Hanna Paavilainen

Onnelliseksijulistus

söndag 15 november, 2020 @ 07:52
0
Eipä ole enää autuaita. Olivat Uuden testamentin uudessa käännöksessä muuttaneet sanan perinteisen "autuaan" "onnelliseksi". Sopii hyvin. En haluaisikaan olla pystyyn pyhittynyt autuas, mutta onnellisuutta janoan niin, että ikenistä vetää.

Onnelliseksijulistus
(Nyt ollaan jo Helvetin kaukana autuaaksijulistuksesta)


Onnellisia ovat ne, jotka katuvat virheitään. He ovat osanneet elää.

Onnellisia ovat autoilijat. Heidän ei tarvitse värjötellä pysäkillä.

Onnellisia ovat autottomat. Heidän ei tarvitse etsiä parkkipaikkaa.

Onnellisia ovat lapselleen hyvän päiväkodin saaneet. Heidän ei tarvitse kiirehtiä töistä kotiin.

Onnellisia ovat Netflixin tilaajat, sillä he saavat iltasadukseen Gilmoren tytöt.

Onnellisia ovat asuntovelalliset. Heidän ei tarvitse palella öisin.

Onnellisia ovat pienten lasten äidit, sillä heidän ei koskaan tarvitse olla yksin.

Onnellisia ovat lapsettomat, sillä he saavat olla yksin halutessaan.

Onnellisia ovat kasvissyöjät. He pelastavat maailman.

Onnellisia ovat roskiensa lajittelijat. Hekin pelastavat maailman.

Noniin. Jo alkaa riittää, hallelujaa. Saa jatkaa listaa. Ja saa käydä tarkistamassaUT2020, mitä itse Mestari sanoi onnellisuudesta.

Parhain terkuin,
Hanna
Tykkää ja jaa

Pyhäinpäivä vai Halloween?

söndag 01 november, 2020 @ 13:40
0
Tänäkin vuonna yritin teroittaa lapsilleni, että meidän perheessä ei vietetä halloweenia, vaan pyhäinpäivää. Halloween on edustettuna vahvemmin katukuvassa, kauppojen hyllyillä ja lehtien kansissa.

- Okei, vietetään sitten huomenna hällöyviinia, vanhempi poikani neuvotteli

Siihen minä sitten selittämään, että halloween on sellainen amerikkalainen juhla (tai, no tarkkaan ottaen alunperin irlantilainen), emmekä me ole amerikkalaisia.

- Voisimmeko muuttaa Amerikkaan ja sitten viettää hällöyviiniä? Poika kysyi ärrät suussa pyörien Amerikka-sanan kohdalla.

Ei kai sitä sentään tarvitse Trumplandiaan asti muuttaa juhliakseen halloweenia. Teimme kompromissin: päivällä kävimme hautausmaalla sytyttämässä kynttilät. Pojat kuuntelivat kiltisti tarinat molemmista mummoistani, jotka ovat jo siirtyneet tästä ajasta ikuisuuteen. Illalla pojat saivat sitten pukeutua ja koristella kodin hämähäkeillä ja luurangoilla. Askartelimme kurpitsalyhdyn Ihanan ohjeiden mukaan.

Näin sitä tuli taas taivuttua periaatteistaan käytännön edessä.

Lapset 6 - äiti 0.

Karkkia kerjäämään ei lähdetty. Siinä touhussa lapset symboloivat vainajien sieluja, jotka palaavat kotiin. Kuolleille pitää antaa lahjoja, muuten he suuttuvat ja tekevät kepposia. Ajatuksena on siis lepytellä kuolleita sukulaisia. En usko, että kumpikaan mummoistani tarvitsee karkkilepyttelyjä, eikä kumpikaan heistä varsinaisesti nauttisi nähdessään pojat vatsa pinkeänä sokerista. Haluan uskoa, että he ilahtuvat kuitenkin heille sytyttämästämme kynttilästä.

Tai mistä minä sen tiedän, mistä vainajat suuttuvat tai ilahtuvat. Eikä ehkä tarvitsekaan, elän enemmän eläviä varten. Haluan kertoa pojilleni, että he eivät ajelehdi tässä ajassa vain sattumanvaraisesti, vaan he kuuluvat pitkään sukupolvien virtaan, missä mummut ja papat ovat valinnoillaan ja rakkaudellaan viitoittaneet tietä meillekin eteenpäin. Haluan kertoa, että pelko ja ikävä ovat tunteita, jotka kuuluu elämään, mutta ne voidaan kohdata yhdessä. Haluan näyttää, ettei ole sellaista pimeää, jota valo ei voittaisi.

