Mikään ei ole ehkä niin hauskaa kuin pipariaiheiset vitsit joulun tienoilla. Paitsi ehkä muna-aiheiset vitsit pääsiäisen aikaan. Ystäväni kätevä emäntä tästä vallan riehaantui ja järjesti pipari-iloittelut. Että saatiin sitten ihan porukalla hieroa pipareitamme. Ehe-heh. Espoon lähiöön saatiin trooppinen tunnelma, kun uuni oli useampaa tuntia päällä. Riisuimme joulukuiset kerrastomme ja jatkoimme pipareiden hyväilyä. Ehe-he.


Koristekarkit tuli maisteltua moneen kertaan ihan vain laaduntarkkailumielessä ja piparkakkutalon savupiipusta laitoimme tupruamaan sateenkaaren väristä savua poliittisena kannanottona. Kotivinkistä bongattiin parhaat vinkit piparikransseihin ja piparijoulukuusenkoristeisiin.

Siunattua joulua! Tehkää kukin omassa majatalossanne tilaa huonolle huumorille, piparille, ihmeelle, sielunrauhalle ja Jeesus-lapselle.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Halusin talvella naimisiin. En luottanut omaan tuuriini, että kesähäissäni olisi aurinko lempeästi lämmittänyt juhlaväkeä, vaan varmastihan siellä olisi satanut kissoja ja koiria ja muita pieneläimiä vaakatasossa tai sitten vuosisadan helle hikoiluttanut hääkoltun tiskirätin kosteustasolle. Juhlimmekin siis aina tammikuussa hääpäiväämme. Tämä tammikuu on erityisen vaaleanpunainen, sillä olin kaasona rakkaalle ystävälleni!

Häistä on lukemattomia lehtiä, blogeja ja useita FB-ryhmiä, joissa enimmäkseen vinkataan juhliin liittyvistä asioista. Myös siihen kirkko-osuuteen voi vaikuttaa ja ajattelin, että siihen liittyen voisin kirjoittaa parit vinkit omasta kokemuksesta ja ammatistani pohjaten.

VINKIT VIHKIMISEEN

- Kirkko-osio on hääpäivästä se hetki, kun morsiusparin ei tarvitse tietää mitään, osata mitään eikä jännittää mitään. Pappi kyllä ohjeistaa, mitä pitää tehdä. Milloin polvistutaan ja milloin noustaan, milloin lauletaan ja milloin rukoillaan. Ainoa asia, mikä pitää muistaa, on repliikki "tahdon" oikealla hetkellä. Pappi kyllä toimii kuiskaajana, jos tämäkin pääsee unohtumaan.

- Kun sanot sen "TAHDON", katso puolisoasi. Teet siinä ison lupauksen hänelle. Ei papille, ei kengänkärjillesi, vaan rakkaallesi. Vaikeita aikojakin saattaa olla vielä edessä, mutta silloin sitä TAHTOA vasta kysytäänkin ja pääsee testiin siinä, pitääkö lupaus.

- Valitse sellainen kirkko, jolla on jotain merkitystä sinulle. Käy katsomassa vaikka useampi kirkko. Vihkiminen voi tapahtua myös omissa tiloissa, rannalla tai hotellilla tms, jos niin toivot. Itse suosin kuitenkin kirkkoa, sillä ne ovat todennäköisimmin pystyssä vuosisatoja. Trendiravintolasta voi tuskin sanoa samaa. Kirkko luo myös juhlavan ja pyhän tunnelman juhlalle.

- Mieti musiikit yhdessä kanttorin tai papin kanssa hyvissä ajoin. Meillä oli alkumarssina mieheni suvussa kulkeva häämarssi ja loppumusiikkina Händelin "Halleluja". Kanttorit eivät ole mitään jukeboxeja eikä kaikki musiikki ole mahdollista kirkossa, mutta kannattaa neuvotella paikallisen papin/kanttorin kanssa, niin löytää ihan varmasti omaan tyyliin sopivan musiikin.

- Kävele hitaasti. Jostain kumman syystä alttarikäytävällä (sekä lähtiessä että tullessa) askeleisiin kirii hermostunut nopea tahti. Ja sitten se onkin jo ohi. Käske jalkojasi kävelemään hitaasti, ehdit ehkä jopa tajuta, mihin olet menossa ja miksi.

- Vihkimisen kaavaan on monta vaihtoehtoa. Omissa häissämme jaettiin ehtoollista ja vanhemmat tulivat alttarille siunaamaan meitä. Erilaisia Raamatuntekstejä on useita, joista valita, jos se Korinttolaiskirje aiheuttaa allergisen reaktion. Myös rukouksia on monia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisi itse valita kaavan tai laittaa sanat papin suuhun.

