Hanna Paavilainen

Tanssi kertoo, kuka olet

sunnuntai 29 elokuuta, 2021 @ 07.42
0
En ole kummoinen ihmistuntija. En ole herkkä näkemään mikroilmeitä, epäröintejä tai muutoksia käytöamalleissa. En myöskään osaa aistia toisen tunteita tai ryhmän ilmapiiriä. Taidan olla jossain määrin tunnevammainen tältä osin. Sen sijaan, että herkin tuntoaistein yrittäisin arvailla toisen sielunmaisemaa, niin keskityn kuuntelemaan sitä, mitä toinen sanoo (ja huom, en sitä, mitä toinen jättää sanomatta!). Jos toinen valehtelee ja jättää kertomatta jotain, se todennäköisesti ei sitten ole minun asiani tietää tai arvailla.

Viime aikoina olen opetellut tanssi. Lajissa on yllättänyt se, miten nopeasti siinä näkee toisen ihmisen, siis oikeasti näkee. Ehkä tällaisesta tunnetampiosta voikin kouliutua suuri ihmistuntija. Yhden biisin aikana näkee jo tanssijasta, kuinka heittäytyvä hän on, ajatteleeko hän itseään vai musiikkia vai tanssipariaan vai kauppalistaa, miten hän osaa pitää ohjat käsissään, miten hän osaa suhtautua muutoksiin, miten hän suhtautuu omiin epäonnistumisiin tai toisen mokailuihin. Yhden biisin aikana tutustuu jo melko syvällisesti toiseen.

Ennen kaikkea tanssissa tutustuu itseensä. Kuinka itse osaan heittäytyä? Kuinka luotan toiseen vai lähinnä vain itseeni? Miten suhtaudun omiin mokiini tai mitä tunteita minussa herää, kun toinen mokaa? Olenko rento vai jännitänkö? Olenko kiinnostunut omista jaloistani enemmän kuin toisen silmistä?
Bachata

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D