Hanna Paavilainen

Teiniangsti

sunnuntai 06 helmikuuta, 2022 @ 21.00
0
En mielelläni muistele teini-ikääni. Aika harvalla se taitaa olla elämän parasta vaihetta, mutta omalla kohdallani ihan hävettää ajatella niitä aikoja. Olin hukassa itseni kanssa ja etsin itseäni usein vääristä paikoista ja väärillä tavoilla. Siltä ajalta ei ole jäänyt elämääni montaa ystävää - enkä ihmettele sitä yhtään, en itsekään haluaisi olla teini-ikäisen itseni ystävä. Erityisen paljon riitelin äitini kanssa, koska hän oli maailman kamalin ihminen, kun ei antanut minun muuttaa yksin Helsinkiin.

Haavana siltä ajalta on jäänyt ulkopuolisuuden tunne. Se tunne, ettei kuulu joukkoon. Haava on edelleen auki. Siitä on tullut myös tärkeä arvo, että haluan aina kutsua kaikki mukaan, enkä voi sietää sisäpiirejä, vip-tilaisuuksia tai eksklusiivisuutta.

Tänään alkoi Yhteisvastuukeräys. Sen tuotto menee tänä vuonna nuorille ja lapsille, erityisesti heille, jotka ovat kärsineet pandemiasta. Teini-ikä ei ole helpoin elämänvaihe. Mietipä omalle kohdalle, millaista olisi elää se keskellä pandemiaa?

Teiniangsti yhteisvastuu
Teiniangsti yhteisvastuu
Teiniangsti yhteisvastuu


Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D