Hanna Paavilainen

Sitku, sitku

lördag 13 maj, 2017 @ 21:00
2
Oletko löytänyt vielä poikaystävää?
Mihin aiot pyrkiä opiskelemaan?
Koska aiot valmistua?
Mikä on urasuunnitelmasi?
Joko poikaystäväsi on kosinut? Milloin te menette naimisiin?
Koska aiot palata töihin vanhempainvapaan jälkeen?
Aiotteko hankkia lisää lapsia?


+ + +

Kun joku sanoo "Carpe diem", oksennan salaa suuhuni pikkuisen. Hirveän raskasta on koko ajan elää hetkessä. Sitä paitsi elämänasenteeni ja tapani katsoa tätä maailmaa on vahvasti tulevaisuusorientoitunut enkä osaa muuksi muuttua. Pidän sitä kohtuuttomana vaatimuksena, ettei saisi suunnitella elämää. En osaisi elää niin ja vaikka osaisin, niin se olisi tylsää, sillä etukäteen fiilistely on ainakin puolet huvista!

Viime aikoina olen kuitenkin itse kyseenalaistanut tätä tapaani ajatella. Pienissä jutuissa ehkä suunnitelmallinen mielenlaatuni osoittaa näppäryytensä: olen aika haka tekemään aikatauluja, matkasuunnitelmia ja mitoittaa työntekoani. Enkä pelkää poiketa suunnitelmista - sehän on vain kivaa, kun pääsee suunnittelemaan uudestaan! Mutta isoissa jutuissa kun koko ajan katsoo eteenpäin, ei ehkä näe sitä, mitä on tässä.

Koko elämäni on ollut yhtä sitku -elämää. Sitku pääsen opiskelemaan ja asumaan itsekseni! Sitku valmistun! Sitku saan vakituisen työpaikan! Sitku löydän "sen oikean"! Sitku menen naimisiin! Sitku saan lapsen! Sitku lapsi on tietyn ikäinen, että saa nukkua täyspitkät yöunet! SIT on onnellinen ja elämä on täyttynyt ja kaikki on hyvin. Huomaan myös kysyväni aina ystäviltäni yllä olevia SITKU-kysymyksiä. Ihan niin kuin heidän nykyinen elämäntilanteensa ei olisi täydellinen sellaisena kuin se juuri nyt on. En tarkoita sitä niin, kyllä hekin sen tietävät, aivoni vaan tuntuvat käyvän eri kellotaululla kuin normaalien ihmiset viisarit.

Ja hups. Siinähän se elämä sitten menikin seuraavaa sitkua metsästäessä. Lapsi ei ollutkaan enää vauva, ei ollutkaan enää opiskelija, ei ollutkaan enää villi ja vapaa ja vailla vastuuta. Olin se ihminen, joka oli kokenut sen kaiken, mutta en nähnyt mitään.

Mua on puhutellut jonkun viisaan ajatus, että minun arkeni on lapseni ainutlaatuinen lapsuus. En ehkä halua, että lapseni lapsuus menee ohi siinä, että odotan vain seuraavaa vaihetta elämässä.


coldshoulder
coldshoulder

Cold shoulder -paita @Serpenttiini

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Bloggaajan synnintunnustus

lördag 25 mars, 2017 @ 13:40
0
Armollinen kaikkitietävä Jumala,
Tunnustan edessäsi, että olen tehnyt syntiä.

Olen vääristellyt totuutta - siis valehdellut - rajaamalla kuvia, rajaamalla teemoja ja käsittelemällä kuvia. Olen syyllinen teennäisyyteen, joka loppuviimein vaan estää näyttämässä itseäni muille. Olen sortunut epäaitouteen, joka estää aidon yhteyden muiden ihmisten ja Sinun kanssasi. Olen himoinnut toisten bloggaajien omaa: nasevia vitsejä, visuaalisesti harmonisia sivustoja ja pullollaan olevia kommenttikenttiä.

En ole pyhittänyt lepopäivää. Olen blogannut, vaikkei olisi mitään sanottavaa. Olen häiriköinyt lähimmäisiäni jatkuvilla blogi-facebook-nostoilla. Olen kirjoittanut liian pitkästi. Olen laiminlyönyt hakukoneoptimointeja.

