Hanna Paavilainen

Minun Suomeni

sunnuntai 06 joulukuuta, 2020 @ 06.46
0
Minun Suomeni on tarinoiden maa. Ne ovat niitä tarinoita, joita äitini on kuullut äidiltään, isäni isältään ja joita minun korviini on supsutettu pienestä pitäen. Tarinoita, joita kerrataan itsenäisyyspäivänä mustavalkoisista filmeistä ja tarinoita, joita 2-vuotiaani loruttelee käheällä äänellä. Tarinoita, joita luetaan kirjoista. En ole koskaan tottunut lukemaan romaaneja millään muulla kielellä. Millään muulla kielellä en ymmärtäisi, mitä eroa on koikkelehtimisella, hypähtelyllä ja poukkoroinnilla.

Minun Suomeni on hiljaisuuden maa. Se on peilityyni järvi kesäiltana, liikkumattomat lumpeet. Se on puhdas ilma ja kirkas tähtitaivas, rikkumaton linnunrata. Hiljaisuuden maassa juhlista lähdetään vähin äänin hyvästejä kailottamatta tai käännetään katse pois silloin, kun pitäisi HUUTAA.

Minun Suomeni on sopeutujien ja sulautujien maa. Kun kaikki halutaan mukauttaa samaan massaan, annetaan kaikille vauvoille samanlainen äitiyspakkaus, yhtälaiset oikeudet opiskeluihin, äänioikeus naisille Euroopan ensimmäisenä maana. Samaan aikaan mukautuvuus kavahtaa kaikkea, joka poikkeaa massasta ja rasismi ja syrjintä ovat arkitodellisuutta momnelle.

Minun Suomeni on sääntöjen maa. Säännöt ovat kaikille samat ja sillä mitataan tasa-arvoa. Täällä jokaisen on seistävä punaisissa valoissa, vaikka risteys olisi tyhjä.

Minun Suomeni on pärjääjien maa. Sisulla sitä on ennenkin selvitty, voitettu suuri vihollinen idästä, rakennettu maa uudelleen. Sisulla sitä pärjätään edelleen, läpi kaamoksen ja koronan. Pärjääjät eivät pyydä apua ja esimerkillään kehottavat myös muita huolehtimaan omista asioistaan. Pärjääjät jäävät pärjäämään yksin silloinkin, kun idässä ei enää ole vihollista, vaan ystävä.

Minun Suomeni on näkymättömän uskonnon maa. Luterilaisuus on niin näkymätöntä, ettei osa kirkkoon kuuluvista edes tiedosta kuuluvansa kirkkoon. Muidenkaan uskontojen ei haluta juurikaan näkyvän. Uskonto on kuin vakuutus: kun sitä ei tarvita, niin kaikki on hyvin. Sen merkitys tulee esille elämän (ja kuoleman) käännekohdissa. Silloin halutaan pappi paikalle. Sunnuntaisin kirkonkellojen kumina muistuttaa äänimaisemassa, että olen elossa. Me ollaan niin elossa.
Minun Suomeni

Aamen ja terkkuja,
Hanna

Kirjoita kommentti

Nimesi: * Sähköposti: URL:
Kommentit*

C7C4ADF6-E91C-41D0-B6C4-FA527F87331D