Viimeistä bloggausta viedään! Aloitin tämän blogin, kun olin nuorisopappina Korsossa Vantaalla, olin juuri ollut Suomen Selviytyjissä ja kuviani oli katumainoksissa sen tiimoilta. Nyrkkeilin kilpaa ja jaksoin olla kiinnostunut ruoanlaitosta. Sen jälkeen olen kasvanut äidiksi, muuttanut osoitetta ja hiustenväriä, vaihtanut työpaikkaa ja hampaiden järjestystä, vettä virrannut Vantaan joessa. Blogi on kulkenut matkassa ja tänne on kirjautunut kaikki tärkeät virtsanpylväät ja ne vähemmän tärkeät harharetket. Kiitos sinulle lukija, kun olet ollut matkassa mukana! Kiitos Lehtikuninkaalle pitkästä yhteistyöstä.

Nyt on aika jatkaa uusiin kirjoituksiin. Aamen ja terkkuja!

Hanna

Ennen inhosin viskin makua, mutta työmatkalle Namibiaan tuli työnantajalta vinkki, että vatsanpuhdistustarkoituksessa olisi hyvä sipaista sentti väkevää. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Nykyään pystyn juomaan savuista juomaa irvistämättä.

Ei sitä ole mikään niin kuin ennen. Olen kääntänyt takkini vanhemmuuden, vaatetyylien, parisuhteen, johtajuuden, urheilun, työnteon, niin monen asian suhteen.

Tämän olen tajunnut: ei tarvitse olla sama ihminen kuin aina ennen. Saan antaa itselleni mahdollisuuden muuttua ja kasvaa. Kunhan vain muistaisi pitää ketterän mielen eikä unohtua itse itsellensä määrittelemiin kaavoihin.

Jos suo tämän itselleen, niin kai se oikeus on myös toisilla. Silti kun puoliso kertoo, että nykyään muuten haluaa lähteä Thaimaan lomalle, vaikka aina hän on vihannut lentokoneella matkustamista ja hellettä ja pad thaita, niin olo on kuin petetty. Kuka oikein olet? Enkö tunnekaan sinua lainkaan? Oletko valehdellut minulle kaikki nämä vuodet. Kunhan vain muistaisi, ettei yrittäisi tunkea toisia itse määrittelemiinsä laatikoihin ja pitää heitä siellä väkisin.

Lapset varsinkin muuttuvat. Siksi on varottava määrittelemästä heitä liikaa. Hyvässä ja pahassa. Jos lapsi on 5-vuotiaana musiikista innostunut, ei tarvitse väkisin pitää häntä 10-vuotiaana muskarissa. Jos lapsella on 5-vuotiaana nirso vaihe, ei hän ole sitä välttämättä persoonaltaan ikuisesti.

Kunhan vain muistaisi, että en ole sama kuin eilen. Eikä välttämättä ole kukaan mukaan.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Uudenvuoden yössä kaikui tasainen pauke. Kai siellä ilotulituksiakin jossain oli, mutta meidän taloyhtiön juhlissa äänimaisemaa rakensi kuohuviinipullojen avaus. Mietimme hyviä aikeita vuodelle 2023. Näillä, siis hyvää tarkoittavilla lupauksilla, on kuulemma tie Helvettiin kivitetty. Mutta ei mennä nyt siihen eikä sinne.

Oli puhetta veden juomisesta, sokerittomuudesta ja oman terveyden huoltamisesta. Oli puhetta talouden tasapainottamisesta ja luovuuden löytämisestä. Jossain humaltuneissa aivosoluissa syntyi eräällä ajatus: 23 elämystä kerran kuussa. Enempi olisi liikaa, vähemmän ei vaatisi yritystä.

Siinä onkin yhdelle päivälle suunnittelemista. Toki keksimme heti porsaanreikiä: syö 23 palaa oikein kallista suklaata, juo 23 pulloa artesaaniolutta, tee 23 volttia trampoliinilla.

