Välillä pitää kääntää takkia.
Mottoni on ollut aina ”asioille voi jotain, jos niille tekee jotain”. Sitä on hampaat irvessä yrittänyt muuttaa asioita, saada aikaan ja suorittaa. Motto on myös toiminut, sillä olen monta asiaa aikaiseksi.

Johdatus on mulle sitä, kun eteeni johdatetaan ihmisiä ja keskusteluita, joilla on sama viesti. Luojani tuntee mut, ei riitä tälle jääräpäälle pienet vihjeet.

”Luuletko, että olet saanut aikaiseksi kaiken elämässäsi siksi, koska olet niin suorittajaluonne?” ystäväni kysyi.
”Totta hitossa!” vastasin rehellisesti. Suorittamisen tarve on aikaansaamisen alkuvoima!
”Oletko koskaan ikinä miettinyt, että olet saavuttanut asioita VAIKKA olet suorittajaluonne, ei KOSKA olet suorittaja?”
Touche.

Ehkä saisin enemmän aikaiseksi, jos hyväksyisin asiat niin kuin ne ovat nyt. Toinen ystäväni, armeijan töissä pitkään ollut, kertoi kriisitapauksessa johtamisesta, että tärkeintä on ”work the problem”. Mitä nopeammin hyväksyy tilanteen eikä käytä aikaa jossitteluun tai syyllisen löytämiseen tai voivotteluun, että olisipa asiat toisin, sitä nopeammin pääsee ratkaisuun.

ET-lehden haastattelusta luin fanittamani Hilkka Olkinuoran voimalauseen: Asiat ovat nyt näin. Ne eivät ole toisin.

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Hyvää lastenoikeuksien päivää.
Samalla sähköposti on tulvillaan tarjouksia alkavasta ”mustasta viikosta”. Alennusmyynnit ilmoittavat meille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle, jo kuukautta ennen kuin kirkko kerkeää vauhtiin mukaan omalla ”original” ilosanomallaan. Mietin niitä satuja, joita alennusmyynnit meille myyvät hyvästä elämästä ja hiilikompensoidusta kuljetuksesta. Mitenköhän paljon on tikkejä ommelleet tai mineraaleja louhineet liian pienet kädet, satu ei kerro. Hyvää lastenoikeuksien päivää.

Jokaisella lapsella on yhtäläinen ihmisarvo ihonväriin, sukupuoleen, uskontoon, varallisuuteen tai vammaisuuteen katsomatta.
Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi.
Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä.
Jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään ja turvalliseen kasvuun.


Aamen ja terkkuja,
Hanna

PS. Kuvien supersankareilta kysytään aina lupa kuvien julkaisuun.

Miksi ”äitienpäivä” on monikossa, mutta isänpäivä yksikössä?

Eihän isiä ole vain yksi, yhdenlaisia, samanlaiseen muottiin sopivia.
On pullantuoksuisia isiä ja Aselehtiä tilaavia isiä. On isiä, joille paras lahja on Historia -lehti ja isiä, jotka lainaavat kirjastosta lettikirjan. On isiä, joilla on tyhjä syli ja siksi se on raskas. On isiä, joilla on täysi syli - ja raskas halu paeta töihin. On isiä, jotka tanssivat ja pussaavat yhteen nipistetyin huulin suoraan suulle. On isiä, jotka ovat antaneet kerran elämän, mutta eivät ole sen jälkeen pystyneet siitä huolehtimaan. On isiä, jotka kiirehtivät joka päivä kotiin, että ehtivät viettämään ylimääräisen minuutin lapsensa kanssa.

Onnea tänään kaikki ja kaikenlaiset isät!

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kun on syntynyt 80-luvun Tampereella, on kuullut varmasti koko lapsuutensa mantraa ”älä tee ittestäs numeroo”. Paras hyve oli huomaamattomuus ja vaivattomuus sekä joukkoon sulautuminen. Aika ei ollut kypsä vielä tosi-TV:lle eikä tähtikykykilpailuille. Jos joku omasta kylästä oli tenavatähdessä ja vielä pärjäsikin siellä, oli ihan varma että häntä kiusattiin, ettei vaan luule ittestään jotain.

Kun aikoinaan menin Selviytyjiin, sain vielä silloinkin lapsuuden aikaisilta tutuilta kommenttia, että ”mitä sää ny sellaseen meet ittees nolaamaan”.

Nykyään Nokialla ilmapiiri tuntuu muuten olevan toisenlainen - ja hyvä niin.

En tiedä johtuuko se hämäläisestä taustastani vai taipumuksestani perfektionismiin, mutta kannan mukanani häpeää viikottain. Vanhemmiten kun sitä luulisi, että viisastuu ja kehittyy, niin ei, tämä tuntuu vain pahenevan. Töissä olen yrittänyt olla yhä enemmän ”kameran paremmalla puolella” (eli takana!) ja ne kerrat, kun olen erehtynyt kameran eteen, niin edessä on unettomia öitä häpeissäni kiemurrellen.

Häpeä saa mut elämään säästöliekillä. Tämän viikonlopun tanssin salsaleirillä, jossa jokaisen tanssin jälkeen teki mieli pyytää parilta anteeksi, että olen niin huono tanssija, en osannut seurata tai sekosin rytmissä. Vaikka kyllähän sen tiedän, että jokainen on joskus ollut aloittelija. Tunteilleen ei kuitenkaan mahda mitään.

Viisas tanssijaystäväni sanoi, että en ole erityinen. Ja hän sanoi sen kaikella rakkaudella. Hän tarkoitti sillä sitä, ettei kukaan ole niin erityinen, että esimerkiksi yhden tanssin jälkeen tanssipari jäisi miettimään, että mokasipa tuo nainen, sillä jokainen miettii lähinnä itseään. Häpeä on vain omassa päässä, ei muiden katseessa.

Tätä mantraa siis hokien, että ”en ole erityinen” eteenpäin häpeän käsittelyn kanssa. Ehkä se on vähän parempi kuin ”älä tee ittestäs numeroo”.

Aamen ja terkkuja,
Hanna