Pyhäinpäivä Halloween
Pyhäinpäivä Halloween

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Ennen kuin tuomitset

söndag 25 oktober, 2020 @ 07:32
0
Ennen tätä loskaa, kun ulkona pystyi vielä olemaan siedettäviä määriä ilman itsekin vettymistä tähän harmauteen, olimme ystäväni kanssa pitkällä kävelyllä puistossa. Vastaamme tuli pari kulkijaa, jotka ilmoittivat tulostaan suureen ääneen rähinöiden. Vastatuuli toi heidän ominaistuoksunsa sieraimiini jo kauan ennen kuin pystyin erottamaan heidän kasvonpiirteensä: etanolia ja ureaa. He tulivat kilisevien muovikassiensa kanssa ja saivat minut ja ystäväni siirtymään soratien toiseen laitaan.

Ystäväni nyrpisti nenää, kuten itsekin huomasin tekeväni. Rähinöitsijät olivat kohdallamme. Emme kumpikaan katsonut heitä kasvoihin, vaan löysimme mielenkiintoisempaa katsottavaa kenkämme kärjistä ja puiden latvoista. Rähinöitsijät ohittivat meidät.

Juuri ennen tätä ystäväni oli julistanut, miten yli kaiken rakastaa lapsiaan. Kuinka tekisi kaiken heidän vuokseen, elämänsä ja kuolemansa, aikansa ja rahansa, kaiken mitä hänellä on antaa. Miten hänen elämänsä oli muuttunut, kun hän sai ensimmäistä kertaa lapsensa syliinsä.

Oivallus puhalsi läpi vartalon niin kuin lokakuinen kostea kolea tuuli näillä leveysasteilla voi vain tehdä, vaikkei silloin edes ollut vielä kylmä, vaan poikkeuksellinen lämmin tähän vuodenaikaan nähden. Että nuokin rähinöitsijät ovat jonkun lapsia. Että heidänkin äiti/isä on synnytyslaitoksella katsonut häntä kuin maailman suurinta ihmettä, mikä hän oikeasti onkin. Että jollekulle tuokin laitapuolen mies on sama, kuin mitä oma lapsi on ollut minulle.

"Aivan kamala ajatus", ystäväni sanoi ja pudisti päätään myhähtäen, mutta hymy ei ulottunut silmiin asti.

Aika yksinkertainen oivallus ja itsestäänselväkin. Kirkkaimmat ajatukset usein ovat sellaisia. Mutta mitä, jos sen ajatuksen veisi ihan käytäntöön? Jospa yrittäisin katsoa jokaista ihmistä - varsinkin niitä ärsyttäviä - aina sen ajatuksen läpi, että tuokin on ollut suloinen tissiä hamuileva kapalo. Tuollekin käärölle joku on kuiskinut synnytyslaitoksella korvaan "rakastan sinua yli kaiken".

Mitä, jos ennen jokaista kohtaamista ja keskustelua sanoisi tälle hiljaa mielessään "Rakastan sinua" ennen kuin alkaa keskusteluun?

No, ehkä tuo viimeinen menee vähän liioittelun puolelle.

Rakastan sinua

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Nautinnon jalo taito

söndag 06 september, 2020 @ 11:28
0
Ehkä olet kuullut joskus itsesi sanovan: "ei minua varten tarvitse" tai "pärjään hyvin ilmankin"?

Nämä lauseet ovat mulle vähän liiankin tuttuja. Kannan veressäni pihiyden perintöä ja kursailun kulttuuria. Minut on kasvattanut Karjalan evakkolapsi, joka ei uutta sukkaparia osta vaan parsii reiät edellisestä, joka ei hömpöttele leikkokukkien tai hemmotteluiden perään. Turhaa tuhlailua vältellään kuin koronatestipaikan odotushuonetta maskienpesupäivänä.

Äitini tosin osaa naatiskelun jalon taidon, mutta kun olen koko elämäni vältellyt muuttumasta äidikseni (eivätkö kaikki tee niin?!?), olenkin vahingossa muuttunut karjalaiseksi isäkseni. Miten en ole osannut varoa tätä?!?

Kyse ei ole varsinaisesta pihiydestä, vaan pärjäämisestä. Kun on joutunut pärjäämään pienellä, niin kuin isäni, siitä on tehty taitolaji. Ihan hyvin pärjään näillä vanhoilla kengillä, laitetaan vain paikka kantapäähän. Ihan hyvin pärjään tällä Saarioisten mikroaterialla, ei minun takiani tarvitse kokata tai mennä ravintolaan.

