Hanna Paavilainen

Ulkopuolinen

sunnuntai 31 tammikuuta, 2021 @ 06.55
0
Mut valittiin aina viimeiseksi pesäpallojoukkueeseen. En mahtunut tyttöporukan kaverikuvaan. Punatukkainen tyttö, luokan suosituin, kävi sen erikseen ilmoittamassa. Myöhemmin, kun some keksittiin, sain monista afterworkeista ja juhlista nähdä kuvia sieltä.

Jostain syystä ulkopuolisuuden tunne on seurannut mua niin kauan kuin muistan. Se on joku ainoan lapsen haava, tai ehkä se on tullut koulusta. Tunne siitä, etten kuulu joukkoon, läikähtää helposti sisälläni.

Ehkä se tunne on johdattanut mua kirkkoon, jonka sanoma on, että jokainen on yhtä arvokas, jokainen on kutsuttu. Se on johdattanut mut sellaisiin paikkoihin, jossa ollaan aidosti avoimia, kuten nyrkkeilysaleille. Mukaan kutsumisesta on tullut mulle tärkeä arvo.

Mutta yhtä usein tunne ulkopuolisuudesta on johdattanut itse-epäilyyn. Että jos olisin vain vähän fiksumpi, vähän kauniimpi, vähän hauskempi tai vähän enemmän jotain, niin kyllä mut sitten hyväksyttäisiin.

Avasin tätä traumaani ystävälleni, joka katsoikin asiaa kannalta, mitä ennen en ollut tajunnut. Hän sanoi, että jos porukkaan tulee joku uusi, niin muut kokevat oman asemansa uhatuksi, jos se uusi on fiksu, kaunis tai hauska. Jos jotakuta ei siis hyväksytä joukkoon, se yleensä johtuu ryhmän keskinäisestä huonosta luottamuksesta, ei siitä uudesta tyypistä.

Tämä ajatus nosti taakan harteiltani. Okei, usein varmaan olen ollut jonkun porukan mielestä ärsyttävä ja siksi jäänyt ulkopuoliseksi, mutta on varmaan joskus ollut kyse myös tästä, ettei ryhmän dynamiikka vain kestä sillä hetkellä uutta henkilöä, eikä kyse ole lainkaan musta.

Mutta edelleen jatkan sellaisten jengien etsimistä, missä erilaisuus hyväksytään ja kaikki ovat tervetulleita mukaan. Onnekseni olen tainnut löytää jo sellaisia pari. Ja niihin tosiaan kaikki ovat kutsuttuja mukaan.
Hanna Paavilainen

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D