- Pyydä ystäviä mukaan vihkimiseen lukijaksi, esirukoilijaksi tai siunaamaan. Kaasojen perinteinen tehtävä on huolehtia siitä, että hääpari näyttää hyvältä: suoristaa laahus ja tarjota nenäliinoja.

Lisääkin voi kysellä vinkkejä! Rrrrrakastan häitä!


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Viime aikoina firmaani (aka kirkko) on arvosteltu monelta suunnalta niin julmetuin sanakääntein kuin eroamisilla. Tekisi mieli laittaa vain pää piiloon puskaan ja pyllistää koko asialle. Enemmän tekee kuitenkin mieli vähän avata henkilökohtaisesta vinkkelistä niitä syitä, miksi kuulun kirkkoon. Nämä eivät nyt ole mitään oikeita vastauksia tai teologisesti korrekteja ajatusmalleja. Yritän olla kovin rehellinen, ennen kaikkea itselleni.

Nämä ovat minun syyni kuulua kirkkoon juuri nyt. Mitkä ovat sinun syysi? Tai mitkä ovat sinun syysi olla kuulumatta kirkkoon?

Kuulun kirkkoon, koska olen laiska. En ole yhteiskunta-aktiivi, vaikka haluaisin olla. En ole mukana minkään hyväntekeväisyysjärjestön vakio-avustaja-listoilla. Kirkko tekee kuitenkin niin paljon hyvää, että tuuditan omaatuntoani sen varjolla, että kirkko tekee hyvää minunkin puolestani. Erityisnuorisotyö, yksinäiset vanhukset, kehitysyhteistyö, vähävaraisten ruoka-avustukset... ...tuen näitä kuulumalla kirkkoon.

Kuulun kirkkoon, koska käyn vauvakerhossa. Tiistai on nykyään lempipäiväni, koska silloin on seurakunnan kerho ja siellä on tosi kivoja ihmisiä.

Kuulun kirkkoon, koska olen sunnuntaisin aamu-uninen. Vaikka en kävisikään kirkossa joka sunnuntai tai edes mikään sunnuntai, niin minua ilahduttaa ajatus, että siellä silti rukoillaan minun puolestani.

Kuulun kirkkoon, koska kristinusko on maailman paras uskonto. Hurjan epätrendikkäästi sanottu aikana, jolloin tästä asiasta pitäisi olla vain jotain neutraalia mieltä. Mutta kun en ole neutraalia mieltä. Olen sitä mieltä, että kristinusko on paras. On ne muutkin ihan kivoja, mutta kristinuskossa ei ole mitään kastijärjestelmää tai ihmisiä luokittelevaa systeemiä. Jokainen on ihme ja yhtä arvokas. Toinen juttu on se, ettö kristinuskossa Jumalan arvostus ja rakkaus saadaan lahjana, sitä ansaitakseen ei tarvitse meditoida, noudattaa tiettyjä sääntöjä tai tehdä harjoituksia. Eivät vanhemmatkaan rakasta sillä ehdolla, että "jos olet kiltti ja jos teet näin ja näin", vaan joka tapauksessa rakastavat. Näin ajattelen Jumalastakin.

Kuulun kirkkoon, koska vanhempani kuuluivat kirkkoon. Realistina ajattelen, että jos olisin syntynyt Intiaan, olisin todennäköisesti hindu. Mutta synnyin tänne. Rakkaat vanhempani, viisaat vanhempani, antoivat minulle geenien lisäksi kotimaan, juhlaperinteet, kielen ja uskonnon. Joskus on hyvä luottaa itseään viisaampien ihmisten valintoihin.

Kuulun kirkkoon, koska olen käynyt rippikoulun. Riparilla oli kivaa. Se oli hurjan tärkeää itsenäistymisen ja pohdiskelun aikaa. Haluan olla tukemassa sitä, että myös muut saavat tämän mahdollisuuden. Olisi itsekästä pitää se optio vain itselläni.

Kuulun kirkkoon, koska sieltä saa apua. En ole tosin kyllä koskaan tarvinnut varsinaisesti apua. Mutta maksan vakuutustakin, vaikka aika harvoin joudun ryöstön kohteeksi tai olen sairas. Minusta on mukava pitää se optio, että jos jotain sattuu, on paikka, mistä saa apua.