Kyllä tämä maailma jo ekologisuudenkin takia tarvitsisi enemmän karjalaisia sukanparsijoita, mutta niin tarvitaan nautiskelijoitakin. Pärjäämisen perinne ja kursailun kulttuuri viestii, etten ole arvokas, että kaikki ylellisyys, luksus ja hemmottelu on varattu joillekin hienommille ihmisille. Mutta eihän se ole totta. Jokainen on berliininmunkkinsa ansainnut. (Annoin muuten itselleni luvan maistaa berliininmunkkia ensimmäisen kerran 30-vuotiaana, kun olin raskaana esikoisestani. Sitä ennen en ollut nähnyt riittävän hyvää syytä moiseen nautintoon, olin pärjännyt ilmankin.)

Olen aina halunnut olla sellainen ihminen, jolla on leikkokukkia pöydällään ja joka käy kylpylöissä lillumassa. Tiedättehän mielikuvan, sellainen kuin julkkikset Trendi-lehden sivuilla? Mutta olen pärjännyt ilman.

En tiedä, kenen lupaa olen odottanut. Olenko mieleni salaisissa sopukoissa toivonut miestä, joka veisi minut hemmoteltavaksi? Tai ystävää, joka ehdottaisi, että mennään yhdessä? Jos olen halunnut olla sellainen ihminen, joka käy kylpylöissä, niin minun täytyy vain olla sellainen. Tällä viikolla opettelin elämistä sellaisena ihmisenä. Ihan ilman erityistä syytä varasin huoneen kylpylähotellista. Söin lempiravintolassani. Join shampanjaa. Yritin hiljentää sen pienen äänen sisälläni, joka nalkutti sen kaiken olevan aika turhaa.

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS: Kuva on vuodelta 2018, kun edellisen kerran olin reissussa. Miksi jotenkin matkoilla sitä suo itselleen nautintoja helpommin kuin arjessa?
Tykkää ja jaa

Hiljaisuuteen mahtuu kaikki maailman äänet

söndag 02 augusti, 2020 @ 07:28
0
Olen todellakin liian levoton lootusasentoon. Olen marssinut kesken yin-joogatuntikokeilun ulos salista ja metsälenkeillä upotan kuulokkeet korviin. Ennen pappisvihkimystä meidät papiksi haluavat pakotettiin paripäiväiseen hiljaisuuden retriittiin, jonka läpi huijasin lukkiutumalla huoneeseeni katsomaan elokuvia. Kun olen yksin kotona, äänimaisemana toimii radio.

Yle radio 1:n Horisontti-ohjelmassa kysyin hiljaisuuden asiantuntijoilta, miksi hiljaisuus on minulle vaikeaa. (Tiedostan, että tässä saattaisi olla laajemmankin terapian paikka, mutta ei mennä nyt siihen.) Sain kuulla, etten ole yksin. Monet kokevat hiljaisuuden vaikeana ja jopa ahdistavana.

Hiljaisuudessa kohtaa itsensä: kaikki traumansa, neuroosinsa ja sen, mitä on. Se on syväsukellus pinnan alle, jolloin on jätettävä kaikki suojavarusteet ja kellukkeet taakse. Syvyyksissä voi nähdä pelottaviakin asioita ja fantasioita. Kun hiljaisuuteen sukeltaa, se muuttaa myös sitä, miten itsensä ja maailman näkee myös silloin, kun ponnahtaa takaisin pintaan.

Vain itsensä aidosti kohdatessaan voi hyväksyä itsensä, oppii olemaan syyttämästä itseään, luopumaan hallinnan tunteesta. Siksi hiljaisuutta tulisi harjoitella. On myös lukuisia lääketieteellisiä tutkimuksia siitä, mitä hiljaisuus tekee aivoillemme: hiljaisuus edistää luovuutta, oppimista, keskittymistä ja muistamista. Hiljaisuuden puute taas heikentää immuniteettia ja aiheuttaa jopa sydänsairauksia.

Hiljaisuus on laboratorio, jossa tutkitaan elämän suuria salaisuuksia. Siellä laboratoriossa haetaan myötätuntoista yhteyttä itseen, luontoon, ihmisiin ja maailmankaikkeuteen. Haluaisin lisätä, että myös Jumalaan.

