tänään syötäisiin? Ah, tuo arjessa liian usein toistuva kysymys! Saarella ruokailu aiheutti toisenlaista pohdintaa. Ei tarvinnut miettiä, mitä tänään syötäisiin, vai pikemminkin, että syötäisiinkö tänään lainkaan. Pääasiallinen ravinto oli tuotantoyhtiön tarjoama riisi, jota piti säännöstellä niin tiukasti, että pahimmassa vaiheessa sitä sai vain pari ruokalusikallista per päivä. Sitten piti odottaa seuraavaa päivää. Välillä saatoimme löytää kookoksen tai saada kiinni heinäsirkan. Pyydystimme paljain käsin rapuja, ja minusta tuli siinä aika haka. Juju oli siinä, että tiettyyn laskuveden aikaan bongaili aamuairingossa lämmitteleviä taskurapuja, tökkäisi kepillä niin, että rapu alkoi vimmatusti saksia keppiä ja sitten ottaa toisella kädellä ravun pepusta kiinni ja heittää kattilaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin, mitä nälkä oikeasti on.

Kotiäidin arjessa ruokailu on loputon ohjelmanumero. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Vasta on edelliset sormiruokailun jämät siivottu lattialta, kun pitää alkaa tehdä jo seuraavaa ateriaa. Meidän pojat eivät ole ihan parhaimpia syöjiä ja jos ei se ole toisten-äitien-tekemää-maksalaatikkoa, saan maanitella, uhkailla, kiristää ja lahjoa jokaisen suupalan erikseen molemmille pojille. Olen niin lopen kyllästynyt arjen ruokarumbaan, että välillä kaipaan saaren riisiruokavaliota.

Ylläriii!
Saarella Heikki Paasonen ja tuotantoyhtiö tarjosivat ylläritehtäviä ja yllätysäänestyksiä. Kilpailijoilla oli ylläriliittoja, jotka kävivät ilmi heimoneuvostossa. Hait, käärmeet ja äkäiset tuhatjalkaiset, joiden purema sattui niin paljon, että halusi hakata jalkansa irti, nostivat saaren yllätyskerrointa.
Mites tosielämässä? Noro ei paljon varoittele. Influenssa tulee aina väärään aikaan. Kun hetkeksi selkänsä kääntää, on olohuoneessa tapahtunut jonkunlainen legoräjähdys. (Legot ovat aina kiva ylläri jalan alla!) Seinään on piirretty (missä välissä?) ja jokaisesta kirjasta revitty ainakin yksi sivu. Juuri, kun luulee olevansa selviytynyt, tulee päiväkodilta ilmoitus kihomadoista ja sitä tulee kiusallisen tietoiseksi omasta peräaukostaan.

Sekä Selviytyjät Suomen saari että pikkulapsiarki ovat ikimuistoisia ajanjaksoja, jotka tarjoavat jatkuvia kommelluksia ja tarinoita, joita voisin kertoa loputtomasti. Ja kerronkin. Jos haluat tietää jotain lisää Selviytyjät Suomen -reissusta, kysy ihmeessä! Vaitiolovelvollisuuskin on jo päättynyt, joten voin kertoa kaiken.

Selviytyjät
Selviytyjät Suomi
Selvytyjät Suomi
Selviytyjät Suomi
Selviytyjät Suomi

kuvat @MOSKITO TELEVISION

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Matkakokemuksia: Denia, Espanja

sunnuntai 12. elokuuta, 2018 @ 23.03
0
Oletko kuullut koskaan Denian kaupungista? Ei se mitään, en minäkään ollut. Denia on pieni kylä tahi kaupunki Alicantesta tunnin ajomatkan verran pohjoiseen.

