Eräs kuuluisa näyttelijä erään naistenlehden henkilöhaastattelussa kertoi oppineensa armollisuutta itseään kohtaan. Kuvista näkyi täydellinen hymy, virheetön iho ja muodikkaat vaatteet. Entinen kilpailuviettinen suorittaja on nyt oppinut, että ”kunhan teet parhaasi, niin se riittää.”

Armollisuus on tästä lauseesta kaukana. Tämä on sukua hyvää tarkoittavalle ja täysin tarpeettomalle kannustukselle: ”yritä parhaasi”.

Ei kai mikään ole mahdottomampaa, kun tehdä aina parhaansa. Pitää olla myös lupa olla välillä keskinkertainen, tehdä asioita rutiinilla tai vasemmalla kädellä. Itse asiassa ihmisellä pitää olla lupa välillä tehdä asiat todella huonosti, rimaa hipoen tai sen täysin alittaen.

En yritä tänään parhaani, sillä väsyttää.
En tee tänään parastani, sillä olen kyllästynyt ja vähempikin riiittää.
Ja katson tuota itse itselleni asettamaa rimaa, nauran räkäisesti ja potkaisen sen kumoon, kävelen toiseen suuntaan.

Tätä on todellinen armo.