Kuulun kirkkoon, koska taivas. Minä ainakin haluaisin tästä elämästä lähteä ikuiseen autuuteen. Muut vaihtoehdot tuntuvat ikäviltä. Voi niitä kaiketi olla muitakin reittejä taivaaseen, mutta en tiedä niistä mitään. Tiedän - tai oikeastaan tunnen - vain tämän reitin. Tämän kirkon siivellä sinne hyväksytään myös kaikenlaisia epätäydellisiä ja laiskuuteen taipuvaisia ihmisiä, joten minullakin saattaa olla jotain toivoa.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Jos minä saisin päättää tasa-arvoisesta avioliittolaista, sanoisin KYLLÄ. Näin äänestäisivät myös suurin osa muista papeista. Eduskunnalle siis terveisiä. En haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa lainsäädännössä arvotetaan toisten perheiden rakkaus toista paremmaksi tai oikeammaksi. Luulen, että tämä on sellainen asia, mitä häpeämme myöhemmin - vähän niinkuin nyt häpeämme vaikka orjuutta. Miten se joskus saattoi olla laillista?

Koska olen kristitty, on minun vaikea hyväksyä epätasa-arvoa maailmassa, sillä kristinuskon yksi ihan peruspilareista on tasa-arvo. Jokainen on ihan yhtä hullu, ihana, pyhä ja syntinen Jumalan edessä.

Porukka ehtiviä pappeja ovat tehneet videon, josta tulin kovin hyvälle tuulelle. En ehtinyt mukaan videon tekoon itse ollenkaan, sillä minulla oli liian kiire puskea ulos elämää lanteistani, mutta aikomusten tasolla olen mukana. Katso video tästä:
https://vimeo.com/111199246
Lisää aiheesta täällä: https://www.facebook.com/puolesta2014


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Silläkin uhalla, että blogiini otsikon perusteella eksyy aivan väärät ihmiset, aion nyt avautua maitorauhasista eli rinnoista eli tisseistä. Ja niille "väärille" ihmisille pettymyksen sana heti alkuun: luvassa ei ole pornoa.

Rinnoilla on erityinen merkitys sekä miehille ja naisille sekä tietysti aivan oma merkityksensä vauvoille. Naiselle ne saattavat olla niin iso identiteettikysymys, että he ovat valmiita jopa veitsellä niitä muokkaamaan kulttuurinsa ihanteen mukaiseksi.

Muistan, kuinka yläasteella pojat alkoivat kommentoida tyttöjen tissejä. Ostin henkkamaukalta paksuimmin topatuimmat liivit, mitä löysin ja kiristin ne epämukavasti rintakehääni kiinni, jotta olisin saanut jonkunlaisen vaon aikaiseksi. Yhdenkään pojan katse ei siltikään viihtynyt kaulani alapuolella toista kertaa. Jumppatunnilla yhden toisen tytön paidasta tippui kolmion muotoinen toppaus - samanlainen kuin minulla oli. Pojat kiusasivat häntä loppuvuoden pumpulitissiksi. Kiitin Luojaani, ettei se ollut minä, jolta toppaus oli tippunut.

Sittemmin opin arvostamaan pieniä rintojani. Urheilun kannalta ne ovat hyvin näppärät, kun eivät roiku tai hytky tiellä. Nyrkkeilyssä, joka on painoluokkaurheilulaji, ei isoja tissejä kaipaa antamassa painoa vaa´alle. Ei se silti ihan täysin neutraali asia ole. Kun exäni muutti tavaroitaan pois eron jälkeen, hän kommentoi vielä ovella, että olisi minulla vähän isommat tissit voinut olla. Myös seuraava poikaystäväni vihjasi merkitsevästi, että tykkää silikoneista. Selviytyjät -aikaan, kun typeränä menin lukemaan keskustelupalstojen kommentteja itsestäni, kommentit olemattomista rinnoistani tuntuivat jossain suojamuurin läpi.

Raskaana ollessa ensin kasvoivat rinnat. Hypin iloissani alasti vuorotellen mieheni ja peilin edessä: "Kato, mul on ekaa kertaa elämässä tissit! Kato nyt! Kato!". Ohjatuilla jumppatunneilla en meinannut tunnistaa itseäni peilistä. Hetkonen, sehän on minä, jonka tissit jumppatoppi on kiristänyt kaulaan asti! Maitojen nousu oli hämmentävä kokemus. Jouduin ihan soittamaan kätilöopistolle, että "onko tämä ihan normaalia, kun tissit tuntuvat olevan täynnä golf-palloja?".