Pikkuisen on erilaiset matkakohdekriteerit nykyään lapsiperheenä kuin mitä oli viisi vuotta sitten. Ennen sitä matkusteli sukellusvesien perässä, nyrkkeilyhanskojen kanssa tai metsästi hyviä konsertteja ja muita elämyksiä. Luin Mondoa lähestulkoon lahkomaisesti ja revin elämyksellisimpien paikkojen esittelyt talteen kansioon pinkin muovikuoren sisälle.

Nykyään, tässä elämäntilanteessa, matkakohteen kriteerit ovat

1. Suora lento
2. Kohde max 1h ajomatkan päässä kentältä
3. Majoituksen läheisyydessä lastenallas
4. Majoituksesta max 10min. kävelymatka hiekkarannalle
5. Ilmastointi

Plussaa tietenkin olisi, jos majoituksen lähellä kävelyetäisyydellä olisi kauppa, kuntosali, Guggenheim, Pyramidit, luonnonsuojelualue, shoppailut ja lapsiperheille suunnattu Michelin-ravintola. Mutta koska edellämainittuihin kohteisiin ei kuitenkaan jaksaisi mennä leikki-ikäisen ja vaaperon kanssa, niin tyydyn siihen lastenaltaaseen ja rannan välittömään läheisyyteen.

Tänä vuonna matkakohteemme osui 5/5. Alicanten lähellä sijaitseva Denian kaupunki on kuin Espanjan Tammisaari. Sinne paikalliset menevät mökkeilemään. Rannalla ei ollut yhtään brittituristia eikä korviini kantautunut mitään skandinaavisia kieliä kertaakaan. Kauppakaduilta puuttui täysin turistikaupat feikkilaukkuineen ja t-paitoineen. Denian turistit olivat espanjalaisia, Madridista ja sisämaasta rannalle valuneita mökkeilijöitä.

Denia ei ole suurten nähtävyyksien kaupunki. Mutta on siellä linna. Sinne kun jaksaa kavuta, voi saada hyvän panoraamakuvan kylästä. Elämysten sijaan elämä Deniassa on leppoisaa. Kaupunki on juuri sopivan kokoinen - ainakin tällaisen puolitoistametrisen pirkanmaalaisen pienkaupungin kasvatin mielestä.

Jopa mystisiin mittasuhteisiin kohoava juttu oli, että emme kertaakaan Deniassa saanut pahaa ruokaa. Espanjan turistirannat kun yleensä ovat vallanneet fish&chips -paikat, pizzeriat ja wienerschnitzelit, täällä ne loistivat poissaolollaan. Deniassa joka ravintolassa oli tuoretta kalaa, paellaa, tapaksia ja pinxtoja. Toki Deniasta Mäkkärit ja Burger Kingitkin löytyy, niin kuin joka paikasta nykyään, jos tapakset tuntuvat liian eksoottiselta.

Denia
Denia
Denia
Denia


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Yläkerran Ville ja omituiset suomalaiset

maanantai 29. tammikuuta, 2018 @ 00.54
0
Meidän yläkerrassa asuu Ville. Villellä on työ, joka kuljettaa sitä maailman eksoottisimpiin paikkoihin sekä ympäri Suomea. Aina silloin, kun Ville on kotona, se kertoo meille juttuja ihmeellisestä maailmasta. Siinä ollaan kaikki talon lapset ja aikuiset ringissä hartaana ja korvat höröllä kuin lapsella iltasatuaikaan. Ja Villehän kertoo mielellään, olipa kerran, ette uskoisi vaikka kertoisin, kaukaisessa kaukaisessa maassa.

