Hanna Paavilainen

Yllätysraskaus

söndag 04 augusti, 2019 @ 15:00
0
Kaikenlaista uskomatonta sitä sattuu. Sitä ihan alkaa epäillä, että joku tätä hommaa (elämää) käsikirjoittaa, ei nämä sattumia voi kaikki olla.

Mieheni sisko osti Naantalista vanhan luterilaisen nunnaluostarin (kuka tiesi, että on edes olemassa luterilaisia nunnia?!?). Kuulostaa mahtipontiselta kivilinnalta, mutta kyseessä on iso omakotitalo, joka kaipasi tuhdin tuntimäärän rakkautta ja tee-se-itse-nikkarointia. Luterilaisten siskojen työtehtävä talossa oli rukoilla. Talon seinillä näkyy edelleen rakoja, mistä rukoukset ovat vilahtaneet kohti ylempiä kuulevia korvia. Pihalla laiduntaa kesäisin lainalampaita, joita saa ruokkia pihan omenapuiden ja marjapuskien antimilla.

Naantalin luostari "Mariavägen" on uskomaton paikka ja siellä tapahtuu uskomattomia asioita. Niin kuin esimerkiksi tämä.

Eräälle kesälauantaille oli sovittu suuret juhlat. Paikalle saapui 50 vierasta ja Suomen historian kovin helle. Talon isommat lapset oli patisteltu töihin ja emäntä itse heräsi viideltä aamulla leipomaan. Oli jo täysi työ siivoamisessa, kokkailussa, tarjoilussa, tiskaamisessa ja juhlien järjestelyissä, mutta lisätyötä tarjosivat myös auringonpistoksen napannut esiteini ja työstä kieltäytyvä kiukutteleva ihan oikea teini. Kaiken tämän keskellä - juhlien ollessa täydessä vauhdissa - yksi lampaista päätti poikia. Siinä hän ilahdutti juhlaväkeä kovaäänisellä määkimisellä ja luulimme, että nälkäänsä hän huutaa. Kukaan ei edes tiennyt, että kyseinen lammas oli tiineenä. Luulimme, että lammas oli itsekin vasta nuori karitsa. Juhlaväen ilme oli näkemisen arvoinen, kun karitsa putkahti maailmaan.

Koko päivän ihmettelimme syntymän ihmettä. Miten sattuikin kaikista näistä päivistä juuri tämä päivä? Sillä viikolla olisi ollut 6 muuta, aivan rauhallista ja seesteistä päivää syntyä! Iltasella virittelimme vielä vieraille iltapalaksi pikkupizzoja uuni kuumana, kun aurinko vielä hohkasi viimeisiä voimiaan taivaalle. Silloin kuulemme huudon: "Tulkaa ulos! Näitä tulee lisää!" Uskomatonta, mutta samana päivänä toinenkin lammas päätti lampoa kaksi karitsaa lisää laumaan!

karitsa

karitsa

karitsa

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Jos haluat yöpyä vanhassa nunnaluostarissa, kokea maalaisidylliä ja aavistaa rukouksen kuiskeen ympärilläsi, voit tehdä sen airbnb:n kautta. Kälyni vuokraa nunnien erillistä rakennusta päätalon vieressä Muumimaailman tai Naantalin matkaajille. Taloon mahtuu helposti kaksi perhettä poikasineen (tai karitsoineen). Nunnaluostari "Marian iloon" pääsee yöpymään tästä.
Tykkää ja jaa

Sääahdistus vai ilmastoahdistus?

söndag 28 juli, 2019 @ 22:38
0
Hernesaaressa Paula Vesalan keikalla yli puolet meni musiikkielämyksestä ohi, kun jäätävä tuuli vihmoi nahkatakin läpi selkäytimeen asti. Rutistin hartiat korviin ja tungin kädet kauluksista kainaloihin lämpimään. Enpä ollut tajunnut heinäkuussa pukeutua pilkkihaalariin ulkoilmakeikalle.

Aiemmin kirjoitin ilmastoahdistuksesta, että ilmaston takia on tehtävä elämään muutoksia, mitkä eivät välttämättä tunnu kivoilta. Tänä kesänä olen todella kipuillut sen kanssa, että teimme päätöksen olla lentämättä. Kun heinäkuussa mittari näytti 12 astetta, satoi vettä ja oli lähdettävä silti koiran ja lasten kanssa ulos, tunsin valmiiksi jo kyynelkanavien aukeavan, ihon menevän kananlihalle ja sarvien kasvavan ohimoilleni.