Ehkä ajatus kaiken takana on kuitenkin omien silmien avaaminen elämyksille ympärillään edes kerran kuussa. Huomaa auringonlasku ja sen kajossa kimaltelevat jääpuikot, anna suklaan sulaa hitaasti kielen ja kitalaen välissä, halaa ystävää yli 30 sekunnin ajan. 23 ihmettä löytyy helpohkosti.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Joka vuosi tähän aikaan ajattelen, että miksi ihmeessä asun Suomessa ja miten esi-isillämme on mahtanut päässään liikkua, kun ovat tänne asettautuneet. Näen vain pimeyden, eivätkä viime päivien lumisateet auta auringonkaipuuseen, vaikkakin on kauniithan ne hanget korkeat nietokset ovat. Tulisipa valo.

Sitten muistan sen. Käännän katseeni pimeydestä kynttilän liekkiin. Käännän katseeni pois pyykkikasoista ja etsin varastosta joulutähden ikkunaan, jään tuijottamaan sen kultaista valoa. Käännän katseeni pois tiskeistä ja kiehautan glögin. Annan palan (levyn) suklaata sulaa kielen päällä. Hyggeily, jota sisustuslehdet kuvaavat, ei ole vain tapa laittaa koti kauniiksi, vaan elintärkeä selviytymiskeino näillä leveysasteilla.

Muutama vuosi Washington Post -lehti teki testin, jossa yksi maailman parhaista viulisteista soitti viulua metroasemalla. Tuhansista ihmisistä vain kuusi pysähtyi viulistin eteen kuuntelemaan musiikkia. Muut kiisivät ohi kiireisinä. Kukaan ei taputtanut. Päivän aikana viulisti tienasi 32 dollaria. Edellisenä päivänä hän oli soittanut teatterissa samat kappaleet täpötäydelle salille. Lippujen hinta oli ollut 100 dollaria kappaleelta.

Sitä näet, mitä katsot. Näetkö tänään valon vai pimeyden? Kuuletko musiikin vai pyyhällätkö metsoon? Mitä tänään näet?

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Toisia on siunattu kyvyllä nukahtaa nopeasti ergonomiseen farao-asentoon ja nukkua läpi yön laadukasta rem-unta. Sitten on meitä toisia, jotka jahtaavat Nukkumattia tuntikausia turhaan, jos saavatkin kiinni niin se pirulainen hyppää siihen siniseen autoonsa ja kaahaa karkuun ottamatta kyytiinsä pidemmäksi aikaa.

Uusimmassa Me naisissa kolme asiantuntijaa kertoivat syitä unettomuuteen. Unilääkäri pyörittelee kuulemma päätänsä koottujen selitysten edessä. Järkevänä ihmisenä tiedän, että uni on yhtä tärkeää hyvinvoinnille kuin ravitsemus ja liikuntakin, muttamutta…. Onko ketään yhtä levotonta Tuhkimoa vertaistukena? Tunnistatko itsesi?

Suositus: Ei kännykkää tai padia sängyssä.
Minä: Tarkistan vielä kerran instagramin! Hyvä aika laittaa pari viestiä kaverille, sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä!

Suositus: Ei tv-sarjoja myöhään
Minä: Loppuipa jännään kohtaan tuo Wednesday. Jospa vielä 10 minuuttia katsoisi. (Sama ajatuskulku ja toimintamalli 10minuutin päästä.)

Suositus: Mene 15min. aiemmkn sänkyyn, saat 2-3h viikossa enemmän unta.
Minä: Katso edellinen kohta.

Suositus: alkoholi ei auta uneen.
Minä: Lasillinen kuohuvaa kruunaa päivän!

Aamen ja terkkuja,
Hanna

”Siellä, missä on tanssimista, on paholainen”
- kirkkoisä Johannes Khrysostomos (347-407).

Aloitin reilu vuosi sitten tanssimaan bachataa. Se on lattaritanssi, jota tanssitaan pareittain ja laji on tunnettu varsin sensuaalina. Kun on koko elämänsä nyrkkeillyt ja paininut, ei ihokosketus ole minulle mikään ihmeellinen juttu. Itse asiassa painissa mies vääntää minua eksoottisimpiin asentoihin kuin tanssissa koskaan. Mutta tanssin aloitettuani olen törmännyt omituisiin oletuksiin ja ennakkoluuloihin. Luulisi, että 2020-luvulla oltaisiin päästy jo eteenpäin kirkkoisien ajatuksista, mutta edelleen tanssi mielletään jollain tavalla syntisemmäksi kuin muut urheilumuodot.

