Hanna Paavilainen

Tervehtimisen säännöt

sunnuntai 09 helmikuuta, 2020 @ 12.07
0
Nyt se mun mies on lopullisesti seonnut. Se on alkanut tervehtiä jokaista vastaantulijaa kotikorttelissa! (Emmekä siis asu maalla, jossa vastaan tulisi kerran päivässä kaksi kuikkaa ja yksi traktori, vaan Helsingin kantakaupungissa, jossa vastaantulijoita yhdellä lenkillä saavuttaa kaksinumeroisen luvun.)
Itsehän sivistyneesti siirrän katseeni sivuun, kiinnostunut äkillisesti ojan pielessä tököttävästä roskasta vältelläkseni katsekontaktia. Sellaisiin tapoihin sitä on Tampereen lähiökaupungissa, Nokialla, kasvanut. Vastaantulijoita EI TERVEHDITÄ, ellei sille ole jotain erityistä syytä.

Eikä se tervehtiminen edes riitä. Se kuule hymyileekin vielä, ettäs kehtaa! Eikö se ole jopa epäisänmaallista, että hymyillen tervehditään tuntemattomia vastaantulijoita? Suomalaisethan ovat tunnettuja rehellisyydestään. Suomalainen tapa kohdata toinen kadulla on rehellinen ja aito: jos ei hymyilytä, niin on lupa tuijottaa tyhjin katsein horisonttiin, suupielet roikkuen alaspäin. Sehän olisi melkein kuin valehtelua, jos hymyilisi, eikä aidosti olisi ollenkaan iloinen olo (yleensä ei ole).

Suomesta puuttuvat tervehtimisen säännöt. En tiedä, koska pitäisi tervehtiä ja koska ei. Ja kun joku (puolituttu?) tulee sitten tervehtimään, alkaa pään sisällä välitön arpominen: pitääkö halata, sanoa "hei" vai "moro", kätellä, nyökäyttää päätä, niiata, suudella poskelle ja kuinka monta kertaa? Usein käy kiusallinen välimuoto, missä toinen ojentaa kätensä ja toinen halaa, ensimmäisen käsi jää väliin jumiin ja tahattomasti hipaisee liian läheltä sukupuolielimiä. Tai raotan huuliani sanoakseni "hei", mutta alankin sanoa "moro" ja sanon jotain että "mhoheiro". Sen jälkeen nolottaakin jo niin paljon, että parasta on luikkia äkkiä karkuun.

Olen kuullut, että maalla ennen tervehdittiin. Tervehditäänkö vieläkin? Oliko ennen kunnollista, nyt ei enää osata moikata?

Varmin tapa olla joutumatta kiusallisiin kohtaamisiin on vetää pipan tarpeeksi syvälle silmille ja juoksee etukenossa tarpeeksi kovaa vauhtia. Eipähän joudu arpomaan, että tervehtikö väärin.

Vai olisiko kuitenkin mieheni tapa, iloinen tervehdys jokaiselle vastaantulijalle, viisaampi? Olisiko tervehtiminen kuitenkin ensimmäinen askel kohtaamiseen, ihmisen perimmäiseen tarkoitukseen toiselle ihmiselle? Minä huomaan sinut, sinä olet totta.

Tervehtimisen säännöt

Aamen ja terkkuja,
Hanna
Tykkää ja jaa

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D