Koko alkukesän sää tarjosi tilaisuuksia käyttää mielikuvitusta. Olen napsinut d-vitamiinia ja pina coladaa pitkästä lasista. Olen kiskonut villahousut jalkaan ja villapipon päähän, laittanut auton penkkilämmityksen täysille, saanut hyvän hien pintaan ja näin kuvitellut olevani tropiikissa. Olen haistellut vanhoja aurinkorasvoja (uusia ei ole tarvinnutkaan ostaa), lätrännyt niitä selkään ja fiilistellyt muistotuoksuja etelän uima-altailta. Olen kuvitellut tihkusateessa huojuvat männyt palmuiksi ja kääriytynyt syvemmälle sähköpeiton alle.

Säälle ei voi mitään, joten siitä on turha pahoittaa mielensä. Onneksi ne helteetkin vihdoin tulivat. Olen aina ollut auringon lapsi. Jos aurinko paistaa ja on lämmintä, en tarvitse mitään muuta elämässäni. Viileällä säällä mieleni tarvitsee jatkuvaa virikettä ja aktiviteettia ja itsesuggestiota, muuten ahdistun.

Tässä sitä ihan tulee miettineeksi, että kumpi on pahempi: sääahdistus vai ilmastoahdistus? Olisiko kuitenkin ihan ok lentää auringon perässä silloin, kun Suomessa vihmoo loskaa? Jos joka tapauksessa ahdistaa, niin eikö olisi parempi olla ahdistunut paikassa, missä ainoat tarvittavat sateenvarjot ovat drinkkilasissa?

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Flygande Jacob

söndag 14 juli, 2019 @ 21:42
0
Grillikanaa, banaania ja kermavaahtoa?
Kuulostaa ällöttävältä, mutta kun maistaa Flygande Jacobia, jää omituisesti koukkuun. Olen puhunut tästä ruoasta ehkä enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä ruoasta ikinä. Kun olin Selviytyjissä ja ruokanamme oli ruokalusikallinen riisiä päivässä, haaveilimme kaikki ruokalajit läpi. Satuin ohimennen mainitsemaan Flygande Jacobin ja heimokaverini innostuivat. He pyysivät kertaamaan reseptin ainakin 20 kertaa. Siitä tuli lentävä lauseemme: Flygande Jakob edusti kaikkea sitä herkkua ja mukavaa, mikä kotona meitä odotti.

Ihan kaikkein nopein arkiruoka tämä Lentävä Jaakko ei tosin ole. Helppo kyllä, mutta vaatii hieman viitseliäisyyttä.

Flygande Jakob
grillikana (siis sellainen kaupan lihatiskiltä myytävä kokonainen kana)
n. 5 siivua pekonia
2-3 banaania
2dl kuohukermaa
1rkl sinappia
1,5rkl tomaattipyreetä
cashew-pähkinöitä

Tiristä pekoni rapeaksi pannulla ja laita paistetut pekonisiivut talouspaperin päälle valumaan. Nypi grillikanasta lihat suupalan kokoisiksi ja laita laakean vuoan pohjalle. Heitä päälle paistettu pekoni pieninä paloina. Siivuta banaanit ja asettele päälle. Vatkaa kuohukerma, sinappi ja tomaattipyre kauniiksi vaaleanpunaiseksi vaahdoksi ja levitä vuokaan banaanien päälle. Viuhdo päälle tasaisesti cashew-pähkinöitä.
Uuniin 225 astetta, n. 15min, kunnes paahtuu pinnalta kauniin ruskeaksi ja pähkinät saavat väriä.

Itse tykkään tarjoilla lentävän Jaskani jasmiiniriisin kera, mutta menee se makaronien tai salaatinkin kanssa. Siunaa, kiitä ja haarukka ääntä kohti.

flygande

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Asioita, jotka ovat ehdottoman elegantteja

söndag 19 maj, 2019 @ 12:43
0
Sinä samana ohikiitävänä hetkenä, kun kirsikkapuun kukat loistivat vaaleanpunaisena pilvenä Roihuvuoren puistossa, sain uuden ystävän. Hän on japanilainen kenraali nimeltä Hiro.