Minun pitäisi rakastaa Sinua koko sydämestäni, mutta olen ollut rakastunut liikaa omiin näppäriin sanaleikkeihini ja kuviini. Minun pitäisi rakastaa lähimmäistä niin kuin itseäni, mutta jotkut lähimmäiset ovat pilanneet sen. He ovat liian hitaita kassajonossa tai liian imeliä "jaxuhali"-tyylisiä kommentteja blogiin jättäviä, että heitä on vaikea rakastaa. Minun pitäisi palvella lähimmäistäni kirjoittamalla kiinnostavasti, mutta päähäni tunkee tilaamatta vain tylsiä tarinoita, kuten tämäkin pitkä synnintunnustus.

Jumalani, minulla ei ole pakopaikkaa silmiesi edestä. Vaikka vaeltaisin korkeimman vuoren huipulle tai karkaisin Välimerelle merimieheksi, siellä Sinä olet. Olen ansainnut tuomiosi, Jumala, mutta pyydän, katso armollisesti minuun, onnettomaan palvelijaasi, ja armahda minua kaikista näistä synneistä ja niistä kaikista tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, mistä en osaa edes anteeksi pyytää.
Purkka

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kuvien takana

tisdag 07 mars, 2017 @ 20:47
0
Hän hymyilee leveästi sievä suklaatorttu lautasella edessään.
#helsingintrendikkäinravintola #elämäonihanaa #rakastan

Hän on (taas) jollain upealla kaukomatkalla, lakatut varpaankynnet hohtavat valkoista hiekkaa vasten.
#unelmaloma #kylmästälämpimään

Hän on pussaavinaan uutta laukkuaan. Harjaantunut silmä huomaa merkin, joka kertoo, että lompakko on sen myötä keventynyt yli tuhannella eurolla.
#uusiperheenjäsen #ihanaa #olensenarvoinen #louisvuitton

Skumppapullo ja rivi skumppalaseja.
#parhaassaseurassa #afterwork #tgif

- - -

Tapasin erään ystäväni, jonka elämä näyttää somessa TÄY-DEL-LI-SEL-TÄ. Ja niinhän se onkin! Hänellä on upeita ystäviä (kröhöm, siis minä). Hänellä on työ, jossa hän on superhyvä ja josta maksetaan kivasti ja joka
mahdollistaa mukavia matkoja eksottisiin maihin. Hänellä on kaunis koti ja mielenkiintoisia harrastuksia.

Olen katsellut hänen elämäänsä huokaillen ja - myönnettäköön - vähän kadehtienkin.

Tämän sitten sanoin ääneenkin. Että miten täydellinen elämä hänellä onkaan! Hän nosti kulmiaan merkitsevästi ja puhahti.

Kutsumustyön, hyvien ystävien ja rahan lisäksi on myös ongelmia terveyden kanssa, suruja suvussa, pettymyksiä ja pitkäaikaisten unelmien murskaantumisia.

Jokainen instakuva on silti totta. Hänen elämällä on kaunis puoli. Mutta sitten on se toinen puoli, joka oli rajattu julkisista kuvista pois. Kuinkakohan monen fine dining -ravintolaillallisen taustalla oli yritys piristää itseä vaikeassa elämäntilanteessa?

Tuli mieleen se kerta, kun itse olin keskenmenosta surun murtama ja kun miehen kanssa emme jaksaneet itkeä, niin menimme skumpalle. Laitoinkohan kuvan siitä, kuinka murtuneena istuimme sanattomina sohvalla? Vai siitä, kuinka kilistelimme kuohuviinilaseillamme - edelleen murtuneena, mutta parhaamme mukaan mielialaamme nostamassa.

Joku varmaan tätäkin blogia lukee niin, että onpa huoleton elämä. Ei elämäni ole vaivatonta, mutta olen valikoinut tämän puolen elämästäni muille kerrottavaksi. Täällä ja somessa näytetty elämä on ihan totta: ihan oikeasti elämääni kuuluu paljon etuoikeutettuja nautintoja, mielenkiintoisia ihmisiä sekä huvittavia kommelluksia. Mutta se ei missään tapauksessa ole koko totuus.

Ei instan tai somen tarvitse olla kiiltokuvaelämää, sielläkin saa roso näkyä. Mutta ymmärrän sen hyvin, että jotkut valitsevat sinne vain ne kauneimmat kuvat. Sitä ITSE voi katsoa omaa kuvavirtaansa ja todeta, että on tässä omassa elämässä sentään monta hyvääkin juttua, vaikka joskus tekee niin kipeää, että on vaikea hengittää.