Viime aikoina Ville on päivitellyt hotellien aamupalabuffeteissa omituisia suomalaisia, jotka laittavat pekonia hedelmäjugurttiinsa ja vadelmahilloa karjalanpiirakoiden päälle. Sitten ne vielä sekoittavat omituiseen laihaan kahviinsa myös puolukkahilloa. Tai siis tällaiseksi aasialaiset ja erityisesti kiinalaiset Suomen matkailijat olettavat suomalaisen aamupalakulttuurin. Heille kun ei ole hotellin toimesta annettu ohjeita, että puolukkahillo kuuluu mustanmakkaran kanssa, ei kahvin kanssa. Pekoni syödään erikseen pikkunakkien ja kananmunien ja paahtoleivän kanssa, jugurtti erikseen pähkinöiden kera. Kiinalaiset yhdistelevät ennakkoluulottomasti kaikkea, mitä eteen on kannettu ja sitten ihmettelevät Villelle, että omituinen makupaletti teillä suomalaisilla. Syödään nyt kuitenkin, kun kerta tarjotaan, olisihan se nyt epäkohteliasta kieltäytyä.

Maassa maan tavalla ja hedelmäpommi-pekoni-jugu ääntä kohti.
Omituisia ne suomalaiset.

Ville


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Jobin postia

keskiviikko 01. marraskuuta, 2017 @ 12.02
0
Split Kroatia

Salainen helmi Splitin kulttuuritarjonnassa tuntui olevan Ivan Mestrovicin galleria. Ehkä siksi, kun se ei ole Vanhassa kaupungissa vaan hurjat puolitoista kilometriä rantaa pohjoisen suuntaan. Matkan varrella ehti tallustella uusittua rantabulevardia pitkin, ostaa annoksen pistaasijäätelöä (yllätys!) ja bongata lähestulkoon autioita hiekkarantoja. Harmi, kun en pakannut bikinejä retkelle mukaan.

Mestrovicin gallerian puutarhasta avautui maisema merelle. Samalla pääsylipulla pääsi myös läheiseen kappeliin, johon samainen taiteilija on suunnitellut puusta veistetyn sisustuksen.

Mieheni kysyi, että kuka tuo kyyristelevä mies on. Suuri veistos ilmeisen kärsivästä miehestä oli kieltämättä vaikuttava näky. Se oli Job, joka Raamatussa joutui itsensä Perkeleen ja Jumalan välisen vedonlyönnin kovaonniseksi kohteeksi. Perkele sanoi, että hyvähän Jobin olla hurskas, kun kerta kaikki on hyvin. Lyödään vaikka vetoa, että hän luopuu uskostaan heti, jos tulisi pienempikin epäonni. Jumala otti vedon vastaan. Job menetti omaisuutensa, perheensä ja terveytensä, mutta ei luopunut uskostaan. Kirja loppuu vähän naiivisti siihen, että Job saa kaksinkertaisesti kaiken takaisin. Ihan niin kuin kaksi uutta lasta korvaisi yhden vanhan.

En usko, että koskaan on elänyt mies nimeltä Job, jonka elämästä oikeasti Jumala ja Perkele pelasivat uhkapeliä. Silti uskon, Jobin kirja on totta. Se ei ole totta siinä merkityksessä kuin puhelinluettelot ovat totta (OT: koska olet viimeksi nähnyt puhelinluettelon? Ovatko nekään enää siis totta?) vaan Jobin kirja on ikuisella tavalla totta, samoin kuin vaikkapa hyvä runo. Jobin kirja on kaunokirjallinen teos, jonka kautta on haluttu käsitellä kysymystä "miksi on kärsimystä". Jobin kolme tomppelia ystävää tarjoavat huonoja selityksiä sille, mistä kärsimys johtuu. Jobin rimpuilu tarjoaa lukijalle - jolle ehkä itselleenkin on joskus kärsimys, menetys ja kipu ollut tuttu - lohtua, vertaistukea ja esimerkin kärsimyksen käsittelystä.

Mua lohduttaa se, millainen valittaja Job on. Hän ei ole sarjakuvien sankari, joka rinta rottingilla ottaa vastaan vaikeudet. Hän ei ole se action-elokuvien päähenkilö, joka stoalaisen tyynesti suhtautuu kipuun. Job on heikko, onneton ja purnaa joka välissä Jumalan puoleen. Siihen rooliin mäkin osaan samaistua.