Appivanhempani lähtivät viime syksynä japaniin opiskelemaan. (Kuinka siistiä, että vielä 75-vuotiaana voi vielä opiskella? Ja lähteä vaihto-oppilaaksi toiselle puolelle palloa?!?) Maanjäristys sulki liikenteen, katkaisi sähköt ja tyhjensi kaupat päiväkausiksi. Hiro otti asiakseen auttaa ulkomaalaista aikuisessa iässä olevaa pariskuntaa keskellä kaaosta. Vastavuoroisesti Hiro kutsuttiin Suomeen kylään.

En ole ehkä koskaan aiemmin tavannut niin tahdikasta ihmistä. Hänestä huokui vuosituhansia vanha kulttuuri ja tyylikkyys, jota rahalla ei voi ostaa. Kuin olisi puhunut aristokraatin tai Englannin kuninkaan kanssa.
Näitä opin Hirolta:

Asioita, jotka ovat ehdottoman elegantteja

(Kirjailija Mia Kankimäki kirjoittaa kirjassaan Sei Shonagonista, japanilaisesta hovinaisesta, joka kirjoitti ilahduttavia listoja elämästään hovissa tuhat vuotta sitten. Tämän kirjan luettuani yhdistän japanilaisuuteen aina hassut listat.)

- Kun toinen kysyy, mitä kuuluu ja kuuntelee vastauksen hiljaa.
- Se, kun juttelee jostain, ja keskustelu keskeytyy (yleensä taaperon tai lapsen takia), ja kun keskustelu jatkuu, toinen kysyy, että "niin mitä olit sanomassa tästä aiheesta".
- Kun ruokaillessa toinen huomaa, missä vaiheessa olet lopen kyllästynyt taaperon sekoiluun ja ottaa hiljaa taaperon syliinsä ja lähtee pienelle kävelylle asunnon ympäri, jotta saat syödä ruoan loppuun rauhassa.
- Kun olet keskeyttänyt ruokailusi ja vienyt sitä vanhempaa lasta vessaan, joku on maksanut laskusi sillä välin.
- Kun joku kysyy ruokapöydässä älykkäitä kysymyksiä, kuten "Mikä on elämäsi päämäärä" tai "Mikä tekee sinut onnelliseksi".
- Kun joku vastaa kysymykseesi "tuo on hyvä kysymys".

kirsikkapuu
kirsikkapuu
kirsikkapuu
kirsikkapuu


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Selviytyjät vs. tosielämä

söndag 24 februari, 2019 @ 14:46
3
Olen tietenkin seurannut tarkasti Selviytyjät Suomen uutta tuotantokautta. Osallistuin kyseiseen ihmiskokeeseen vuonna 2012. Tuntuu, että siitä on jo ihmisikä. Siellä oli niin omassa kuplassaan, irti tutuista ihmisistä ja tavaroista ja ympyröistä, että on vaikea enää edes itse uskoa, että olen joskus ollut niin rohkea.

Olin Selviytyjät Suomen saarella 36 päivää. Vähän yli kuukausi ilman hammasharjaa, saippuaa, yksityisyyttä, sänkyä ja kosmetiikkaa. 36 päivää eristyksissä kaikista ja kaikesta. Se oli rankinta, mitä ikinä olen tehnyt. Vai oliko sittenkään?

SELVIYTYJÄT VS. KOTIÄIDIN ARKI

Nukkuminen
Yöt saarella olivat pahimpia. Oli pilkkopimeää ja viidakon äänet olivat palohälyttimen desibeleissä. Koko ajan korvan juuressa rapisi. Rotat ja hiiret olivat tulleet etsimään syötävää. Käärmeet olivat tulleet etsimään rottia ja hiiriä. Melkein joka yö trooppinen sadekuuro satoi vaakatasossa bambumajaamme, joka oli kaikkea muuta kuin vesieristetty. Käperryin sikiöasentoon läpimärkänä viluissani ja nälissäni pohtien, että kenenköhän briljantti idea oli tällekin kirotulle saarelle lähteä. Saaren jälkeen saatoin vielä puoli vuotta myöhemminkin herätä kotoani sängyssäni siihen tunteeseen, että päälläni on rottia tai hämähäkkejä.

VS.

Yöt taaperon kanssa ovat pahimpia. Selviytyjät kesti sentään vain 36 päivää, nyt on mennyt yli 365 päivää niin, että minut herätetään joka toinen tunti palohälyttimen desibelejä hipovaan huutoon. Yöllisiä yllätyksiä tarjoavat myös erilaiset tartuntataudit, jotka AINA puhkeavat keskellä yötä kukoistukseensa. Mutta saanpahan olla kuivassa ja lämpimässä kodissa.