En koskaan jäänyt kiinni huijaamisestani retriitissä, sain vihkimyksen papiksi 2009. Edelleenkin koen, että joku voi levätä Jumalan läsnäolossa nyrkkeilysäkkiä rummutellessa tai vaikka lenkkitossujen tasaisessa tömpseessä pururataa vasten. Jumala ei rajoitu hiljaisuuteen. Mutta kyllä nämä asiantuntijat saivat vakuuttumaan, että pitäisi antaa myös hiljaisuudelle uusi mahdollisuus.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Tässä mäkin kotona innostuin sitten vähän reenailemaan "hiljaisuutta":
hiljaisuus
Hiljaisuus
Hiljaisuus


PS: Kuuntele Horisontti hiljaisuudesta täällä.
Tykkää ja jaa

Vahva suositus!

söndag 21 juni, 2020 @ 11:44
0
Takavuosina eräs kaimani suositteli blogissaan avocadopastaa sillä seurauksella, että avocadot loppuivat kaupasta. Pari bloggaria laittoivat ketjumarketista ostamansa kelta-sini-punaiset kengät jalkaansa ja seuraavana aamuna niitä jo jonotettiin kyseisten ruokakauppojen ovilla. Näin vaikuttajamarkkinointi toimii. Haluttua kohderyhmää tavoitellaan vaikuttajan eli influensserin kautta, eikä suoraan markkinoida itse kohdeyleisöä. Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä on 15 miljardin bisnes.

Kaikki kunnia influenssereille. He ovat raudankovia markkinoinnin ammattilaisia. He tuntevat kohdeyleisönsä tarkkaan ja valitsevat yhteistyökumppaninsa sillä perusteella, mistä tietävät heidän seuraajansa hyötyvän. Siihen vaikuttavuus perustuu: ikään kuin hyvä ystävä, joka tuntee sinut, suosittelisi tuotetta.

Itsekin tässä blogissa jaan mielelläni neuvoja hyvästä elämästä. Kerron oivalluksista, vinkkaan hyvistä resepteistä tai linkkaan blogiani ystävällisesti ylläpitävän pääsivuston Lehtikuninkaan tarjouksiin.

Älä vain hyvä ystävä kuitenkaan usko mitään, mitä sanon tai kirjoitan.
Olet oman elämäsi asiantuntija. Elämäsi on juuri hyvä ja oikein sellaisena, kuin se on. Mikään, mitä kukaan vaikuttaja vinkkaa, tuskin saa sinua soimaan kauniimpana, kuin jo valmiiksi soit.

Sen sijaan toivon, että kuuntelet, keskustelet ja ajattelet. Käytä hyväksesi kaikki se, mikä teksteissäni tuottaa iloa. Unohda kaikki muu. Sinulla on jo itsessäsi kaikki se, mikä on kaikkein arvokkainta.

Kivaa juhannusta, olkoon se just sun näköinen juhla!

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Aina sitä samaa

söndag 31 maj, 2020 @ 09:45
0
Kun menen kampaajalle, niin "ihan vain vähän sieltä latvoista". Pizzapohja pitää tehdä aina tietyllä tavalla (Maku-lehden resepti ollut käytössä jo useamman vuoden) ja päälle tietysti valitsen aina samat täytteet, mikäli mahdollista (brie, lehtikaali, saksanpähkinä).
Kun jalallaan astuu kirkkoon, sitä olettaa saavansa jotain aivan tuttua. Kirkon piirissä on tosi kreisiä hulluttelua, jos joskus pappi onkin siirtänyt synnintunnustuksen saarnan jälkeen.
Jos tänä viikonloppuna ei kuule suvivirttä, niin perusturvallisuus järkkyy.

Kyllä, olen kaavoihini kangistunut. Ihminen on siitä jännä kädellinen, että se pyrkii aina ajattelemaan samalla tavalla kuin ennen. Eikä siinä ole mitään väärää, sillä tavalla sitä on selviydytty ja porskutetaan edelleen.

Ansa on siinä, että kun pitäisi muuttua, ihminen silti ajattelee samalla tavalla. Ongelma ei ole uusien ideoiden puute, vaan vanhoista eroon pääseminen.

Tällä viikolla oon miettinyt, miten saada lisää liikkumistilaa omaan ajatteluun. Luulen, että se on yksin turhan vaikeaa. Tarvitaan ihmisiä, jotka tönivät tasapainosta pois, tietenkin kuvainnollisesti, ei kai sitä nyt korona-aikaan fyysisesti sellaista, kun täytyy pitää turvaväli ja kaikkee. Sitten tarvitaan niitä ihmisiä, jotka ei lähde syyttämään tai moittimaan, vaan kärsivällisellä kuuntelulla saavat minut tajuamaan itse oman ajatteluni virheellisyyden. Joka tapauksessa: tarvitaan toista.

Niin ja kävin myös kampaajalla pitkästä pitkästä aikaa. Leikattiin vain vähän sieltä latvoista.

Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa
C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D