Ivan
Ivan


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

KRKA

torstai 26. lokakuuta, 2017 @ 08.15
0
Aina pitää vähän suorittaa. Tämän Kroatian retken suoritus-osuus oli retki Krkaan eli paikalliseen kansallispuistoon, joka on tunnettu vesiputouksistaan. Eipä sinne ihan spontaanisti olisi päätynyt, kun matkaa teki Splitistä bussilla hieman yli tunnin. Erilaisia järjestettyjä retkiä niin Krkaan kuin Splitin edustan saaristoon ja muihin nähtävyyksiin myyvät jokainen hotelli sekä vanhankaupungin joka kulmassa päivystävä matkanjärjestäjä.

Kysyin matkanjärjestäjältämme, että olisiko lainata aurinkorasvaa, kun oma pullo unohtui hotellille. Paikallinen kohotti kulmiaan, käänsi päätään ja vastasi: "nythän on lokakuu". Ilmeestä päättelin, että minut oli nyt kategorisoita luokkaan typerä turisti. Olisin siinä vaiheessa voinut valistaa, että tämä lokakuinen päivä Kroatiassa on lämpimämpi kuin yksikään päivä Skandinaaviassa heinäkuussa, mutta siitä olisi ollut hyötyä ehkä saman verran kuin sateenvarjosta ydinsodassa, niin päätin vaieta.

Krkan vesiputouksissa sai mennä uimaankin. Kuvissa olin nähnyt, kuinka vesiputoukset olivat täynnä bikiniasuisia turisteja, mutta ilmeisesti tänä päivänä heitäkin oli valistettu siitä, että nyt on lokakuu. Pari rohkeinta saksalaista siellä pulikoi. Päädyin ostamaan päivän toisen annoksen pistaasijäätelöä ja painoin köllöttelemään vatsani viereen rannalle.
Krka Kroatia
Krka Kroatia
Krka Kroatia
Krka Kroatia


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Split

perjantai 20. lokakuuta, 2017 @ 21.07
0
Käväisimme miehen kanssa Kroatiassa, koska Sinkkonen sanoo, että sopiva määrä olla erossa lapsesta on yö per ikävuosi. Tulkitsen tämän käskyksi, että PITÄÄ olla erossa lapsesta. Mikäs minä THE Sinkkosta vastaan olen väittämään.

Mikäpä muu paikka sopisi parisuhdelomalle paremmin kuin kaupunki nimeltä SPLIT?

Haluan muistaa sen kaiken. Pistaasijäätelön ja tuulenvireen sandaaleihin tottumattomissa varpaissa. Lokakuun lempeän auringon iholla, kapeat kujat, muurit suoraan Game of Thronesista, lämmin käsi alaselällä viilenevässä illassa. Muistan risoton Bokeria kitchenissä and winessa, pastan Makarunissa ja puoli-ilmaisen tuoreen tonnikalan Atlandidassa.

Haluan muistaa vastuuvapauden, kun ei tarvitse huolehtia kenenkään muun syömisistä, päikkäreistä tai viihtymisestä. Sen, kun on aikaa ja energiaa kysyä omalta mieheltään, että mitä kuuluu ja jopa kuunnella vastaus.

Haluan muistaa, kuinka tätä kaikkea arvostaa, kun tietää, että kotona odottaa tiskit ja pyykit ja koira ja rikkinäinen pakastinjääkaappi ja paljon tarvitseva 3-vuotias. Haluan muistaa, kuinka kiire oli hotellilta lentokentälle ja lentokentältä kotiin. Haluan muistaa ripeiden askelien äänen, jotka kuuluivat kun soitimme ovikelloa.

Kel onni on, se onnen kätkeköön, sanoo vanha kansa. Ja on muuten ihan järkyttävän väärässä.

Split
Split
Split
Split

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D