Syöminen
Mitä tänään syötäisiin? Ah, tuo arjessa liian usein toistuva kysymys! Saarella ruokailu aiheutti toisenlaista pohdintaa. Ei tarvinnut miettiä, mitä tänään syötäisiin, vai pikemminkin, että syötäisiinkö tänään lainkaan. Pääasiallinen ravinto oli tuotantoyhtiön tarjoama riisi, jota piti säännöstellä niin tiukasti, että pahimmassa vaiheessa sitä sai vain pari ruokalusikallista per päivä. Sitten piti odottaa seuraavaa päivää. Välillä saatoimme löytää kookoksen tai saada kiinni heinäsirkan. Pyydystimme paljain käsin rapuja, ja minusta tuli siinä aika haka. Juju oli siinä, että tiettyyn laskuveden aikaan bongaili aamuairingossa lämmitteleviä taskurapuja, tökkäisi kepillä niin, että rapu alkoi vimmatusti saksia keppiä ja sitten ottaa toisella kädellä ravun pepusta kiinni ja heittää kattilaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin, mitä nälkä oikeasti on.

Kotiäidin arjessa ruokailu on loputon ohjelmanumero. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Vasta on edelliset sormiruokailun jämät siivottu lattialta, kun pitää alkaa tehdä jo seuraavaa ateriaa. Meidän pojat eivät ole ihan parhaimpia syöjiä ja jos ei se ole toisten-äitien-tekemää-maksalaatikkoa, saan maanitella, uhkailla, kiristää ja lahjoa jokaisen suupalan erikseen molemmille pojille. Olen niin lopen kyllästynyt arjen ruokarumbaan, että välillä kaipaan saaren riisiruokavaliota.

Ylläriii!
Saarella Heikki Paasonen ja tuotantoyhtiö tarjosivat ylläritehtäviä ja yllätysäänestyksiä. Kilpailijoilla oli ylläriliittoja, jotka kävivät ilmi heimoneuvostossa. Hait, käärmeet ja äkäiset tuhatjalkaiset, joiden purema sattui niin paljon, että halusi hakata jalkansa irti, nostivat saaren yllätyskerrointa.
Mites tosielämässä? Noro ei paljon varoittele. Influenssa tulee aina väärään aikaan. Kun hetkeksi selkänsä kääntää, on olohuoneessa tapahtunut jonkunlainen legoräjähdys. (Legot ovat aina kiva ylläri jalan alla!) Seinään on piirretty (missä välissä?) ja jokaisesta kirjasta revitty ainakin yksi sivu. Juuri, kun luulee olevansa selviytynyt, tulee päiväkodilta ilmoitus kihomadoista ja sitä tulee kiusallisen tietoiseksi omasta peräaukostaan.

Sekä Selviytyjät Suomen saari että pikkulapsiarki ovat ikimuistoisia ajanjaksoja, jotka tarjoavat jatkuvia kommelluksia ja tarinoita, joita voisin kertoa loputtomasti. Ja kerronkin. Jos haluat tietää jotain lisää Selviytyjät Suomen -reissusta, kysy ihmeessä! Vaitiolovelvollisuuskin on jo päättynyt, joten voin kertoa kaiken.

Selviytyjät
Selviytyjät Suomi
Selvytyjät Suomi
Selviytyjät Suomi
Selviytyjät Suomi

kuvat @MOSKITO TELEVISION

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Matkakokemuksia: Denia, Espanja

söndag 12 augusti, 2018 @ 23:03
0
Oletko kuullut koskaan Denian kaupungista? Ei se mitään, en minäkään ollut. Denia on pieni kylä tahi kaupunki Alicantesta tunnin ajomatkan verran pohjoiseen.

Pikkuisen on erilaiset matkakohdekriteerit nykyään lapsiperheenä kuin mitä oli viisi vuotta sitten. Ennen sitä matkusteli sukellusvesien perässä, nyrkkeilyhanskojen kanssa tai metsästi hyviä konsertteja ja muita elämyksiä. Luin Mondoa lähestulkoon lahkomaisesti ja revin elämyksellisimpien paikkojen esittelyt talteen kansioon pinkin muovikuoren sisälle.