Etukäteen en juurikaan jännittänyt synnytystä (olisi pitänyt!), mutta imetystä jännitin. Sattuuko se? Onnistuuko se? Pettävätkö rintani? Odotin kaihoisasti sitä maagiseksi kuvailtua symbioosia, kun vauva imee äidin rintaa. Imetys voi kuitenkin niin monesta syystä epäonnistua, kuten meilläkin. Pojalla todettiin suulakihalkio ja hänelle imeminen on fyysisesti mahdotonta. Yritän sähköpumpulla lypsää itsestäni maitoa, mutta ilman vauvan antamaa imua maidot eivät oikein heru. Yleensä kyyneliä tulee enemmän kuin maitopisaroita. Paineet imetykseen ovat aivan valtavat. En voi olla tuntematta epäonnistumista äitinä, kun en saa pojalleni tarjottua äidinmaitoa.

Tisseistä puheen ollen - en malta olla mainitsematta Pyhä Agathaa, tissien omaa suojeluspyhimystä. Agatha ei lämmennyt roomalaisen hallitsijan iskuyrityksille, joten roomalainen pakit saatuaan päätti hakata Agathan rinnat pois. Ihmeen kautta rinnat kasvoivat uudelleen. Kirkkotaiteessa Agatha esitetään kädet ojennettuna ja käsissään tarjotin, jossa hänen hakatut rintansa ovat. Ihmiset, jotka eivät tunteneet Agathan tarinaa, luulivat tissien olevan kellot ja Agathasta tulikin näin kellontekijöiden suojeluspyhimys.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Aikamme suuri filosofi Arman Alizad oli taannoin puhumassa Tikkurilan seurakunnassa hyvän tekemisestä. "Oo muille kiva", hän kiteytti sanomansa.

Jokainen ihminen on arvokas. Jo sen takia kannattaa tehdä hyvää ja olla muille kiva. Vaikka jollakulla olisikin täysin vastakkainen ihmiskäsitys - että toiset ovat tärkeämpiä kuin toiset - voi vedota vaikkapa toisen ajan suuren ajattelijan näkemykseen. Abraham Lincoln perusteli hyvän tekemistä omalla nautinnollaan: hyvän tekemisestä tulee itselle hyvä mieli.

Aika pieniä ovat ne teot ja niiden vaikutukset, joihin yksi ihminen pystyy. Kyynisyydellä ja itsekkyydellä ei kuitenkaan saavuteta yhtään mitään. Naiivisti haluan uskoa siihen, että maailman voi parantaa. Ja muutos alkaa minusta itsestä.

Ystäväni "arkipiispan" mottona on ASIOILLE VOI JOTAIN, JOS NIILLE TEKEE JOTAIN. Olen varastanut moton myös omaan käyttööni useasti. Myös äitini on sitkostanut minuun saman ajatuksen jo pienestä pitäen. Hänen maailmankuvassaan tähän toimintaohjeeseen sekoittuu myös aimo annos taaperoikäisen kärsivällisyyttä. "Jos asiat pitkittyy, niin ne mutkistuu", hän tapaa aina sanoa. Huomaan olevani aivan samanlainen. Se on aina hämmentävää, kun tajuaa muistuttavansa vanhempiaan. No, tässä tapauksessa se sallittakoon ja haluaisin idättää hyvän tekemisen halun myös tulevalle pienelle poikaselleni.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Kirkolla on tänä syksynä kampanja "Usko hyvän tekemiseen".

...olisin vähintään yhtä kuuluisa kuin Picasso. Tai da Vinci. Tai he yhteensä.

Tänä kesänä olen tuhonnut tai hävittänyt viidet aurinkolasit. Viidet! Viimeisimmät putosivat kesämökin huussin pöntöstä sisälle ja vaikka olisikin huvittanut lähteä niitä kaivamaan takaisin sen itsensä keskeltä, niin vatsani kanssa se ei ollut mahdollista.

Viestintäpolitiikan verkkotenttiin olin valmistautunut huolella lukien pykäliä ja vertaillen eri maiden mediajärjestelmiä. Verkkotentin aikaa oli jäljellä melkein puoli tuntia, kun ajattelin hengähtää, juoda lasillisen cocacolaa ja tarkistaa vastaukset ennen lähettämistä. Sen sijaan heitin kokikset upouuden tietokoneen päälle. Kone ei pitänyt kylmää juomaa yhtään virkistävänä, vaan sammutti itsensä lopullisesti.

Tämän avautumisen tarkoituksena on ehkä löytää joku sielunsisko tai -veli, joka tunnistaa itsensä tämänkaltaisesta touhusta. Toisi minulle suurtalohdutysta tietää, etten ole ainoa hirvikäpälä tällä telluksella. Tai ehkä yritän itseterapioida tällä kirjoituksella, ettei se ole niin vakavaa, vaikka joskus vähän mokaileekin. Armo kantaa erityisesti silloin.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Kuvia tulossa heti, kun saan koneen huollosta!