Koskaan ei kannata olla kateellinen. Sillä jokaisella on ne omat juttunsa. Oma elämä. Eikä sitä tiedä yhtään, että millainen se toisen elämän kokonaisuus oikeasti on.
hanna paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Päiväkoti alkaa

tisdag 24 januari, 2017 @ 13:01
0
Sinne se jää. Suu hieman mutrulleen ja silmissään hämmentynyt katse. Leikin reipasta ja vilkutan hymyillen. Käännän selkäni ja lähden juoksemaan.

Töissä en pysty keskittymään. Haluaisin vain lähteä hakemaan lapseni turvaan kotiin. Ja kun vihdoin pääsen päiväkodille, poika ei haluaisi lähteä kotiin, hän yrittää kädestä vetää minua kohti ruokalaa, jossa ilmeisesti on tarjoiltu aiemmin pannukakkua. Käytävällä hän huomaa vielä iii-haa-nat punaiset paloautot. Eihän voi lähteä kotiin ilman niitä vastustamattomia kapistuksia.

Oli siellä niitä juniakin. Mutta kun poika meni niillä leikkimään, isommat pojat sanoivat, että ei pienet saa niillä leikkiä. Ilkeästi hääsivät pikkuisen pois piiristä. Onneksi 2-vuotias ei vielä tajua. Mutta äiti tajuaa, että nyt alkavat ne maailman (ihmisen) äänet, että sinä et kelpaa, et ole tarpeeksi sitä tai tätä. On se ihminen pienestä pitäen vaan julma lajitovereilleen. Miten sitä vahvistaisi Taivaan Isän ääntä, että SINÄ KELPAAT juuri sellaisena kuin olet?
paloauto

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Matkailijoiden pyhimys

måndag 08 augusti, 2016 @ 19:38
0
Pääsin ystäväni kautta kokeilemaan lentosimulaattoria. Onnistuneesti sain koneen nostettua ja vielä laskettua maahankin. (Pätevällä lentoparillanihan ei ollut juurikaan osuutta asiaan. Totta puhuen aivan säkällä niitä nappuloita, kepukoita ja polkimia painelin menemään.) Aloin ihan harkita alan vaihtoa, niin suuri onnistuminen ensimmäinen lentoni oli. Olen vakuuttunut, että olen superlahjakkuus. Pikkujuttu vain - puolitoistametrisellä rungollani en nähnyt ikkunasta ulos, silmäni ulottuivat vain sen ohjauspaneelin tasolle. Pieni juttu, kyllähän ne minua varten rakentavat sellaiset erityiskoneet, minkä ohjaamo on tarkoitettu vertikaalisesti rajoittuneille. Sitten voisin lennellä kaikkiin niihin maihin, joista ystäväni Mondo minulle on kertonut.

Matkustajien pyhimys on pyhä Kristoforos. Hänen kuvansa löytyy lähes jokaisesta katolilaisesta kirkosta. Sen tunnistaa kävelykepistä, josta kasvaa lehtiä ja kukkia sekä pienestä pojasta, jota hän kantaa sylissään tai harteillaan. Legendan mukaan Pyhä Kristoforos oli erityisen pitkä ja voimakas mies, joka auttoi ihmisiä joen puolelta toiselle. Eräänä päivänä hän kantoi pienen pojan virran yli ja poika painoi enemmän kuin kukaan. Kristoforos kysyi, että miksi hän painaa kuin synti. Poika vastasi, että siksi, koska hän kantaa kaikkia maailman syntejä. Kristoforos tajusi, että hän oli kantanut Jeesusta ja samalla Kristoforoksen kävelysauvasta alkoi versoa lehtiä ja kukkia.

lentokone
lentokone
lentokone
lentokone

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Valepappi avautuu

fredag 11 mars, 2016 @ 20:32
0
Me naisten kolumnissa joku sarkastisen lakonisesti totesi, että Suomessa jokaiselle joskus mielipiteensä julkisesti ilmaisseelle on omistettu haukkumisketju vauva.fi:ssä. Pitihän sitä sitten guuglata itsensä niin tyttönimellä kuin nykyisellä nimellä.

Valepappi.
Pissis.
Itseään täynnä.
Pienet tissit.

