Hanna Paavilainen

Tahdon asia

sunnuntai 19 heinäkuuta, 2020 @ 15.11
0
Nuorempi lapsi käy läpi vahvaa tahto-vaihetta. 2-vuotiaalla ei tunnu olevan mitään vaikeuksia ilmaista, mitä hän haluaa ja mitä ei halua. Hän polkee jalkaa ja vetää selän kaarelle, kun olen kieltänyt häntä juoksemasta autotielle. Hänelle on yhdentekevää, vaikka tietä liikennöi raskaat kulkuneuvot 60km/h ja jalankulkijan valo osoittaa punaista. Hän TAHTOO.

Aina ei saa sitä, mitä tahtoo, mutta missä vaiheessa ihmiselle tulee vaikeuksia tunnistaa sitä, mitä haluaa? On toki ihmisiä, jotka koko elämänsä tietävät, mitä haluavat, mutta tiedän, etten ole yksin näiden kysymysten kanssa: mitä haluan elämältäni, mitkä ovat unelmani, mikä motivoi minua, mikä saa minut syttymään tai nauttimaan?

Missä vaiheessa ihmiselle tulee vaikeuksia ilmaista muille sitä, mitä tahtoo? Onko taustalla sarja pettymyksiä, oman tahdon ohittamisia muiden tahdon edeltä, silmien pyörityksiä tai itsekkääksi syytöksiä? Toisen ajatusten lukeminen on mahdotonta (tai ainakin melko harvinaista) - tämä tiedetään yleisesti. Silti panttaan sisälläni asioita, mitä oikeasti kaikkein eniten kaipaisin, sen sijaan, että sanoisin sen ääneen.

Viime aikoina olen opetellut kahta tärkeää sanaa: kyllä ja ei.

Olen tunnistanut ja tunnustanut niitä asioita, joista en pidä ja sanonut niille EI. Haluaisin pitää oopperasta, se olisi kovin ylevää, mutta sellainen musiikki ja laulun tulkintatapa ei vain läikäytä mitään sisälläni. Haluaisin pitää vihersmoothieista, sillä ne ovat terveellisiä ja trendikkäitä, mutta kun ne saavat minussa yökkäysrefleksin aikaiseksi, niin ehkä on aika luopua. En pidä legoilla leikkimisestä, joten olen antanut luvan itselleni tehdä muita asioita lasteni kanssa.

Olen opetellut tunnistamaan niitä asioita, joista en pidä, mutta ne tuottavat silti tyytyväisyyttä. Ja opetellut sanomaan niille KYLLÄ . Lakanoiden vaihto (ja sitä seuraava pyykkirumba) harvoin houkuttelee, mutta kun pujahtaa pyykkietikan pehmentämiin puhtaisiin lakanoihin, moni huoli ja murhe unohtuu hetkeksi. Lasten pakkaaminen ja sukulaisiin lähteminen (tai minne vaan lähteminen) on aina sen sorttinen sirkus, että puolessa välissä kiroaa elämäänsä ja harkitsee vaihtavansa urasuunnitelmaansa ja ryhtyvänsä merimieheksi, mutta lopulta ihmisten kohtaaminen ja ihmissuhteiden vahvistaminen tuottaa elämän täyteyden tunteen.
hanna paavilainen pappi

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D