Hanna Paavilainen

Valmiina! Paikoillanne! SEIS!

sunnuntai 24 toukokuuta, 2020 @ 09.45
0
Kun hyppäsin alas Naantalin nunnaluostarin lähimmän rannan sovituskopin katolta, kaksivuotias kellahti kaulaani kiinni, sanoi huteralla ärrällään ja sinne päin suhisevalla ässällään "rrrakash".

Siinä meni ohi yksi elämän onnellisimmista hetkistä. Yritän vaalia sitä, piirtää pikkutarkan kuvan mielen verkkokalvoille. Haluan muistaa pulleat lapsensormet haromassa hiuksiani, hymykuopan oikeassa poskessa, pipon alta töröttävät punertavat haivenet. Hänellä oli päällään keltaiset kuorihousut, minulla musta kevytuntuvatakki. Todennäköisesti parin päivän päästä en kuitenkaan tule muistamaan tätä hetkeä. Hetki hukkuu arjen tulvaan.

Arki kahden lapsen kanssa on välillä aikamoista parkouraamista ja agilityrataa. Tai mitä mä tässä ketään huijaan, oon luonteeltani niin suorituskeskeinen ihminen, että ainahan elämä on ollut yhtä korkeammalle, voimakkaammin ja nopeammin pomppimista. Suorittajalle helpompaa on vaatia itseltään enemmän, nostaa rimaa ja puristaa lujempaa. Vaikeampaa on olla aloillaan, seisahtua yhteen hetkeen kuin vaari-vainaan kaappikello vanhempieni olohuoneen seinällä.

Korona on karsinut paljon "ylimääräistä". Tämä kevät on opettanut, että mikään ei ole tehottomampaa ajankäyttöä kuin se, että tekee tehokkaasti jotain sellaista, mitä ei pitäisi tehdä ollenkaan. Tämän yritän muistaa, kun rajoituksia puretaan ja siirrytään takaisin "normaaliin". Mutta todennäköisesti tämäkin oivallus unohtuu hetkessä, kun saa taas porhaltaa vapaasti.

Nyt kun vielä muistan, niin jokaisen vähänkään autuaan hetken kohdalla mietin:

Tämän hetken minä sain elää. Osasinpa tehdä sen hyvin.

Hanna Paavilainen

Naantali

Hanna Paavilainen


Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D