Aloin saada kommentteja, että kuinka mieheni suhtautuu tanssiini, eikö hän muka ole mustasukkainen. Hyväksyykö miehesi todella harrastuksesi? Kuulin juoruja selkäni takaa eri tahoilta. Tanssiani paheksuttiin. Tanssitunnilla otin videota ja yksi mies pyysi, ettei hän näkyisi videolla, koska hän käy vaimoltaan salaa tanssimassa. Useampi kertoi, että oli kysynyt lupaa puolisoltaan lähteä tanssimaan. Yksi tanssijapari on sopinut, että tansseihin mennään aina vain yhdessä, ei koskaan itsekseen ilman toista. En tiedä, mitä tämä sitten kertoo suhtautumisesta tanssiin tai parisuhdekäsityksistä Suomessa. Tässä muutama toistuva oletus, johon tanssin kanssa törmään:

Oletus 1: Apua, napa näkyy
Tanssiin liittyy usein vähäpukeiset (naiset). Tämä pitää paikkansa. Tanssin myötä omakin pukeutumiseni on muuttunut vuodessa konservatiivisesta navan paljastavaan. MUTTA. Toista perässäni: ihminen saa pukeutua miten tahansa.
Huom! Tähän lauseen perään ei mahdu yhtään muttaa. Huom! Myös naiset lukeutuvat ihmisiin.

Oletus 2: Tanssiin liittyy alkoholi
Tämä ei pidä paikkansa. Ainakaan niissä paikoissa, missä itse käyn, tansseissa ei liiku alkoholi, koska humala vaikuttaa rytmitajuun ja tasapainoon. Kukaan ei halua olla liki umpijurrisen tanssiparin kanssa. Eikä se alkoholikaan mikään synti ole itsessään.
Toista perässäni: Viini on viisasten juoma.

Oletus 3: Tanssi on eroottista kosiotanssia
Tämä voi olla totta. Tanssiin voi liittyä kosiskelua. Kosioleikkiä tosin voi tapahtua myös työpaikalla, afterworkeilla, koulussa, kahvilassa, nyrkkeilysalilla tai lähikaupassa. Mutta tanssimassa, töissä, kahvilla ja kaupassa voi käydä myös ilman flirttiä. Sosiaalitansseissa, jossa käyn, vaihtuu pari jokaisen kappaleen jälkeen, että tapana ei ole jäädä soidintanssimaan yhtä tirppaa. Etikettiin kuuluu tiukasti, että tanssiparia ei lääpitä eikä kourita.

Toista perässäni: Tanssi ei ole vaatteet päällä rakastelua.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Olenko se vain minä, vai onko Halloween tullut tänä vuonna suuremmin Suomeen kuin koskaan aikaisemmin? Sen viettopäivästäkin tuntuu olevan epäselvyyttä. Monet viettivät sitä lauantaina lokakuun lopussa, toiset maanantaina 31.10., sitten jossain välissä oli vielä Dia del muertos ja nyt vielä pyhäinpäiväkin pitäisi pukeutua zombieksi.
Esikoiseni, tokaluokkalainen, olisi halunnut mennä kiertelemään ”karkki tai kepponen”. Tiukkapipoinen äiti kielsi poikien kierroksen, enkä ole odottamassa Vuoden äiti -palkintoa kotiin lähiaikoina.

Inhoan kaikkea kauhujuttuja, joten halloween saa aina niskakarvani nousemaan. Se myös tuntuu kovin amerikkalaiselta tuontituotteelta, joka eroaa perinteisestä pyhäinpäivästä. Pyhäinpäivänä kun on ollut tapana hiljentymään edesmenneitä rakkaita, sytyttää kynttilä ja hiljentyä. Kaukana on harras hautausmaakävely halloweenin tekoverisistä karnevaaleista.

Siispä halloweenin aikaan ilmestyn juhliin ilman asua ja korkealta jalustaltani julistan kovaan ääneen: ”En vietä halloweenia, vaan pyhäinpäivää!” En ole odottamassa vuoden pidetyin juhlavieras -palkintoa tänäkään vuonna.

Yhdestä tuontituotteesta olen halloweenissa kiitollinen: kurpitsa! Se on ihana raaka-aine keittoihin, lisukkeeksi, kakkuihin ja käytän sitä myös pizzan täytteenä! Ruoka ja viini -lehdestä löytyy ihanimmat reseptit tähänkin satokauteen!