Olen taas juossut koko viikon. En siis mitenkään kirjaimellisesti juoksuaskelin, vaan kodin ja eri työpalaverien ja päiväkodin väliä, erilaisten tunneilmapiirien ja odotusten ja yllätysten ja pettymysten välillä. Tarvitsen pyhän tauon.

Moni asia tässä maailmassa voi huijata, mutta jos vain kuuntelee omaa kehoaan, niin oma hengitys ei valehtele. Sitä voi vedättää muita tai joutua itse narrauksen kohteeksi, myös itselleen voi valehdella aika pitkälle. Välillä sitä hengittää vain juuri ja juuri sen verran, että pysyy hengissä. Nyt on aika rauhoittaa hengitys.

Laita kätesi sydämesi päälle. Anna kätesi olla siinä kevyesti ja lempeästi. Tunne sydämesi syke.

Olet paikalla, missä ei tarvitse vaatia itseltä mitään. Hengitys soljuu itsestään ja omalla painollaan pakottamatta. Tämä aika on niin täynnä lain saarnaa, siis suorituspaineita ja vaatimuksia. Työtä, vanhemmuutta, ihmissuhteita, kristittynä elämistä voisi kaikkea suorittaa pikkusen paremmin. Jopa nukkumisestakin on tehty mitattava suoritus. Mutta hengitys ei vaadi mitään. Se virtaa vapaasti ja automaattisesti, vailla suorituksen tarvetta, tänä pyhänä hetkenä.

Niin, pyhä hetki. Tässä. Joskushan sitä toivoisi olevansa jossain muualla. Jossain lämpimämmässä. Jossain rauhallisemmassa paikassa. Jossain lähempänä ratkaisua. Mutta olen nyt tässä.

Kiitä kaikkea hengitysjärjestelmässäsi: rintakehää, keuhkorakkulaa, kylkivälilihaksia, solisluita, palleaa ja hiussuonistoa, nenää, sieraimia, nenäonteloita ja nenäkarvoja, jotka estävät epäpuhtauksien pääsyn keuhkoihin. Jumala loi jokaisen jäseneni ja ruumiinosani.

Hengitä syvään sisään, kaikkea sitä mitä kehosi tarvitsee, mitä sielusi tarvitsee.
Hengitä ulos kaikki se, mikä ei palvele sieluasi tai palvele ihmisiä ympärilläsi.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kesä loppuu kirjaimellisesti ensi viikolla.
Olen matkustamassa Namibiaan, jossa vietetään tällä hetkellä talvea. Ikinä matkahaaveissani en olisi ajatellut, että pakkaan Afrikan matkalle mukaan villasukat ja kevytuntuvatakin. Näin sitä omat ennakkoluulot muuttuu, enkä ole vielä edes lentokentällä!

Namibian ja Angolan rajamailla asuvilla dhimba- ja himba-heimoilla on alhainen lukutaitoprosentti. Lukutaito on ihmisoikeus, jota ilman monet arjen asiat eivät suju. Kuvittele tekeväsi lainahakemus tai vuokrasopimus ilman lukutaitoa. Maailman 700 miljoonasta lukutaidottomasta suurin osa on naisia.

Pipliaseura on perustanut Namibiassa aivan uusia lukutaitoluokkia naisille. Ajatus on, että kun naiset oppivat lukemaan, he opettavat myös lapsensa lukemaan ja hyvän vaikutus kasvaa. Ensi viikolla lähden tapaamaan ensimmäisiä opettajia ja oppilaita paikan päälle ja katsomaan, miten yhteistyö on alkanut ja miten sitä voitaisiin jatkaa.

Matkasta tulee pitkä ja jännä. Saa laittaa käsiä ristiin!

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Jos oikein rehellisiä ollaan, niin lasten kanssa lomapäivät tuntuvat loputtoman pitkiltä. Toki lomat lasten kanssa ovat myös mahdollisuus elää omaa lapsuutta uudelleen. Tänäkin kesänä olen grillannut nyyttiperunoita, lapsuuden herkkuani, lapsilleni. Olen pulahtanut heidän kanssaan järviveteen ja piirtänyt sormella saunan ikkunaan kuvioita.

Mutta minussa on myös se valuvika, että tarvitsen päivissä tai ainakin viikoissa runsaasti aikaa, jolloin minun ei tarvitse huolehtia muiden tarpeista.

Aika on suhteellinen käsite. Mikä siinä on, että kolme minuuttia kehässä tuntuu ikuisuudelta? Kesäpäivä lasten kanssa tuntuu maratonilta saappaat jalassa, täynnä vettä? Mutta se hetki, kun lapset on saanut nukkumaan, saisi hetken aikaa ajatella keskeyttämättömän ajatuksen, mutta ottaakin puhelimen käteen ja päämäärättömästi selaa instagramin keloja, niin humpsista vaan, kello on jo puoliyö?


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Asioita, mistä tietää olevansa keski-ikäinen:

-lomamatkan tärkein tavoite on, ettei kukaan pala auringossa
-on vaikea heittää pois tavaroita, esimerkiksi ehjät pahvilaatikot tai muovipussit, ainahan niille keksii jotain käyttöä!
-alan ymmärtää, miksi kukko aina huutaa aamulla noustessaan. Ei se yritä herättää maatilaa. Sillä on selkä kipeä ja ilman kiljahdusta ei pääse ylös.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Nopea CIAO keskeltä Italian lomaa!
Kaikki matkailulehdistä lukemasi jutut Italian Cinque terrestä eli viidestä pienestä kalastajakylästä pohjois-Italiassa ovat totta. Kylät olivat juuri niin idyllisiä kuin ajattelinkin! Pastellinsävyisiä taloja, kapeita kujia, kuppilat tarjoamassa tuoretta pastaa ja mereneläviä lautaselle.

Gelaton voimin lapset jaksoivat kiertää Unescon maailmanperintökohteen viidestä kylästä kolme. Autoilua rajoitetaan alueella, joten retkelle kannattaa lähteä junalla. Yllättävää kyllä, junaliikenne Italiassa toimi helposti ja ajallaan! (Sen sijaan bussiliikenteestä en voi sanoa samaa.) Kylien välillä on vain muutamien minuuttien matka ja junat ovat ilmastoituja. Pohjoisimmassa kylässä, Monte Rossossa on pitkä ranta, se kohde kannattaa sijoittaa siihen hetkeen, kun lapset tarvitsevat viilentävää pulahdusta kujilla kiertelystä.

Eteläisin kylä eli Ripmaggiore on se kaikkein kuvatuin poukama.
Voin vain kuvitella, miten idyllinen kalastajakylä paikka on ollut ennen vellovaa turistimerta. Nyt kapeilla kujilla oli paikoitellen jonoakin. Mutta mukaan mahtui ja ravintoloissakin oli sen verran tarjontaa, että ilman varaustakin löysimme isollakin porukalla aina pöydän.




Aamen ja terkkuja,
Hanna