Nykyään, tässä elämäntilanteessa, matkakohteen kriteerit ovat

1. Suora lento
2. Kohde max 1h ajomatkan päässä kentältä
3. Majoituksen läheisyydessä lastenallas
4. Majoituksesta max 10min. kävelymatka hiekkarannalle
5. Ilmastointi

Plussaa tietenkin olisi, jos majoituksen lähellä kävelyetäisyydellä olisi kauppa, kuntosali, Guggenheim, Pyramidit, luonnonsuojelualue, shoppailut ja lapsiperheille suunnattu Michelin-ravintola. Mutta koska edellämainittuihin kohteisiin ei kuitenkaan jaksaisi mennä leikki-ikäisen ja vaaperon kanssa, niin tyydyn siihen lastenaltaaseen ja rannan välittömään läheisyyteen.

Tänä vuonna matkakohteemme osui 5/5. Alicanten lähellä sijaitseva Denian kaupunki on kuin Espanjan Tammisaari. Sinne paikalliset menevät mökkeilemään. Rannalla ei ollut yhtään brittituristia eikä korviini kantautunut mitään skandinaavisia kieliä kertaakaan. Kauppakaduilta puuttui täysin turistikaupat feikkilaukkuineen ja t-paitoineen. Denian turistit olivat espanjalaisia, Madridista ja sisämaasta rannalle valuneita mökkeilijöitä.

Denia ei ole suurten nähtävyyksien kaupunki. Mutta on siellä linna. Sinne kun jaksaa kavuta, voi saada hyvän panoraamakuvan kylästä. Elämysten sijaan elämä Deniassa on leppoisaa. Kaupunki on juuri sopivan kokoinen - ainakin tällaisen puolitoistametrisen pirkanmaalaisen pienkaupungin kasvatin mielestä.

Jopa mystisiin mittasuhteisiin kohoava juttu oli, että emme kertaakaan Deniassa saanut pahaa ruokaa. Espanjan turistirannat kun yleensä ovat vallanneet fish&chips -paikat, pizzeriat ja wienerschnitzelit, täällä ne loistivat poissaolollaan. Deniassa joka ravintolassa oli tuoretta kalaa, paellaa, tapaksia ja pinxtoja. Toki Deniasta Mäkkärit ja Burger Kingitkin löytyy, niin kuin joka paikasta nykyään, jos tapakset tuntuvat liian eksoottiselta.

Denia
Denia
Denia
Denia


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Yläkerran Ville ja omituiset suomalaiset

måndag 29 januari, 2018 @ 00:54
0
Meidän yläkerrassa asuu Ville. Villellä on työ, joka kuljettaa sitä maailman eksoottisimpiin paikkoihin sekä ympäri Suomea. Aina silloin, kun Ville on kotona, se kertoo meille juttuja ihmeellisestä maailmasta. Siinä ollaan kaikki talon lapset ja aikuiset ringissä hartaana ja korvat höröllä kuin lapsella iltasatuaikaan. Ja Villehän kertoo mielellään, olipa kerran, ette uskoisi vaikka kertoisin, kaukaisessa kaukaisessa maassa.

Viime aikoina Ville on päivitellyt hotellien aamupalabuffeteissa omituisia suomalaisia, jotka laittavat pekonia hedelmäjugurttiinsa ja vadelmahilloa karjalanpiirakoiden päälle. Sitten ne vielä sekoittavat omituiseen laihaan kahviinsa myös puolukkahilloa. Tai siis tällaiseksi aasialaiset ja erityisesti kiinalaiset Suomen matkailijat olettavat suomalaisen aamupalakulttuurin. Heille kun ei ole hotellin toimesta annettu ohjeita, että puolukkahillo kuuluu mustanmakkaran kanssa, ei kahvin kanssa. Pekoni syödään erikseen pikkunakkien ja kananmunien ja paahtoleivän kanssa, jugurtti erikseen pähkinöiden kera. Kiinalaiset yhdistelevät ennakkoluulottomasti kaikkea, mitä eteen on kannettu ja sitten ihmettelevät Villelle, että omituinen makupaletti teillä suomalaisilla. Syödään nyt kuitenkin, kun kerta tarjotaan, olisihan se nyt epäkohteliasta kieltäytyä.

Maassa maan tavalla ja hedelmäpommi-pekoni-jugu ääntä kohti.
Omituisia ne suomalaiset.

Ville


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D