Jälkimmäisiä väitteitä en edes yritä ampua alas. Mutta ensimmäisen väitteen voin todistettavasti osoittaa vääräksi. Maisterin paperit ja pappislupaus löytyvät jostain autotallin laatikoista. Saa tulla penkomaan.

Aloitin teologian opiskelut armon vuonna 2002. Hain Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan, koska teologia kiinnosti. Ei ollut aikomustakaan papiksi siinä vaiheessa juuri lukiosta valmistuneena. Eikä siellä teologisessa papiksi opiskellakaan. Siellä opitaan muun muassa kieliä (perustutkintoon kuuluu latina, heprea, kreikka, englanti, ruotsi ja saksaakin suositellaan), historiaa, filosofiaa, historialliskriittisiä menetelmiä ja muita uskontoja. Tiedekunta ei ole pappisseminaari, vaikka papeilta teologian maisterin paperit vaaditaankin.

Yliopistossa kulkee huhuja, että teologisen tiedekunnan bileet ovat parhaita. Haluan laittaa pisteen näille huhuille. Ne ovat aivan legendaarisen parhaita. Eikä siitä sitten sen enempää.

Aleksanterinkatu 7:n käytävät tulivat tutuiksi seitsemän vuoden aikana. Kirjasto sijaitsi kuudennessa kerroksessa. Kerran tulin vessasta ulos farkkujen vetoketju auki ja korjasin sitä kiinni vasta käytävän puolella. Siinä vaiheessa tajusin, että ehkä on aika valmistua pois, ennen kuin alan olla aivan liian kotiutunut kirjaston pölyisten hyllyjen väliin.

Pappiskutsumus tuli jossain matkan varrella. Ei se ollut mikään sisäsyntyinen itsestäänselvyys eikä salama taivaalta. Se vain kehkeytyi siinä valmistumisen jälkeen, kun olin aikani tehnyt uskonnonopettajan hommia. Se päivä, kun sanoin alttarilla tahdon pappisvihkimyksessäni, on yksi tärkeimpiä päiviä elämässäni. Minulla on siitä kuvakin kirjahyllyni paraatipaikalla. Valepapiksi epäilijät tulkoon katsomaan.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Ei saa haukkua eikä aliarvioida vauva.fi:tä. On siellä ihan tosi paljon asiaakin. Raskausaikani ja vauva-aika olisi ollut tosi paljon hankalampaa, ellei olisi voinut katsoa sieltä vastausta jokaiseen "tyhmään" kysymykseen.
tuomiokirkko
Tuomiokirkko
tuomiokirkko

Living on the edge

fredag 26 februari, 2016 @ 20:20
0
Ammattini takia (olenhan sekä opettaja että pappi!) usein oletetaan, että olen erittäin esimerkillinen ihminen. Luulevat, että odottelen tässä vain pyhimyskehän tipahtamista päähäni.

Tunnustan kuitenkin olevani melkoinen kapinallinen. Varsinainen lainsuojaton. Hurjapää.

Nimittäin:

- En koskaan seiso punaisissa valoissa, jos risteys on tyhjä. Jos siinä on ihmisen kipitettävä rako letkassa, niin käytän sen hyväkseni.

- Parkkeeraan miten sattuu, jos on kyse lyhyestä pysähtymisestä.

- En ikinä palauta astioita ravintolassa takaisin paikoilleen tai jonnekin astiankeräyspisteeseen. Jos kerta maksan ateriasta niin paljon kuin Suomessa ravintoloissa yleensä pitää maksaa, niin oletan, että joku muu korjaa astiani ja tiskaa ne. Välttelen muutenkin sellaisia ravintoloita, joissa pitää käydä keräilemässä astiat itse ja hakemassa ruoka itse. Pitkin hampain suostun keräilyn vielä tekemään, mutta missään tapauksessa en siivoa astioitani.

- Istun bussissa aina toisen kanssakulkijan viereen, vaikka jollain rivillä olisikin täysin tyhjää.

- Jos naisten huone on varattu, käytän miesten vessaa.

Niin että se siitä pyhimysrinkulasta.

Ihmiset ovat sekä hyviä että pahoja. Hyvyyden ja pahuuden raja kulkee jokaisen sisimmässä, ei ihmisten välillä.

Aamen ja terkkuja,
Hanna
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D